16A lamppuun

lisäsin pyykinpesukoneen 16A-linjaan jakorasian, josta vedin erikseen sähköt pesukoneelle sekä valaisimelle, joka on kiinni yläkaappien alapinnassa. Johdot ovat vahvuudeltaan 2,5, paitsi ne johdot, jotka ovat lamppumuuntajan sisällä (kyseessä halogeenit). Voiko muuntaja aiheuttaa ongelmia?

Laitoin myös kytkimen ennen muuntajaa. Laitoin tulevan ja lähtevän nollan saman ruuvin alle ja virtajohdon kytkimen kohtaan L. Kevi tuli kiinni kytkimen koteloon, jossa oli sille paikka. Muuntajassa ei ollut paikkaa keville. Menikö oikein?
8860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei. Meni.

Äänestä

Vedin uuden ryhmän taululta. Uudessa johdossa oli kolme johtoa sisällä. Kytkin varmuuden vuoksi myös siihen ylimääräiseen keltavihreään johtoon virran taulussa kun ei ollut sille tässä asennuksessa muuta käyttöä. Riittäähän virtaa paremmin kun on ruskean johdon lisäksi tuo vahvistuksena.

Vedin siis tuon uuden johdon kylppäriin kun siellä tarviin uudelle lampulle sähköä. Laitoin suihkusta katsoten perimmäiseen nurkkaan katonrajaan jakorasian. Tämä oli kyllä tarkoitettu kuivaan tilaan mutta eihän se mitään haittaa kun se on turvallisen kaukana suihkusta. Olikos se etäisyys nyt jotain 1,5 metriä siitä kahvasta kun pitää olla. Olisin kyl voinut ostaa sellasen tiiviimmän rasian mut toi kuivan tilan oli paljon halvempi niin päädyin sitten siihen.

Sit vaan kytkin sen lampun siihen jakorasiaan. Siinä lampussa oli jo valmiiks kaapeli jossa sattuskin olemaan samat värit jotka siinä mun vetämässä johdossakin. Kytkentä siis helppoa kuin heinänteko, elikkä väri väriin.

Kyl mä oon melko varma et tein kaiken oikein ja sillai et määräykset täyttyy mut oisko jollain jotain sanottavaa et mitä vaik olis voinut tehdä oikein?

Mut taidanpa täst lähteä suihkuun nyt kun siellä kelpaa uuden valaisimen valaisemana taas olla :)

Äänestä
  • Kai varmistit että valaisin ei missään tapauksessa ylitä suojausluokkaa IP44? Korkeintaan IP21 tuohon tarkoitukseen. Mitä pienempi suojausluokka, sitä pienempi vastus ja sitä enemmän valotehoa. Tuo virran kytkeminen KeViin oli hyvä juttu, nimenomaan sen vuoksi että virtaa riittää sitten varmasti. Parempi tosin olisi ollut kytkeä se KeVi ottamaan virtaa eri vaiheesta kuin ruskea johto, niin jos ensimmäinen sulake pääsee poksahtamaan, niin toisessa riittää vielä puhtia. Sellaista voisi kyllä vielä lämpimästi suositella, että vaihtaa sulakkeiden tilalle rautanaulat nii ei vahingossakaan sulakkeet pauku. Tai jos automaattisulakkeet niin mielellään jättää sen välistä pois kokonaan, eli suoraan kiskolta virta sinne valaisimelle, ja virtaa riittää!

    Äänestä

Toivotaan, että saat asiallisenkin vastauksen. Onko siitä "lamppumuuntajasta" tarkempaa tietoa? Ehkä sen teknisistä tiedoista selviäisi minkä kokoisen sulakkeen se tarvitsee, vaikka luultavasti ei merkitystä.

Olet kytkenyt kytkimen kaapeliin "välille". Tavallisesti myös lampun (muuntajan) ja kytkimen kaapelit vedetään sinne jakorasiaan ja kytkennät tehdään siellä.

Äänestä
  • kiitos viestistä. En ole katsonut muuntajan tietoja sen tarkemmin, mutta sen taakse saa laittaa max 60W, joten se ei taida kestää 16A. Toisaalta kun aloin asiaa miettimään, ei missään lampussa taida olla enää edes 10A piuhoja, vaikka ne tulevatkin sellaisen sulakkeen taakse.

    Olet oikeassa kytkimen suhteen. Laitoin kuitenkin pintarasian, joten se meni jotenkin näppärämmin näin.

    Halusin vain varmistaa, etten ole tehnyt mitään ilmeisen vaarallista.

    Äänestä

  • samma kirjoitti:

    kiitos viestistä. En ole katsonut muuntajan tietoja sen tarkemmin, mutta sen taakse saa laittaa max 60W, joten se ei taida kestää 16A. Toisaalta kun aloin asiaa miettimään, ei missään lampussa taida olla enää edes 10A piuhoja, vaikka ne tulevatkin sellaisen sulakkeen taakse.

    Olet oikeassa kytkimen suhteen. Laitoin kuitenkin pintarasian, joten se meni jotenkin näppärämmin näin.

    Halusin vain varmistaa, etten ole tehnyt mitään ilmeisen vaarallista.

    Todennäköisesti muuntajan rakenne on sellainen ettei ohuista johdoista aiheudu vaaraa vikatapauksessa.Täällä on kuitenkin huono kenellekään vakuutella mitään, ellei todella tiedä minkälaisesta värkistä on kysymys.

    Kytkin lienee metallikuorinen kun siinä kuoressa oli paikka keville?

    Laitoit tulevan ja lähtevän nollan saman ruuvin alle eli tämä ruuvi oli vain jatkamista varten eikä mene kytkimessä muualle. Virtajohdon kohtaan L eli siis tulevan virtapiuhan ja mihin kiinnitit muuntajalle lähtevän virtapiuhan?

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    Itse asiassa kytkin on muovikuorinen, paikka taitaakin olla vain kevin jatkamista varten, tässä tapauksessa kevi kuitenkin päättyy siihen.

    Toimii. Muuntajalle menevän piuhan pistin vinoittain L-kohdan vastapuolelle, kytkimen takana olevan kaavion mukaan.

    En näe ainakaan suoranaista vaaraa kytkennässä, mutta todettakoon etten ole sähköasentaja vaan muu sähköalan ammattilainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ywryj kirjoitti:

lisäsin pyykinpesukoneen 16A-linjaan jakorasian, josta vedin erikseen sähköt pesukoneelle sekä valaisimelle, joka on kiinni yläkaappien alapinnassa. Johdot ovat vahvuudeltaan 2,5, paitsi ne johdot, jotka ovat lamppumuuntajan sisällä (kyseessä halogeenit). Voiko muuntaja aiheuttaa ongelmia?

Laitoin myös kytkimen ennen muuntajaa. Laitoin tulevan ja lähtevän nollan saman ruuvin alle ja virtajohdon kytkimen kohtaan L. Kevi tuli kiinni kytkimen koteloon, jossa oli sille paikka. Muuntajassa ei ollut paikkaa keville. Menikö oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu