Mulla menee kohta hermot. En kestä enää olla yksin, en suostu!
Yritän tutustua uusiin ihmisiin ja onnistunkin siinä suht hyvin, mutta tuttavuus jää aina kovin pintapuoliseksi. Kaikilla on omat kaverit, poikaystävät yms.
Aloitin koulun yli kuukausi sitten, suurella odotuksella, josko nyt löytäisin vihdoin tästä vieraasta kaupungista ystävän, jonka kanssa voisi käydä bailaamassa, shoppailemassa, leffassa, laihduttaa, harrastaa ja viettää koti-iltoja?
Ei, ei taaskaan. Yli vuoden olen asunut täällä (Turussa) ja olen onnistunut tutustumaan kahteen ihmiseen. Nais-puoliseen ihmiseen, joka uskaltaa mielenterveysongelmiensa takia poistua vain harvoin asunnostaan ja joka on täysin absolutisti. Eihän siinä mitään, itsellänikin on paniikkihäiriö ja masennus vaivaa ajoittain, mutta en aijo antaa näiden ongelmien ottaa enää valtaa mun elämästä. Eikä mua mikään absolutismi sinäänsä haittaa, mutta itse vaan tykkään silloin tällöin irrotella ja ottaa viinaa vähän reippaamminkin. Toinen näistä on mies-puolinen henkilö, jota tapaan yleensä vain ja ainoastaan seksin merkeissä...
Tiedän, että tää yksinäisyys on mun omaa aiheuttamaa. Lähdin pää pystyssä ylpeänä isoon kaupunkiin polttaen lähes kaikki sillat takanani. Jäi sinne muutama ystävä ja varmasti löytyisi lisääkin, jos sinne palaisin. Mutta kun en halua, haluan elää ja asua täällä!
Paniikkihäiriöni takia mun vaikea luottaa ihmisiin ja ehkä senkin takia nää "suhteet" jää niin pinnallisiksi koska tapaan tuntea itseni aina muita huonommaksi, enkä viihdy missään isoissa porukoissa, mutta haluaisin silti nähdä ihmisiä, Elää!!
Nyt on taas perjantai, masentaa ja ahdistaa, kaikki suunnittelee viikonlopun viettoa Omien kavereidensa kanssa, eikä mulla ole mitään minne mennä, ei ketään kenen kanssa mennä.
Täytyy myöntää, että välillä kyllä viihdyn myös yksin, mutta kun on jo niin monta viikonloppua peräkkäin tullut vietettyä illat sipsipussin ja tv:n ääressä, alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.
Jos joku alkaa ehdottamaan mulle; Aloita jokin harrastus niin sitä kautta saat kavereita, älä vaivaudu! Kokeltu on, ei toimi. Enkä sitäpaitsi edes uskalla enää yrittää, koska tää yksinäisyys alkaa olla jo niin epäitoivoisella tasolla.
Eli jos on kohtalotovereita, mielellään Turussa, miehiä tai naisia, kirjotelkaa, jos kaipaatte Oikeesti ystävää. Tai jos joku haluaa vaikka vaan sähköpostin kautta vaihtaa ajatuksia, niin sekin piristäis jo paljon. Sillä täällä mä taas istun, yksin, perjantai-iltana, edes puhelin ei soi...eli ryven siis itsesäälissä. Mulle viikonloput ja illat alkaa olla jo lähes painajaismaisia.
Yritän tutustua uusiin ihmisiin ja onnistunkin siinä suht hyvin, mutta tuttavuus jää aina kovin pintapuoliseksi. Kaikilla on omat kaverit, poikaystävät yms.
Aloitin koulun yli kuukausi sitten, suurella odotuksella, josko nyt löytäisin vihdoin tästä vieraasta kaupungista ystävän, jonka kanssa voisi käydä bailaamassa, shoppailemassa, leffassa, laihduttaa, harrastaa ja viettää koti-iltoja?
Ei, ei taaskaan. Yli vuoden olen asunut täällä (Turussa) ja olen onnistunut tutustumaan kahteen ihmiseen. Nais-puoliseen ihmiseen, joka uskaltaa mielenterveysongelmiensa takia poistua vain harvoin asunnostaan ja joka on täysin absolutisti. Eihän siinä mitään, itsellänikin on paniikkihäiriö ja masennus vaivaa ajoittain, mutta en aijo antaa näiden ongelmien ottaa enää valtaa mun elämästä. Eikä mua mikään absolutismi sinäänsä haittaa, mutta itse vaan tykkään silloin tällöin irrotella ja ottaa viinaa vähän reippaamminkin. Toinen näistä on mies-puolinen henkilö, jota tapaan yleensä vain ja ainoastaan seksin merkeissä...
Tiedän, että tää yksinäisyys on mun omaa aiheuttamaa. Lähdin pää pystyssä ylpeänä isoon kaupunkiin polttaen lähes kaikki sillat takanani. Jäi sinne muutama ystävä ja varmasti löytyisi lisääkin, jos sinne palaisin. Mutta kun en halua, haluan elää ja asua täällä!
Paniikkihäiriöni takia mun vaikea luottaa ihmisiin ja ehkä senkin takia nää "suhteet" jää niin pinnallisiksi koska tapaan tuntea itseni aina muita huonommaksi, enkä viihdy missään isoissa porukoissa, mutta haluaisin silti nähdä ihmisiä, Elää!!
Nyt on taas perjantai, masentaa ja ahdistaa, kaikki suunnittelee viikonlopun viettoa Omien kavereidensa kanssa, eikä mulla ole mitään minne mennä, ei ketään kenen kanssa mennä.
Täytyy myöntää, että välillä kyllä viihdyn myös yksin, mutta kun on jo niin monta viikonloppua peräkkäin tullut vietettyä illat sipsipussin ja tv:n ääressä, alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.
Jos joku alkaa ehdottamaan mulle; Aloita jokin harrastus niin sitä kautta saat kavereita, älä vaivaudu! Kokeltu on, ei toimi. Enkä sitäpaitsi edes uskalla enää yrittää, koska tää yksinäisyys alkaa olla jo niin epäitoivoisella tasolla.
Eli jos on kohtalotovereita, mielellään Turussa, miehiä tai naisia, kirjotelkaa, jos kaipaatte Oikeesti ystävää. Tai jos joku haluaa vaikka vaan sähköpostin kautta vaihtaa ajatuksia, niin sekin piristäis jo paljon. Sillä täällä mä taas istun, yksin, perjantai-iltana, edes puhelin ei soi...eli ryven siis itsesäälissä. Mulle viikonloput ja illat alkaa olla jo lähes painajaismaisia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Unohdin laittaa s-postiosoitteeni, jos vaikka olisin niin onnekas, että joku haluaisi ottaa minuun yhteyttä. Eli se on siis [email protected]
Moi. Mul on vähän sama tilanne, harmi vaan kun asut turussa kun muuten olis voinu vaikka nähä ja puhua kasvotusten! Mulla on kyllä jonkun verran kavereita mut ei OIKEITA ystäviä joita kaipaan... Mullekkin on sanottu että aloita jokin uusi harrastus mut sitäkin oon kokeillu vaikka kuinka monta kertaan eikä se ole koskaan auttanut! Ja samanlailla ajattelin että kun aloitan nyt syksyllä uuden koulun toiselta paikkakunnalta niin saan uusia ystäviä, ja paskat! En ymmärrä... Olisi kiva vaihtaa enemmän ajatuksia... Sähköposti: [email protected]
Internet on aivan pullollaan yksinäisiä ihmisiä mutta onko se sitten sitä 'ystävyyttä' mitä haet jos alat chattailemaan kaikkien kanssa kellon ympäri.
Itse olen 22v enkä ole ikinä ryypännyt, polttanut tupakkaa, käynyt baareissa jne...
Liikun lähinnä koulun, asunnon ja kaupan väliä. Itse olen melko tyytyväinen että olen välttänyt kaikki turhuudet. Rahasta ei ole pulaa, eihän sitä juuri mihinkään edes kulu.
Tiedän kyllä ihmisiä jotka eivät voisi muuttaa pois paikkakunnaltaan pelkästään sen takia että olisivat 'yksin'. Ääritapaukset eivät voi olla yksin hetkeäkään ja yleensä kahmivat hirmuiset määrät 'ystäviä' ja puhelin soi taukoamatta. Siinä vaiheessa voidaan kysyä onko sitä omaa elämää sittenkään.
Minä olen aika yksin koulussa, ei minua kuisata (onneks!!) eikä mitään sellaista, minulla ei vain ole sellaista bestistä jonka kanssa vois tehdä kaikkea, shoppailla, juhlia, käydä kahviloissa jne niinkuin sinäkin mainitsit...
Muuten, netiltä saattaa löytää hyviäkin ystäviä, mä oon löytäny yhen tosi mukavantuntusen vuotta nuoremman tytön jonka kanssa olen kirjoitellut (kirjeitä siis) jo yli puolivuotta. Olemme ajatelleet tavata useampaan otteseen mutta asun ulkomailla niin se on aika vaikeaa.
Mut ois tosi kivaa saada jutella jonkun kanssa tämmösestä, ei ikinä tiedä mitä siitä seuraa =)
Sulle on mailia :)
lue mailis :)