Työtön äiti

Olen jäämässä työttömäksi samaan aikaan kun esikoiseni aloittaa koulutiensä. Iskä on ollut jo pidempään työllisyyskurssilla, ja viipyy siellä ainakin vuoden loppuun ja tulee kotiin 16. jälkeen.

Kysymys kuuluu kaikille tietävämmille, vaikka en missään nimessä halua välttää mitään työmahdolisuutta, mitä kaikkea minulla on oikeus valita tässä tilanteessa?! Haluaisin osa-aikatyötä, koska lapseni on koululainen, onko minulla oikeus siihen? Jos ei, kuka voi katsoa lasteni perään, koska en ole varannut kunnallista kerhoa koska en voinut jo toukokuussa tietää tulevia työsopimuksiani, enkä tiedä edelleenkään.
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...tottakai sinulla on oikeus osa-aikatyöhön... miksi ei olisi??

Äänestä

Jos kieltäydyt annettavasta kokopäivätyöstä, paukahtaa karenssi. Kannattaa itse ahkerasti katsella osapäivätyötä jos sellaisen haluaa.
Ei ole työkkärin tai työnantajan vika jos esikoisesi aloittaa koulun, eikä hänellä ole iltapäiväkerhoa... niin ne joutuvat pärjäämään muidenkin kokopäivätyössä olevien ekaluokkalaiset yksin kotona koulun jälkeen.

Äänestä

toki voit hakea osa-aikaista työtä, mutta sinulla ei ole oikeus kieltäytyä kokopäiväisestä lapsen hoidon takia. Ja luultavasti iltapäivähoitoon saa edelleen kun tilanne on mikä on.

Oikeastaan avain tuohon tilanteeseen on oma-aloitteisuus eli kun itse haet työtä niin saat valita, mutta jos jäät odottamaan niin kohdalle voi tulla mitä vain.

Tosin kun olet töissä niin sinulla on oikeus jäädä osa-aikaiselle hoitovapaalle ja kun siihen viittaat haastatteluss atyömaalle johon et haluaisi niin se voi muuttaa mielen. Siinä on vaan oltava kieli keskellä suuta ettei sitä tulkita työstä kieltäytymiseksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kouluikäinen lapsi kirjoitti:

Olen jäämässä työttömäksi samaan aikaan kun esikoiseni aloittaa koulutiensä. Iskä on ollut jo pidempään työllisyyskurssilla, ja viipyy siellä ainakin vuoden loppuun ja tulee kotiin 16. jälkeen.

Kysymys kuuluu kaikille tietävämmille, vaikka en missään nimessä halua välttää mitään työmahdolisuutta, mitä kaikkea minulla on oikeus valita tässä tilanteessa?! Haluaisin osa-aikatyötä, koska lapseni on koululainen, onko minulla oikeus siihen? Jos ei, kuka voi katsoa lasteni perään, koska en ole varannut kunnallista kerhoa koska en voinut jo toukokuussa tietää tulevia työsopimuksiani, enkä tiedä edelleenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu