MIKÄ kumma on tuo subin ti-ti-tyy chat, jossa kaksi anorektisiksi itsensä laihduttanutta poikaa juontavat nuortenohjelmaa.. Toinen juonsi aikaisemmin Päiväkahvit nimistä chatia, toista en tiedä, saman näköinen hänkin.
Ei sillä että olisi mitään näitä kahta (homo)poikaa vastaan mitenkään ei, olen pitänyt aikaisemmin mainitsemaani Samia eräänä hauskimmista chat-juontajista. Jopa niin kivana persoonana, että jäänyt ohjelmaa seuraamaan, mutta hänkin oli aloittaessaan paljon pulskempi, nykyisin näyttää laihtuneen sen näköiseksi mitä minä olin anoreksiaa sairastaessani.
Ihan omituinen ilmiö tuo poikien itsensä tikkulaihoiksi laihduttaminen. Tuntuu olevan yleistä etenkin homopoikien ja "muodikkaasti" pukeutuvien keskuudessa. En väitä, että kyse aina olisi välttämättä sairaudesta, mutta subin lähetys ei hyvältä näytä, "hienon" kuvan antaa nuorille.
Ja koska täällä anoreksiapalstalla on näkynyt hyvin paljon fiksuja vastineita (yleensä en viitsi siksi edes tänne kirjoittaa), odotan että joku neropatti vastaa tähänkin jotain olettaen minun olevan homovastainen, katkeroitunut lihava ex-anorektikko tai muuta loogista settiä. Näin ei siis ole. Havahduin vaan kun näin tv:ssä jotain ei-niin-kaunista.
Hyviä päiviä, huomenia !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi helevetti sun kanssas. :) Ihan totta anna ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, se ei kuulu sulle sitten yhtään. Jos TV kuva ei miellytä, vaihda kanavaa. Sitähän sä haluat, tosta sun viestistä päätellen, et joku sulle vastaa.. ja mähän vastaan aina jos jotain ihmistä noin arvostellaan, saat SÄ jotain hyvää mieltä itelles kun arvostelet toisia PARANTUNEENA? Meinaan vaan jos parantuneena yleensäkään toista ei vois vähempää kiinnostaa miltä joku muu näyttää ja kyseessä on kundi joka välittää ulkonäöstään, siis siellä tv:n chat-ohjelmassa juontohommissa EI voi näyttää resupetteriltä tai möhömaha-kaljottelijalta.
SUN PITÄISI MENNÄ ITSEES. MUA ÄRSYTTÄÄ TOLLASET IHMISET KUIN SINÄ!!!
mikä on chatin nimi?!