Olen ruvennut kyseenalaistamaan sen, että kykeneekö mies oikeasti rakastamaan? Vai sanooko mies vain rakkaudeksi sitä tunnetta minkä kokee turvotuksena jalkovälissään. Miksi evoluutio olisikaan tehnyt miehille kyvyn rakkauteen? Eivät he hoida ja synnytä lapsia, miehille riittää himo naiseen.
Miksi miehet muute kutsuvat prostituoituja rakkauden ammattilaisiksi?
Seksinhimo ja rakkaus
39
1317
Vastaukset
- Harm
Pitäisiköhän jonkun mennä lukemaan vaikka jotain kirjasta jossa opetetaan ihmisistä jotain eikä arvuutella omilla aivoillaan asioita vaikkapa typerien sanontojen perusteella joita ei osaa edes käsittää.
- kiitos!
Luettelepa niitä opuksia joissa tästä aiheesta vedenpitävää faktaa kerrotaan.
- huomannut
miehethän saattavat sanoa: Rakasta mua tänä yönä. eli anna pill*a.
- Arska
Miten tämä rakastaminen oikein määritellään? Sillä minulla ainakin turpoaa etumus jo näkemättä, tai ajattelematta naista, ei se sovi kuvaan oikein.
Oletteko muuten sitä mieltä, että lapseton nainen ei ole kykenevä rakkauteen, koska hänellä ei ole lapsia?
Asia voi olla myös toisin päin: minkä takia turhankin moni nainen pitää miehen puolelta "rakkautena" sitä, kuinka hyvin mies pomppii naisen pillin tahdissa?
Miksi huo** ei sitten olisi rakkauden ammattilainen, jos kerran miehen rakkaus mielestänne ilmenee pelkästään erektion muodossa?- h**** naisten
mielestä onkaan rakkauden ammattilainen.
Eihän naiset sitten minun tulkintani mukaan kykenene rakastamaan kuin itseään, kun eivät edes miestään himoitse. Taitavat vain olla lastensiittäjän ja rahan perässä.
Miksi muuten kutsutaan miehen kiintymystä sukulaisiaan tai lapsiaan kohtaan, koska se ei kai normaalisti tunnu pakotuksena nivusissa?- a woman
...kiintymykseksi, kuten itsekin sanoit.
Ja valitettavan monella miehellä näkyy tuntuvan "rakkaus" lapsiakin kohtaan "pakotuksena nivusissa". En pysty keksimään miten iljettävämpää kuin isä raiskaamassa omaa lastaan. Mutta valitettavasti luonnossa sekin kuuluu eläimen luonteeseen. a woman kirjoitti:
...kiintymykseksi, kuten itsekin sanoit.
Ja valitettavan monella miehellä näkyy tuntuvan "rakkaus" lapsiakin kohtaan "pakotuksena nivusissa". En pysty keksimään miten iljettävämpää kuin isä raiskaamassa omaa lastaan. Mutta valitettavasti luonnossa sekin kuuluu eläimen luonteeseen.Nyt on kuules kuitenkin niin, että sinä voit puhua vain omasta puolestasi. Et voi puhua siitä, mitä muut naiset tuntevat. Etkä voi puhua siitä, miten miehet tuntevat puolisoaan tai lapsiaan kohtaan. Puhumattakaan siitä, että yksilöiden välillä on eroja.
Insesti muuten onnistuu äideiltäkin, joten voit osoittaa syyttävän sormesi itseesikin.
Ja nuo biologiset höpinäsi kuulostavat aivan yhtä typeriltä sinun kuin kuin vieraissa virkistäytyvien miestenkin suusta. Minusta kirjoituksissasi on hyvin vähän tosiasiat tunnustavaa realismia. Ennemminkin tietämättömyyteen tai ymmärtämättömyyteen liittyvää katkeruutta.
Kiitän luojaani, etten minä tai Rouva Ratikka jaa ajatuksiasi. Mutta sinulle se toki suotakoon. Toivon kuitenkin, että pysyt sinkkuna tai alat lesboksi ennen kuin muutat ajatusmaailmaasi. Kiitos!- a woman
Ratikkakuski kirjoitti:
Nyt on kuules kuitenkin niin, että sinä voit puhua vain omasta puolestasi. Et voi puhua siitä, mitä muut naiset tuntevat. Etkä voi puhua siitä, miten miehet tuntevat puolisoaan tai lapsiaan kohtaan. Puhumattakaan siitä, että yksilöiden välillä on eroja.
Insesti muuten onnistuu äideiltäkin, joten voit osoittaa syyttävän sormesi itseesikin.
Ja nuo biologiset höpinäsi kuulostavat aivan yhtä typeriltä sinun kuin kuin vieraissa virkistäytyvien miestenkin suusta. Minusta kirjoituksissasi on hyvin vähän tosiasiat tunnustavaa realismia. Ennemminkin tietämättömyyteen tai ymmärtämättömyyteen liittyvää katkeruutta.
Kiitän luojaani, etten minä tai Rouva Ratikka jaa ajatuksiasi. Mutta sinulle se toki suotakoon. Toivon kuitenkin, että pysyt sinkkuna tai alat lesboksi ennen kuin muutat ajatusmaailmaasi. Kiitos!esimerkiksi nuo r_e:n vastaukset. Hänhän myöntää, ettei mies tunne rakkautta!
Naisen tekemä insesti on äärimmäinen harvinaista ja kyseessä olevat naiset ovat selkeästi mielisairaita. Ihan tavallinenkin mies kuitenkin kykenee raiskaamaan lapsen. Ja se ei ole mitenkään harvinaista. Ei ole koskaan ollut, eikä ole nytkään.
Mies rakastaa itseään ja sitä, mitä naiselta saa. Nainen rakastaa miestä. Se on tosiasia, jota edes miehet itse ei kiellä. Ymmärrätkö, että nainen oikeasti TUNTEE jotain rakastaessaan? Hän ei vain sano niin siksi, että saisi seksiä tai koska sai hyvää ruokaa. Hänelle se on tunne! - a woman
Ratikkakuski kirjoitti:
Nyt on kuules kuitenkin niin, että sinä voit puhua vain omasta puolestasi. Et voi puhua siitä, mitä muut naiset tuntevat. Etkä voi puhua siitä, miten miehet tuntevat puolisoaan tai lapsiaan kohtaan. Puhumattakaan siitä, että yksilöiden välillä on eroja.
Insesti muuten onnistuu äideiltäkin, joten voit osoittaa syyttävän sormesi itseesikin.
Ja nuo biologiset höpinäsi kuulostavat aivan yhtä typeriltä sinun kuin kuin vieraissa virkistäytyvien miestenkin suusta. Minusta kirjoituksissasi on hyvin vähän tosiasiat tunnustavaa realismia. Ennemminkin tietämättömyyteen tai ymmärtämättömyyteen liittyvää katkeruutta.
Kiitän luojaani, etten minä tai Rouva Ratikka jaa ajatuksiasi. Mutta sinulle se toki suotakoon. Toivon kuitenkin, että pysyt sinkkuna tai alat lesboksi ennen kuin muutat ajatusmaailmaasi. Kiitos!Tottakai pysyn sinkkuna! Mitä ihmettä miehellä olisi minulle annettavana?! Ei minua kiinnosta olla kenellekään pelkkä pillu.
a woman kirjoitti:
esimerkiksi nuo r_e:n vastaukset. Hänhän myöntää, ettei mies tunne rakkautta!
Naisen tekemä insesti on äärimmäinen harvinaista ja kyseessä olevat naiset ovat selkeästi mielisairaita. Ihan tavallinenkin mies kuitenkin kykenee raiskaamaan lapsen. Ja se ei ole mitenkään harvinaista. Ei ole koskaan ollut, eikä ole nytkään.
Mies rakastaa itseään ja sitä, mitä naiselta saa. Nainen rakastaa miestä. Se on tosiasia, jota edes miehet itse ei kiellä. Ymmärrätkö, että nainen oikeasti TUNTEE jotain rakastaessaan? Hän ei vain sano niin siksi, että saisi seksiä tai koska sai hyvää ruokaa. Hänelle se on tunne!Suhtautumisesi tähän asiaan on ah, niin naisille tyypillistä. Kysyt jotain ja uskot vaikka vain yhteen saamaasi vastaukseen, mikä jakaa sinun alkuperäisen olettamuksesi. Viis siitä, vaikka saisit 50 vastakkaista mielipidettä.
Ei sinua oikeasti edes kiinnosta se tosi seikka, ettei kaikki miehet tunne tai ajattele niin kuin tässä tapauksessa RE. Sitäpaitsi RE kirjottaa usein sarkastisesti tai tulkinnanvaraisesti, mutta mitäpä tätä sinulle selittämään.
Ps. Totta kai minä uskon, että nainen oikeasti tuntee jotain rakastaessaan. Ei se ole edes minulle miehenä mitenkään vieras asia. Päinvastoin.- a woman
Ratikkakuski kirjoitti:
Suhtautumisesi tähän asiaan on ah, niin naisille tyypillistä. Kysyt jotain ja uskot vaikka vain yhteen saamaasi vastaukseen, mikä jakaa sinun alkuperäisen olettamuksesi. Viis siitä, vaikka saisit 50 vastakkaista mielipidettä.
Ei sinua oikeasti edes kiinnosta se tosi seikka, ettei kaikki miehet tunne tai ajattele niin kuin tässä tapauksessa RE. Sitäpaitsi RE kirjottaa usein sarkastisesti tai tulkinnanvaraisesti, mutta mitäpä tätä sinulle selittämään.
Ps. Totta kai minä uskon, että nainen oikeasti tuntee jotain rakastaessaan. Ei se ole edes minulle miehenä mitenkään vieras asia. Päinvastoin.siihen mitä ihmiset sanoo, vaan siihen miten ihmiset käyttäytyy. Sanoa voi mitä tahansa, käytöksellä on vaikeampi valehdella. Ja ei, en todellakaan ole koskaan tavannut ainoatakaan miestä, jonka käytöksestä olisi näkynyt sitä, mitä nainen kutsuu rakkaudeksi. Mutta ei siinä; jos itserakkaus lasketaan, niin silloin kukaan ei tunne enempää rakkautta kuin mies!
miestä kohtaan tai äidin rakkautta lastaan kohtaan yms. Mut, naisetkaan tajuu mitään miehen rakkaudesta naista kohtaan tai isän rakkaudesta lastaan kohtaan.
Akat on perseestä kuvitellessaan, et kaikkien pitäis rakastaa kaikkia samalla tapaa kuin he itse.- a woman
Kun lukee tätäkin palstaa ja yleensä seuraa miehiä, niin näkee selvästi, ettei mies kykene rakastamaan. Ja miksi kykenisikään, eihän evoluutio mistään tuulesta ota ominaisuuksia?! Naiselle välttämätön äidinrakkaus on vain naisilla laajentunut rakkaudeksi myös muita kuin lapsiaan kohtaan. Nainen rakastaa miestä, mutta mies "rakastaa" sitä, mitä naiselta saa: seksiä, ruokaa ja puhtaita vaatteita. Nainen on siinä täysin sivuseikka, hommaan kelpaisi kuka tahansa. Naiset kuitenkin vaatii miehiltä rakkautta, joten miehet kuvittelevat, että se vähä mitä he pystyvät tuntemaan on sama asia kuin se, mitä naiset tuntee ja väittävät rakastavansa. Ja koska naiset haluaisivat tulla rakastetuiksi, he sulkevat silmänsä ja kuvittelevat, että kyllä se mies rakastaa, vaikkei koskaan tee mitään, mitä rakkautta tunteva henkilö tekee.
- dayum
näitä ajatelmia mitkä eivät perustu millään tavalla edes siihen raadolliseen todellisuuteen.
>mies "rakastaa" sitä, mitä naiselta saa: seksiä, ruokaa ja puhtaita vaatteita. Nainen vihaa on siinä täysin sivuseikka, hommaan kelpaisi kuka tahansa.
Mies rakastaa ja vihaa asioita, nainen taas ihmisiä.- a woman
dayum kirjoitti:
näitä ajatelmia mitkä eivät perustu millään tavalla edes siihen raadolliseen todellisuuteen.
Mikä kohta sanomassani ei ollut totta? Ihminen on oikeasti vain eläin ja toimii alkukantaisten vaistojensa varassa. Evoluutio ei pysty keksimään ominaisuuksia, ainoastaan muuttamaan! Naisen oli aikanaan pakko rakastaa lastaan, koska jos karhu hyökkäisi kylään, piti olla keino varmistaa, että sillä, jolla on suurempi potentiaali lisääntyä selviytyy. Nainen siis rakasti ja suojeli lastaan. Miehen tehtävä oli aivan toinen. Ensinnäkin miehen piti olla riittävän julma tappamaan riistaa ruoaksi paljain käsin. Toiseksi miehen piti siittää niin monta lasta kuin mahdollista, joten olisi ollut katastrofi, jos mies olisi kiintynyt yhteen naiseen. Aivan samoin kun miehet perustelee seksin haluaan näillä syillä, sillä on perusteltavissa miesten tunteiden puute. Niin se vain on.
- a woman
relaxed_eyes kirjoitti:
>mies "rakastaa" sitä, mitä naiselta saa: seksiä, ruokaa ja puhtaita vaatteita. Nainen vihaa on siinä täysin sivuseikka, hommaan kelpaisi kuka tahansa.
Mies rakastaa ja vihaa asioita, nainen taas ihmisiä.Mutta eihän se ole rakkautta, miehet vain kutsuvat sitä rakkaudeksi.
a woman kirjoitti:
Mutta eihän se ole rakkautta, miehet vain kutsuvat sitä rakkaudeksi.
Se on rakkautta, mutta se ei ole naisen rakkautta, ja siks sitä ei yleisesti voida käsittääkään, koska rakkaus mielletään yleisesti feminiiniseksi asiaksi, joten silloin se myös yleisesti määritellään naisten kautta.
Kenellä on valtaa määritellä yksi ainoa oikea rakkaus? Naisilla vai miehillä? Mielestäni ei kummallakaan, tai sitten molemmilla.- a woman
relaxed_eyes kirjoitti:
Se on rakkautta, mutta se ei ole naisen rakkautta, ja siks sitä ei yleisesti voida käsittääkään, koska rakkaus mielletään yleisesti feminiiniseksi asiaksi, joten silloin se myös yleisesti määritellään naisten kautta.
Kenellä on valtaa määritellä yksi ainoa oikea rakkaus? Naisilla vai miehillä? Mielestäni ei kummallakaan, tai sitten molemmilla.on aika halventavaa edes verrata naisen tuntemaa rakkautta ja miesten "rakkautta" esineitä kohtaan. Totta kai se määritellään feminiiniseksi asiaksi, koska naisen rakkaus on arvokas asia.
Mun mielestä valta määritellä rakkaus on sillä, joka tuntee sitä. Siis ihmistä kohtaan. Tuo sinun "rakkautesi" on vain itserakkautta, eihän se kohdistu toiseen ihmiseen vaan sinulle suoritettaviin palveluksiin. Nainen olisi valmis kuolemaan lapsensa puolesta, miehen mielestä vaatteet on kivempiä silitettyinä. Miten se voisi olla rakkautta? Sinähän siis "rakastat" myös lääkäriäsi, hierojaasi ja muita palveluntarjoajia. Vai onko ilmaisuus se oleellinen tekijä? a woman kirjoitti:
on aika halventavaa edes verrata naisen tuntemaa rakkautta ja miesten "rakkautta" esineitä kohtaan. Totta kai se määritellään feminiiniseksi asiaksi, koska naisen rakkaus on arvokas asia.
Mun mielestä valta määritellä rakkaus on sillä, joka tuntee sitä. Siis ihmistä kohtaan. Tuo sinun "rakkautesi" on vain itserakkautta, eihän se kohdistu toiseen ihmiseen vaan sinulle suoritettaviin palveluksiin. Nainen olisi valmis kuolemaan lapsensa puolesta, miehen mielestä vaatteet on kivempiä silitettyinä. Miten se voisi olla rakkautta? Sinähän siis "rakastat" myös lääkäriäsi, hierojaasi ja muita palveluntarjoajia. Vai onko ilmaisuus se oleellinen tekijä?Minä pidän naiseni tyydyttyneenä. Se on rakkautta jos mikä.
- a woman
relaxed_eyes kirjoitti:
Minä pidän naiseni tyydyttyneenä. Se on rakkautta jos mikä.
pelkkä seksi on rakkautta. Eli siis myönnät itsekin, että aloittaja on oikeassa. Eikä naisesi sitä paitsi olisi onnellinen, jos tietäisi totuuden eli sinä siis pidät naisesi elämässä valheessa. Se on halveksuntaa, hyväksikäyttöä ja kunnioituksen puutetta.
- a woman
relaxed_eyes kirjoitti:
Minä pidän naiseni tyydyttyneenä. Se on rakkautta jos mikä.
Väitätkö sinä naisellesi, että rakastat häntä? Vai oletko rehellinen?
- dayum
a woman kirjoitti:
Mikä kohta sanomassani ei ollut totta? Ihminen on oikeasti vain eläin ja toimii alkukantaisten vaistojensa varassa. Evoluutio ei pysty keksimään ominaisuuksia, ainoastaan muuttamaan! Naisen oli aikanaan pakko rakastaa lastaan, koska jos karhu hyökkäisi kylään, piti olla keino varmistaa, että sillä, jolla on suurempi potentiaali lisääntyä selviytyy. Nainen siis rakasti ja suojeli lastaan. Miehen tehtävä oli aivan toinen. Ensinnäkin miehen piti olla riittävän julma tappamaan riistaa ruoaksi paljain käsin. Toiseksi miehen piti siittää niin monta lasta kuin mahdollista, joten olisi ollut katastrofi, jos mies olisi kiintynyt yhteen naiseen. Aivan samoin kun miehet perustelee seksin haluaan näillä syillä, sillä on perusteltavissa miesten tunteiden puute. Niin se vain on.
"Mikä kohta sanomassani ei ollut totta?"
Mikään..?
Voi tsiisus miten on hienoa kun ihan kaikki yritetään selittää vaikka mitä kautta. Nytkin "tiedetään" miten popula on elänyt ja ajatellut 2000 vuotta sitten. Todellisuudessahan sitä ei kuitenkaan tiedetä, vaan nämä kaikki perustuu nykyihmisten omiin olettamuksiin miten he ovat voineet ajatella. Ihan samanlaisia juntteja siellä on ollut silloinkin kuin nyt - maailma (lue yhteiskunta) on vaan ollut erilainen.
"Naisen oli aikanaan pakko rakastaa lastaan, koska jos karhu hyökkäisi kylään, piti olla keino varmistaa, että sillä, jolla on suurempi potentiaali lisääntyä selviytyy. Nainen siis rakasti ja suojeli lastaan. Miehen tehtävä oli aivan toinen."
Ymmärräthän miten hassu tuo ajatus on? Lue vaikka tuota ääneen niin monta kertaa että tuo aukeaa. Katkaisin tuon lainauksen muuten ihan tarkoituksella tuohon. Sillä tuollaisessa tilanteessa miesten tehtävä oli tappaa se uhka. Jos miehistä ei olisi ollut tekemään sitä, uhmaamaan vaaraa suojellakseen sitä, mikä on tärkeää, niin kaikkihan olisivat värjötelleet ujo kakka lannevaatteissa. Naisten tehtävä fyysisesti heikompana osapuolena, sekä tietenkin naisena eli lapsen synnyttäjänä ja imettäjänä, on ollut suojella lasta, kun mies henkeään pilkkanaan pitäen on kuolemaa halveksuen syöksynyt keihäs kädessä kohti vaaraa. Mitä tämä sinun mielestäsi on? Miehen tehtävä? Kuten naisen tehtävä on pullauttaa kersa maailmaan ja imettää sitä, vai?
Niin ja miten ihmeessä selität että "naisilla olisi suurempi potentiaali lisääntyä" jutun? Ihmesikiämisiä pyhästä hengestä ei ole tapahtunut maailman historiassa varmasti kertaakaan. Huhu yhdestä tapauksesta on, mutta minä en usko siihenkään.
Siihen aikaanhan on mahdollisesti ollut niin, että se "kylän vahvin mies" on lykkinyt useampiakin naisia josko vaikka sikiäisi lisää perimältään vahvoja. En tiedä onko silloiset ihmiset ajatelleet asian noin, mutta eikös "nykyistenkin" viidakkoheimojen parissa ilmene tuollaista... Tai ehkä sitä ei ole ajateltu niin että tulisi perimältään vahvoja, vaan on vaan "haluttu antaa" päällikölle etuoikeuksia että hän erottuisi tavan eläjistä. - a woman
dayum kirjoitti:
"Mikä kohta sanomassani ei ollut totta?"
Mikään..?
Voi tsiisus miten on hienoa kun ihan kaikki yritetään selittää vaikka mitä kautta. Nytkin "tiedetään" miten popula on elänyt ja ajatellut 2000 vuotta sitten. Todellisuudessahan sitä ei kuitenkaan tiedetä, vaan nämä kaikki perustuu nykyihmisten omiin olettamuksiin miten he ovat voineet ajatella. Ihan samanlaisia juntteja siellä on ollut silloinkin kuin nyt - maailma (lue yhteiskunta) on vaan ollut erilainen.
"Naisen oli aikanaan pakko rakastaa lastaan, koska jos karhu hyökkäisi kylään, piti olla keino varmistaa, että sillä, jolla on suurempi potentiaali lisääntyä selviytyy. Nainen siis rakasti ja suojeli lastaan. Miehen tehtävä oli aivan toinen."
Ymmärräthän miten hassu tuo ajatus on? Lue vaikka tuota ääneen niin monta kertaa että tuo aukeaa. Katkaisin tuon lainauksen muuten ihan tarkoituksella tuohon. Sillä tuollaisessa tilanteessa miesten tehtävä oli tappaa se uhka. Jos miehistä ei olisi ollut tekemään sitä, uhmaamaan vaaraa suojellakseen sitä, mikä on tärkeää, niin kaikkihan olisivat värjötelleet ujo kakka lannevaatteissa. Naisten tehtävä fyysisesti heikompana osapuolena, sekä tietenkin naisena eli lapsen synnyttäjänä ja imettäjänä, on ollut suojella lasta, kun mies henkeään pilkkanaan pitäen on kuolemaa halveksuen syöksynyt keihäs kädessä kohti vaaraa. Mitä tämä sinun mielestäsi on? Miehen tehtävä? Kuten naisen tehtävä on pullauttaa kersa maailmaan ja imettää sitä, vai?
Niin ja miten ihmeessä selität että "naisilla olisi suurempi potentiaali lisääntyä" jutun? Ihmesikiämisiä pyhästä hengestä ei ole tapahtunut maailman historiassa varmasti kertaakaan. Huhu yhdestä tapauksesta on, mutta minä en usko siihenkään.
Siihen aikaanhan on mahdollisesti ollut niin, että se "kylän vahvin mies" on lykkinyt useampiakin naisia josko vaikka sikiäisi lisää perimältään vahvoja. En tiedä onko silloiset ihmiset ajatelleet asian noin, mutta eikös "nykyistenkin" viidakkoheimojen parissa ilmene tuollaista... Tai ehkä sitä ei ole ajateltu niin että tulisi perimältään vahvoja, vaan on vaan "haluttu antaa" päällikölle etuoikeuksia että hän erottuisi tavan eläjistä.koska niin kuului tehdä, nainen koska rakasti lasta. Siinä on aivan valtava ero. Eikä nämä muuten ole mitään minun omia keksintöjäni, vaan ihan yleisesti hyväksytty todennäköinen olettamus, jota miesten ja naisten edelleen havaittavissa oleva erilaisuus tukee.
Lopputulos on joka tapauksessa se, että naiset tuntee rakkautta ja miehet eivät. Oli se sitten lähtöisin mistä tahansa, mutta minä uskon, että se on lähtöisin siitä, että on ollut aika jolloin se oli välttämätöntä. Muuten en ymmärrä miksi niin on.
"Kuten naisen tehtävä on pullauttaa kersa maailmaan ja imettää sitä, vai?" totta kai se on naisen tehtävä. Ei meillä ole mitään suurta suunnitelmaa, elämän tarkoitus on vain jatkaa elämää.
"Niin ja miten ihmeessä selität että "naisilla olisi suurempi potentiaali lisääntyä" jutun?" eikun nuoremmalla naisella on suurempi potentiaali lisääntyä kuin vanhemmalla naisella. Jos lapset kuolisivat ennen kuin vanhemmat niin se olisi ihmiskunnan loppu. a woman kirjoitti:
Väitätkö sinä naisellesi, että rakastat häntä? Vai oletko rehellinen?
niitä asioita mitä hän tekee minulle.
'kynsipäs vähä mun selkää, ku raavituttaa'
- Papeete1
Ainakin osalla porukasta.
Mun ex-aviomies oli pirun ärsyttävä siinä kun siihen ei saanut koskea. Tai sai, mutta sitten olisi pitänyt olla heti selällään jalat harallaan. Ei se oikein ymmärtänyt hellyyden tms päälle mitään. Muistan eräänkin kerran sohvalla yrittäneeni halata sitä tms ja se oli heti että lähetääks sänkyyn. Totesin ei kiitos, oisin vaan halannut. "Mitä sitten härnäät jos et sänkyynkään halua". Joo, kyllä mä sitten tosiaan lopetin sen koskettelun sängyn ulkopuolella.
En mä silti sano etteikö kaikki miehet ymmärrä hellyyttä tai peräti rakkautta. Vaikka täälläkin näkee sitä että jotkut miehet pitävät sitä seksiä rakkautena, niin ei se silti kaikkiin ulotu.
Olen törmännyt myös hellyyteen kykeneviin ja varmasti myös rakkauteenkin.- Papeete1
Niin ja huora EI OLE mikään rakkauden ammattilainen!!! Vaan seksin ja seksi ei ole rakkautta.
Saatana että mä vihaan tota sanontaa kun se likaistaa ja helveeraa niinkin kaunista asiaa kuin rakkaus.
Huoran ja asiakkaan puuhissa ei ole perkele rakkautta nähtykkään. - dayum
Papeete1 kirjoitti:
Niin ja huora EI OLE mikään rakkauden ammattilainen!!! Vaan seksin ja seksi ei ole rakkautta.
Saatana että mä vihaan tota sanontaa kun se likaistaa ja helveeraa niinkin kaunista asiaa kuin rakkaus.
Huoran ja asiakkaan puuhissa ei ole perkele rakkautta nähtykkään."Huoran ja asiakkaan puuhissa ei ole perkele rakkautta nähtykkään."
On Pretty Womanissa!! - Papeete1
dayum kirjoitti:
"Huoran ja asiakkaan puuhissa ei ole perkele rakkautta nähtykkään."
On Pretty Womanissa!!Se on fiktiivinen leffa!!! Siitä kauheasti kannattaisi oppia ottaa.
Sanotaan että edes poikkeukset joukossa ei riitä tekee huorasta rakkauden ammattilaista.
- ...
ottaisi naista, jos ei haluaisi seksiä. Miehelle nainen siis on keino saada seksiä, ei mitään muuta, eikä pelkkää reikää voi rakastaa. Miehethän kutsuvatkin naisia pillunkantotelineiksi. Mun mielestä se kiteyttää aika oleellisesti sen, mitä mies ajattelee naisesta.
- caput.mortuum
...Rakkaus ole aika uusi keksintö ihmiskunnan historiassa? Sitä ennen sekä miehelle että naiselle oli tärkeää suvun jatkuminen ja lauman/perheen väkiluvun kasvattaminen ihan jo toimeentulon turvaamiseksi.
- kantaa miesten
kykyyn rakastaa, mutta voin kommentoida sen verran, etten ole koskaan rakastanut yhtäkään miestä (isäni lisäksi) vaikka olen jo päälle 30.
Se mitä ihmiset kutsuvat rakkaudeksi on kaukana siitä, mitä sen minun mielestäni pitäisi olla (tarkoitan tällä tunnetta joka syntyy toisistaan välittävien ihmisten kesken).
Monesti läheisriippuvaisuus, alistaminen, henkinen ja fyysinen väkivalta naamioituvat rakkaudeksi. Noista edellämainituista on mielestäni kauniit tunteet kaukana.
Uskon ennemminkin yksilöiden kykyyn välittää toisistaan ja siihen, että yksilöt tottuvat toistensa seuraan, eivätkä tahdo olla yksin. Myös fyysinen läheisyydentarve mielletään yleensä rakkaudeksi. Sitten kun seksuaalinen halu lakkaa, lakkaa myös rakkaus.
Ihmiset ovat erilaisia. Sekä miehet että naiset. Yhteiskunta, kulttuuri ja sosiaaliset käyttätymismallit sekä media ovat luoneet meille kuvan rakkaudesta jota me orjallisesti tavoittelemme. Mies, vaimo, kaksi lasta, koira, auto ja omakotitalo..
Porno, huippumallit, mainokset, kuinka naisen tulee olla, kuten miehen tulee olla, miehet eivät itke, miehet sotivat ja raiskaavat ja hakkaavat, naiset itkevät ja rakastavat sekä hoivaavat.. lista on loputon, mutta muistakaa jokainen, että ajattelu on sallittua. - Dazu
Kyllähän noilla asioilla on selvä ero. Rakkaudessa on empatiaa ja välittämistä. Seksinhimon voi hoitaa yhdellä vessassa käynnillä.
- Mangusti.
Jokaisella miehellä on erilainen potentiaali tässä rakastamisasiassa ja erot miehissä on todella suuret. On miehiä, jotka eivät osaa tai pysty rakastamaan ketään, mutta jotka tietysti "rakastavat" niitä asioita, joita nainen tekee hänelle. Siitä sitten asteikko etenee kohti miehiä, jotka ovat melkein kuin naisia tässä rakastamisasiassa, enkä nyt tarkoita homoja.
Kannattaa valita tarkasti se mies. - Hard_Talk
Aikamoinen kyseenalaistus... No meitä miehiäkin on moneen junaan tietty ja eri ikäisinä tuo rakkauden käsite saattaa vaihdella...niin miehillä kuin naisilla.
Aika helposti uskot saavasi miehen rakastumaan itseesi jos määrittelet miehen rakastumisen pelkkänä miehen turvotuksena... voisiko siihen siihen miehen rakastumiseen liitää jotain muuta kuin.. turvotusta aiheuttavia juttuja...?
Yleistämällä tuollaisen kuvan miehistä, saatat rajoittaa omia mahdollisuuksiasi tutustua miehiin, jotka eivät mahdu yleistykseesi...
Eiköhän niillä prostituoiduilla ole aika monenlaisia nimiä... - cookos
rakastamaan siinä missä naisetkin. Ja naiset voi menettää rakastamisen taidon samalla lailla kuin mieskin. Kun tunteet pakastuu, muuttuu tunteettomaksi, tekeväksi olioksi. Ei kykene sitoutumaan, vaan toimii hyötykäyttäjänä, toinen on hyödyke.
ja ei siinä ole sukupuolella mitään merkitystä.- Hard_Talk
Juuri näin... Joskus ihmisellä on helpompi löytää syitä ja perusteluja muista kuin itsestään omaan käyttäytymiseensä... ei kovin harvinaista... ja sukupuolella tässä ei taida olla merkityksellistä eroa...
- cookos
Hard_Talk kirjoitti:
Juuri näin... Joskus ihmisellä on helpompi löytää syitä ja perusteluja muista kuin itsestään omaan käyttäytymiseensä... ei kovin harvinaista... ja sukupuolella tässä ei taida olla merkityksellistä eroa...
mikä se on lopulta syy..onko henkilö itse syypää siihen, että ei kykene rakastamaan vai se, että on toisen johdosta joutunut tilanteeseen, että on tullut kykenemättömäksi, kuitenkin sitä alkua ei voi sanoa, mikä tai kuka sen on laittanut alulle, kenen kannalta katsotaan...
Se oma käytöshän ei ole aina aukoton :)
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908