Hei uskovainen

Olen omalla esimerkillä näyttävä,
Seksi aikuisten kesken rakastaen toinen toistaan on lahja Jumalalta
Antakaa viiniä murheellisille sanotaan jo raamatussa. Jotn kohtuudella dokataan.

olen Jeesukseen uskova ihminen. Minulle usko Jeesukseen ei merkitse uskomusrakennelmaa vaan suhdetta. Jeesuksen uskominen todellisesti olleeksi tai olevaksi ei vielä ole uskoa Jeesukseen. Sana "usko" voi siis siinä mielessä johtaa harhaan. Mielestäni raamatullinen usko Jeesukseen on Hänen vastaanottamistaan. On tarvinnut tapahtua jonkinlainen prosessi missä Hän on tullut todeksi. Raamatun mukaan tämän prosessin alkuunlaittaja on Jumala, joka sitten odottaa ihmisen osallistumista, antautumista. Uudessa testamentissa sanotaan tästä mm. "silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen" (muistinvarainen lainaus). Hän - ei uskomus vaan todellisesti koettava persoona - on uskon sisältö: sen alku ja keskipiste mutta tavallaan myös päämäärä ( = kasvaa Hänen tuntemisessaan ).

Tältä pohjalta uskon toteuttaminen ( = elävä suhde Kristukseen ) ei ole mitään muuta kuin elämää Hänen seurassaan, kanssaan. Mahdollisimman luontevasti minuna itsenäni. Mutta koska Jeesus jonka seurassa elän ei ole tasavertaisesti ystävä niin kuin ystävät normaalisti ovat vaan on ikäänkuin yläpuolellani, niin kuin Raamattu sanookin että Hän on Herra, elämäni tärkein asia on elää "alistussuhteessa" Häneen. Tämä tarkoittaa, että jokainen päivä tulisi aloittaa siinä tietoisuuden tilassa että olen elämässäni kokonaan riippuvainen Hänessä: voin toteuttaa Hänen tahtoaan vain siinä määrin kuin elän luonnollista elämääni Hänen rakkautensa valtaamana. Tämä ei ole alistumista tyrannille vaan alistumista itselleen elämälle, kuten oksa "alistuu" puun luonnolle tehdäkseen hedelmää. Kristukselle alistuminen on nöyryyttävää yhtä vähän kuin oksan kuuluminen rungon yhteyteen tai junan kulkeminen radalla tai että virtaava vesi muodostuu pisaroistaan on nöyryyttävää. Se on elämän hengen laki. Virran ulkopuolelle sinkoutuvat pisarat (vertaus, itseriittoisen ihmisen omaehtoinen usko: "haluan elää ja uskoa omalla tavallani, toteuttaa uskoani niin kuin MINÄ haluan") kuivuvat hietikolle.

E. Stanley Jones on sanonut mielestäni aivan oikein, että Jumalan hallintavaltaan kuuluminen tuo vapauden: mitä enemmän kuulun Kristukselle sen enemmän kuulun itselleni.

Jossain mielessä se on paradoksi.
Asia ei avaudu älyllisen pähkäilyn kautta vaan elämälle suhde todeksi.

Yritän kertoa Jumalasta myös muille ja keskittyä myös auttamaan. Minulle ei ole olemassa toista ilman toista. Ne kuuluvat yhteen. Se ei tarkoita että kaikkialla missä puhun Hänestä yrittäisin konkreettisesti auttaa tai että kaikkialla missä konkreettisesti autan ryhtyisin myös puhumaan. Tarkoitan, että haluan elämässäni aina ja kaiken aikaa olla avoin kummallekin. Ensisijaisesti en kuitenkaan keskity näihin (en kertomiseen enkä auttamiseen) vaan Häneen itseensä, koska hengellinen elämä ei ole suorittamista, tekemistä. Mutta kun se on elävä suhde se väistämättä johtaa tekemiseen: puhumiseen ja auttamiseen.

Eräs vanha lähetystyöntekijä sanoi kauniisti:
"Menkää ja julistakaa - tarpeen tullen käyttäkää myös sanoja."

Sanat ilman rakkautta voivat kääntyä irvikuvaksi siitä mistä puhutaan eli Jeesuksesta. Minulle hengellinen elämä on ennen kaikkea rakkautta. Jumalan rakkautta minuun. Se tarkoittaa Jumalan rakkautta jokaista ihmistä kohtaan.

Jaa, vaikea kysymys tuo... että miten eroaa... Ulkonaisesti ei välttämättä mitenkään, paitsi että harjoitan uskoani rukoillen ja pyrkien avonaisuuteen Häntä kohtaan, kuuntelemaan ja ottamaan vastaan Hänen hyvyyttään, puhettaan ja vaikutuksiaan. Se on asia mikä erottaa ei-uskovasta. Sen kautta tietysti sitten tapahtuu hyvää mitä ei muuten tapahtuisi ja Jumala auttaa laittamaan oman itsekkyyden syrjään ja voittamaan vihan silloinkin kun en siihen itsessäni pystyisi. Mutta muuten kyllä ei-uskova ihminenkin voi rakastaa, pyrkiä epäitsekkyyteen ja voittamaan alhaiset taipumukset.

Alkoholin nauttiminen on minulle väärin koska koen että se ei sovi suhteeseen Jeesuksen kanssa. Yleisesti ottaen pidän humaltumista vääränä uskovalle ihmiselle enkä hyväksy sitä, mutta: vaikka itse olen alkoholin suhteen ehdoton ymmärrän että joku toinen kristitty voi nauttia vaikkapa lasin tai kaksi viiniä tai saunan jälkeen pari olutta, jos se ei ole humalahakuista. Seksi on mielestäni Jumalan kaunis lahja ja kuuluu avioliittoon. Television katsominen ei ole syntiä sinänsä mutta on jokaisen uskovaisen henkilökohtainen kysymys missä määrin se vie aikaa ja millaisia asioita katsotaan. Sisäisen elämän ruokkiminen ala-arvoisella viihteellä ei ole rakentavaa eikä oikeasti edes rentouttavaa. Hyvien ohjelmien katsomisessa en näe mitään pahaa vaikka itse en omistakaan televisiota. No, tuskin siinäkään mitään pahaa on jos joskus katsoo muutaman jännitysfilmin, mutta tämä on niin henkilökohtaista. Olen siis sitä mieltä, että jos elää elävässä suhteessa Herran kanssa ja on avoin Hänelle, niin kyllä sisin sitten herkistyy niin että määrättyjen ohjelmien kohdalla kokee hengessään: tätä en tahdo katsella, koska tämä murehduttaa Jumalaa ja minua itseänikin.

Uskovaisen ihmisen tulisi mielestäni etsiä Hänen läheisyyttään ja kuuliaisuutta Hänelle. Jossain kohtaa se saattaa tuoda vaikeita ratkaisuja ja joutuu kieltäytymään asioista joita haluaisi tehdä, mutta kun siihen prosessiin antautuu huomaa myöhemmin, että sisäinen vapaus ei ole kärsinyt vaan pikemminkin kasvanut. Siksi ei ole paras vaihtoehto että uskovana lähden kyttäämään toisten uskovaisten elämää ja sanomaan: älä tee näin ja näin. Mieluummin haluan rohkaista syventymään Jeesuksen rakkauden ja hyvyyden kokemisessa, ja tiedän, että sen myötä myös elämäntavat ja tottumukset sitten muuttuvat. Muussa tapauksessa - jos uskon harjoittaminen on tekokeskeistä ikäänkuin Jumalan miellyttämistä tai Hänen suosionsa "ostamista" teoilla mitä oletetaan Hänen vaativan - hengellinen elämä vääristyy legalismiksi, lainomaiseksi suorittamiseksi.

Yritänkö olla esimerkkinä muille, on oikeastaan jo vastattu tuossa.

Haluan tietysti elää niin että elämäni ratkaisuissa voisi ilmetä Jumalan hyvyys ja Hänen tahtonsa kuinka Hän tahtoo ihmisen elävän, mutta en keskity tekemään hyvää enkä keskity yrityksiin olla esimerkillinen. Ainakaan se ei ole eikä sen tulisi olla ensisijaista ja jos järjestys jossain kohdassa lipsuu olen rukoillut että Herra armossaan pysäyttäisi löytääkseni jälleen armoon pohjautuvan levon ja siitä kumpuavan ilon. Suurin iloni ei ole siinä mitä teen vaan mitä Jeesus tekee ja pohjimmiltaan mitä Hän on. Haluan keskittyä elämään ja nimenomaan elämään hyvää elämää, minulle se merkitsee elämää Jeesuksen seurassa, avoimuutta Hänen hyvälle vaikutukselleen, rakkaudelleen, sen kokemiselle että elämä on joka päivä lahja ja Hän haluaa olla kaikessa mukana auttajana, ohjaajana: auttaa minua olemaan yhä enemmän se, mikä itsessäni olen (tai olisin) ilman vääristäviä ja turmelevia ja rikkovia vaikutuksia, mitä maailma on minuun syntymästäni saakka ympännyt.

Usko on kuulumista toiseen maailmaan, olemista Jumalan lapsi ja Hänen valtakuntansa jäsen, mutta se maailma toteutuu todellisuutena tämän maailman ja tämän maailman rikkinäisyyksien keskellä eikä ole pakenemista utopiaan, turhaan uskonnollisuuteen.

Hyvässä prosessissa mitä Jumala elämässäni tekee olen aina hyväksytty juuri tässä kohdassa missä olen, ei vasta sitten joskus kun Hänen parantava työnsä on saavuttanut tietyn pisteen. Olen kuitenkin loppuun saakka vajavainen ja Hän odottaa minulta armollisuutta toisia vajavaisia kohtaan...

Huonoja tekojani en saa puolustella vajavaisuuteeni vedoten vaan minun tulee Hänen anteeksiantamuksensa kautta kasvaa käyttäytymään paremmin -

Käytännöllinen uskonelämä on oikeastaan kiteytettynä tässä:
ei siksi, että minut hyväksyttäisiin vaan koska minut on jo hyväksytty.

Näin olen kokenut.

Tulee mieleeni yksi raamatunkohta minkä liitän tähän.

"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee."
Tiit.2:11-14.

Elävässä uutisessa (Uusi testamentti vapaamuotoisesti kerrottuna) sama kohtaa kuuluu:

"Ikuista pelastusta tarjotaan nyt jokaiselle ilmaiseksi. Kun otamme tämän Jumalan lahjan vastaan, ymmärrämme myös, että meidän on luovuttava huonosta, syntisestä elämäntyylistä ja elettävä Jumalan kunniaksi. Odotamme sitä suurta päivää, jolloin näemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen koko kirkkaudessaan. Jumala tuomitsi syntimme ja Kristus kuoli niiden tähden. Hän pelasti meidät, ettemme jatkuvasti tekisi syntiä vaan hänen ominaan auttaisimme muita ihmisiä puhtain sydämin."