Yleltä poimittua:
Hunnun käyttäminen on kiistelty aihe niin muslimi- kuin länsimaissakin.
Ranska on evännyt kansalaisuuden musliminaiselta tämän uskonnollisten tapojensa vuoksi. Marokkolaisnaisen kansalaisuushakemus hylättiin, koska hänen radikaaliksi kuvatun uskonkäsityksensä katsottiin olevan ristiriidassa sellaisten ranskalaisten arvojen kuin sukupuolten tasa-arvon kanssa.
Sanomalehti Le Monden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ranskan kansalaisuutta toivovan muslimin hakemus hylätään henkilökohtaiseen uskonnon harjoittamiseen liittyvien syiden nojalla.
Päätöksen uskotaan sytyttävän uudelleen väittelyn siitä, kuinka perustuslain määrittelemän uskonnonvapauden ja muiden perusoikeuksien toteutuminen voidaan taata samanaikaisesti.
Ranskaan kahdeksan vuotta sitten muuttanut marokkolaisnainen on naimisissa Ranskan kansalaisen kanssa. Pariskunnalla on kolme Ranskassa syntynyttä lasta.
Sosiaaliviranomaisten mukaan nainen pukeutuu vain silmät näkyviin jättävään burkhaan. Viranomaisten raporttien mukaan nainen elää miespuolisten sukulaistensa täydellisessä valvonnassa.
Naisen ensimmäinen kansalaisuushakemus hylättiin kolme vuotta sitten "riittämättömän sopeutumisen" perusteella.
Reuters

Vastaukset 2
Vanhimmat
riittamattoman sopeutumisen takia.
Vaitan edelleen etta eri rodut ja uskonoe eivat tule koskaan sopimaan yhteen!
..kokeile vaikka susilla ja lampailla!
-sanokoon Ritva niita vaikka kultamunixi tai sopolaisixi...
kuu ,tahti ja sirppi..
..suomi on uusia alueita jotka pitaa valloittaa... venalaiset ja muslimit kun eivat
kumartaisi tammea kuitenkaan..