Helsingin sanomat:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Viinaveroa ei aiota laskea/1135237815564
Ja se on hyvä se.
Viinaveroa ei aiota laskea
5
162
Vastaukset
- ----+
Ja se on huonoa se.
Viinan hinnalla kuitenkin on jonkin verran vaikutusta kulutukseen.
Se nähtiin viimeisessä isossa veron alennuksessa, ja kulutus pomppasi heti ylös nykyisiin lukuihin. - Mattamusta
Laskisivat ruuan verotusta. Mieluummin ostaisin ruokaa kuin kaljaa.
- pär-saukko
kaikki yhteisunnan palvelut maksetaan lähinnä verovaroin tai ulkomaisilla lainoilla.
itse en välittäisi maksaa oikein mitään veroja. kolmisenkymmentä vuotta kiskonut askin tupakkaa päivässä, vhintään pullon viinaa viikossa, ajanut tankillisen pensaa viikossa, ostanut pari kertaa viikossa kassillisen ruokaa kaupasta jne.
peruskoulu lienee jo maksettu, terveydenhuoltoa ei tarvittu, toki katuvalot ja tiet on kivoja. mutta mitähän hyötyä loppujen lopuksi saan nykyään veroistani. ei kiinnosta katela naapureitten hirviälapsia, mä maksan niitten päivähoidosta, eikä kiinnosta vanhustentalot, ite omani hautasin omilla rahoillani. ja hautajaisistakin menee vero, ostopalveluita nääs nekin.
alkoholi on aina toki hintansa väärti. siis ostajalle ja verottajalle. mutta mikä lie hinnan vaikutus vaikkapa alkoholipoliittisesti. jos hinta on halpa, ihmiset ostaa melkein kaiken alkosta ja ravintoloissa käy kauppa. jos hinta kallis alkaa kotipoltto ja kiljun teko. niistä kertyy veroja vähemmän, hiiva ja potut ei pajoa veroja aiheuta.
tilastot on mitä on. kunnon puliukot ei välttämättä näy tilastoissa. nyt on alkon myynti ollut kova, just siksi että ihmisillä on ollut vara ostaa sieltä. jos veroja nostetaan, virallinen kulutus ehkä laskee. muttei juominen, pontikka kilju, ulkomaantuonti jne lisääntyy.
terveydenhuolto on ihan samassa tianteessa kuin nytkin viinan kanssa, maksoi se mitä hyvänsä. ja sehän pääsääntöisesti kustannetaan verovaroin. entä kun verotulot pienenevt. hah ne jotka ovat kiskoneet kaksin käsin viinaa vuosikymmenet, eivät saa maksamilleen veroille kunnolla vastiketta päihdehuollosta.
kaikilla ei ole varoja kalliisiin yksityisklinikoihin, uskonnollinen höpinä ei kiinnosta, terkkariin jonot jne.
kannattaisi vähän miettiä kokonaisuuksia mieluummin kuin antaa lausuntoja puupäästä.- Spriten voimalla
Onko meillä tilastoa siitä, että alkoholistien terveyspalveluja olisi käytetty enemmän silloin kun viina on halpaa? Yleensä kerrotaan vain kulutuksen lisääntymisestä ja vähentymisestä, mutta en muista, että olisi verrattu alkoholin hinnan vaikutusta alkoholistien käyttämiin terveyspalveluihin - siis niihin, jotka aiheutuvat alkoholista. Viinaan kuolleitten määriä kai ainakin lasketaan, mutta onko olemassa tilastotietoa siitä miten se käyttäytyy viinan hinnannousuihin ja laskuihin verrattuna? Haittavaikutukset tulevat tietysti aina viiveellä, mutta kyllähän riittävän pitkällä aikajänteellä molempia seuraten uskoisi jonkinlaista osviittaa asiasta saatavan.
Minulle kerran yksi alkoholisti sanoi, että ikinä hänen ei ole tarvinnut ilman viinaa olla, mutta ruokaa ei aina ole saanut. - monia puolia
Spriten voimalla kirjoitti:
Onko meillä tilastoa siitä, että alkoholistien terveyspalveluja olisi käytetty enemmän silloin kun viina on halpaa? Yleensä kerrotaan vain kulutuksen lisääntymisestä ja vähentymisestä, mutta en muista, että olisi verrattu alkoholin hinnan vaikutusta alkoholistien käyttämiin terveyspalveluihin - siis niihin, jotka aiheutuvat alkoholista. Viinaan kuolleitten määriä kai ainakin lasketaan, mutta onko olemassa tilastotietoa siitä miten se käyttäytyy viinan hinnannousuihin ja laskuihin verrattuna? Haittavaikutukset tulevat tietysti aina viiveellä, mutta kyllähän riittävän pitkällä aikajänteellä molempia seuraten uskoisi jonkinlaista osviittaa asiasta saatavan.
Minulle kerran yksi alkoholisti sanoi, että ikinä hänen ei ole tarvinnut ilman viinaa olla, mutta ruokaa ei aina ole saanut.sepä se just on. tilastot on miten ne kirjoitetaan ja miten tulkitaan. viina-alesta on aaika vähän aikaa, sen pitempiaikaisista vaikutuksista terveyteen noin laajemmin ei edes voi olla tutkittua tietoa.
noita väkivallan tekoja onnettomuuksia kaiketi voi tutkailla. niissäkin se vika että kuinkahan moni terkkarissa tunnustaa olledensa kaasussa jos menee pää kainalossa selvinpäin sinne. yksistään vakuutusten takia ei kannata kertoa asiaa jos ei oo selkeesti jurrissa.
kerran oikeesti kuulin yhen taksarin selittävän kytille kun oli jotain häikkää, että oli ajosta tultuaan kitannut kossupullon heti kotonaan.. sopi epäillä, mutta minkäs teet.
suoraan viinaan, siis myrkytyksiin tms ei kai paljon ihmisiä edes kuole. luulen että suurin osa kuolee muihin tauteihin. toki kirroosi selviää ruumiin avauksessa, mutta jos onkin kuollut vaikka sydän kohtaukseen selvinpäin. sekait lasketaan sydän kohtaukseksi, vaikka olisi saattanut johtua sinällään vaikka äkillisestä putken katkaisusta.
en todellakaan luota tilastoihin, muissakaan asioissa. tilastokeskus tekee tutkimuksia rahaa vastaan tilaajille, samaten kaikilla muillakin tilastomaakareilla on tilaston tilaaja. kaikista vähiten luotan jonkun yksittäisen puulaakin omiin tilastoihin.
täälläkin on faktana heitetty ties mitä lukuja. joopajoo. ainoo mikä vois olla selkeee saadaselville on rattijuoppojen, määrä. ja siitäkään ei saa muuta tietoa ketkä on jääneet kiinni. kokonaismäärä on pelkkää tilastollista arvausmatematiikkaa.
niin, se paljonko alko myy viinaa, ei kerro muuta kuin että alkon myynti on kasvanut. itse tein kymmeniä vuosia kotiviiniä. nyt on pystymään ostamaan alkosta mitä juo. eli omalle juopottelulleni viinan hinnan laskemisella oli tervehdyttävä vaikutus, juo puhtaampia aineita nyt. ja saahan valtiokin osikonsa ja verotolonsa.
niin kirkkaan pullon hinnalla tekee 25 litraa kotiviiniä, ei kauaa mee miettiissä kumpi on terveelisempi asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903