Meillä on 2 kissaa ja pian 10 kk täyttävä vauva. Aikaisemmin nuo kissat ovat olleet minulle valtavan tärkeitä, olen hellinyt ja hoitanut kuin omia lapsiani (vauvankorvikkeita ovat vissiin olleet...).
Nyt tilanne on muuttunut valtavasti. Vauvan (esikoisemme) tulon jälkeen en jaksa enää olla kiinnostunut kissoistamme. Toki hoidan, ruokin, harjaan yms. mutta enempään ei energiani riitä. En jaksa huomioida kissoja, tuntuu että ovat vain tiellä ja sotkevat jatkuvasti. Imuroidakin joutuu jatkuvasti kissankarvojen takia. Välillä hermostun kissojen jatkuvaan juoksemiseen ja ovien aukomiseen (toinen kissa aukoo jatkuvasti makuuhuoneen ovea kun nukutan vauvaa päiväunille, sama juttu yöllä).
Huono omatuntohan tästä kaikesta on, mutta jotenkin vaan tuntuu että kaikki energia ja hellyys menevät nyt vauvalle. :( Harmittaa, miten minusta joka ennen olin todellinen kissaihminen onkin tullut tällainen välinpitämätön!
Onko jollain muulla käynyt näin lemmikin kanssa?
Nyt tilanne on muuttunut valtavasti. Vauvan (esikoisemme) tulon jälkeen en jaksa enää olla kiinnostunut kissoistamme. Toki hoidan, ruokin, harjaan yms. mutta enempään ei energiani riitä. En jaksa huomioida kissoja, tuntuu että ovat vain tiellä ja sotkevat jatkuvasti. Imuroidakin joutuu jatkuvasti kissankarvojen takia. Välillä hermostun kissojen jatkuvaan juoksemiseen ja ovien aukomiseen (toinen kissa aukoo jatkuvasti makuuhuoneen ovea kun nukutan vauvaa päiväunille, sama juttu yöllä).
Huono omatuntohan tästä kaikesta on, mutta jotenkin vaan tuntuu että kaikki energia ja hellyys menevät nyt vauvalle. :( Harmittaa, miten minusta joka ennen olin todellinen kissaihminen onkin tullut tällainen välinpitämätön!
Onko jollain muulla käynyt näin lemmikin kanssa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
poika nyt 4kk ja ei kissat kiinnosta kovinkaan paljoa, uskon että tilanne on väliaikainen ja vauvan varttuessa löytyy taas helliä tunteita kissoille. Meidän toinen kissa on ihan selvästi mustasukkainen vauvasta ja kiukkuinen vähemmälle jääneestä osastaan. Kaipa se on luonnollista naiselle, että saa kaiken hellyyden tarpeensa lapsesta ja osoittaa sen myös sille muiden saadessa jäädä paitsioon. Mieheni on ainakin sitä mieltä, että saisin huomioida ja helliä häntä enemmän :)
Mulla siis parivuotias napero ja toinen tulossa. Mulla ei aikaa kissalle ja asenteeni muuttui tyystin vauvan jälkeen;punkit inhotti, karvat ärsytti, ei aikaa hellitellä eikä usein kiinnostustakaan, sisäkissan ulosteputsausjutut kyllästytti. Muutama muu iso syy näiden lisäksi vaikutti siihen, että luovuttiin kissasta ja onneksi löytyi hyvä uusi koti, että voi ees vähän soimaavaa omaatuntoaan rauhoitella (mä kun vastuuntuntoisella ja eläinrakkaalla asenteella tuon kissan aikoinaan otin....)
Nuo punkit tulleet siis karkureissuilta tai mökkimatkoilta...
Kissoille tuli uudet säännöt jo mun raskauden loppuvaiheessa. Ihana se lapsille on et on eläimiä, mutta kyllä niissä on ihan tarpeeksi lisä hommaa. Alimmaksi se ovat jääneet arvoasteikossa ja siellä niiden paikka onkin.
kestä tuollaisia! Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että eläimet kuuluvat lauman pohjimmaisiksi jo silloin, kun perheessä ei ole lapsia?! Eläin on myös tunteva otus, miltähän luulet tuntuvan, jos ensin eläin inhimillistetään ja sitten ykskaks "pudotetaan" lauman pohjalle.. tällöin just tulee näitä "koira puri vauvaa"-tapauksia.
Kannattaiskohan tämänkin ketjun kirjoittajien mennä "eläinrakkaudessaan" itseensä ja kenties opetella ensin vaikka kirjoista, mitä se eläimen pitäminen tarkoittaa?
Eläin ei ole lelu, joka pistetään pois, sitten kun kotiin tulee vauva, eikä enää jaksa/huvita/kiinnosta. Ota huomioon jo eläimen ottamisvaiheessa, että tällainen elämänmuutos voi osua sinunkin kohdallesi. Toki eläimellä on jaksamisen puutteen vuoksi varmasti olemassa parempia koteja, mutta MIKSI TÄTÄ EI VOI AJATELLA ETUKÄTEEN? Aika käy vähemmäksi, kun talossa on sekä eläin että vauva, mutta onko se jotenkin suurikin yllätys?! Ei pitäis olla normaalijärjellä varustetulle kovin vaikeaa tällaisen oivaltaminen jo siinä vaiheessa kun eläimen ottaa.
Toinen pointti: eläimen kouluttamiseen ja ylläpitoon pitää varata AIKAA ja myös RAHAA. Kun koulutus on tehty oikein, ei tule mitään ikäviä yllätyksiä, kun taloon tulee vauva.
Niin ymmärtäväinen kuin olenkin tällä palstalla kaikelle inhimilliselle, niin tätä asiaa en vain pysty sulattamaan. Tiedän ihan livenäkin näitä tapauksia ja kyllä pistää vihaksi :(
t. äiti, kaksi lasta, kolme koiraa ja kaksi kissaa.
Jotenkin arvasin että joku vetää herneet kirjoituksestani... niin olisin kyllä ehkä itsekin tehnyt vielä ennen vauvan syntymää, sillä olen aina ollut äärimmäisen eläinrakas enkä aikaisemmin ymmärtänyt, että lemmikkiin voi "väsyä".
Tosiaan, jos tämän olisin voinut aikaisemmin jotenkin aavistaa, niin eihän tässä mitään ongelmaa olisikaan. Ehkä en olisi kohdellut kissoja "vauvan korvikkeena". Meillä kissoja hoidetaan hyvin kaikesta huolimatta, enkä ole kissoista luopumassa vaikka sekin vaihtoehto on kieltämättä käynyt mielessä väsyneenä. Kissat ovat kuitenkin perheenjäseniä ja ovat olleet meillä jo melkein 10 vuotta.
Kirjoitukseni pointtina olikin kysellä, että onko muilla kokemusta tällaisista tunteista, ja ovatko välinpitämättömyyden tunteet menneet ohi ajan myötä. Sitä tosiaankin toivon, sillä niin kuin kirjoitin, minulla ON huono omatunto tästä kaikesta.
Kimpaannuin. Mutta kun ihan oikeasti ottaa päähän ne, jotka eläimen ottavat hetken mielijohteesta, pitävät hetken ja pistävät sitten pois kun eläin ei enää elämäntilanteeseen "sovi". Niin helppoa. Ilmeisesti sinä et kuitenkaan kuulu heihin, joten sori.
Mä tiedän, mitä tuo väsyminen on. Tosin sillä erolla, etten koskaan edes ajatellut luopuvani eläimistäni. Mutta niinhän sinäkään et ilmeisesti ole tekemässä? Se väsyminen on inhimillistä ja menee kyllä ohi. Ja jos pahimmassa vaiheessa antaa eläimensä pois, niin tosi vastuullinen eläinrakas kyllä myöhemmin katuu sitä moneen, moneen kertaan..
Niin ajattelinkin, että jos nyt antaisin kissat pois, niin katuisin sitä varmasti vielä jossain vaiheessa. Kuitenkin nuo katit ovat olleet minulle niin tärkeitä. Jospa tämä tilanne tästä vielä ajan myötä korjaantuisi.
Itsekin tiedän monia, jotka ovat hankkiutuneet lemmikistä eroon kun eläimen hoito ei enää kiinnosta, itse en kuitenkaan niin voisi ikinä tehdä. Täytyy nyt vaan yrittää jaksaa antaa kissoille edes vähän enemmän huomiota...
voi elämän kevät....
mitä kiesuksen mietittävää siinä on? jos ei eläin sopeudu hellyyden loppumiseen, aina eläinlääkärillä on piikkejä joita pistää kissan niskaan... tai joka puolella suomea kyllä on metsämiehiä jotka voivat päättää ongelman sormenkoukistuksella
Olipa tylsä provo, keksi jotain parempaa. Ai mutta jos on lusikalla annettu.. tosiaan.
En ikinä voisi luopua kissoistani, mutta olen huomannut että lapsen syntymän jälkeen se kissojen helliminen jäi vähemmälle. Olen nykyään melkein mustasukkainen, kun kissani ovat enemmän avomieheni perään (asuttu yhdessä reilu puoli vuotta, ah miten uskollisia kissat ovatkin :D ) Toisaalta se on ymmärrettävääkin; esim. mieheni väistää kissoja sängyssä ja nukkuu vaikka sykkyrällä, itse taas pidän asentoni sellaisena kuin tahdon ja tarvittaessa siirrän kissoja pois tieltä :D Ja mies täyttää kissojen ruokakuppia nopeammin kuin minä... hänen mielestään kuivamuonaa pitää olla koko ajan lautaset pullollaan :D
Neljän kissan emäntänä en ole kuitenkaan huomannut että jatkuvasti tarvitsisi imuroida. Tosin eri kissoista tuntuu lähtevän eri määrä karvaa, näistä omista ei paljoakaan lähde.
Meillä on käynyt kahdellakin tutulla niin, että kun kiss aon aikansa katsellut touhua niin on alkanut tekoihin. Toinen kävi äkkiä vauvaan kiinni ja toinen emäntäänsä. Ja kissan kynnet on terävät ja nopeat joten jäljet on aika paha katsottavaa..
Oma mielipiteeni on että joko elukoista huolehditaan kunnolla tai sitten niille hankitaan uusi koti tai lopetetaan. Ei se eläin ymmärrä miksi se ei saa sitä mihin se on tottunut. Varsinainen hoitohan sulla on kunnossa joten kyse lienee juuri silityksistä sun muista joista kissa varsinkin nauttii erityisesti?
Ihan luonnollista että vauvasta tulee huomion keskipiste ja jaksaminen ja aika on rajallista, mutta kissa ja myös koira on hoidettava ja huomioitava vähintään yhtä hyvin kuin ennen vauvaa tai ei hyvää seuraa. Eläin joko kärsii hiljaa tai oireilee, pahimmassa tapauksessa sairastuu tai käy agressiiviseksi. Kissan puremat ja raapaisut ovat kaiken lisäksi sekä yleisempiä kuin koiran että myös paljon vaarallisempia.
Joko kissoille vähintään yhtä hyvää hoitoa ja huomioimista kuin ennen tai kissoille uusi hyvä koti, minun mielestäni. Jos luopuminen on mahdoton ajatus tai kotia ei löydy niin en lopetuttaisi eläimiä kuin vasta jos eläimissä voi huomata jotain negatiivisia muutoksia.
Kaikki voi mennä hyvinkin ja eläin voi tottua vähempään huomioon, mutta varoittaisin myös että eläin voi reagoida huomion vähenemiseen ja yleensäkin asemansa ja lämänsä muuttumiseen myös ei-toivotusti ja tosi rajustikin.