Rinnat kuin "tulessa"

"hermoraunio"

Olen koko raskausajan kärsinyt palelevista rinnoista eli eivät siedä yhtään kylmää.RV on takana 34 ja nyt parin kolmen päivän aikana rinnat ovat olleet melkein koko ajan kuin tulessa.Olen pitänyt kuumia vesipusseja rinnoilla ja tehnyt vaikka mitä, mutta mikään kotikonsti ei auta.Panadolilla pärjää muutaman tunnin.Onkohan jollain jotain niksejä mitä pitäisi kokeilla, olen hermoraunion partaalla kun tuskat ovat niin kovat, että itkua pitää vääntää.Olisikohan kyseessä ihan "normaali" raskausajan oire vai olisiko kyse jostain muusta minkä lääkäri pitäisi tutkia.

1

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kutiseva

      1.Tarkistaisin rintaliivien sopivuuden. Niin hassulta kun saattaa kuulostaa molemmissa raskauksissani en voinut pitää mitään tekokuitu liivejä vain puhdasta puuvillaa , myös oikea koko on tärkeä. Jos hikoilet huuhtele ja anna kotona ilmakylpyjä rinnoillesi. Nykyisin saa myös ihania rinnanlämmittämiä , Ruskovillalla ainakin itselleni mieluisia. Tuo Thermomama oli itselleni liian massiivinen. Jos jatkuu käy lääkärissä , ettei kyseessä ole rintatulehdus. Hoitona yleensä antibiootit. Raskaana ollessa , imettäessä kuitenkin kannattaa sopia lääkärin kanssa jos lääkkeitä tarvitsee. Itse sain esikoiseni huhtikuussa ja pidin lämmittimiä jopa kesällä teepparin alla kun palelsi , eipä tullut tulehduksia. Jopa isossa Marketissa kylmätiskien kohdalla sain oireita. Varmasti hyvin yksilöllistä , mutta tsemppiä sinulle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe