olen 27 vuotias.
lukion käynyt surkein arvosanoin, sen jälkeen amiksesta lähäriksi. ammattikorkeaan pyrkinyt joka vuosi mutta en pääse sisälle.
työelämässä olen ollu noin 2 vuotta, sijaisena.
asun avomiehen kanssa vuokrakämpässä. hän on tehdastyöläinen. en ole koskaan käynyt ulkomailla.
elämä on ok...mutta.
olen aina halunnut miehen joka haastaa minut älyllisesti. nykyinen avokkkini ei sitä tee.
olen aina ollut haavelijatyyppi,,halunnut matkustaa, nähdä paikkoja, tutustua ihmisiin.
nyt olen päättänyt muuttaa omilleni, lähteä reissuun ja alkaa elää.
lentolippu on takataskussa ja vuokrapaperit tehty.työsopimus loppuu kohta.
silti koen että teen suuren virheen.
ehkä en osaa erottaa haaveilun ja todellisuuden eroja..? teenkö suuren virheen jättäessäni tämän tavallisen, normaalin, turvallisen elämän, pelkkien haaveiden takia?
en tiedä yhtään mitä tehdä.
olen jo halunnut pitkään oman elämän..mutta turvattomuus, talous, jne mietityttävät..
eihän teistä kukaan voi minun uolestäni päätöstä tehdä mutta omat kokemukset, vinkit, ajatukset jne kiinnostavat.
lukion käynyt surkein arvosanoin, sen jälkeen amiksesta lähäriksi. ammattikorkeaan pyrkinyt joka vuosi mutta en pääse sisälle.
työelämässä olen ollu noin 2 vuotta, sijaisena.
asun avomiehen kanssa vuokrakämpässä. hän on tehdastyöläinen. en ole koskaan käynyt ulkomailla.
elämä on ok...mutta.
olen aina halunnut miehen joka haastaa minut älyllisesti. nykyinen avokkkini ei sitä tee.
olen aina ollut haavelijatyyppi,,halunnut matkustaa, nähdä paikkoja, tutustua ihmisiin.
nyt olen päättänyt muuttaa omilleni, lähteä reissuun ja alkaa elää.
lentolippu on takataskussa ja vuokrapaperit tehty.työsopimus loppuu kohta.
silti koen että teen suuren virheen.
ehkä en osaa erottaa haaveilun ja todellisuuden eroja..? teenkö suuren virheen jättäessäni tämän tavallisen, normaalin, turvallisen elämän, pelkkien haaveiden takia?
en tiedä yhtään mitä tehdä.
olen jo halunnut pitkään oman elämän..mutta turvattomuus, talous, jne mietityttävät..
eihän teistä kukaan voi minun uolestäni päätöstä tehdä mutta omat kokemukset, vinkit, ajatukset jne kiinnostavat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen sinua nuorempi, mutta 20-vuotias.
Olen itsekin pelännyt keskinkertaisuutta, peruskoulun kävin huonoilla arvosanoilla, jonka jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, ei ollut oma ala sillä liian arkinen.
Tämän jälkeen aloin seurustelemaan oltuani jonkin aikaa sinkkuna juuri melko tavallisen ja arkisen ihmisen kanssa. Oli hyvin tasapainoinen ihminen, sellainen mitä monet naiset varmaan haluisi. Yllätti joskus romanttisilla jutuilla jne.
Itselläni oli silti myös samankaltainen tilanne, en kokenut sen olevan "se oikea", kaipasin haasteellista keskustelua, vieroksun edelleen arkea.
Aloitin taidealan opinnot, jotka ovat sujuneet kiitettävästi, erosin poikaystävästä sillä se tavallinen arki ja haastamattomuus ei sopinut minulle. Pelkään "jumittumista".
Nyt asun yksin ja täytyy sanoa, etten ole katunut päätöstäni. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, sillä ihminen tottuu lähes kaikkeen. Kannattaa muuttaa erilleen ja olla vähän aikaa erossa ja katsoa miltä se tuntuu.
Jos se ei kuitenkaan toiselle sovi ja alat olla varma päätöksestä suosittelen opiskelua tällä kertaa hyvillä arvosanoilla.
Monet luulivat minua luuseriksi kun en peruskoulussa pärjännyt, vaikka se johtui lähinnä siitä ettei siinä iässä "huvittanut", eikä siitä että en vaan oppisi.
Itsetunto on nyt alanvaihdossa noussut huimasti.
Itse olen haaveilija jonka vuoksi mm. taidealan koulutus sopii minulle huomattavasti paremmin mitä esim. hoitoala.
nuorena sitten kuitenkin avautunu toi tilanne..
itellä ahistaa jo ikäkin..
pelkään vaan että tämä kokeilu tilanne johtaa siihen että huomaankin haluavani olla tämän ihmisen kanssa joka ei enää haluakaan minua..
mutta turhaan kai..ei hänestä haastetta keskusteluun saa millään..
mietityttää kai onko parempi olla yksin kuin tasapaksussa suhteessa...en tiedä..
mutta suuri kiitos vastauksestasi