1400 vuoden

Islam ja muslimit yrittäneet maailmanvalloitusta. Silti yhdellä kiveksellä varustettu saksalainen korpraali pääsi lähemmäs maailmanherruutta kuin Islam, ja hän tarvitsi siihen vain sadasosan siitä ajasta jonka Islam on jo yrityksiinsä käyttänyt.

Lisäksi tämän viiksekkään saksalaisherran ajama rotutotalitarismi oli vähemmän paha kuin Islamin ajama ajatustotalitarismi - sillä rotutotalitarismissa kärsimys ja julmuudet voivat teoreettisesti loppua siinä vaiheessa kun "väärät" rodut on hävitetty ja kaikki syntyvät ihmiset ovat "oikeaa" rotua, mutta Islamin ajamassa ajatustotalitarismissa kärsimys jatkuu niin kauan kuin ihmisiä on olemassa, sillä joka sukupolveen syntyy aina ihmisiä jotka ajattelevat itse omilla aivoillaan eivätkä halua alistua mihinkään uskonnollisten järjestelmien ajatusterrorismiin.

Haaveet islamilaisesta maailmasta ja islamilaisesta Euroopastakin ovat sulaa hulluutta.
3165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

monien mielestä, jopa saksalaisten, mutta niin se vaan näki nousun ja tuhon, kuten monet kulttuurit ennen sitä ja sen jälkeen tulevat näkemään, islam yksi muiden joukossa.

Ihminen on niin ihmeen kekseliäs...

Äänestä

olen seurannut vasemiston touhuja jo 40 vuotta.
se osti ihmiset lupaamalla virkoja ja elakkeita.

Nyt tuodaan aanestajia ja erikoisosaajia ulkomailta. Suomen koulutus ei riitakan omille.

Ensin ajettiin tasa-arvoisuutta,
nyt eriarvoisuutta.

..kylla Ostrich osaa nama kiemurat..

Äänestä

Tammi keraa jo nimia ja osoitteita vihollisistaan..
-singot ja tulitikut on valmiina!
-siina Pin-late jaa kauas toiseksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ajan ovat kirjoitti:

Islam ja muslimit yrittäneet maailmanvalloitusta. Silti yhdellä kiveksellä varustettu saksalainen korpraali pääsi lähemmäs maailmanherruutta kuin Islam, ja hän tarvitsi siihen vain sadasosan siitä ajasta jonka Islam on jo yrityksiinsä käyttänyt.

Lisäksi tämän viiksekkään saksalaisherran ajama rotutotalitarismi oli vähemmän paha kuin Islamin ajama ajatustotalitarismi - sillä rotutotalitarismissa kärsimys ja julmuudet voivat teoreettisesti loppua siinä vaiheessa kun "väärät" rodut on hävitetty ja kaikki syntyvät ihmiset ovat "oikeaa" rotua, mutta Islamin ajamassa ajatustotalitarismissa kärsimys jatkuu niin kauan kuin ihmisiä on olemassa, sillä joka sukupolveen syntyy aina ihmisiä jotka ajattelevat itse omilla aivoillaan eivätkä halua alistua mihinkään uskonnollisten järjestelmien ajatusterrorismiin.

Haaveet islamilaisesta maailmasta ja islamilaisesta Euroopastakin ovat sulaa hulluutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu