Pahimmat känniörvellykset!

Herääminen putkassa,terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä sairaalassa.

Ns.juopon tuurilla,aineellisia vahinkoja vaatteissa,kolhut kuuluu asiaan,ei mitään yhteyttä mihinkään väkivaltaisiin tapahtumiin eikä pahempia vammoja röntyilyistä.

Hoitomaksut sitten tietysti palkaksi ja kerran tuittupäinen hoitaja viihteen puolelta,ei kunniakirjoja.

muistan tuon jotenkin kun leveiltiin ja oltiin kovia poikia joskus yläasteella kun joi itsensä tuohon tilaan että rupesi sattumaan ja tapahtumaan.
mutta kun tuota känniörveltämistä tulee joku 10.v rupeaa se vaikuttamaan jollain tavalla päässä.

et enää välttämättä unohda niitä mokiasi, eikä niillä tosiaan kannata ruveta leveilemään kun tuttusi rupeavat olemaan naimisissa ja heillä on lapsia.

varmasti jossain vaiheessa rupeaa tulemaan kunnon morkkiksiakin mikä parhaillaan menee pelkkareiksi eli hyvän kännin ja mojovan krapulan lisäksi saattaa reilun parikin viikkoa kummitella päässä mitä olet ehkä tehnyt? en tiedä auttaako se yhtään jos jostain kuulee mitä kaikkea on hölmöillyt, minua se henkilökohtaisesti vain vitutti enemmän jos puhelin sattui pirisemään ja joku vieras alkaa kertoa illan tapahtumista.

olen herännyt aamuyön pimeinä tunteina putkasta joskus verta vuotavana tietämättä mitään illasta, sen muistan että ensimmäinen kerta oli helvettiä, itkin ja hakkasin peltiovea aivan yksin, vain kamera katossa seuranani. huusin äitiänikin ja jumalaa, ei vaan mitään missään, pelkkä muovipatja betoni lattialla ja betoninen vessanpönttö. elämäni pisin parituntinen oli varmasti juuri se yö.

olen herännyt myös siihen että yskin/oksennan verta ensiapupolilla, toinen silmä turvonneena umpeen ja oikea käsi ei liiku. yritin nousta istumaan ja kylkeä vihloi. tusina murtunutta kylkiluuta kertoi olemassa olostaan, seuraavana aamuna kaiken kivun ja säryn kruunasi krapula, ehkä kivuliain krapula-tila mikä ikinä onkaan ollut, kumminkin olin iloinen että elin, silminnäkijä lausunnon mukaan n.45 nyrkin iskua pitkin kehoa, n.35 potkua pitkin kehoa, n.15 kertaa hypitty pääni päällä asfalttia vasten.

kummankaan tilanteen jälkimainingeissa ei äitini ollut rähjäämässä "mitä helv* oot menny sekoileen!". ei, ketä se kiinnostaisi, nämä on jokaisen omia valintoja ja sen mukaan on elettävä, kun ikää tulee ja ymmärtää tai älyää säästää läheisiään surulta, tuskalta, häpeältä mitä näistä örvellyksistä vain jaetaan ja saadaan. se taakka on jo sinulle itselle tarpeeksi painava kannettavaksi, ajattele nyt äitisi tai isäsi huoli sinusta sen taakan päälle.

jossain vaiheessa rupesi kovia kavereitakin häviämään ympäriltä kun örveltämisen halu kasvoi kokemuksien myötä kai se on sitä juopon tuuria. kumminkin leikit vain kovenivat, toiset muuten vaan kun ei nuppi kestänyt enää mukana tai hävisi halu elämään, toiset ehkä ajoivat kännipäissään auton solmuun tai jollain muulla tavalla, sitä sattuu kun jättää aivot narikkaan. omaan pahaan oloon ja surun tukahduttamiseen löytyi se vanha kunnon kaveri siitä kirkkaasta pullosta, viinapiru on jokaisella omannäköisensä.

siltikään ei kukaan pakota pulloon tarttumaan, välillä sieltä tulee sitä itseään niskaan, toisaalta ihan hyväkin, jos ei mikään herättele muutokseen voisi oma elämäsikin mennä sivu suun sekoillessa.

kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja omista teoistasi.

piste ii:n päälle minun ryyppäämiselle tuli joku vajaa puolivuotta sitten, kun olin tilanteessa että olin juonut itseni niin huonoon tilaan että kyennyt mihinkään.
en kuullut kunnolla ja en nähnytkään enää oikein, muusta fyysisistä toiminnoista puhumattakaan ja kerrankin minun olisi pitänyt olla skarppina, kerrankin minua olisi tarvittu, mutta en kyennyt mihinkään, itkin ja huusin taas kerran äitiä, jumalaa, perkeleitä vaan ei mihinkään, ei mitään toivoa. tila oli mikä oli, itse juotu ja ansaittu.

sen verran ymmärsin mikä olin, ei ollut vaihtoehtoa kuin jättää alkoholi kokonaan pois ja tällä reseptillä mennään tänäkin päivänä.

johnny boy kirjoitti:

muistan tuon jotenkin kun leveiltiin ja oltiin kovia poikia joskus yläasteella kun joi itsensä tuohon tilaan että rupesi sattumaan ja tapahtumaan.
mutta kun tuota känniörveltämistä tulee joku 10.v rupeaa se vaikuttamaan jollain tavalla päässä.

et enää välttämättä unohda niitä mokiasi, eikä niillä tosiaan kannata ruveta leveilemään kun tuttusi rupeavat olemaan naimisissa ja heillä on lapsia.

varmasti jossain vaiheessa rupeaa tulemaan kunnon morkkiksiakin mikä parhaillaan menee pelkkareiksi eli hyvän kännin ja mojovan krapulan lisäksi saattaa reilun parikin viikkoa kummitella päässä mitä olet ehkä tehnyt? en tiedä auttaako se yhtään jos jostain kuulee mitä kaikkea on hölmöillyt, minua se henkilökohtaisesti vain vitutti enemmän jos puhelin sattui pirisemään ja joku vieras alkaa kertoa illan tapahtumista.

olen herännyt aamuyön pimeinä tunteina putkasta joskus verta vuotavana tietämättä mitään illasta, sen muistan että ensimmäinen kerta oli helvettiä, itkin ja hakkasin peltiovea aivan yksin, vain kamera katossa seuranani. huusin äitiänikin ja jumalaa, ei vaan mitään missään, pelkkä muovipatja betoni lattialla ja betoninen vessanpönttö. elämäni pisin parituntinen oli varmasti juuri se yö.

olen herännyt myös siihen että yskin/oksennan verta ensiapupolilla, toinen silmä turvonneena umpeen ja oikea käsi ei liiku. yritin nousta istumaan ja kylkeä vihloi. tusina murtunutta kylkiluuta kertoi olemassa olostaan, seuraavana aamuna kaiken kivun ja säryn kruunasi krapula, ehkä kivuliain krapula-tila mikä ikinä onkaan ollut, kumminkin olin iloinen että elin, silminnäkijä lausunnon mukaan n.45 nyrkin iskua pitkin kehoa, n.35 potkua pitkin kehoa, n.15 kertaa hypitty pääni päällä asfalttia vasten.

kummankaan tilanteen jälkimainingeissa ei äitini ollut rähjäämässä "mitä helv* oot menny sekoileen!". ei, ketä se kiinnostaisi, nämä on jokaisen omia valintoja ja sen mukaan on elettävä, kun ikää tulee ja ymmärtää tai älyää säästää läheisiään surulta, tuskalta, häpeältä mitä näistä örvellyksistä vain jaetaan ja saadaan. se taakka on jo sinulle itselle tarpeeksi painava kannettavaksi, ajattele nyt äitisi tai isäsi huoli sinusta sen taakan päälle.

jossain vaiheessa rupesi kovia kavereitakin häviämään ympäriltä kun örveltämisen halu kasvoi kokemuksien myötä kai se on sitä juopon tuuria. kumminkin leikit vain kovenivat, toiset muuten vaan kun ei nuppi kestänyt enää mukana tai hävisi halu elämään, toiset ehkä ajoivat kännipäissään auton solmuun tai jollain muulla tavalla, sitä sattuu kun jättää aivot narikkaan. omaan pahaan oloon ja surun tukahduttamiseen löytyi se vanha kunnon kaveri siitä kirkkaasta pullosta, viinapiru on jokaisella omannäköisensä.

siltikään ei kukaan pakota pulloon tarttumaan, välillä sieltä tulee sitä itseään niskaan, toisaalta ihan hyväkin, jos ei mikään herättele muutokseen voisi oma elämäsikin mennä sivu suun sekoillessa.

kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja omista teoistasi.

piste ii:n päälle minun ryyppäämiselle tuli joku vajaa puolivuotta sitten, kun olin tilanteessa että olin juonut itseni niin huonoon tilaan että kyennyt mihinkään.
en kuullut kunnolla ja en nähnytkään enää oikein, muusta fyysisistä toiminnoista puhumattakaan ja kerrankin minun olisi pitänyt olla skarppina, kerrankin minua olisi tarvittu, mutta en kyennyt mihinkään, itkin ja huusin taas kerran äitiä, jumalaa, perkeleitä vaan ei mihinkään, ei mitään toivoa. tila oli mikä oli, itse juotu ja ansaittu.

sen verran ymmärsin mikä olin, ei ollut vaihtoehtoa kuin jättää alkoholi kokonaan pois ja tällä reseptillä mennään tänäkin päivänä.

Liian moni käy läpi samankaltaisen helvetin, ennenkuin tajuaa lopettaa tai kuolee pois.. Onnea sinulle että pääsit näin pitkälle, tännekin kirjoittelemaan :) Ihan uteliaisuuttani kysyn, kauanko olet ollut raittiina?

surullisen tutulta. kirjoitti:

Liian moni käy läpi samankaltaisen helvetin, ennenkuin tajuaa lopettaa tai kuolee pois.. Onnea sinulle että pääsit näin pitkälle, tännekin kirjoittelemaan :) Ihan uteliaisuuttani kysyn, kauanko olet ollut raittiina?

kiitos, jotkut ovat sanoneet että kirjoittaminen tänne menee terapiasta tai että tähän jäisi koukkuun. alku mikä ei ihan ollut niin helppo kuin luulin aluksi, täytyy sanoa että sain voimia ja jaksamista tältä palstalta. eikä moni turhaan täällä kirjoita että päivä kerrallaan on paras, noin minullakin on mennyt parisen kuukautta ehkä joku 4-5kk olen ollut raittiina.

itse en pidä päivien tai kuukausien laskuria asiasta. se ajatus on tärkein, kunhan selviää kunnialla tästä päivästä. tuolla sitä onkin jaksettu, parempi vaan ajatella että tänään en juo kuin vaikka ajatella että kerran viikkoon voisi yhtenä päivänä ottaa. tuo ajatus ei minulla toimisi, äkkiä siitä tulisi varmaan sama kuin iltakalja ajatus ja silloin se olisikin jo menoa siihen samaan.

eikä kyllä ole hirveämmin tehnyt mielikään kun on juhlia ja tilaisuuksia päässyt näkemään selvänä ja katsonut muiden käytöstä humalassa. se ehkä kannustaa itseänikin olemaan selvänä, kun näkee millaisia kesäapinoita on.

täytyy sitä välillä käydä tänne ajatuksiaan purkamassa ja tsemppaamassa muitakin. itse sain samaa voimaa muiden kirjoituksista alussa, toivottavasti tästä olisi jollekkin jotain pientä, eihän sen tarvitsisi olla kuin pienen pieni ajatus. kunhan se lähtee itsestä, oma motivaatio on tärkeä jaksamisen kannalta.

johnny boy kirjoitti:

muistan tuon jotenkin kun leveiltiin ja oltiin kovia poikia joskus yläasteella kun joi itsensä tuohon tilaan että rupesi sattumaan ja tapahtumaan.
mutta kun tuota känniörveltämistä tulee joku 10.v rupeaa se vaikuttamaan jollain tavalla päässä.

et enää välttämättä unohda niitä mokiasi, eikä niillä tosiaan kannata ruveta leveilemään kun tuttusi rupeavat olemaan naimisissa ja heillä on lapsia.

varmasti jossain vaiheessa rupeaa tulemaan kunnon morkkiksiakin mikä parhaillaan menee pelkkareiksi eli hyvän kännin ja mojovan krapulan lisäksi saattaa reilun parikin viikkoa kummitella päässä mitä olet ehkä tehnyt? en tiedä auttaako se yhtään jos jostain kuulee mitä kaikkea on hölmöillyt, minua se henkilökohtaisesti vain vitutti enemmän jos puhelin sattui pirisemään ja joku vieras alkaa kertoa illan tapahtumista.

olen herännyt aamuyön pimeinä tunteina putkasta joskus verta vuotavana tietämättä mitään illasta, sen muistan että ensimmäinen kerta oli helvettiä, itkin ja hakkasin peltiovea aivan yksin, vain kamera katossa seuranani. huusin äitiänikin ja jumalaa, ei vaan mitään missään, pelkkä muovipatja betoni lattialla ja betoninen vessanpönttö. elämäni pisin parituntinen oli varmasti juuri se yö.

olen herännyt myös siihen että yskin/oksennan verta ensiapupolilla, toinen silmä turvonneena umpeen ja oikea käsi ei liiku. yritin nousta istumaan ja kylkeä vihloi. tusina murtunutta kylkiluuta kertoi olemassa olostaan, seuraavana aamuna kaiken kivun ja säryn kruunasi krapula, ehkä kivuliain krapula-tila mikä ikinä onkaan ollut, kumminkin olin iloinen että elin, silminnäkijä lausunnon mukaan n.45 nyrkin iskua pitkin kehoa, n.35 potkua pitkin kehoa, n.15 kertaa hypitty pääni päällä asfalttia vasten.

kummankaan tilanteen jälkimainingeissa ei äitini ollut rähjäämässä "mitä helv* oot menny sekoileen!". ei, ketä se kiinnostaisi, nämä on jokaisen omia valintoja ja sen mukaan on elettävä, kun ikää tulee ja ymmärtää tai älyää säästää läheisiään surulta, tuskalta, häpeältä mitä näistä örvellyksistä vain jaetaan ja saadaan. se taakka on jo sinulle itselle tarpeeksi painava kannettavaksi, ajattele nyt äitisi tai isäsi huoli sinusta sen taakan päälle.

jossain vaiheessa rupesi kovia kavereitakin häviämään ympäriltä kun örveltämisen halu kasvoi kokemuksien myötä kai se on sitä juopon tuuria. kumminkin leikit vain kovenivat, toiset muuten vaan kun ei nuppi kestänyt enää mukana tai hävisi halu elämään, toiset ehkä ajoivat kännipäissään auton solmuun tai jollain muulla tavalla, sitä sattuu kun jättää aivot narikkaan. omaan pahaan oloon ja surun tukahduttamiseen löytyi se vanha kunnon kaveri siitä kirkkaasta pullosta, viinapiru on jokaisella omannäköisensä.

siltikään ei kukaan pakota pulloon tarttumaan, välillä sieltä tulee sitä itseään niskaan, toisaalta ihan hyväkin, jos ei mikään herättele muutokseen voisi oma elämäsikin mennä sivu suun sekoillessa.

kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja omista teoistasi.

piste ii:n päälle minun ryyppäämiselle tuli joku vajaa puolivuotta sitten, kun olin tilanteessa että olin juonut itseni niin huonoon tilaan että kyennyt mihinkään.
en kuullut kunnolla ja en nähnytkään enää oikein, muusta fyysisistä toiminnoista puhumattakaan ja kerrankin minun olisi pitänyt olla skarppina, kerrankin minua olisi tarvittu, mutta en kyennyt mihinkään, itkin ja huusin taas kerran äitiä, jumalaa, perkeleitä vaan ei mihinkään, ei mitään toivoa. tila oli mikä oli, itse juotu ja ansaittu.

sen verran ymmärsin mikä olin, ei ollut vaihtoehtoa kuin jättää alkoholi kokonaan pois ja tällä reseptillä mennään tänäkin päivänä.

Onnea elämääsi