Vähän

Muutin vanhempieni kanssa vuonna 1949 Kuopioon. Ensin asuimme jossain vanhassa puutalossa. Sitten vuonna 1950 (olin 5 vuotias) tai 1951, en ole ihan varma, valmistui Pohjolankadulle kerrostalo ja muutimme siihen. Muistaakseni siinä oli 3 kerrosta. En ole ihan varma mikä numero se oli, ehkä välillä Pohjolankatu 22-26. Siinä oli kuitenkin vierekkäin suurin piirtein kaksi samannäköistä taloa, vaaleankeltaisia kai. Tässä, jossa asuimme, oli kampaamo ainakin jossain vaiheessa. Sisälle mentiin takapihan puolelta. Talon päädyssä Pohjolankadun puolella oli pari liikettä, en muista mitä ne olivat. Mutta suurin piirtein talon kohdalle toisen päädyn puolella oli Gust. Raninin tehdas tai jokin. Isän kanssa haimme sieltä portteria. Nyt asun muualla paikkakunnalla 1953 rakennetussa talossa (peruskorjattu). Minulle tulee hyvin usein mieleen se talo Kuopiossa. Niinpä kysynkin, tietääkö kukaan, mikä numero se on ja mitä siinä nyt on? Muistan huonejärjestyksenkin ihan tarkaan vielä. Muutimme pois syksyllä 1955. Asun nyt alle 100 km:n päässä Kuopiosta (aikuisikäni suurin osa Helsingissä) ja olisi kiva käydä Kuopiossa taas!
91801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asun tuota taloa vastapäätä. Muistaakseni siinä on vieläkin jokin kampaamo.

Laita vaikka sähköpostiosoitteesi tähän niin käyn tällä viikolla ottamassa jotain digikuvia siitä talosta vähän joka kulmalta.

Äänestä

  • että viitsit kirjoitti:

    vaivautua!
    Tällainen sähköpostiosoite:
    [email protected]

    Asun kanssa noiden talojen vieressä. Siinä on kaksi tai kolme samanlaista Pohjolankadun, Killisenkadun ja Juhani Ahonkadun muodostamassa kolmiossa. Millä kohti se Raninin tehdas on ollut? En tiedä kuin sen, joka on lähellä satamaa keskustassa.

    Oliko sinun aikaan rautatien vieressä kasvihuone savupiipulla?

    Pohjolankadun linjaus on varmaan ollut erilainen aikoinaan, vai onko se aina mennyt mäkeä ylös nykyisen ostarin kulmalle?

    Äänestä

  • Linnanpelto kirjoitti:

    Silloin 1950-1955 se talo oli siis sillä tavalla, että talon toinen pääty oli Pohjolankadulle päin ja toinen Juhani Ahon kadulle päin. Katsoessani nyt kartasta saattaisi se Raninin tehdas olla Juhani Ahonkadun ja Killisenkadun risteyksessä, hieman Killisenkadun kohdalta alaspäin. En ole ihan varma. Oliko Killisenkadulla joku kauppa (vai oliko se Linnanpellonkadulla)? Osuusliike? Toinen kauppa oli Juhani Ahonkadulla, pikkuisen tästä asuintalosta ylöspäin. Kaupungista päin tullessa oikealla puolella.Sen kaupan takapihan kautta kuljin tuohon toiseen kauppaan. Ranin oli tien toisella puolella ja siis alempana (kaupunkiin päin). Siitä osuuskaupasta kävin ostamassa muistaakseni kahvia kupongilla (ruskea kuponki).
    En tiedä oliko kasvihuonetta. Joka tapauksessa alaluokat kävin Männistön koulussa ja matkan varrella (Pohjolankatua) oli jokin pitkulainen rakennus, jossa oli kadun vieressä muhkea rauta-aita (jotain metallia kuitenkin). Se rakennus oli ihan radan vieressä. Yksi luokkakaveri asui siinä ja kävin aina joskus hakemassa häntä mukaani. Aidan sisäpuolella oli kyllä paljon kasveja ja yksi muhkea puu, ehkä vaahtera tai joku muu jalopuu. Siinä oli kai siemenkota, jonka laitoimme nenään kuin pyykkipojan. En tiedä Pohjolankadun linjauksesta, mutta muistelen, että sitä pitkin kävelimme, jolloin tuli jokin poikittaiskatu. Sen varrella oli matala koulurakennus. Siitä johonkin mäelle päin, vasemmalle päin oli Männistön iso koulu. Voisikohan olla, että Pohjolankatu meni tuossa kartassa olevaa vihreää pitkin Männistönkadun hujakoille. Ja se koulu olisi ollut Männistönkadulla. Kävin molemmissa koulua, mutta en muista kummassa ensimmäisen ja kummassa toisen luokan. Kolmannen luokan kävin kuitenkin Asemakoulussa. Oli aamu- ja iltavuoroja. Siitä on sentään 53 vuotta, kun muutimme Kuopiosta pois. Muisti voi tehdä tepposia.
    Lisäksi muistelen, että tämän asumamme talon toiselle puolelle kaupunkiin päin olisi rakennettu talo meidän Kuopiossa vielä asuessamme. Minusta se ei ollut ihan samanlainen kuin ne kaksi muuta taloa. Jotain vihreää siinä taisi olla. Aika sekavaa tekstiä, jos ei ole asunut tuohon aikaan Kuopiossa. Mutta vanhemmalle ihmiselle saattaa olla tuttuakin!

    Äänestä

  • millaista siellä on nyt kirjoitti:

    Pohjolakadun linjaus on alkuosalta yhä sama, mutta vielä 70-luvulla se meni nykyisen ostoskeskuksen läpi ja jatkui nykyisenä Untamonkatuna. Se päästä Salmelaisenkadun kohdalta lähti Likolammentie Lihakunnalle ja nykyiseen Kelloniemeen. Pohjolankatu ei siis jatkunut Lahdentaan koululle vaan koukkasi ylöspäin ja saman suutaisena jatkui Kalevalankatu, kuten nykyäänkin.

    Äänestä

niin, löysin vanhoja papereita, joissa oli osoite. Asuimme Pohjolankatu 24:ssä. Tämän aloittamani kirjoituksen innoittamana aloin etsiä. Tämä paperi oli poliisiraportti, joka oli laadittu silloin kun siskoni jäi auton alle siinä Pohjolankadulla.

Äänestä
  • Olen löytänyt jo 2 luokkakuvaa. Toisessa lukee Kansakoulun 2. luokka ja toisessa 3. luokka 1955. Onkohan kenelläkään tietoa saako näitä kuvia laittaa johonkin ja jos niin mihin. Ehkä joku sitten haluaisi tunnistautua minulle. En tietenkään laita jos ei ole luvallista!

    Äänestä

Muutin itse 1950 kolmen kuukauden ikäisenä ilmeisesti samaan taloon, joka on Pohjolankatu 24. Siinä oli päädyssä kukkakauppa ja Trikookulma. Toisella sivulla oli kampaamo. Muistaisin varmaan sinut, jos tietäisin sukunimesi. Oliko teillä useampia lapsia?

Äänestä

Oliko sinun sisaresi nimi Heli? Jos, niin olin paikalla leikkimässä Helin kanssa talon päädyssä, kun Heli jäi auton alle. Olisiko ollut 4-vuotias silloin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nostalgiaa! kirjoitti:

Muutin vanhempieni kanssa vuonna 1949 Kuopioon. Ensin asuimme jossain vanhassa puutalossa. Sitten vuonna 1950 (olin 5 vuotias) tai 1951, en ole ihan varma, valmistui Pohjolankadulle kerrostalo ja muutimme siihen. Muistaakseni siinä oli 3 kerrosta. En ole ihan varma mikä numero se oli, ehkä välillä Pohjolankatu 22-26. Siinä oli kuitenkin vierekkäin suurin piirtein kaksi samannäköistä taloa, vaaleankeltaisia kai. Tässä, jossa asuimme, oli kampaamo ainakin jossain vaiheessa. Sisälle mentiin takapihan puolelta. Talon päädyssä Pohjolankadun puolella oli pari liikettä, en muista mitä ne olivat. Mutta suurin piirtein talon kohdalle toisen päädyn puolella oli Gust. Raninin tehdas tai jokin. Isän kanssa haimme sieltä portteria. Nyt asun muualla paikkakunnalla 1953 rakennetussa talossa (peruskorjattu). Minulle tulee hyvin usein mieleen se talo Kuopiossa. Niinpä kysynkin, tietääkö kukaan, mikä numero se on ja mitä siinä nyt on? Muistan huonejärjestyksenkin ihan tarkaan vielä. Muutimme pois syksyllä 1955. Asun nyt alle 100 km:n päässä Kuopiosta (aikuisikäni suurin osa Helsingissä) ja olisi kiva käydä Kuopiossa taas!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu