Odotan siis kolmatta lasta rv13 ja tuntuu, että olen ihan yksin tässä odotuksessa. Mies ei paljoa kysele, miten sujuu. Muutama läheinen tietää odotuksesta, onnitellut ei ole kukaan ja ei kysele odotuksesta mitään. Jos jotain yritän puhua, vaihdetaan puheenaihetta hyvin sutjakasti. Neuvolan terkkarikin on vaihtunut ja jotenkin ei yhteistä säveltä vaan ole löytynyt. Pakolliset puhutaan, mutta eipä muuta. Tuntuu ihan hylätyltä. Aikanaan kun ensimmäisen lapsen sain, odotuksessa olivat kaikki tietysti mukana. Mutta lapsen tulon jälkeen suurin osa ystävistä hävisi, koska jätin paheet kokonaan. En polta, en juo, enkä käy baareissa.
Kolmannen odotus
yksinäistä.
4410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä lannistu. Ajattele kuitenkin positiivisesti ja mitä kaikkea ihanaa olet saanut tilalle eli lapset. Ja mikäs sen ihanampaa kuin terveellinen elämä ilman niitä paheita, joita ei passaakaan harrastaa kun on lapsia. Ehkä jo se kolmas lapsi menee useimmilla niin rutiinilla vaikka se äidille on iso juttu, on se sitä varmaan muillekin, he eivät vain ehkä jaksa olla yhtä innostuneita, harmi vain. Meillä toinen tulossa ja ei kukaan miehen puolen sukulainen hihku samalla tavalla kuin ekasta. Minun vointia eivät ole edes kyselleet. EIvätkä nuo enää pojankaan luona käy, vaikka asuvat aika lähellä, ehkä kerran pari vuodessa. Odottavat aina vain että me käymme heillä. Minun vanhemmat taas ovat innoissaan, mutta toki tajuavat sen, ettei hirveesti kannata huomioida 2v.pojan kuulleen tai että hänelle täytyy sitten kun vauva on tullut, antaa tosi paljon aikaa, koska sisaruksen tulo mullistaa varmaan pojan identiteettiä. Mutta niistä paheista, toki jotain saa olla ja muista helliä itseäsikin jos kukaan ei sitä sulle tee. Käy vaikka hierojalla tai kampaajalla ja nauti odotuksesta. Muuta en osaa nyt sanoa. Se on jokatapauksessa hieno asia odottaa jo kolmatta.
Nelonen tulossa ja ketään ei tunnu kiinnostavan, ei sukulaisia eikä tuttavia/ystäviä. Oma äiti on ainut joka nyt onnitteli kun kerroin tulokkaasta.
Ihmetyttää että miksi sitä tuntee itsensä niin loukatuksi kuten myös tulevan vauvan. Onko hän syntyessäänkin niin vähäpätöinen yksilö, ettei ympäristöä kiinnosta? Mutta sen tiedän että hänellä on rakastava perhe ympärillään ja siitä olen tietysti itsekkin onnellinen.
Hei.
Itse täällä odotan kans kolmatta lasta ja ihan samat tuntemukset kuin sinulla :)
Meillä vk24.
Miehelle on valitellut asiasta että eikö lapsi häntä yhtään kiinnosta kun ei kysele tai kokeile lapsen potkuja ilman kuin vain sanottaessa.
Anoppi ja appi ei kysele raskaudesta mitään,ei niitäkään tunnu kiinnostavan.
Äitini on sitten enemmän kiinnostunut.
Tämä raskaus on toki minulle kolmas kolmenvuoden sisällä eli vanhin lapsi on 2v8kk että sekin voi vaikuttaa että ovat niin tottuneita tähän että olen raskaana että ei se sit jaksa kiinnostaa.
Mieskin sanoi että ei sitä enää kolmannen kohdalla niin jaksa höösätä :) Mutta kiva ois kun se joskus kysyis jotain tai kokeilis mahaa ilman että pitää erikseen sanoa.
Itse en ihan kokonaan tuota baari elämään hylännyt kun lapset sain,eli kävin kyllä näiden raskauksien välissä muutaman kerran ystävien kanssa juhlimassa,Kun sattui työpaikan pikkujoulut jne.Mutta polta en enkä muutenkaan sitten juo siideriä lasten nähden,nyt en toki tee kumpaakaan kun olen raskaana siis juo tai käy baarissa :)
Eipä tunnu ketään kiinnostavan ,kommentit oli lähinnä ai jaa, herranjestas kolmas jne. Yksi mikä ottaa tosi paljon päähän on että nyt luullaan, että kun aikaisemmat lapsemme on tyttöjä, nyt yritämme vihdoinkin sitä poikaa, onhan nyt poika perheessä oltava sanoi anoppikin.mies tuskailee vaan tekemättömillä töillä ei kertaakaan ole vauvasta kysellyt tai voinnistani huolehtinut. Kai sitä esikoisen kanssa on erilaista, mutta tuntuu jo ettei tämä uusin ole kovin toivottu.