Tällaiseen sanayhdistelmään olen täällä joskus törmännyt. Tuli vaan mieleen, että jos todella olisi tuollaisia Jumalan luomia, valmiita mutta syntymättömiä sieluja, jotka sitten voisivat syntyä maan päälle, niin ennen syntymistäänhän ne olisivat Jumalan luona -missä kerran kaikki pelastuneet tulevat olemaan. Miksi ihmeessä kukaan Jumalan luona oleva sielu kaipaisi tänne turmeluksen keskelle? Sieluparkahan syntyisi hyvin suurella todennäköisyydellä ei-uskovaan perheeseen, kun sellaisia on about 90% suomalaisista perheistä. Riski menettää paikka Jumalan luona ikuisiksi ajoiksi olisi myös hyvin suuri jos pitäisi tänne maan päälle tulla taivaasta kulkemaan, sillä vain harvat kulkevat sisään ahtaasta portista. Eikö nyt jokainen sielu ole onnellisemmassa asemassa Jumalan luona kuin syntiinlangenneessa maailmassa? Jos lapsen syntymä todella tarkoittaisi sitä, että syntyvä olento joutuu ainakin ihmiselämänsä ajaksi luopumaan paikastaan Jumalan tykönä, niin lisääntyminenhän pitäisi kieltää lailla ;)!
"Syntymättömien lasten itku"
sanna
20739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tämä on taas lestadiolaisten kieroiluja, jotta saataisiin ihmiset peloteltua omituisilla kauhukuvilla, ettei kukaan uskaltaisi käyttää ehkäisyä, ettei nämä syntymättömät lapset tulisi kummittelemaan. Kun esim ehkäisylle ei Raamatusta perusteita löydy niin täytyy turvautua psykologisiin pelottelukeinoihin.
Onko sinulla, 123, tai muilla ehkäisyä kannattavilla tietoa Raamatun ajan ehkäisymenetelmistä? Niitä oli aika vähän, ei ollut e-pilleirä, siksi sitä eivät Paavali ym. tienneet kieltää.
Uskovaisilla perheillä on oikeus elää vapaasti kuin taivaan lintuset luottaen siihen, että Jumala pitää huolen niistä lapsista joille hän on elämän antanut.
Ei kukaan rauhanyhdistyksessä pakota talkoilla lapsia tekemään. Vastuu täytyy paneskelussa olla, koska vanhemmat ovat kuitenkin vastuussa lapsistaan. Onhan tuota kieroutunutta näkemystä, että uskovaisen pariskunnan on synnytettävä vuoden välein, mutta missäpä et löytäisi ihmisiä, jotka vievät jonkun opillisen asian äärimmäisyyksiin? Henkisesti sairaita on kuitenkin 10 % ihmisistä, ja sama määrä varmasti myös SRK:n lestaadiolaisissa.
Tämän löysin netistä:
"Ihminen on kautta aikojen pyrkinyt säätelemään hedelmällisyyttään ja raskaudenehkäisymenetelmiä onkin tunnettu yhtä kauan kuin on ollut kirjoittua historiaa. Ihmisen voimaikkain vietti itsesuojeluvaiston jälkeen on lisääntyminen. Keskeytetty yhdyntä mainitaan jo Raamatussa ja ns. estemenetelmiä tunnettiin jo antiikin Egyptissä. Lääketieteellinen Eberin papyrus vuonna 1550 eKr kuvaa todennäköisesti ensimmäisen ehkäisytamponin, hienoksi hakatun akaasian, taatelin ja hunajan seokseen kostutetun vanutupon. Menetelmä kuulostaa alkukantaiselta, mutta akaasia muodostaa käydessään maitohappoa, minkä nykyisin tiedetään olevan siittiöitä tuhoava aine. Emätintamponeja on sittemmin valmisttu mm. hunajasta ja muista tahmeista aineista, mutta myös eläinten lannasta. Ensimmäiset kondomit valmistettiin käärmeen nahasta ja eläinten suolista."
http://metku.net/~pesu/ehkaisy/historia.html
Voisiko olla, että tämä syntymättömien lasten itku-käsite olisi alunperin syntynet joskus vuosisatojen saatossa siitä, että ajateltiin ennen syntymäänsä, toisin sanoen kastamattomina, kuolleiden lasten joutuvan kadotukseen? Tällaista käsitystähän on esiintynyt aikaisempina vuosisatoina hyvin laajasti, ja esiintyy jossain määrin vieläkin. Varsinkin abortoiduista lapsista on kerrottu kauhutarinoita. Minusta tuntuu, että niihin ikukokemuksiin on syynä ihmisten paha omatunto, joka on saanut mielen järkkymään ja kuulemaan tappamansa lapsen itkua. Vaikka mistä sitä varmaksi voi tietää...
Ja tätä ajatusta ovat jotkut sitten laajentaneet koskemaan myös ehkäisyn tuloksena syntymättömäksi jääneitä?
Itse ajattelen, että ehkäisyn tuloksena syntymättä jäänyttä ei ole koskaan ollut olemassakaan, eikä sellainen voi itkeä, jota ei ole koskaan ollutkaan. Uskon, että ihmisen sielu ja ruumis saavat molemmat alkunsa hedelmöityksessä.
Ja ennen syntymäänsä kuolleista uskon, että heidät Jumala ottaa luokseen. Kasteen puuttuminen ei kadota, vaan kasteen halveksiminen.
"Itse ajattelen, että ehkäisyn tuloksena syntymättä jäänyttä ei ole koskaan ollut olemassakaan, eikä sellainen voi itkeä, jota ei ole koskaan ollutkaan. Uskon, että ihmisen sielu ja ruumis saavat molemmat alkunsa hedelmöityksessä. "
Entäpä jos on niin, että olet siis oikeassa.
Mutta silti uskon että Jumala itkee.
...kenen ymmärrys yltää Jumalan viisauden ja aivoitusten selvittämiseen ja ymmärtämiseen. Me oletamme/uskomme/tiedämme/ymmärrämme, mutta silti me olemme kaukana Jumalan järjestyksen ymmärtämisestä ja viisaudesta.
Tässä on se omakohtainen usko, joka sanoo jokaiselle sen minkä sanoo.
mutta psalmit sanoo että on luotu jo ennen hedelmöitystä
Kerro missä kohdassa psalmit mielestäsi kertovat niin, niin voidaan sitten keskustella kun on löytynyt paikkakin...
Tiedän yhden paikan Raamatussa, jonka joku voisi ehkä tulkita niin, nimittäin Jer. 1:5, jossa puhutaan Jumalan tunteneen ihmisen jo ennen kuin hänet oli valmistettu äitinsä kohdussa:
Jeremia 1:5. "Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi."
Mutta minun mielestäni tässä on kyse ainoastaan
siitä, että Jumala on nähnyt kaikki maailmaan syntyvät ihmiset ja kaikki heidän vaiheensa jo ennen kuin heitä on ollut olemassa, eikä se siis tarkoita sitä, että nämä ihmiset olisivat jo olleet olemassa jossain "varastossa". Tätä ajatusta tukee myös alla oleva psalmi 139, jossa puhutaan vähän samalla tavalla, mutta selitetään laajemmin:
Psalmi 139: 16. "Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut."
Ja alla amerikkalaisen luterilaisen kirkon Wisconsin Evangelical Lutheran Churchin sivuilta löytynyt selvitys kolmesta eri käsityksestä siitä, miten ihmisen sielu saa alkunsa. Ja tässä päädytään siihen, että ihmisen sielu tulee vanhemmilta, koska muuten sielu olisi synnitön, jos se siis tulisi suoraan Jumalalta.
Scripture says very little directly about how our soul comes into existence. Down through the ages three ideas for how a soul comes into existence have been advanced in the Christian Church. Some have advanced the theory that when God created the world, he also created all the souls that would ever exist. This theory is called "preexistentism." Then there are those who teach that while our bodies have their origin in the act of conception, our souls are created separately at the moment of conception, or soon thereafter, by a direct and separate action of God. This theory is called "creationism."
However, the third idea advanced in the Christian Church clearly is the one that fits best with what the Scriptures teach. This third idea proclaims that body and soul are both propagated together from our parents when we are conceived. This is called "traducianism," which means "transmission" or "transferal." One of the reasons that "traducianism" fits better with the Scriptures is that it accounts more clearly for the propagation of our sinful nature. The fact that we are flesh and blood has no bearing on whether or not we are sinful.
However, sin has its roots in our "heart," that part of us which thinks and believes (Matthew 15:19). In other words, sin springs from that immaterial part of us that Scripture calls our "spirit" or "soul." Sin is a "soul" problem with which we are born, as David tells us so clearly in Psalm 51:5, "Surely I have been a sinner from birth, sinful from the time my mother conceived me." Since the souls of all who have been born since the Fall are burdened with sin, "preexistentism" could not account for the sinfulness of our souls, for everything God created at the beginning was perfect.
"Creationism" would suffer from a similar problem since God would then be creating something flawed by sin every time he created a soul subject to sin. However, "traducianism," teaching that God has ordained that both soul and body are received from our parents in conception, would account for the fact that we are born with a sinful nature. For instance, we are told after the fall into sin that Adam (together with Eve) had a son "in his own likeness, in his own image" (Genesis 5:3). Adam and Eve conceived and gave birth to a son who was like them in every way - including a soul bound by nature as a prisoner of sin. Also, notice above that David said that what his mother conceived was "me." He doesn't seem to be referring to merely a part of him (his body), but with "me" he is referring to who he is, a person with both soul and body conceived by his mother.
Taisi olla tämä 139
13. Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.
16. Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.
Mutta sehän on se sama psalmi kuin tuolla yllä... Ja siinähän sanotaan vain, että Jumala on tehnyt ihmisen äitinsä kohdussa ja että Jumala on nähnyt ihmisen kaikki päivät jo ennen kuin hän oli olemassa. Eli sehän tukee juuri päinvastaista käsitystä kuin sinun väittämäsi.'
Olisin muuten hyvin yllättynyt, jos yhtäkkiä löytäisit jonkun Raamatunpaikan, joka tukisi sitä käsitystä, että ihmisen sielu on jossain varastossa olemassa jo ennen ruumista...
Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut.
Kun en ollut vielä valmistettu niin olin.
Eihän sinua voinut olla ennen kuin olit, eli ennen kuin Jumala valmisti sinut äitisi kohdussa.
Lohdullista on kuitenkin, että Jumala on nähnyt meidät jo ennen kuin meitä edes oli olemassa ja tiesi, että me joskus tulisimme olemaan ja tiesi kaikki meidän elämämme vaiheet.
Ennenkuin kohdussa punottiin niin olin. Olin "kuva", sielun henkäys joka sanan voimalla herätettiin. Voiko ihmisjärjellä todistaa missä vaiheessa sielu yhdistyy ruumiiseen tahi kasvaako sielu samalla. Tuskin voin, niin en ehkä ymmärrettävästi kykene selittää.
Kuva Jumalan mielessä, sellaista käsitystä kyllä Raamattukin tukee eli että jokainen maailmaan syntyvä ihminen on ollut kuvana Jumalan mielessä jo ennen kuin on ollut olemassa olentona.
...alussa esittämääni kysymykseen. Miksi tällainen Jumalan luona autuudessa oleva sielu haluaisi syntyä maan päälle turmeluksen keskelle?
Ei olla autuudessa vaan nukutaa kyllästyttävän pitkään.
Riemuissaan sitä noustaan kun sana herättää.
Ei sitä tiedä mitä tuleman pitää mitä siellä maanpäällä on.
Kyllä sielut kaipaa elämää, eivätkä tiedä maailman pahuutta. Kyllä joo riski on suuri, tuntuu parempi ois ettei olisi syntynytkään synnintekijälle kun maailman loppu tulee.
Vaikka ihmisistä noin tuntuu niin
Jumalan tahtoa vastaan ei saa kapinoida.
Mikä psalmi sanoo, että sielu on luotu jo ennen hedelmöitystä? Tiedän kyllä siellä sanottavan, että jo idusta sinä tunsit minut, Herra. Se tarkoittaa, että ihminen on autuas jo ennen kastetta, vielä äidin masussa ollessaankin.
Minua ihmetyttää, kun uskovainen siskoni sanoo kummitytölle: Silloin kun sinä olit vielä taivaassa. Jeesus on tullut taivaasta tänne kärsimään. En usko tuon olevan opillisesti tärkeä asia, että onko minun sieluni leijaillut taivaassa jo "alusta asti", siitä alusta, jota kukaan ei voi käsittää, että milloin se alku on ollut. ("Alussa oli sana (= Kristus) ja se sana oli Jumalan tykönä." Joh.1:1) En nyt tiedä, olisinko minä ollut enkeli ennen sikiämistäni.
Ehkäisyn vastustamisen perusteluksi olen kuullut kristityn teologin sanovan, että se rajoittaa avioliiton vapautta. Siskoni, joka olisi voinut jopa kuolla synnytykseen, sanoo kuitenkin, että ei ehkäisy mitään uskovaisten touhua ole. Onneksi hän ei kuollut, sillä vaikka hän oli nimeltä uskomassa, meille olisi jäänyt riitaiset välit, enkä olisi ollut vakuuttunut hänen autuudestaan.
"Onneksi hän ei kuollut, sillä vaikka hän oli nimeltä uskomassa, meille olisi jäänyt riitaiset välit, enkä olisi ollut vakuuttunut hänen autuudestaan. "
Entäpä olitko vakuuttunut OMASTA autuudestasi?
Voiko yleensä olla vakuuttunut omasta autuudestaan jos ei ole toisen? Mitä autuutta se sellainen on muuta kuin itsekkyyttä?
Koska muistan.
Nukuttiin sellaisessa kuin kaupan omenakennoissa ja sitten tuli enkeli herättää sielun.
Käsitykseni perustuu myös omakohtaiseen kokemukseen sillä satun nyt vaan muistaa tuon hetken, saa väittää vaan hurmahenkiseksi, mutta se on todellisuutta mitä olen kokenut.