Tilanne on tämä:
minula ja pian entisellä miesystävälläni on pieni ihanainen poikavauva. Isällä on ollut omia ongelmiaan, mutta lapsen syntymän jälkeen hän on tehnyt ilahduttavan paljon saattaakseen elämänsä kuntoon. Uskoin hänen siinä onnistuneenkin,sillä tulevaisuus näytti aikas mukavalta -viimeinkin.
Mies on työstänyt erittäin vaikeita kasvuajan kokemuksiaan ja hakeutunut tutkimuksiin, jossa pyritään selvittämään, olisiko hänellä niiden lisäksi jotain neurologisia ongelmia. Testeillä pyritään myös selvittämään, tarvitseeko hän mahdollisesti lääkitystä. Häneltä on otettu myös huumeseulat, sillä hän on käyttänyt kannabista. Tutkimuksia on turha jatkaa, jos "itselääkitys" jatkuu.
Nyt ollaan kesätauolla niin töistä kuin tutkimuksistakin. Luulin, että parempaan ollaan menossa, mutta ehei. Miehen selkärangaton ystävä on antanut hänelle pilveä, vaikka olen tehnyt selväksi, että perhe-elämä loppuu siihen. Luottamukseni on tuhottu ja ymmärrys lopussa.
Kyse ei ole nyt mistään huumehörhöstä, vaan ajattelemattomuudesta ja itsekeskeisyydestä. Mies käy töissä ja on paljon pois, eli halutessaan kykenee olemaan ns. ihmisiksi. Lasta hän epäilemättä rakastaa ja hoitaakin ihan hyvin.Ajoittain olemme olleet onnellisia ja suunnittelimme hänen jäävän lyhyeksi aikaa kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin. Tarkoitus oli myös muuttaa uuteen tilavampaan kotiin ja panostaa perheeseen oikein kunnolla.
Nämä suunnitelmat ovat nyt "savua". Olen painajaismaisessa tilanteessa, jonka oma hyväuskoisuuteni on luonut. Minä rakastin ja luotin ja ymmärsin. Mies pisti homman päreiksi.
Nyt ollaan siis eron edessä ja kyllä vituttaa lukea tältäkin palstalta yksinhuoltajia parjaavia kommentteja. Epäilemättä joku näsäviisastelija keksii nyt syyttää yksin minua siitä, että mitäs menit lapsen tekemään. Ilmeisesti mun olisi sitten pitänyt nähdä tämäkin tilanne ennalta. Vaan halusinpahan olla tuomitsematta rakastamaani ihmistä ja auttaa häntä selviämään hyväksikäyttö-kokemuksistaan. Halusin uskoa silmiäni, kun hän hoiti rakastavasti lastamme ja teki kanssani suunnitelmiaan.
Oma perhe on ollut minulle todella tärkeä unelma. Mutta vaihtoehtoja ei ole, kun toisen ihmisen käytös tuhoaa sen mahdollisuuden.
En ole luopunut toivosta itseni ja lapsen suhteen. Meillä on mahdollisuus viettää hyvää ja onnellista elämää, ja varmasti kuvioihin saapuu vielä sellainen aikuinen mies, jonka kanssa tulevaisuus on terveemmällä pohjalla.
Ja tosiaan niille, joiden ainoa ilo on morkata yh-äitejä, pieni muistutus, että tarinoita on monenlaisia. Meidän isä valitsi psyykkisten ongelmiensa vuoksi toisenlaisen elämäntavan. Olisin todella huono äiti ja nainen, jos jäisin tähän tilanteeseen, vain välttyäksini "pelottavalta" yksinhuoltajuudelta. Yksin olen joka tapauksessa, joten asiat voivat muuttua tästä vain parempaan suuntaan.
En tiedä minkälaisiksi välimme tästä kehittyvät, mutta tässä pettymyksessä on ollut kylliksi kestämistä, ilman mitään kostotoimenpiteitä. En aio surkutella itseäni ja poikaamme, elämä on toisinaan tätä. Suuremman virheen tekisin varmasti, jos leimaisin lapseni jotenkin huono-osaiseksi isänsä takia tai alkaisin sääliä itseäni.
Kaunista kesää kaikille, niin etä, yhteis- kuin yksinhuoltajille!
minula ja pian entisellä miesystävälläni on pieni ihanainen poikavauva. Isällä on ollut omia ongelmiaan, mutta lapsen syntymän jälkeen hän on tehnyt ilahduttavan paljon saattaakseen elämänsä kuntoon. Uskoin hänen siinä onnistuneenkin,sillä tulevaisuus näytti aikas mukavalta -viimeinkin.
Mies on työstänyt erittäin vaikeita kasvuajan kokemuksiaan ja hakeutunut tutkimuksiin, jossa pyritään selvittämään, olisiko hänellä niiden lisäksi jotain neurologisia ongelmia. Testeillä pyritään myös selvittämään, tarvitseeko hän mahdollisesti lääkitystä. Häneltä on otettu myös huumeseulat, sillä hän on käyttänyt kannabista. Tutkimuksia on turha jatkaa, jos "itselääkitys" jatkuu.
Nyt ollaan kesätauolla niin töistä kuin tutkimuksistakin. Luulin, että parempaan ollaan menossa, mutta ehei. Miehen selkärangaton ystävä on antanut hänelle pilveä, vaikka olen tehnyt selväksi, että perhe-elämä loppuu siihen. Luottamukseni on tuhottu ja ymmärrys lopussa.
Kyse ei ole nyt mistään huumehörhöstä, vaan ajattelemattomuudesta ja itsekeskeisyydestä. Mies käy töissä ja on paljon pois, eli halutessaan kykenee olemaan ns. ihmisiksi. Lasta hän epäilemättä rakastaa ja hoitaakin ihan hyvin.Ajoittain olemme olleet onnellisia ja suunnittelimme hänen jäävän lyhyeksi aikaa kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin. Tarkoitus oli myös muuttaa uuteen tilavampaan kotiin ja panostaa perheeseen oikein kunnolla.
Nämä suunnitelmat ovat nyt "savua". Olen painajaismaisessa tilanteessa, jonka oma hyväuskoisuuteni on luonut. Minä rakastin ja luotin ja ymmärsin. Mies pisti homman päreiksi.
Nyt ollaan siis eron edessä ja kyllä vituttaa lukea tältäkin palstalta yksinhuoltajia parjaavia kommentteja. Epäilemättä joku näsäviisastelija keksii nyt syyttää yksin minua siitä, että mitäs menit lapsen tekemään. Ilmeisesti mun olisi sitten pitänyt nähdä tämäkin tilanne ennalta. Vaan halusinpahan olla tuomitsematta rakastamaani ihmistä ja auttaa häntä selviämään hyväksikäyttö-kokemuksistaan. Halusin uskoa silmiäni, kun hän hoiti rakastavasti lastamme ja teki kanssani suunnitelmiaan.
Oma perhe on ollut minulle todella tärkeä unelma. Mutta vaihtoehtoja ei ole, kun toisen ihmisen käytös tuhoaa sen mahdollisuuden.
En ole luopunut toivosta itseni ja lapsen suhteen. Meillä on mahdollisuus viettää hyvää ja onnellista elämää, ja varmasti kuvioihin saapuu vielä sellainen aikuinen mies, jonka kanssa tulevaisuus on terveemmällä pohjalla.
Ja tosiaan niille, joiden ainoa ilo on morkata yh-äitejä, pieni muistutus, että tarinoita on monenlaisia. Meidän isä valitsi psyykkisten ongelmiensa vuoksi toisenlaisen elämäntavan. Olisin todella huono äiti ja nainen, jos jäisin tähän tilanteeseen, vain välttyäksini "pelottavalta" yksinhuoltajuudelta. Yksin olen joka tapauksessa, joten asiat voivat muuttua tästä vain parempaan suuntaan.
En tiedä minkälaisiksi välimme tästä kehittyvät, mutta tässä pettymyksessä on ollut kylliksi kestämistä, ilman mitään kostotoimenpiteitä. En aio surkutella itseäni ja poikaamme, elämä on toisinaan tätä. Suuremman virheen tekisin varmasti, jos leimaisin lapseni jotenkin huono-osaiseksi isänsä takia tai alkaisin sääliä itseäni.
Kaunista kesää kaikille, niin etä, yhteis- kuin yksinhuoltajille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
samanlaista hommaa vuosikausia. Epäilemättä molemmat puoliskot rakastivat toisiaan, mutta toinen rakasti kamaa enemmän. Nämä asiat ovat todella vaikeita. Riippuvuudet voi olla niin vahvoja...
Kun suhteen kolmantena pyöränä on riippuvuudet, tulee suhde olemaan aina kiikkulaudalla. Koskaan ei voi luottaa ja tietää, mitä huominen tuo tullessaan.