Miksiköhän

pitää käydä tämä oma kiirastulensa läpi? Eikö yhteiskunnassa ole jo valmiita polkuja tällaisille asioille? Henkihän tässä pahimmassa tapauksessa menee ja kukaan ei siitä yhtään välitä. Tupakanpoltosta kyllä vaahdotaan, mutta homesairaat saavat kärsiä kaikessa rauhassa.
833482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

aiheuttaja olis tupakki, niin kaikki rullais joutuisasti ja COPD:hän se olis ihan se tupakin ansiosta!!!!

Äänestä

milloin sairauteni on edennyt riittävän pitkälle, että se toinenkin diagnoosi heltiäisi.
Kai se mattalasi on oltava iso ja lopun alku käsillä. Olen lukenut, että se hunajakennovaihe havaittaisiin jo kuvissa. Näkyi minulla mattalasia ja arpikudoksia, olivat vaan niin mitättömiä, vähäisiä, pieniä jne

Valituksia saa väsätä yhtenään. Näköjään muutoksenhakulautakunnassakin on pino kasvanut. Keuhkolääkärin ohjeen mukaan minun tulee valittaa kaikista kielteisistä päätöksistä, jotta myöhemmin sairastuneet edes pääsisisvät helpommalla...

Turhuuksien turhuus.. tyhjän saa pyytämättäkin..

Ilmatieteen laitoksen sivuilta katson ilmankosteustiedot, kun suunnittelen ulos menoa.
Toisinaan jurppii enempi, no elämä on..

Äänestä
  • ilmankosteus, kun päätät jäädä sisälle. Olisiko tuosta apua muillekin?

    Äänestä

  • mikä on se kirjoitti:

    ilmankosteus, kun päätät jäädä sisälle. Olisiko tuosta apua muillekin?

    jokaisella on varmaankin yksilöllinen se haitta. Sisälle ei saisi jäädä turhan takia, ratkaisu on siksi tehtävä itse oireiden mukaan. Minua se ilmankosteustieto helpottaa, kun pähkäilen miksi hengitys rahisee ja olo on huono.

    Äänestä

  • opettaa kirjoitti:

    kun tällä hetkellä mennään kokeilun perusteella ja nyt on jo jonkun aikaa tuntunut olevan ilma, joka ei keuhkoilleni sovi sitten millään. Haju on tähän asti toiminut varoittimena, mutta toisinaan tulee huono olo vaikkei haisekaan.

    Äänestä

tupakoitsijan reittiä? Saako sillä hoitoa ja tukea? Mistä sen voi tietää, ettei meilläkin tämä keuhkojen hiipuminen ole sitä COPD-nimistä sairautta? Vai onko tupakoitsijoidenkin kohdalla se hoito seuraava: lopeta tupakointi ja siinä se.

Äänestä
  • "Vai onko tupakoitsijoidenkin kohdalla se hoito seuraava: lopeta tupakointi ja siinä se."

    Hoitona lopeta tupakointi, ei ole sen parempi kuin mikään muukaan "hoito"...

    Pappani kohdalla kävi näin, todettiin COPD ja kerrottiin, että tupakointi tulee lopettaa ja heti. Se auttaisi ja siinä se.

    Pappa lopetti tupakoinnin, lenkkeili kuten ennenkin, lenkit kuitenkin lyhenivät lyhenemistään. Olotila hiipui ja Papasta tuli hiljainen mies. Kun sitten hiljainen mies ei suostunut lääkärin, pyydettiin luotettava naapurinmies käymään ja toivottiin, että Pappa uskoisi häntä ja naapuri myös oikeita sanoja käyttäisi.

    No Pappa suostui lähtemään uudelleen lääkäriin, aikaa tuon COPD määrityksen jälkeen oli muistaakseni noin 3-vuotta... ehkä enemmän, muttei paljoa. Terveyskeskuslääkäri passitti Papan suoraan sairaalaan tutkimuksiin. Siellä lääkäri kertoi, että Papan olisi pitänyt tajuta tulla aikaisemmin hoitoon ja kun tuo COPD-diagnoosi oli tehty, niin silloin olisi jo pitänyt tutkia paljon tarkemmin mistä se johtui! Syy oli Papan, ei siis ollut tajunnut epäillä lääkäreitä ja lausuntoa siitä, että lopeta tupakanpoltto ja mene kotiin. Melko reilua.

    No toisella kertaa ei sitten enää kerrottukaan, että kyseessä on COPD ja lopeta tupakanpoltto... Pappa oli ollut täysin polttamatta nuo välivuodet, ja tilanne heikkeni heikkenemistään, enää ei selvinnut sillä, että lopeta se tupakanpoltto. Nyt kerrottiin, että kyseessä lieneekin ammattitauti, asbestoosi ja sen seurauksena syntynyt syöpä, ja tuo syöpä on jo levinnyt siten ettei sitä juurikaan voi hoitaa, mutta ns. palliatiivista hoitoa voidaan yrittää...

    Papalle kerrottiin, että jos hän olisi tullut hoitoon vähänkin myöhemmin, niin elinaikaa olisi ollut 2 kk. Mutta nyt voidaan tuota palliatiivista sädehoitoa yrittää ja katsoa miten se tehoaa, ja näin saadaan elinaikaa pidennettyä, jotkut elävät vuoden verran, jotkut jopa kolme.

    Sädehoito auttoi, sen mitä sitä voitiin antaa, koska kyseessähän on hoito, joka myös tuhoaa keuhkoja siinä kuin auttaakin. Pappa tuli sairaalasta kotiin, astmapiippu ja kipulääkkeitä... joita hän ei syönyt tai käyttänyt, koska koki ettei niistä ollut mitään hyötyä.

    Mummo hääri ja yritti tehdä kaikkia niitä ruokia mitä Pappa ennen mieluusti söi, mikään ei maistunut, ei edes ennen niin suuri herkku jäätelö. Pappa riutui ja laihtui tuon viimeisen vuoden aikana ja kuoli noin 11 kuukautta diagnoosin jälkeen "yllättäen" paikkakunnan terveyskeskuksessa. Edellisenä torstaina, kun pappa kuoli muutamaa päivää myöhemmin, hoitajat vielä kannustivat Pappaa ihan itse hoitamaan vessakäynnit ja syömään jotakin... Pappa kertoi, ettei hän pysty enää käymään vessassa, ja pyysi minua kertomaan hoitajille siitä etteivät hoitajat vaadi häneltä mahdottomia.

    Hoitona oli siis astmalääkkeet, kipulääkkeet, happiviikset olivat sairaalassa käytössä, mutta Papan olotilaa ne vain vaikeuttivat joten hän otti ne aina pois kun sairaanhoitaja tai lääkäri huoneesta lähti. Kotihappihoitoa ei ehditty saada, eikä sitä nähtävästi Papalle edes tarjottu.

    Itse kuolema oli ollut klo 24-03 välillä ja todennäköisesti ihan rauhallinen pois hiipuminen vain, koska Pappa löydettiin samasta asennosta klo 03 kuolleena, kuin mitä hän oli ollut yökön kierron aikana klo 24 aikoihinkin. Tämä oli myös helppo uskoa, sillä viimeisinä päivänä ei Pappa enää vastannut, ei puristanut kädestä, hengittelilin siten, ettei ollut varmaa oliko elossa vaiko ei. Ei siitä kehosta enää ollut mihinkään massiviseen ponnistukseen, elämä vain hiipui yhä nopeutuen pois.

    Hoitona lopeta tupakointi, ei ole sen parempi kuin mikään muukaan hoito...

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    "Vai onko tupakoitsijoidenkin kohdalla se hoito seuraava: lopeta tupakointi ja siinä se."

    että onpa kyseessä mikä tauti hyvänsä, niin aina se on kuitenkin potilaan vika, kun ei VAATINUT hoitoa. Kyllä on ihmeelliseksi muuttunut tämä nykylääketiede. Itseni kohdalla ei ole millään spirometrioilla tai diffuusiokapasiteeteilla tutkittu enää sen jälkeen, kun ammattitauti todettiin. Uusitaan vaan reseptit. Tätäkö se hoito teillä muillakin on? Vaikka puhallukset huononee ja ahdistaa, niin ei ilmeisesti tehdä enää tutkimuksia edes tilanteen seuraamiseksi, vai pitääkö niitäkin vaatimalla vaatia? Outoa kertakaikkiaan....

    Äänestä

  • vaikuttaa siltä, kirjoitti:

    riippuvat varmasti aika paljon hoitavasta lääkäristä. Itselläni keuhkolääkäri Tammilehto teetätti joitakin tutkimuksia selventääkseen tilannettani, ei kuitenkaan diffuusiokapasiteettitutkimusta, mutta en itsekään ole sitä häneltä koskaan kysynyt tai pyytänyt. En tosin noita muitakaan, mutta ne tehtiin ja niiden perusteella ja jo niitä ennenkin Tammilehto olisi sitä mieltä, että lääkkeet eivät näytä tilannettani auttavan. Joten hän pyysi minua purkamaan lääkityksen vähitellen mahdollisimman alas.

    Purkasin lääkityksen kuitenkin kerralla ja sen jälkeen tehdyt kontrollitutkimukset kertoivat Tammilehdon mukaan, että päätös toimi hyvin. Tuo sähköposti on tietysti minulla tallella, kuten kaikki ne kirjalliset lausumat mitkä ylipäätään olen itsestäni saanut. Mehiläisessä on vain yksi ikävä puoli, siellä lääkärin kirjoittamista teksteistä vain osa kuuluu potilaalle, muut katsotaan olevan lääkärin muistiinpanoja vain, eikä lääkärin muistiinpanot kuulu potilaalle mitenkään, niitä et saa luettavaksi koskaan.

    Muutoin Mehiläisen ajanvaraussysteemi, labra ja sen henkilökunta, lääkärit ovat kyllä ihan kokemuksen arvoinen näin potilaan kannalta. Mutta ainakin aikaisemmin Mediviressä taas kaikki kirjoitukset olivat potilaan tietoja ja ne sai luettavaksi ilman kirjallisia pyyntöjä ja sitä, että tuon kirjallisen pyynnön mukaan hoitava lääkäri sitten päätti mitkä tekstit luettavaksi lähetetään.

    Tosin voihan olla, että systeemi on sama kaikkialla, Mehiläisessä se vain kerrotaan julkisesti, en tiedä.

    Nyt en ole omalla keuhkolääkärilläni käynyt, odottelen läänin päätöstä kantelustani ja katson sitten mitä tehdä ja missä.

    Valtiokonttorista vastattiin, että ottavat kyllä kantaa lisätutkimuksiin ihan keuhkolääkärin lausunnon mukaan, joten suoraa tyrmäystä ihan jopa jatkotutkimuksista ei ole tullut vakuutuspuoleltakaan. Joten se reitti on sitten vielä avoinna, tulee läänistä mikä vastaus kanteluuni vain, sillä kantelussahan haen juuri sitä oikeutta tietää mitä sairastan ja miten sairauttani hoidetaan. Ihan hiukkasen meinaan alkoi arveluttamaan ammattitautiastma, vaikea sellainen, jota ei voi hoitaa astmalääkkein, tai kuten keuhkolääkäri Tammilehto kertoi "ne eivät näytä auttavan tilannettasi". Kyllähän astmasssa avaava astmalääke auttaa, vai onko sekin jo sitten muuttunut nykykriteereiden mukaan? Että ehkä auttaa, tai sitten ei, mutta selkeä astma silloinkin kyseessä on ja silloin tuo tulehdusmuoto on neutrofiilit ja silloin avaava astmalääke vain tukkii.

    Jos nimittäin näin olisi, se sopisi sitten minun astmani kuvaan kuin nyrkki silmään.

    Hoidoista ja jatkotutkimuksista kannattaa pyytää lausunto keuhkolääkäriltään siten, että hän lähettää sen vakuutuspuolelle kuka tilannettasi siellä sitten hoitaakin vastaa sinulle jonkin ajan kuluttua ja kertoo miten suhtautuvat ja kuka maksaa mitäkin kuluja. Näin ainakin toimii Valtiokonttori, uskoisin että muutkin vakuutuslaitokset toimivat samoin.

    Joten itse kannattaa olla aktiivinen, sillä tottahan se on, että lääkäreissä on moneksi ja jos sitä potilas/lääkärisuhdetta ei ole, on vaikea tietää omaa tilannettaan, jos käy kerran vuodessa lääkärillä oli lääkäri sitten huippuhyvä tai siitä toisestakin päästä.

    Minulla on tutkittu sairastumisen jälkeen

    - laajastikin verenkuvaa, lasko, crp, hb....
    - ... noin 3 A4 sivullista labroja...

    - tumavasta-aineiden pitoisuuksia
    - IgG
    - reumafaktoria
    - typpioksidimittauksia (NO)
    - histamiinitesti
    - pef-puhalluksia ja seurantoja

    Kuunneltu keuhkoja ... koputeltu ja naputeltu keuhkolääkärin toimesta ja näiden jälkeen tuli sitten se "hypoteesi" J44 keuhkolääkäriltä, siis muuttui jossakin vaiheessa hypoteesiksi, oletukseksi vain, vaikka J44 seisoi jo monessa paperissakin...

    Työkykytestin pyyskin tk-omalääkäriltäni sen turvaksi, ettei minua voi laittaa vastentahoisesti eläkkeelle, että työkykyä on tallella, työpaikan sisäilma ei vain minulle sovi.

    On törkeää, että sairastunut joutuu taistelemaan vähän kaikesta aina tilanteen mukaan. Kun sairastelet, siitä että syytä sairasteluusi selvitettäisiin ja sinua hoidettaisiin oikein. Kun sitten selviää, ettei oikein hoitoa ole ja työpaikan sisäilma ei sinulle käy, alkaa taistelu työpaikasta. Joko siten, että sitä puhdasta sisäilmaa ei ole tarjolla, nykymittauksin se sisäilma on puhdasta muttei sovi juuri sinulle ja siksi pitäisi irtisanoutua ja vaihtaa toisen työpaikan yhtä "puhtaaseen" sisäilmaan. Miten se edes olisi mahdollistakaan? Miksei se oman työpaikan täysin puhdas sisäilma sovi? Mitä eroa olisi toisen työpaikan täysin puhtaassa sisäilmassa? Käsittämätöntä puppua!

    Ja sitten kun vaadit, että työhuone pitää puhtaalta alueelta löytyä, sitä ei ole, eikä tule. Etätyöt ovat ainoa vaihtoehto ja ne tuntuvat todella ankealta vaihtoehdolta täyseristyksineen, sairauteesi jonka kanssa työelämässä pitäisi pärjätä hyvinkin, sillä kyllähän astman kanssa työelämässä pärjää... näinhän kertoi TTL:n minua tutkinut keuhkolääkärikin.

    No kun sitten työnantaja suostuu vain ja ainoastaan etätyöhön, kertoen ettei sairastuneelle sopivia työtiloja ole tarjolla ja vastuuta mistään jatkuvista kokeiluista ongelmineen ei haluta jatkaa, nuo työkokeilut olivat tt-lääkärin mielestä oikea tie ja niitä olisi voitu jatkaa vakavista oireista huolimattakin, esimies oli toista mieltä, todeten että etätöitä on ihan 100% asti.

    Tässä kohdin tt-lääkäri vielä kertoi, että hän ottaa joka tapauksessa yhteyttä vakuutuspuoleen ja kyselee eläkkeestä, vaikka se ei ollut sairastuneen mielestä tarpeellista, eikä hän halunnut eläkkeelle millään muotoa.

    Sairastunut kyselee myös omasta vakuutuspuolestaan, että mikäli pakkoeläkepäätös tulisi, voiko myös siitä valittaa? Kertoo, että tt-lääkäri haluaa kirjoittaa sairaslomapäiviksi myös ne päivät jolloin oli nämä ns. työkokeilut ja perustelee niitä sairastuneelle siten, että näin pitkä sairaslomaputki ei katkea, se olisi eläkkeen saamiseksi haittaava tekijä. Ja sitä eläkettä kun sairastunut ei halua...., mutta viis siitä,

    Toki tämän rumban jälkeen miettii, mitä muut tietävät sellaista jota sairastunut ei tiedä? Miksi olisi se ainoa oikea "hoito", että sairastunut ei tee töitä missään muotoa? Se ei ole vielä selvinnyt, mutta ehkä se selviää tässä joskus. Voihan olla, että sairastunut on päästään pimeä, eikä itse sitä tajua. Kyllä niinkin voi olla ;-)

    Äänestä

"Eikö yhteiskunnassa ole jo valmiita polkuja tällaisille asioille?"

Monet (myös homesairaat itse) tässä maassa ovat tehneet asian eteen sitkeätä työtä ja jo raivanneet monia ryteikköjä polun alkupäästä. Kaikki heidät on kuitenkin manattu alimpaan helvettiin täällä, koska polku ei ole ollut valmiiksi raivattuna perille asti siinä vaiheessa, kun he itse ovat kohdanneet ongelman.

Äänestä
  • kirjoittaa noin kärkevästi, kyse on siitä, että tietoa voisi jakaa fiksumminkin. Ja siihen tiedon jakamiseen käy hyvin, esim. TYHOSAN kohdalla nuo nettisivut, kertoa siellä että kokoustilan kanssa on todellisia ongelmia, eikä kaikkia sairastuneita huomioivaa ratkaisua liene olemassakaan. Kertoa mitä ongelmia ko. tilassa on TODISTETTAVASTI kokkouksissa tullut, ja sen että sitä varmuutta miksi kukin on reagoinut ei ole. Kukaan ei tiedä, onko kyseessä ko. tilan kosteusvaurio vaiko muut sairastuneet, paikalle tulleet ihmiset...

    Turha kärjistää, jos toimii järjestössä pitää olla pinnaa sille, että kaikki kyseenalaistetaan ja vastata kysymyksiin, epäilyihin, tms. asiallisesti.

    Olisimme ehdottomasti tarvinneet Rakkulan kaltaisen järjestön, mutta maltillisemmin toimivan jotta siivet eivät olisi palaneet ihan jo ennen lentoon lähtöäkin.

    Äänestä

  • Homesairaat voisivat perustaa yhdistyksen ajamaan asiaansa. Yhdessä homesairaat voisivat lähetellä julkilausumia, järjestää mielenosoituksia, paistaa makkaraa lähiöiden grillipaikoilla ja samalla haukkua kaikki homesalaliittolaiset alimpaan homekellariin jne.

    Eikö onnistuisi? Miksiköhän ei?

    Äänestä

  • Löytyisi helposti kirjoitti:

    Homesairaat voisivat perustaa yhdistyksen ajamaan asiaansa. Yhdessä homesairaat voisivat lähetellä julkilausumia, järjestää mielenosoituksia, paistaa makkaraa lähiöiden grillipaikoilla ja samalla haukkua kaikki homesalaliittolaiset alimpaan homekellariin jne.

    Eikö onnistuisi? Miksiköhän ei?

    mielestäni voisimme aloittaa järjestön toiminnan, mutta siten, että jokainen saa sairastaa ihan sitä sairautta mitä diagnoosissa lukee ja sen sairauden muuttaminen toiseksi on lääkäreiden, ei toisten sairastuneiden asia, jos sille muutokselle tarvetta on.

    Järjestössä ei olisi mitään pykälää, estämässä yhtäkään innokasta liittyjää, eikä ilmaan heitettäisi yhtäkään epäilyä siitä, että "väärään" sairauteen sairastuneet tulisivat vain aiheuttamaan hankaluuksia niille jotka sairastavat mielestään sitä yhtä ja ainoaa oikeaa sairautta.

    Järjestöllä olisi pj. ja hänellä eri toimiin soveltuvat tiimien vetäjät, kaikki tieto ulos menisi pj:n kautta, mutta useamman henkilön allekirjoituksella, ja käytännössä hallitus olisi se joka olisi jotakin mieltä ja tekisi ne lausumat ja kirjalliset kyselyt, joilla olisi tarkoitus viedä asioita eteenkin päin.

    Pj. ei koskaan toimisi vain yksin, tapaisi ja lähettelisi postia omissa nimissään, yhdistyksen pj:nä kuitenkin, vaan kaikki kirjelmät olisivat kaikkien luettavissa, vähintääkin hallituksen jäsenten hyväksymiä.

    Sitä yhteishenkeä ja toisten kuuntelua on hyvä opetella ihan järjestön sisällä ja siitä sitten toivoa, että näin tapahtuisi vastavuoroisesti takaisinkin päin.

    Kokouksissa olisi eri aiheita ja aiheiden mukaan niitä alustaisi alan ammattilaiset, nämä kokoukset voisi videoita ja videot voisi julkaista salasanan alla netissäkin, aina sen mukaan minkä osan kukin luennoitsija hyväksyisi julkaisuun, tai sitten sen mukaan että kerrotaan että tapana on julkaista kokoukset netissä, jotta vaikeastikin sairastuneet ovat järjestön suhteen ajantasalla, vaikka eivät paikalle pääsekään. Ja sitten luennoitsija päättää suostuuko tähän vaiko ei.

    Järjestöllä voisi olla hyvin toimivat keskustelusivut, jotka aukeaisivat omalla tunnuksella, ja sitä tunnusta ei saa luovuttaa muille, joten keskustelut käytäisiin anonyymisti, mutta järjestön vastatessa siitä mitä sivuilla lukee, tarvittaessa kirjoittajan henkilöllisyys olisi saatavissa ja hänen kirjautumisensa keskustelupalstalle voitaisiin myös estää määräajaksi, kokonaan tms. riippuen siitä noudattaako keskustelun sääntöjä vaiko ei...

    Mitä muuta silloin mietimme, tietopankkia, esim. täälläkin sivustoilla on paljon tekstejä joita olisimme laittaneet tietopankin sivuille alaryhmiin... lääkäreiden tutkimustulokset erikseen, maallikoiden arvelut erikseen, sairastuneiden kokemukset erikseen ja niistä erittelyt sairauden ja hoidon mukaan, jotta keskustelua olisi voitu käydä selkeästi ... Yksi todella hyvä esimerkki osittain näin toteutetuista sivuista on kilpparisairaiden sivustot. Siinä on sivusto, jolle voi kuka vain nostaa hattua ja myös antaa arvostusta sivuston ylläpitoon osallistuvalle tiimille.

    Kaikki on mahdollista, vain halu toteutukseen on se mikä pitää saada liikkeelle... ja reilusti, ei yhtäkään järjestöä voi pistää pystyy potkimalla omaa porukkaa päähän ja sitten odottavan kunnioitusta siitä, että järjestöä ylipäätään puuhataan pystyyn.

    juuri tuollaista kaipaisin. Hieno idea myös tuo alan ammattilaisten alustusten osittainenkin video tai kokoustenkin osittainenkin video, sillä silloin pääsee osalliseksi sekin sairas, joka ei paikalle pääse.
    Tosiaan mukaan pitäisi päästä kaikkien kiinnostuneiden, eikä kuten siinä edesmenneessä yrityksessä vain tiettyä linjaa kumartavat.
    Rahallisesti on niin kauan vaikeaa, kun tämä kuvitteellinen järjestö ei saa tukea mistään. Esim. raha ja automaattiyhdistyksen tuella porskutetaan hyvin, näkeehän sen niistä yhdistyksistä, joita tuettu on.

    Äänestä

  • Polkujen raivaajia on ollut hyviä ja tätä palstaa useamman vuoden seuranneena olen päässyt heidän tiedoistaan osalliseksi. Jostain selittämättömästä syystä täältä on savustettu näitä raivaajia pois. Tai eihän se syy nyt ehkä selittämätön ole, mutta liikaa tulee tietoa, johon kaikki eivät ole valmiita. Mistä ihmeestä saitte tietoa näistä asioista ennen tätä palstaa?

    Äänestä

  • polkua raivaava kirjoitti:

    Polkujen raivaajia on ollut hyviä ja tätä palstaa useamman vuoden seuranneena olen päässyt heidän tiedoistaan osalliseksi. Jostain selittämättömästä syystä täältä on savustettu näitä raivaajia pois. Tai eihän se syy nyt ehkä selittämätön ole, mutta liikaa tulee tietoa, johon kaikki eivät ole valmiita. Mistä ihmeestä saitte tietoa näistä asioista ennen tätä palstaa?

    Palstan löysin sattumalta ja siitä luin alkuun nisuiisun tekstejä, hilkka-liisan ja liisan kirjoituksia... ja aloin lukemaan palstaa tarkemmin ja tarkemmin.

    Kaikki ovat huomanneet sen, että tietoa on palstalla paljon ja se on hyvinkin ristiriitaista, mutta niin se on lääkäreiden antama tieto ristiriitaista, joten ihan sama tilanne sillä rintamalla.

    Ei varmasti ole yhtäkään sivustoa, jossa ei olisi ristiriitaista tietoa tai kähinää, uskoisin että juuri se pitää palstan hengissä. Osa tykkää kähistä ja osa lukea ja kommentoida asioita, jotkut ovat siinä todellakin hyviä ja niitä tekstejä on mukava lukea, vaikka ei olisikaan sen ihmeemmin mielipidettä kuka tai ketkä ovat oikeassa.

    Odotukset tämän tyyppiselle sivustolle ovat joskus todella kohtuuttomia ja naurettaviakin. Uskotaan, että kaikki osaavat kirjoittaa toisia loukkaamatta koko ajan, että kaikki kirjoittajat ovat ihan täysipäisiä ja asiallisesti kirjoittelussa mukana ja että nimimerkki Lääkäri 2, tarkoittaa, että kyseessä on oikea lääkäri...

    Asiallista ja loistavaa tietoa on palstalla paljon, se mikä kenellekin sitä on, on jokaisen oma asia. Parastahan on se, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja toivoa että kaktuksia olisi yhä vähemmän ja vähemmän.

    Kritiikki palstaa kohtaa, kirjoituksia kohtaan, kaikkea kohtaan pitää palstan elossa ja siksi se on OK, muutoin kritiikki kritiikin vuoksi on aika tympeää luettavaa. Jos kirjoittaja ei koskaan anna itsestään mitään, ei noita kritiikki kirjoituksiakaan jaksa lukea. Olisi hyvä, jos palsta muuttuisi siten, että nimimerkki olisi pakollinen ja jokaisella olisi mahdollista olla vain yksi nimimerkki käytössään.

    Silloin olisi helppoa jättää ne kirjoitukset lukematta, joissa sisältöä ei ole koskaan.

    Palstan arvo sairastuneille on suuri, ja palstan arvoa pitäisikin miettiä ihan lääkäritasollakin ja on varmasti mietittykin, Putuksen loistavat sivut avautuivat vasta äskettäin, hän on selkeästi ymmärtänyt mikä on netin arvo tänä päivänä sen helpon saatavuuden vuoksi ja miten nopeasti joku asia liikkuu täällä.

    Toki kun asia liikkuu nopeasti, myös ne ikävät puolet liikkuvat nopeasti, mutta ihan sama se on mikä media on kyseessä, kaikkea pitää miettiä ja pohtia oman itsensä kautta ja uskoa ei pidä mitään mitä ei itse ole nähnyt tai kokenut ;-)... ;-)

    no aikuisten oikeasti kun asioita ajattelee, se helpottaa tiedon soveltamista kummasti... useat lääkärit ovat kuitenkin oikeassa, vaikka voivat olla osittain väärässäkin... ei tiedä, kukaan ei tiedä tai se joka tietää ei kerro muille

    Mistä uusi palstalle eksynyt henkilö tietää, mikä kirjoitus on tietoa, mikä luuloa ja mikä vain kuvitelmaa? Pitäisikö laittaa samanlainen palautepisteytyssysteemi pystyyn kuin huuto.netissä?

    Äänestä

  • Että tietää? kirjoitti:

    eipä tuo palautuspistesysteemi taitaisi toimia, koska käytännössä kosteusvaurioista sairastuneet ovat ihan tyhjän päällä.

    Mietin omia tutkimuksiani ja voit uskoa niitä on paljon, mitä niistä jäi käteen... se, että yksi lääkäri on tätä mieltä, toinen toista mieltä ja kolmas...

    Kun lääkärit ovat jo erimieltä sairaudesta, sen tutkimisesta ja ylipäätään osa miettineen onko koko sairautta olemassakaan, siinä on aika vaikea sairastuneen pysyä perässä, missä nyt mennään vai jäätiinkö jo paikalleen...

    Kun itse niistät verta, yskit jatkuvasti, päätäsi särkee hillittömästi sumentaen näkökykyä, väsymys on sitä luokkaa, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla, oksennat ja ripuloit, olet aneeminen ja tasapainoaistisi on mitä on, tai sitä ei ole... ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään, mutta en nyt tee vielä mitään kun en tunne potilasta... Just joo, minustakin se menee niin, että toki ensin käyn kotikäynnillä kahvit juomassa lääkärin kotona ja vasta sitten tutkitaan tarkemmin...

    No, omat oireeni olivat todellakin pahat ja lääkäri vasta sitten vähän miettii... Täällä kirjoittaa pöhelö Lääkäri 2 nimimerkillä puuta heinää ja kertoo ettei toki ongelma ole lääkäreiden, eiväthän lääkärit mitään voi tehdä...

    Sairaus jota ei ole olemassakaan romahdutti terveyteni ja ammattitautitutkimuksissa se todettiin astmaksi ja kyllähän nyt astman kanssa työpaikalla pärjää, lausahduksella takaisin töihin... jonne en koskaan enää päässytkään, sillä sairauteni vain vaikeutui

    Yksi kertoo yhtä, toinen toista, ei näitä meidän kertomuksista tiedä kukaan mikä näistä on totta, mikä puuta heinää.

    Yksi yhtälö toistuu, kukaan ei usko ja sairaus on sairastuneelle paljon hankalampi kuin mitä se näyttäisi olevan lääkäreille, heistä kyse on lääkkeillä hoidettavasta sairaudesta, sairastuneet eivät lääkkeiden avulla työpaikoillaan pärjää.

    Sairaus muistuttaa oireiltaan enemmän myrkytystä, kuin astmaa, mutta sinnikkäästi pidetään kiinni siitä, että sehän on astmaa ja astmalääkitys annetaan todella helposti jo koekäyttöön, ennen kuin mitään diagnoosia suuntaan tai toiseen on.

    Väitetään, ettei sairaudesta ole objektiivisia löydöksiä, ja se on täyttä kukkua, kyllä niitä on, jos lääkärit ne haluavat nähdä ja tutkia.

    Jos ihan sairauden ensimmäisenä päivänä ei ole objektiivisia löydöksiä, on niitä kohta roppakaupalla...

    Totta on se, että kiinteistöt aiheuttavat ongelman, mutta se yhden kiinteistön välttäminen ei riitä sairastuneelle hoidoksi tai kunnossa pysymiseksi mitenkään. Jos olisi kyse siitä ensimmäisestä päivästä sairautta, niin silloin ehkä, mutta kun myrkytysoireet vaikeutuvat, ne myös jäävät sairastuneiden elämään. Valitettavan usein näyttäisi siltä, että vaikutukset ovat pysyviä, ei ohimeneviä, vaikka lääkärit kirjoittavat että poistuminen kosteusvauriotiloista olisi se oikea ratkaisu ja sen jälkeen ongelmia ei ole. Siis ne lääkärit jotka ylipäätään näyttäisivät uskovan, että sairas on todellakin sairas ja syynä olisi kiinteistön ongelmat, ei mikään mielenterveys tai lorvikatari...

    Mistä tiedät, että minä kirjoitan totta? Et mistään, mutta huomaat kyllä että olen kirjoittanut samat asiat useaan kertaan näiden vuosien aikana samalla tavoin "valehdellen", joten minulla on ainakin hiton hyvä muisti, jos en kirjoita totta. Tai sitten luen nuo vanhat tekstin ensin ja kirjoitan vasta sen jälkeen.... ;-)

    ... totuus on se, minkä sydämessäsi totuudeksi tunnet, sen totuuden myöntäminen itselleen on paljon vaikeampaa, paljon helpompi olisi uskoa, että tästä selviää siten kun lääkärit selittävät meidän selviävän, vähän avaavaa astmalääkettä ja töihin

    Yhdenkään nettikirjoituksen vuoksi, ei kannata yöuniaan menettää, mutta ehkä pyytää lääkäriltä niitä labroja ja tutkimuksia mitä muiltakin sairastuneilta on otettu ja poikkeaviksi todettu. Miettiä missä tuntee itse olonsa heikoksi ja missä vointi kohenee, kirjata omaa tilannettaan ylös ja seurata lämpöilyään. Onko alilämpöä, lämpöilyä, palelua, massiivista väsymystä, verenkuvamuutoksia, nenäverenvuotoa, päänsärkyä, nivelkipuja, vatsakipua, huimausta...

    Se mikä sairaus näistä seuraa, sitä ei kannata hillittömästi miettiä, vaan pyrkiä hoitamaan itseään ja päästä pois siitä tilanteesta missä sairastuu.

    Yksi ohje on ollut mietinnässä, ÄLÄ kerro tai epäile homeita, kosteusvauriota sairastelusi syyksi, jotta saisit hoitoa ja sairauslomaakin. Osa lääkäreistä miettii tilannetta siten, että rakennushan se on sairas, ei sairastunut ja sitä rakennusta kun ei voi määrätä sairauslomalle... eikä lääkäreiltä lähde edes ohjeita kunnostaa rakennuksia tai tehdä tarkastuksia, he määrittelevät lähinnä astmalääkkeitesi määrää ja laatua ja lähettävät takaisin töihin...

    eikä kukaan tiedä!

    Äänestä

  • )()()( kirjoitti:

    siihen ei pitäisi enää lisää myrkkyjä määrätä.

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    mielestäni voisimme aloittaa järjestön toiminnan, mutta siten, että jokainen saa sairastaa ihan sitä sairautta mitä diagnoosissa lukee ja sen sairauden muuttaminen toiseksi on lääkäreiden, ei toisten sairastuneiden asia, jos sille muutokselle tarvetta on.

    Järjestössä ei olisi mitään pykälää, estämässä yhtäkään innokasta liittyjää, eikä ilmaan heitettäisi yhtäkään epäilyä siitä, että "väärään" sairauteen sairastuneet tulisivat vain aiheuttamaan hankaluuksia niille jotka sairastavat mielestään sitä yhtä ja ainoaa oikeaa sairautta.

    Järjestöllä olisi pj. ja hänellä eri toimiin soveltuvat tiimien vetäjät, kaikki tieto ulos menisi pj:n kautta, mutta useamman henkilön allekirjoituksella, ja käytännössä hallitus olisi se joka olisi jotakin mieltä ja tekisi ne lausumat ja kirjalliset kyselyt, joilla olisi tarkoitus viedä asioita eteenkin päin.

    Pj. ei koskaan toimisi vain yksin, tapaisi ja lähettelisi postia omissa nimissään, yhdistyksen pj:nä kuitenkin, vaan kaikki kirjelmät olisivat kaikkien luettavissa, vähintääkin hallituksen jäsenten hyväksymiä.

    Sitä yhteishenkeä ja toisten kuuntelua on hyvä opetella ihan järjestön sisällä ja siitä sitten toivoa, että näin tapahtuisi vastavuoroisesti takaisinkin päin.

    Kokouksissa olisi eri aiheita ja aiheiden mukaan niitä alustaisi alan ammattilaiset, nämä kokoukset voisi videoita ja videot voisi julkaista salasanan alla netissäkin, aina sen mukaan minkä osan kukin luennoitsija hyväksyisi julkaisuun, tai sitten sen mukaan että kerrotaan että tapana on julkaista kokoukset netissä, jotta vaikeastikin sairastuneet ovat järjestön suhteen ajantasalla, vaikka eivät paikalle pääsekään. Ja sitten luennoitsija päättää suostuuko tähän vaiko ei.

    Järjestöllä voisi olla hyvin toimivat keskustelusivut, jotka aukeaisivat omalla tunnuksella, ja sitä tunnusta ei saa luovuttaa muille, joten keskustelut käytäisiin anonyymisti, mutta järjestön vastatessa siitä mitä sivuilla lukee, tarvittaessa kirjoittajan henkilöllisyys olisi saatavissa ja hänen kirjautumisensa keskustelupalstalle voitaisiin myös estää määräajaksi, kokonaan tms. riippuen siitä noudattaako keskustelun sääntöjä vaiko ei...

    Mitä muuta silloin mietimme, tietopankkia, esim. täälläkin sivustoilla on paljon tekstejä joita olisimme laittaneet tietopankin sivuille alaryhmiin... lääkäreiden tutkimustulokset erikseen, maallikoiden arvelut erikseen, sairastuneiden kokemukset erikseen ja niistä erittelyt sairauden ja hoidon mukaan, jotta keskustelua olisi voitu käydä selkeästi ... Yksi todella hyvä esimerkki osittain näin toteutetuista sivuista on kilpparisairaiden sivustot. Siinä on sivusto, jolle voi kuka vain nostaa hattua ja myös antaa arvostusta sivuston ylläpitoon osallistuvalle tiimille.

    Kaikki on mahdollista, vain halu toteutukseen on se mikä pitää saada liikkeelle... ja reilusti, ei yhtäkään järjestöä voi pistää pystyy potkimalla omaa porukkaa päähän ja sitten odottavan kunnioitusta siitä, että järjestöä ylipäätään puuhataan pystyyn.

    Miksi pitäisi perustaa uusi yhdistys, kun Tyhosa on jo olemassa? Ongelmana on, että siellä ei ole tekijöitä riittävästi ja sehän on helposti hoidettavissa, jos kerran innokkaita löytyy näin paljon (vai, onko pelkkää puhetta?). Kaikki Tyhosan toimintaa arvostelevat voivat itse osallistua aktiivisesti sen toimintaan ja tehdä siitä juuri sellaisen kuin itse haluavat. Hallituspaikat ovat tietääkseni vuosittain jaossa ja sieltä on hyvä lähteä kehittämään toimintaa oman mielensä mukaiseksi. Hallitus voi nimetä toiminnanjohtajaksikin parhaaksi katsomansa henkilön ja muutenkin räätälöidä toimintasuunnitelmansa mieleisikseen.

    Äänestä

  • jo olemassa kirjoitti:

    mutta tekijöitä kaivataan. Sinnehän se pitää aktiivisten ja vaikuttamishaluisten ihmisten hakeutua, sillä tavalla voi vaikuttaa. Ei muuta kuin sanoista tekoihin.

    Äänestä

  • jo olemassa kirjoitti:

    Miksi pitäisi perustaa uusi yhdistys, kun Tyhosa on jo olemassa? Ongelmana on, että siellä ei ole tekijöitä riittävästi ja sehän on helposti hoidettavissa, jos kerran innokkaita löytyy näin paljon (vai, onko pelkkää puhetta?). Kaikki Tyhosan toimintaa arvostelevat voivat itse osallistua aktiivisesti sen toimintaan ja tehdä siitä juuri sellaisen kuin itse haluavat. Hallituspaikat ovat tietääkseni vuosittain jaossa ja sieltä on hyvä lähteä kehittämään toimintaa oman mielensä mukaiseksi. Hallitus voi nimetä toiminnanjohtajaksikin parhaaksi katsomansa henkilön ja muutenkin räätälöidä toimintasuunnitelmansa mieleisikseen.

    työpaikalla sairastuneita varten, se rajaus on mielestäni täysin tarpeeton ja vaikeuttaa vain yhdistyksen toimintaa. Joten sellaista yhdistystä, mistä kirjoittelin ei vielä ole. Kyllä sen perustaminen olisi ihan aiheellista ja laittaa kaikki sairastuneet samalle viivalle, eikä rajoittaa yhdistyksen liittymiseen sitä missä on sattunut sairastumaan. Moni kotona sairastunut voi olla todellakin vaikeassa tilanteessa työpaikallaan, kun se sairaus ei jää sinne kotiin tai menetettyynkään kotiin.

    Yhdistystä pitäisi perustaa vähän laajemmalla näkökulmalla, ja jos TYHOSA haluaa auttaa työpaikalla sairastuneita niin OK, oma näkemykseni olisi, että mitään jakoa siitä missä on sairastunut ja mihin ei yhdistykseen liittymiseen tulisi kirjata.

    Mutta ... kyllähän tosiasia on, että Rakkulan perustaminen ja peruuttaminen oli todella paha kolaus kosteusvaurioista sairastuneiden yhdistystä ajatellen. Se, että lähdetään soitellen sotaan ja siinä se sitten olikin, sai monet miettimään että ei ihan heti lähde mihinkään vastaavaan mukaan.

    Joten, katsotaan nyt mihin katti nahan repii. TYHOSA tekee omaa työtään ja voi tehdä sitä ihan rauhassa yhä edelleenkin. Ei tässä mistään kilpailutilanteesta ole kyse, mikään ei ole liikahtanut eteenpäin.

    Kosteusvaurioista sairastuneiden kohdalla nuo kokoontumiset tulevat joka tapauksessa aina olemaan ongelma, samoin matkustaminen, joten perusta olisi mese, tms. ryhmäkeskustelu livenä ja siitä eteenpäin, yhteisiä kokouksia ihan TYHOSAN tyyliin tuskin tulisi kyseeseenkään. Miten homma toimisi, en tiedä. Aika moni mesettää tai on muissa live jutuissa mukana, ja sehän on aika edullinen tapa pitää yhteyksiä, mikäli omistaa tietokoneen ja yhteyden... Niille joilta on mennyt kaikki, on tietysti ihan mikä yhteydenpito vain hankalaa. Kirjastoissa yms. nettikahviloissa voi tulla ongelmia sisäilman vuoksi, eikä liikkuminen ulkoilmassakaan ole helppoa.

    Mutta, mietitään ja katsotaan miten yhdistys, siis Rakkula saataisiin herätettyä henkiin. Mikään hengenhätä sen henkiin herättäminen ei ole, mutta turha sitä on haudakaan, kyllä sille tarvetta ja tilaus olisi olemassa.

    Ja jos nyt miettii sitä, että joo joo se perustuu siihen ja siihen, kaiken voi kirjoitaa alusta ja miettiä tilanne sen mukaan. Mikään ei estä kyseenalaistamasta altistuksia, sairauksia ja niiden hoitoa. Keskittyminen yhteen sairauteen, se ei tule kysymykseenkään, mutta eipä yhtään sairautta tule pois sulkeakaan.

    Kunnolla toimiva yhdistys, jolla ei ole juurikaan kuluja, koska netti yms. yhteydenpitojärjestelmät toimivat ilmaiseksi, kokoontumiset olisivat virtuaalisia ainakin pääosin, mutta siis ei vain yhtä vuosikokousta ja siinä se, mitä jäsenille olisi mahdollista tarjota.

    ... mutta kuten jo kirjoitin, mitään ei ole sovittu, mitään ei ole laitettu vireille, nämä ovat ajatuksia siitä, miten Rakkula voitaisiin elvyttää ja saada toimimaan siten kun sen pitikin toimia.

    Rakkula? On mennyt ohi.

    joka ei erottelisi onko sairastunut kotona vai työpaikalla.

    Äänestä

  • olla sellainen yhdistys kirjoitti:

    joka ei erottelisi onko sairastunut kotona vai työpaikalla.

    eihän HELI tai muutkaan yhdistykset erottele sitä, missä on sairastunut.

    Oikeasti joku alajaosto esim. HELIn kanssa olisi ihan hyvä myös. Siellä on pohjaa ja tietotaitoa. Mutta kosteusvaurioista sairastuneille ei juuri mitään.

    Ollessani sopeutumisvalmennuskurssilla koin kyllä todella voimakkaasti sen tarpeen, että olisi kiva jos voisi puhua ihan ääneen siitä mistä oikeastaan on kyse. Että hei, minulle ei ole hyvä testimenetelmä mennä metsään juoksemaan mäkeä ylös ja alas. Ja että paikka jossa samaan aikaan tehdään kosteusvaurio/homeremppaa, ei ole sopiva paikka, vaikka sen henkilökunta ja lääkäri olisivat miten loistavia tahansa.

    Että, esim. Malminkartanossa ei kosteusvaurioista sairastuneita tutkittaisi tai "kuntoutettaisi", koska ko. rakennus ei sairastuneille todellakaan sovi.

    Että olisi joku taho, josta menisi ns. virallistakin tietoa eteenpäin, ihan ilman sarvia ja hampaita ja niilläkin, jos tarve sitä vaatii.

    ...kun pef on yliyli hyvä, on vaikea olla astmasairaiden kanssa samalla kurssilla. Se herättää kummastusta, miksi kurssilla ylipäätään olet? Lääkärit kun hokevat aika taajaan astmaa sairastaville, että peffien ollessa tätä ja tätä, et voi sairastaa astmaa, tai astmasi on todella hyvässä tasossa. Kun porukassa on pari jotka puhaltavat samat mittarit tappiin, joihin oikeat astmasairaat saavat minimaallisia arvojaan. Kyllä siinä alkaa epäily siitä, mitä nuo kaksi tällä kurssilla tekevät? Miten lie, teeskentelevätkö vaikka astmasairautta? Lisäksi niillä kahdellahan ei sitten voi ollakaan ongelmia terveyden kanssa, kun se astman mittari, pefkin on niin ylihyvä.

    Että kosteusvaurioista sairastuneiden myrkytysoireita, nivelkipuja yms. otettaisiin huomioon ja tutkittaisiin jatkossa... että ihanko totta ne astmalääkkeet tehoavat ihan mihin vain...

    Äänestä

  • sitten se kirjoitti:

    Rakkula? On mennyt ohi.

    perusteilla ollut yhdistys, jonka rekisteröinnin ko. yhdistyksen pj:ksi valittu omalla kirjelmällään yksin peruutti.

    Syitä ja sen sellaisia on turha vatuloida. Idea oli todella hyvä, toteutus kaatui puheenjohtajan päätöksellä. En tiedä oliko syynä se, että jaksaminen loppui alkuunsa, mutta todella pätevän ja tehokkaan tuntuinen naishenkilö oli kyseessä. Mutta siis, tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.

    Terkkuja kaikille jotka jotenkin mukana olitte. Hyvää porukkaa oli kasassa, mutta ekalla kerralla kävi näin. Toinen kerta toden sanoo,,,,

    minua nyt vain kiinnostaa...

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    työpaikalla sairastuneita varten, se rajaus on mielestäni täysin tarpeeton ja vaikeuttaa vain yhdistyksen toimintaa. Joten sellaista yhdistystä, mistä kirjoittelin ei vielä ole. Kyllä sen perustaminen olisi ihan aiheellista ja laittaa kaikki sairastuneet samalle viivalle, eikä rajoittaa yhdistyksen liittymiseen sitä missä on sattunut sairastumaan. Moni kotona sairastunut voi olla todellakin vaikeassa tilanteessa työpaikallaan, kun se sairaus ei jää sinne kotiin tai menetettyynkään kotiin.

    Yhdistystä pitäisi perustaa vähän laajemmalla näkökulmalla, ja jos TYHOSA haluaa auttaa työpaikalla sairastuneita niin OK, oma näkemykseni olisi, että mitään jakoa siitä missä on sairastunut ja mihin ei yhdistykseen liittymiseen tulisi kirjata.

    Mutta ... kyllähän tosiasia on, että Rakkulan perustaminen ja peruuttaminen oli todella paha kolaus kosteusvaurioista sairastuneiden yhdistystä ajatellen. Se, että lähdetään soitellen sotaan ja siinä se sitten olikin, sai monet miettimään että ei ihan heti lähde mihinkään vastaavaan mukaan.

    Joten, katsotaan nyt mihin katti nahan repii. TYHOSA tekee omaa työtään ja voi tehdä sitä ihan rauhassa yhä edelleenkin. Ei tässä mistään kilpailutilanteesta ole kyse, mikään ei ole liikahtanut eteenpäin.

    Kosteusvaurioista sairastuneiden kohdalla nuo kokoontumiset tulevat joka tapauksessa aina olemaan ongelma, samoin matkustaminen, joten perusta olisi mese, tms. ryhmäkeskustelu livenä ja siitä eteenpäin, yhteisiä kokouksia ihan TYHOSAN tyyliin tuskin tulisi kyseeseenkään. Miten homma toimisi, en tiedä. Aika moni mesettää tai on muissa live jutuissa mukana, ja sehän on aika edullinen tapa pitää yhteyksiä, mikäli omistaa tietokoneen ja yhteyden... Niille joilta on mennyt kaikki, on tietysti ihan mikä yhteydenpito vain hankalaa. Kirjastoissa yms. nettikahviloissa voi tulla ongelmia sisäilman vuoksi, eikä liikkuminen ulkoilmassakaan ole helppoa.

    Mutta, mietitään ja katsotaan miten yhdistys, siis Rakkula saataisiin herätettyä henkiin. Mikään hengenhätä sen henkiin herättäminen ei ole, mutta turha sitä on haudakaan, kyllä sille tarvetta ja tilaus olisi olemassa.

    Ja jos nyt miettii sitä, että joo joo se perustuu siihen ja siihen, kaiken voi kirjoitaa alusta ja miettiä tilanne sen mukaan. Mikään ei estä kyseenalaistamasta altistuksia, sairauksia ja niiden hoitoa. Keskittyminen yhteen sairauteen, se ei tule kysymykseenkään, mutta eipä yhtään sairautta tule pois sulkeakaan.

    Kunnolla toimiva yhdistys, jolla ei ole juurikaan kuluja, koska netti yms. yhteydenpitojärjestelmät toimivat ilmaiseksi, kokoontumiset olisivat virtuaalisia ainakin pääosin, mutta siis ei vain yhtä vuosikokousta ja siinä se, mitä jäsenille olisi mahdollista tarjota.

    ... mutta kuten jo kirjoitin, mitään ei ole sovittu, mitään ei ole laitettu vireille, nämä ovat ajatuksia siitä, miten Rakkula voitaisiin elvyttää ja saada toimimaan siten kun sen pitikin toimia.

    mukaan helsingissä toimivaan homenokat-ryhmään. Tarvitsen vertaistukea ja toisaalta, kun olen itse takunnut pitkään niin oman homeremontin kuin työpaikkojenkin kanssa, niin voisi olla jo jonkun verran kokemuksia jakaa muille.

    Paradoksaalisesti ryhmän ongelmana on sen kokoontumispaikka: Iris-talo on hometalo, jossa en voi kauaa olla.

    Rakkulan kohtalo oli valitettava, mutta koska yhdistykselle on tilausta olemassa, en epäile hetkeäkään etteikö joku muu porukka onnistuisi asian kanssa paremmin.

    miten perustelet sen, että netti yms. yhteydenpitojärjestelmät ovat ilmaisia? Vai meinasitko, että homma toimii työpaikan tietsikoilla? Ihan rahalla on ainakin oma kone kotiin pitänyt ostaa ja ei ne ole ilmaisia ylläpitokulutkaan, täällä ainakin menee kuukausimaksu tästä huvista ja kaikki turvasysteemit siihen vielä päälle. Toimiva yhdistys ei ole koskaan halpa, vaikka talkoilla tehtäisiinkiin yhtä ja toista.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    Sehän on varsinainen astmakerho.

    Äänestä

  • oikein tapahtui kirjoitti:

    minua nyt vain kiinnostaa...

    riitelykshän sekin män.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Sehän on varsinainen astmakerho.

    ollut mukana? Minä en ole vielä ollut, mutta tarkoitus on mennä. Ehkä sinne sitten saadaan asiaa muustakin kuin astmasta. Astma minulla on parhaiten hoidossa oleva homesairaus, kun siihen auttaa lääkkeet. Nämä muut ongelmat varsinaista päänvaivaa aiheuttavat.

    Äänestä

  • )()()( kirjoitti:

    eipä tuo palautuspistesysteemi taitaisi toimia, koska käytännössä kosteusvaurioista sairastuneet ovat ihan tyhjän päällä.

    Mietin omia tutkimuksiani ja voit uskoa niitä on paljon, mitä niistä jäi käteen... se, että yksi lääkäri on tätä mieltä, toinen toista mieltä ja kolmas...

    Kun lääkärit ovat jo erimieltä sairaudesta, sen tutkimisesta ja ylipäätään osa miettineen onko koko sairautta olemassakaan, siinä on aika vaikea sairastuneen pysyä perässä, missä nyt mennään vai jäätiinkö jo paikalleen...

    Kun itse niistät verta, yskit jatkuvasti, päätäsi särkee hillittömästi sumentaen näkökykyä, väsymys on sitä luokkaa, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla, oksennat ja ripuloit, olet aneeminen ja tasapainoaistisi on mitä on, tai sitä ei ole... ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään, mutta en nyt tee vielä mitään kun en tunne potilasta... Just joo, minustakin se menee niin, että toki ensin käyn kotikäynnillä kahvit juomassa lääkärin kotona ja vasta sitten tutkitaan tarkemmin...

    No, omat oireeni olivat todellakin pahat ja lääkäri vasta sitten vähän miettii... Täällä kirjoittaa pöhelö Lääkäri 2 nimimerkillä puuta heinää ja kertoo ettei toki ongelma ole lääkäreiden, eiväthän lääkärit mitään voi tehdä...

    Sairaus jota ei ole olemassakaan romahdutti terveyteni ja ammattitautitutkimuksissa se todettiin astmaksi ja kyllähän nyt astman kanssa työpaikalla pärjää, lausahduksella takaisin töihin... jonne en koskaan enää päässytkään, sillä sairauteni vain vaikeutui

    Yksi kertoo yhtä, toinen toista, ei näitä meidän kertomuksista tiedä kukaan mikä näistä on totta, mikä puuta heinää.

    Yksi yhtälö toistuu, kukaan ei usko ja sairaus on sairastuneelle paljon hankalampi kuin mitä se näyttäisi olevan lääkäreille, heistä kyse on lääkkeillä hoidettavasta sairaudesta, sairastuneet eivät lääkkeiden avulla työpaikoillaan pärjää.

    Sairaus muistuttaa oireiltaan enemmän myrkytystä, kuin astmaa, mutta sinnikkäästi pidetään kiinni siitä, että sehän on astmaa ja astmalääkitys annetaan todella helposti jo koekäyttöön, ennen kuin mitään diagnoosia suuntaan tai toiseen on.

    Väitetään, ettei sairaudesta ole objektiivisia löydöksiä, ja se on täyttä kukkua, kyllä niitä on, jos lääkärit ne haluavat nähdä ja tutkia.

    Jos ihan sairauden ensimmäisenä päivänä ei ole objektiivisia löydöksiä, on niitä kohta roppakaupalla...

    Totta on se, että kiinteistöt aiheuttavat ongelman, mutta se yhden kiinteistön välttäminen ei riitä sairastuneelle hoidoksi tai kunnossa pysymiseksi mitenkään. Jos olisi kyse siitä ensimmäisestä päivästä sairautta, niin silloin ehkä, mutta kun myrkytysoireet vaikeutuvat, ne myös jäävät sairastuneiden elämään. Valitettavan usein näyttäisi siltä, että vaikutukset ovat pysyviä, ei ohimeneviä, vaikka lääkärit kirjoittavat että poistuminen kosteusvauriotiloista olisi se oikea ratkaisu ja sen jälkeen ongelmia ei ole. Siis ne lääkärit jotka ylipäätään näyttäisivät uskovan, että sairas on todellakin sairas ja syynä olisi kiinteistön ongelmat, ei mikään mielenterveys tai lorvikatari...

    Mistä tiedät, että minä kirjoitan totta? Et mistään, mutta huomaat kyllä että olen kirjoittanut samat asiat useaan kertaan näiden vuosien aikana samalla tavoin "valehdellen", joten minulla on ainakin hiton hyvä muisti, jos en kirjoita totta. Tai sitten luen nuo vanhat tekstin ensin ja kirjoitan vasta sen jälkeen.... ;-)

    ... totuus on se, minkä sydämessäsi totuudeksi tunnet, sen totuuden myöntäminen itselleen on paljon vaikeampaa, paljon helpompi olisi uskoa, että tästä selviää siten kun lääkärit selittävät meidän selviävän, vähän avaavaa astmalääkettä ja töihin

    Yhdenkään nettikirjoituksen vuoksi, ei kannata yöuniaan menettää, mutta ehkä pyytää lääkäriltä niitä labroja ja tutkimuksia mitä muiltakin sairastuneilta on otettu ja poikkeaviksi todettu. Miettiä missä tuntee itse olonsa heikoksi ja missä vointi kohenee, kirjata omaa tilannettaan ylös ja seurata lämpöilyään. Onko alilämpöä, lämpöilyä, palelua, massiivista väsymystä, verenkuvamuutoksia, nenäverenvuotoa, päänsärkyä, nivelkipuja, vatsakipua, huimausta...

    Se mikä sairaus näistä seuraa, sitä ei kannata hillittömästi miettiä, vaan pyrkiä hoitamaan itseään ja päästä pois siitä tilanteesta missä sairastuu.

    Yksi ohje on ollut mietinnässä, ÄLÄ kerro tai epäile homeita, kosteusvauriota sairastelusi syyksi, jotta saisit hoitoa ja sairauslomaakin. Osa lääkäreistä miettii tilannetta siten, että rakennushan se on sairas, ei sairastunut ja sitä rakennusta kun ei voi määrätä sairauslomalle... eikä lääkäreiltä lähde edes ohjeita kunnostaa rakennuksia tai tehdä tarkastuksia, he määrittelevät lähinnä astmalääkkeitesi määrää ja laatua ja lähettävät takaisin töihin...

    "ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään"

    No tuo on tärkeä huomio lääkäriltä, tuossa otetaan merkittävällä tavalla jo kantaa potilaan psyykkiseen tilaan ja helpotetaan muiden lääkäreiden työtä: sairauskertomuksen tärkeimpiä tarkoituksia on viestittää tietoa lääkäreiden kesken. Tuo maininta että potilas on erittäin huolissaan terveydestään kertoo hyvin paljon lääkäreille keskenään siitä että miten potilaan tilanteeseen tulee suhtautua: jos potilas on todella vakavasti sairas siten että hän ei kykene itse kävelemään tutkimushuoneeseen vaikka olisi nuori henkilö vielä, tai jos potilaalla on vaikkapa diabetes jota ei ole saatu hyvään hoitotasapainoon tai potilaalla on merkittävää ylipainoa tai keskivartalolihavuutta tai liiallista alkoholin käyttöä tai vastaavaa vakavaa terveysongelmaa, niin silloin on todella hyvä että potilas on vakavasti huolissaan terveydestään, tällöin potilasta saadaan helpommin motivoitua terveellisiin elämäntapoihin ja potilas uskoo ohjeita ja potilaan hoidossa saadaan usein helposti hyviä tuloksia aikaan. Mutta sitten toisaalta jos potilas näyttää voivan melko normaalisti ja kykenee kävelemään itse vaivatta ilman apuvälineitä tutkimushuoneeseen sisään ja jaksaa vaahdota ja valittaa kovasti, ja väittää olevansa niin kovin vakavasti sairas ja epäilee että hänellä on jokin ihmeellinen tauti mitä kukaan ei ole vain vielä löytänyt ja kertoo olevansa niin kovin huolissaan terveydestään vaikka vyötärönympärys olisi 90 senttimetriä ja verenpaine 120/80 ja mitään statuslöydöksiä ei olisi eikä missään labroissa olisi mitään vakavaan terveydelliseen ongelmaan kuten kohonneeseen sokeriin tai kolesteroliin viittaavaa ja potilas olisi huolissaan kun hemoglobiini on yli viitearvon ja maksa-arvot alle viitearvon, niin tällöin kun kirjoittaa sairauskertomukseen tuon että "potilas on todella huolissaan terveydestään" niin tämä kertoo muille lääkäreille rivien välistä että potilaalta ei ole syytä alkaa ottaa mitään ihmeellisiä laboratoriokokeita kuten homevasta-aineita turhaan tai alkaa tekemään turhia haitallisia röntgentutkimuksia yms. ja tuo lause kertoo rivien välistä että miten potilaaseen tulee suhtautua ja minkälaista psyykkistä vaivaa potilaalla on oikein. Tällöin lääkäriltä riittää se että on potilaan tukena ja suhtautuu potilaaseen asiallisen empaattisesti ja tästä potilas saa suurimman avun ja hyödyn: tällä tavoin potilaan lääkärikäynnit auttavat potilasta, jokaiseen tavalliseen lääkärin vastaanottoon sisältyy aina jonkin verran psykoterapeuttisia elementtejä, joskus niitä kannattaa ruokkia ja viljellä enemmänkin, joskus joidenkin potilaiden kohdalla niille ei ole niin paljoa tarvetta. Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    niihin pyöveleihin? Sulta on varmaan lääkäriluvat pois otettukin tai niitä ei koskaan ole ollutkaan:-) Sen verran tuntui pää olevan pipi. Ota nyt alkajaisiksi vaikka buranaa...

    Äänestä

  • sivusta, kirjoitti:

    miten perustelet sen, että netti yms. yhteydenpitojärjestelmät ovat ilmaisia? Vai meinasitko, että homma toimii työpaikan tietsikoilla? Ihan rahalla on ainakin oma kone kotiin pitänyt ostaa ja ei ne ole ilmaisia ylläpitokulutkaan, täällä ainakin menee kuukausimaksu tästä huvista ja kaikki turvasysteemit siihen vielä päälle. Toimiva yhdistys ei ole koskaan halpa, vaikka talkoilla tehtäisiinkiin yhtä ja toista.

    jossa mietin myös kaiken menettäneiden tilannetta, kirjastot eivät useinkaan käy, ei myöskään nettikahvilat, mutta eipä matkustaminenkaan ole halpaa... kyllähän kaikki maksaa, mutta näyttäähän täälläkin tätä keskustelua riittävän, ja aina voi mennä kaverille käyttämään hänen konettaan ja yhteyttään. Niin useat tekevät. Työpaikan koneet ja yhteydet eivät ole yhdistystyötä varten, joten kyllä ne niitä koneita ja laitteita on millä normaalistikin täällä palstalla roikutaan... jos ylipäätään roikutaan.

    Ongelmia on aina, ja jos ajattelee jokaista asiaa ongelmien kautta moni ongelma ratkeaa tai jos on pessimisti se kasvaa, ihan miten vain. Lasi on joko puolityhjä tai puolitäysi.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    "ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään"

    No tuo on tärkeä huomio lääkäriltä, tuossa otetaan merkittävällä tavalla jo kantaa potilaan psyykkiseen tilaan ja helpotetaan muiden lääkäreiden työtä: sairauskertomuksen tärkeimpiä tarkoituksia on viestittää tietoa lääkäreiden kesken. Tuo maininta että potilas on erittäin huolissaan terveydestään kertoo hyvin paljon lääkäreille keskenään siitä että miten potilaan tilanteeseen tulee suhtautua: jos potilas on todella vakavasti sairas siten että hän ei kykene itse kävelemään tutkimushuoneeseen vaikka olisi nuori henkilö vielä, tai jos potilaalla on vaikkapa diabetes jota ei ole saatu hyvään hoitotasapainoon tai potilaalla on merkittävää ylipainoa tai keskivartalolihavuutta tai liiallista alkoholin käyttöä tai vastaavaa vakavaa terveysongelmaa, niin silloin on todella hyvä että potilas on vakavasti huolissaan terveydestään, tällöin potilasta saadaan helpommin motivoitua terveellisiin elämäntapoihin ja potilas uskoo ohjeita ja potilaan hoidossa saadaan usein helposti hyviä tuloksia aikaan. Mutta sitten toisaalta jos potilas näyttää voivan melko normaalisti ja kykenee kävelemään itse vaivatta ilman apuvälineitä tutkimushuoneeseen sisään ja jaksaa vaahdota ja valittaa kovasti, ja väittää olevansa niin kovin vakavasti sairas ja epäilee että hänellä on jokin ihmeellinen tauti mitä kukaan ei ole vain vielä löytänyt ja kertoo olevansa niin kovin huolissaan terveydestään vaikka vyötärönympärys olisi 90 senttimetriä ja verenpaine 120/80 ja mitään statuslöydöksiä ei olisi eikä missään labroissa olisi mitään vakavaan terveydelliseen ongelmaan kuten kohonneeseen sokeriin tai kolesteroliin viittaavaa ja potilas olisi huolissaan kun hemoglobiini on yli viitearvon ja maksa-arvot alle viitearvon, niin tällöin kun kirjoittaa sairauskertomukseen tuon että "potilas on todella huolissaan terveydestään" niin tämä kertoo muille lääkäreille rivien välistä että potilaalta ei ole syytä alkaa ottaa mitään ihmeellisiä laboratoriokokeita kuten homevasta-aineita turhaan tai alkaa tekemään turhia haitallisia röntgentutkimuksia yms. ja tuo lause kertoo rivien välistä että miten potilaaseen tulee suhtautua ja minkälaista psyykkistä vaivaa potilaalla on oikein. Tällöin lääkäriltä riittää se että on potilaan tukena ja suhtautuu potilaaseen asiallisen empaattisesti ja tästä potilas saa suurimman avun ja hyödyn: tällä tavoin potilaan lääkärikäynnit auttavat potilasta, jokaiseen tavalliseen lääkärin vastaanottoon sisältyy aina jonkin verran psykoterapeuttisia elementtejä, joskus niitä kannattaa ruokkia ja viljellä enemmänkin, joskus joidenkin potilaiden kohdalla niille ei ole niin paljoa tarvetta. Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita.

    varmasti oletkin oikea lääkäri ja kaverilääkärit ovat kertoneet miten tuollaiseen lauseeseen tulee suhtautua. Ihan kiva tieto ja hyvä, että osaat sitten hoitaa niitä sun kaverilääkäreitäsi.

    En kyllä epäile, etteikö tuokin lääkäri olisi ehkä juuri noin ajatellutkin. Eihän hän todellakaan tutkinut, ei kuunnellut keuhkoja noin puolen vuoden aikana milloin hänen "hoidossaan" olin, kun sitten kuunteli tuli ne kritinät ja krahinat ja pätevänä lääkärinä hän sitten teki siinä samassa sen astmadiagnoosin ja soitti astmalääkityksen paikkakuntani apteekkiin. Myöhemmin sama lääkäri allekirjoitti johtavan lääkärin kanssa lausunnon työhuoneestani, ehkä noin parin viikon sisällä tästä, jossa sen käyttö kiellettiin.

    Joten, niin kun potilaaseen asennoituu noin, niin kyllähän siinä lääkäreille kiire tuleekin "hoitaa" potilastaan sitten kun viimein ihan lääkäriksi heittäytyy.

    Täytyy muuten laittaa Mediviren lääkäri Marja Kuopusjärvelle kirjoituksesi ja kysyä häneltä oliko tilanne tuo kirjoittamasi? Ehkä vahingosta voisi vaikka viisastua, vaikka lääkäri onkin? Eihän sitä tiedä, mitä sitä viellä lääketieteellisen jälkeen oppii, ehkä ihan luottamaan potilaan kertomaan tilanteeseen.

    Hyvä kun kerroit mitä nuo lääkäreiden kirjoittamat tekstit tarkoittavat. Onko jotakin muuta "salakieltä" joka olisi hyvä tietää, jotta voisi sitten siirtyä ihan lääkärille joka antaisi sitä oikeaa lääketieteellistä hoitoakin, vai onko se niin, että kaikki lääkärit toimivat aina samalla tavoin ja potilas on aina valehteleva, ruikuttava työtävieroksuva laiskiainen.

    Tuo Kuopusjärvihän kirjoitti tuon tekstin kesäloman jälkeen joskus elokuussa, kun kesäkuussa tiputettiin verta sairaalassa anemiaani ja kun olotila palasi taas kesäkuun tilanteeseen, kävin lääkärissä siitä kertomassa. Nielin silloin tajuttomasti limaa, päänsärky oli massiivinen, verenvuotoa ja nenäverenvuotoa, kurkkukipua ja kirvelyä, huimausta ja heikkoa oloa riitti. Eli ihan niitä samoja myrkytysoireita mitä ennen kesälomaanikin oli taas työhön paluun jälkeen tarjolla. Ja tietysti sehän on aina turhaa valittelua ja toki kaikki johtuu ihan kaikesta muusta kuin siitä, että siinä sisäilmassa olisi ollut mitään vikaa. Ihan huvikseenhan Hämäläinen ja Kuopusjärvi tuon lausunnon, jolla työhuoneeni pistettiin käyttökieltoon kirjoittivat. Niitä tehtaillaan ihan sukkana ja varsinkin silloin kun sairastunut puhuu puppua, tukeakseen sen sairastuneen mielenterveyttähän ne lääkärit noita lausuntoja kirjoittavat työhuoneiden sisäilmasta ja arvelevat lausunnossa työhuoneen aiheuttavan sairastumisen. Ihan hyvä tietää tuokin.

    Olet muuten todellakin vakuuttava lääkäri. Missä se vastaanottosi olikaan, vai oliko niin että olet ihan yksityisen firman lääkärinä? Ikävää, todella ikävää, muuten varaisimme sinulle noita aikoja ihan sukkana ja rikastuisit yksitysvastaaotollasi nopeasti, sillä kyllä hyvä lääkäri on todella harvinainen löytö. Olisi hyvä että tuo laiskuus ja mielenterveys, joka on selkeästi sydäntäsi lähellä tulisi varmasti kertaheitolla hoidettu ihan tappiin asti kondikseen myös.

    Mitä muuten tarkoittaa, että "potilas ei ole ollenkaan huolissaan terveydestään"? Onko potilas silloin vakavastikin sairas?

    tuota tekstiäsi, niin ehkä sitä jopa jaksaisi lukea...

    Sen verran jo aina etukäteen huvittaa, että mitenkäs se Lääkäri kakkonen on taas aikaansa käyttänyt.

    Mutta nyt en siis millään jaksanut.

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    mielestäni voisimme aloittaa järjestön toiminnan, mutta siten, että jokainen saa sairastaa ihan sitä sairautta mitä diagnoosissa lukee ja sen sairauden muuttaminen toiseksi on lääkäreiden, ei toisten sairastuneiden asia, jos sille muutokselle tarvetta on.

    Järjestössä ei olisi mitään pykälää, estämässä yhtäkään innokasta liittyjää, eikä ilmaan heitettäisi yhtäkään epäilyä siitä, että "väärään" sairauteen sairastuneet tulisivat vain aiheuttamaan hankaluuksia niille jotka sairastavat mielestään sitä yhtä ja ainoaa oikeaa sairautta.

    Järjestöllä olisi pj. ja hänellä eri toimiin soveltuvat tiimien vetäjät, kaikki tieto ulos menisi pj:n kautta, mutta useamman henkilön allekirjoituksella, ja käytännössä hallitus olisi se joka olisi jotakin mieltä ja tekisi ne lausumat ja kirjalliset kyselyt, joilla olisi tarkoitus viedä asioita eteenkin päin.

    Pj. ei koskaan toimisi vain yksin, tapaisi ja lähettelisi postia omissa nimissään, yhdistyksen pj:nä kuitenkin, vaan kaikki kirjelmät olisivat kaikkien luettavissa, vähintääkin hallituksen jäsenten hyväksymiä.

    Sitä yhteishenkeä ja toisten kuuntelua on hyvä opetella ihan järjestön sisällä ja siitä sitten toivoa, että näin tapahtuisi vastavuoroisesti takaisinkin päin.

    Kokouksissa olisi eri aiheita ja aiheiden mukaan niitä alustaisi alan ammattilaiset, nämä kokoukset voisi videoita ja videot voisi julkaista salasanan alla netissäkin, aina sen mukaan minkä osan kukin luennoitsija hyväksyisi julkaisuun, tai sitten sen mukaan että kerrotaan että tapana on julkaista kokoukset netissä, jotta vaikeastikin sairastuneet ovat järjestön suhteen ajantasalla, vaikka eivät paikalle pääsekään. Ja sitten luennoitsija päättää suostuuko tähän vaiko ei.

    Järjestöllä voisi olla hyvin toimivat keskustelusivut, jotka aukeaisivat omalla tunnuksella, ja sitä tunnusta ei saa luovuttaa muille, joten keskustelut käytäisiin anonyymisti, mutta järjestön vastatessa siitä mitä sivuilla lukee, tarvittaessa kirjoittajan henkilöllisyys olisi saatavissa ja hänen kirjautumisensa keskustelupalstalle voitaisiin myös estää määräajaksi, kokonaan tms. riippuen siitä noudattaako keskustelun sääntöjä vaiko ei...

    Mitä muuta silloin mietimme, tietopankkia, esim. täälläkin sivustoilla on paljon tekstejä joita olisimme laittaneet tietopankin sivuille alaryhmiin... lääkäreiden tutkimustulokset erikseen, maallikoiden arvelut erikseen, sairastuneiden kokemukset erikseen ja niistä erittelyt sairauden ja hoidon mukaan, jotta keskustelua olisi voitu käydä selkeästi ... Yksi todella hyvä esimerkki osittain näin toteutetuista sivuista on kilpparisairaiden sivustot. Siinä on sivusto, jolle voi kuka vain nostaa hattua ja myös antaa arvostusta sivuston ylläpitoon osallistuvalle tiimille.

    Kaikki on mahdollista, vain halu toteutukseen on se mikä pitää saada liikkeelle... ja reilusti, ei yhtäkään järjestöä voi pistää pystyy potkimalla omaa porukkaa päähän ja sitten odottavan kunnioitusta siitä, että järjestöä ylipäätään puuhataan pystyyn.

    nekin, jotka ovat masentuneet homeista sairastumisen ja vaikean elämäntilanteen takia. Jos siis ei ruvettaisi sairauden takia eväämään pääsyä mukaan yhdistyksen toimintaan.

    Ja tämä on ihan oikeasti tärkeä pointti (nimim. taannoista masennusketjua lukiessani heräsi monia mietteitä). Mikä ihme siitä masennuksesta tekee sellaisen tabun homesairaiden keskuudessa, että siitä puhumaan/kirjoittamaan uskaltautuvat lytätään heti? Samanlaista kohtelua tulee homesairailta tällä palstalla masentunutta kohtaan, kuin homeista sairastuneet saavat työpaikoillaan.

    Äänestä

  • tauottaisit kirjoitti:

    tuota tekstiäsi, niin ehkä sitä jopa jaksaisi lukea...

    Sen verran jo aina etukäteen huvittaa, että mitenkäs se Lääkäri kakkonen on taas aikaansa käyttänyt.

    Mutta nyt en siis millään jaksanut.

    ei ehdi, ei pysty, ei kykene keskeyttämään tajunnanvirtaa. ajatella, ihan lääkäri ja noin pätevä. huh

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    varmasti oletkin oikea lääkäri ja kaverilääkärit ovat kertoneet miten tuollaiseen lauseeseen tulee suhtautua. Ihan kiva tieto ja hyvä, että osaat sitten hoitaa niitä sun kaverilääkäreitäsi.

    En kyllä epäile, etteikö tuokin lääkäri olisi ehkä juuri noin ajatellutkin. Eihän hän todellakaan tutkinut, ei kuunnellut keuhkoja noin puolen vuoden aikana milloin hänen "hoidossaan" olin, kun sitten kuunteli tuli ne kritinät ja krahinat ja pätevänä lääkärinä hän sitten teki siinä samassa sen astmadiagnoosin ja soitti astmalääkityksen paikkakuntani apteekkiin. Myöhemmin sama lääkäri allekirjoitti johtavan lääkärin kanssa lausunnon työhuoneestani, ehkä noin parin viikon sisällä tästä, jossa sen käyttö kiellettiin.

    Joten, niin kun potilaaseen asennoituu noin, niin kyllähän siinä lääkäreille kiire tuleekin "hoitaa" potilastaan sitten kun viimein ihan lääkäriksi heittäytyy.

    Täytyy muuten laittaa Mediviren lääkäri Marja Kuopusjärvelle kirjoituksesi ja kysyä häneltä oliko tilanne tuo kirjoittamasi? Ehkä vahingosta voisi vaikka viisastua, vaikka lääkäri onkin? Eihän sitä tiedä, mitä sitä viellä lääketieteellisen jälkeen oppii, ehkä ihan luottamaan potilaan kertomaan tilanteeseen.

    Hyvä kun kerroit mitä nuo lääkäreiden kirjoittamat tekstit tarkoittavat. Onko jotakin muuta "salakieltä" joka olisi hyvä tietää, jotta voisi sitten siirtyä ihan lääkärille joka antaisi sitä oikeaa lääketieteellistä hoitoakin, vai onko se niin, että kaikki lääkärit toimivat aina samalla tavoin ja potilas on aina valehteleva, ruikuttava työtävieroksuva laiskiainen.

    Tuo Kuopusjärvihän kirjoitti tuon tekstin kesäloman jälkeen joskus elokuussa, kun kesäkuussa tiputettiin verta sairaalassa anemiaani ja kun olotila palasi taas kesäkuun tilanteeseen, kävin lääkärissä siitä kertomassa. Nielin silloin tajuttomasti limaa, päänsärky oli massiivinen, verenvuotoa ja nenäverenvuotoa, kurkkukipua ja kirvelyä, huimausta ja heikkoa oloa riitti. Eli ihan niitä samoja myrkytysoireita mitä ennen kesälomaanikin oli taas työhön paluun jälkeen tarjolla. Ja tietysti sehän on aina turhaa valittelua ja toki kaikki johtuu ihan kaikesta muusta kuin siitä, että siinä sisäilmassa olisi ollut mitään vikaa. Ihan huvikseenhan Hämäläinen ja Kuopusjärvi tuon lausunnon, jolla työhuoneeni pistettiin käyttökieltoon kirjoittivat. Niitä tehtaillaan ihan sukkana ja varsinkin silloin kun sairastunut puhuu puppua, tukeakseen sen sairastuneen mielenterveyttähän ne lääkärit noita lausuntoja kirjoittavat työhuoneiden sisäilmasta ja arvelevat lausunnossa työhuoneen aiheuttavan sairastumisen. Ihan hyvä tietää tuokin.

    Olet muuten todellakin vakuuttava lääkäri. Missä se vastaanottosi olikaan, vai oliko niin että olet ihan yksityisen firman lääkärinä? Ikävää, todella ikävää, muuten varaisimme sinulle noita aikoja ihan sukkana ja rikastuisit yksitysvastaaotollasi nopeasti, sillä kyllä hyvä lääkäri on todella harvinainen löytö. Olisi hyvä että tuo laiskuus ja mielenterveys, joka on selkeästi sydäntäsi lähellä tulisi varmasti kertaheitolla hoidettu ihan tappiin asti kondikseen myös.

    Mitä muuten tarkoittaa, että "potilas ei ole ollenkaan huolissaan terveydestään"? Onko potilas silloin vakavastikin sairas?

    lääkäri 2 pitää vastaanottoa.

    Enhän minä enää uskalla mennä sille lääkärille, joka väittää altistuneensa homeilla ja sairastuneensa työpaikallaan! Kun nyt sain tietää, että se onkin korvien välissä. Kerrothan lääkäri 2, missä olisi turvallinen lääkäri! Ne muutkin minua hoitavat ovat varmasti hieman heikkoja mieleltään, kun sanovat minun sairastuneen työpaikan homeista! Mistä minä nyt uskallan hakea apua nivelkipuihini, poskiontelontulehduksiin ja krooniseen keuhkoputkentulehdukseen?!!??

    Äänestä

  • menossa kirjoitti:

    ei ehdi, ei pysty, ei kykene keskeyttämään tajunnanvirtaa. ajatella, ihan lääkäri ja noin pätevä. huh

    sitten se depressiivinen vaihe.

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    varmasti oletkin oikea lääkäri ja kaverilääkärit ovat kertoneet miten tuollaiseen lauseeseen tulee suhtautua. Ihan kiva tieto ja hyvä, että osaat sitten hoitaa niitä sun kaverilääkäreitäsi.

    En kyllä epäile, etteikö tuokin lääkäri olisi ehkä juuri noin ajatellutkin. Eihän hän todellakaan tutkinut, ei kuunnellut keuhkoja noin puolen vuoden aikana milloin hänen "hoidossaan" olin, kun sitten kuunteli tuli ne kritinät ja krahinat ja pätevänä lääkärinä hän sitten teki siinä samassa sen astmadiagnoosin ja soitti astmalääkityksen paikkakuntani apteekkiin. Myöhemmin sama lääkäri allekirjoitti johtavan lääkärin kanssa lausunnon työhuoneestani, ehkä noin parin viikon sisällä tästä, jossa sen käyttö kiellettiin.

    Joten, niin kun potilaaseen asennoituu noin, niin kyllähän siinä lääkäreille kiire tuleekin "hoitaa" potilastaan sitten kun viimein ihan lääkäriksi heittäytyy.

    Täytyy muuten laittaa Mediviren lääkäri Marja Kuopusjärvelle kirjoituksesi ja kysyä häneltä oliko tilanne tuo kirjoittamasi? Ehkä vahingosta voisi vaikka viisastua, vaikka lääkäri onkin? Eihän sitä tiedä, mitä sitä viellä lääketieteellisen jälkeen oppii, ehkä ihan luottamaan potilaan kertomaan tilanteeseen.

    Hyvä kun kerroit mitä nuo lääkäreiden kirjoittamat tekstit tarkoittavat. Onko jotakin muuta "salakieltä" joka olisi hyvä tietää, jotta voisi sitten siirtyä ihan lääkärille joka antaisi sitä oikeaa lääketieteellistä hoitoakin, vai onko se niin, että kaikki lääkärit toimivat aina samalla tavoin ja potilas on aina valehteleva, ruikuttava työtävieroksuva laiskiainen.

    Tuo Kuopusjärvihän kirjoitti tuon tekstin kesäloman jälkeen joskus elokuussa, kun kesäkuussa tiputettiin verta sairaalassa anemiaani ja kun olotila palasi taas kesäkuun tilanteeseen, kävin lääkärissä siitä kertomassa. Nielin silloin tajuttomasti limaa, päänsärky oli massiivinen, verenvuotoa ja nenäverenvuotoa, kurkkukipua ja kirvelyä, huimausta ja heikkoa oloa riitti. Eli ihan niitä samoja myrkytysoireita mitä ennen kesälomaanikin oli taas työhön paluun jälkeen tarjolla. Ja tietysti sehän on aina turhaa valittelua ja toki kaikki johtuu ihan kaikesta muusta kuin siitä, että siinä sisäilmassa olisi ollut mitään vikaa. Ihan huvikseenhan Hämäläinen ja Kuopusjärvi tuon lausunnon, jolla työhuoneeni pistettiin käyttökieltoon kirjoittivat. Niitä tehtaillaan ihan sukkana ja varsinkin silloin kun sairastunut puhuu puppua, tukeakseen sen sairastuneen mielenterveyttähän ne lääkärit noita lausuntoja kirjoittavat työhuoneiden sisäilmasta ja arvelevat lausunnossa työhuoneen aiheuttavan sairastumisen. Ihan hyvä tietää tuokin.

    Olet muuten todellakin vakuuttava lääkäri. Missä se vastaanottosi olikaan, vai oliko niin että olet ihan yksityisen firman lääkärinä? Ikävää, todella ikävää, muuten varaisimme sinulle noita aikoja ihan sukkana ja rikastuisit yksitysvastaaotollasi nopeasti, sillä kyllä hyvä lääkäri on todella harvinainen löytö. Olisi hyvä että tuo laiskuus ja mielenterveys, joka on selkeästi sydäntäsi lähellä tulisi varmasti kertaheitolla hoidettu ihan tappiin asti kondikseen myös.

    Mitä muuten tarkoittaa, että "potilas ei ole ollenkaan huolissaan terveydestään"? Onko potilas silloin vakavastikin sairas?

    No, kuten edellä kirjoitin, niin jos potilas on todella oikeasti sairas tai potilaalla on vakavia terveysuhkia niin jos lääkäri tällöin kirjoittaa tuolla lailla että "potilas on erittäin huolissaan terveydestään", niin silloin se tarkoittaa sitä että potilas onneksi tajuaa oman tilanteensa ja on itsekin varmasti motivoitunut tilannetta muuttamaan sitten. Jos taas tutkittaessa potilas ei ole todettavissa mitään sairauteen viittaavaa mutta potilas on silti "itse erittäin huolissaan terveydestään", niin tällöin potilaalla on siis psyyken puolella ongelmia, somatisointia.

    "tuo laiskuus ja mielenterveys, joka on selkeästi sydäntäsi lähellä" No, olen ollut psykiatrialla töissä ja siten kokemusta ja tietoa on mielenterveyspuolelta ja kiinnostustakin psykiatriaan kyllä löytyy. Lisäksi toki olen tietoinen siitä että läheskään kaikki potilaat eivät sairauslomalle jää aina vilpittömästi ja vain pakosta sairauden takia. Pelkästään eri ammattikunnittain ja eri yhteiskuntaluokkien välillä olevat erittäin suuret, jopa kymmenkertaiset erot sairauslomapäivissä kertovat tästä tilastojen kautta omaa karua kieltään. En tietenkään voi sanoa yksittäisen henkilön kohdalla onko hän vilpillisesti sairauslomalla, mutta aina on joku ja joillain aloilla paljonkin ja yleistä heppoisin perustein ja jopa huijaamalla sairauslomalle jääminen. Ei ne ole yksi eikä kaksi henkilöä jota on tavattu kaupungilla terveen näköisenä kävelemästä sairauslomalla tai vaikkapa kalassa järvellä kuten eräskin ylilääkäri kertoili minulle kerran, tai on näitä teollisuudessa töissä olevia henkilöitä jotka ovat sairauslomalla kyllä kyenneet lähtemään Viron-laivalle jne. jne.

    Ja siis lopuksi vastauksena kysymykseesi:

    "Mitä muuten tarkoittaa, että "potilas ei ole ollenkaan huolissaan terveydestään"? Onko potilas silloin vakavastikin sairas?"

    No tuo voi tarkoittaa sitä että potilas on psyykkisesti sairas, esim. mielisairas ei välttämättä ymmärrä olla todella ollenkaan huolissaan vakavastakaan sairaudesta tai sitten tuo voi tarkoittaa sitä että potilas on välinpitämätön tai vähän yksinkertainen, esim. jos ei ole huolissaan vaikkapa alkoholin aiheuttamasta haimatulehduksesta tai hoitamatta olevasta diabeteksesta. Tai tietysti jos potilas on terve eikä potilaalla ole vakavia terveysuhkia kuten keskivartalolihavuutta niin silloinhan sitten tuo toteamus on neutraali ja itsestään selvää useimmiten jolloin sitä ei kyllä varmasti kukaan lääkäri kirjaa sairauskertomukseen. Esim. aivan idioottimaistahan olisi tuollaista kirjata terveen ja hyväkuntoisen potilaan kohdalla ajokorttitarkastusta tehtäessä että "potilas ei ole huolissaan terveydestään" jos kerran mitään syytä olla huolissaan ei edes ole. Jos taas on huolissaan vaikka syytä ei olisi niin sillä sitten taas jo onkin merkitystä, kertoo mahdollisesta psyykkisestä problematiikasta.

    Äänestä

  • hyväksyä mukaan kirjoitti:

    nekin, jotka ovat masentuneet homeista sairastumisen ja vaikean elämäntilanteen takia. Jos siis ei ruvettaisi sairauden takia eväämään pääsyä mukaan yhdistyksen toimintaan.

    Ja tämä on ihan oikeasti tärkeä pointti (nimim. taannoista masennusketjua lukiessani heräsi monia mietteitä). Mikä ihme siitä masennuksesta tekee sellaisen tabun homesairaiden keskuudessa, että siitä puhumaan/kirjoittamaan uskaltautuvat lytätään heti? Samanlaista kohtelua tulee homesairailta tällä palstalla masentunutta kohtaan, kuin homeista sairastuneet saavat työpaikoillaan.

    ei kukaan kritisoi sitä, että joku kertoo masentuneensa sairastelun jossakin vaiheessa, menettäessään homekotinsa. Kyllä se kritiikki tulee yleistämisestä, siitä että masennusta tarjotaan kaikille ja väitetään, että se masennus on syynä sairasteluun.

    Totta kai masennukseen sairastuneet tai ihottumaan, tai vaikka vain oireilevat hyväksytään järjestön jäseniksi tai vaikkapa ihan terveetkin, jos järjestön toiminta heitä kiinnostaisi. Miksi rajata toimintaa, voisihan sitä merkitä jäsenrekisteriin kohdan onko kannatusjäsen, vaiko sairastunut, perheenjäsen tms. eihän se sairauden laatu pitäisi olla mikään kriteeri, miksi sen ylipäätään pitäisi olla?

    Rajaamalla toimintaa, rajataan myös kustannuksia, näin ehkä on ajateltu, mutta samalla rajataan järjestön mahdollinen kasvu ja voimistuminen.

    No toisaalta, kyllähän tämä keskustelu jo kertoo sen, miten ongelmallista jotakin järjestöä olisi pystyyn pistää. Kritiikki ja epäilykset siitä ja tästä ovat ne tärkeimmät asiat joista pitäisi keskustella. Ei siitä, mitä järjestö voisi saada aikaan, miten sitä olisi hyvä kehittää tms. No kritiikkiä on hyvä saadakin ja jos se on kehittävää ja siten kirjoitettu ja mietitty, kuten tämä viestisi, niin asia on OK. Näin juuri pitäisi miettiä, mitä huomioida ja missä on menty pieleen joskus ja miksi. Kaikesta pitää ottaa opiksi.

    En kylläkään allekirjoita sitä, että sinällään masennukseen, masentuneisiin henkilöihin suhtauduttaisiin kriittisesti, kyllä se kritiikki koskee sitä diagnoosin tarjoamista kaikille ja väittämää, ettei voi sairastaa vakavaa sairautta masentumatta. Näin ei ole, kyllä ihminen voi olla masentunut ilman mitään muuta vakavaa sairautta. Ja olla masentumatta, vaikka sairastaisi usempaa vakavaakin sairautta, vaikka lääkärit kohtelisivat siten kuin nyt kosteusvaurioista sairastuneitakin kohdellaan. Kyllähän sarkkislaiset, kilpparipalstan väki, kertovat lääkäreistä ihan samaa viestiä, mitä tälläkin palstalla saa lukea. On ikäänkuin kunnon lääkärin pitää olla tyly ja tympeä, epäillä kaikkia ja kaikkea, ja ehkä sen jälkeen miettiä josko tuo olisikin sairastunut oikeasti. Ikävä ammatti, ikävä asenne, mutta ei se nyt ihan jokaisella lääkärillä ole, ikävistä lääkäreistä vain väki kirjoittelee herkemmin. Hyvää lääkäriä ei ole tarvis kehua, hän kun on vain se hyvä ja potilastaan kuunteleva lääkäri.

    Maailma on kaiken kaikkiaan epäreilu, pahakello kauas kuuluu, hyvää ei kuule kukaan...

    löperöitä ja laajasanaisia kuten kirjoituksestasi käy ilmi. Lääkärit kirjoittavat lyhyesti, ei jaaritellen.

    Ehkä sinun pitäisikin olla huolissasi terveydentilastasi?

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    jossa mietin myös kaiken menettäneiden tilannetta, kirjastot eivät useinkaan käy, ei myöskään nettikahvilat, mutta eipä matkustaminenkaan ole halpaa... kyllähän kaikki maksaa, mutta näyttäähän täälläkin tätä keskustelua riittävän, ja aina voi mennä kaverille käyttämään hänen konettaan ja yhteyttään. Niin useat tekevät. Työpaikan koneet ja yhteydet eivät ole yhdistystyötä varten, joten kyllä ne niitä koneita ja laitteita on millä normaalistikin täällä palstalla roikutaan... jos ylipäätään roikutaan.

    Ongelmia on aina, ja jos ajattelee jokaista asiaa ongelmien kautta moni ongelma ratkeaa tai jos on pessimisti se kasvaa, ihan miten vain. Lasi on joko puolityhjä tai puolitäysi.

    mutta täytyyhän ne perusvehkeet siellä yhdistyksessäkin olla, vai ilmassako yhdistys roikkuu. En tarkoittanut kenenkään yksityisiä koneita. Sen verran olen suuren yhdistyksen touhuissa ollut mukana, ettei sellainen toiminta, laadukas sellainen persaukiselta onnistu.

    Äänestä

  • vaan optimisti, kirjoitti:

    mutta täytyyhän ne perusvehkeet siellä yhdistyksessäkin olla, vai ilmassako yhdistys roikkuu. En tarkoittanut kenenkään yksityisiä koneita. Sen verran olen suuren yhdistyksen touhuissa ollut mukana, ettei sellainen toiminta, laadukas sellainen persaukiselta onnistu.

    sen vuoksi se Helin alajaosto olisi hyvä lähtökohta. Saada sinne sitä tietoa mitä kosteusvaurioista sairastuneet ihan oikeasti kokevat, mitä sairastelevat ja missä tarvitsisivat apuakin.

    Samalla tulisi hoidettua se uskottavuusongelmakin kuntoon, kosteusvaurioista voi sairastua ja sairastuneisiin suhtaudutaan sillä vakavuudella mitä pitäisikin.

    Miten arvelet TYHOSAN toimivan? Onko järjestöllä toimitilat, vuokrakulut, fasiliteettikulut, ohjelmien käyttökulut, henkilöstö ja yleiskulut, yms. Vai meneekö se niin, että pj saa markinaalista korvausta jostakin kulusta kuittia vastaan ja siitäkin ollaan kovasti erimieltä, voiko niitä kuluja olla edes olemassakaan?

    Äänestä

  • )()()( kirjoitti:

    ei kukaan kritisoi sitä, että joku kertoo masentuneensa sairastelun jossakin vaiheessa, menettäessään homekotinsa. Kyllä se kritiikki tulee yleistämisestä, siitä että masennusta tarjotaan kaikille ja väitetään, että se masennus on syynä sairasteluun.

    Totta kai masennukseen sairastuneet tai ihottumaan, tai vaikka vain oireilevat hyväksytään järjestön jäseniksi tai vaikkapa ihan terveetkin, jos järjestön toiminta heitä kiinnostaisi. Miksi rajata toimintaa, voisihan sitä merkitä jäsenrekisteriin kohdan onko kannatusjäsen, vaiko sairastunut, perheenjäsen tms. eihän se sairauden laatu pitäisi olla mikään kriteeri, miksi sen ylipäätään pitäisi olla?

    Rajaamalla toimintaa, rajataan myös kustannuksia, näin ehkä on ajateltu, mutta samalla rajataan järjestön mahdollinen kasvu ja voimistuminen.

    No toisaalta, kyllähän tämä keskustelu jo kertoo sen, miten ongelmallista jotakin järjestöä olisi pystyyn pistää. Kritiikki ja epäilykset siitä ja tästä ovat ne tärkeimmät asiat joista pitäisi keskustella. Ei siitä, mitä järjestö voisi saada aikaan, miten sitä olisi hyvä kehittää tms. No kritiikkiä on hyvä saadakin ja jos se on kehittävää ja siten kirjoitettu ja mietitty, kuten tämä viestisi, niin asia on OK. Näin juuri pitäisi miettiä, mitä huomioida ja missä on menty pieleen joskus ja miksi. Kaikesta pitää ottaa opiksi.

    En kylläkään allekirjoita sitä, että sinällään masennukseen, masentuneisiin henkilöihin suhtauduttaisiin kriittisesti, kyllä se kritiikki koskee sitä diagnoosin tarjoamista kaikille ja väittämää, ettei voi sairastaa vakavaa sairautta masentumatta. Näin ei ole, kyllä ihminen voi olla masentunut ilman mitään muuta vakavaa sairautta. Ja olla masentumatta, vaikka sairastaisi usempaa vakavaakin sairautta, vaikka lääkärit kohtelisivat siten kuin nyt kosteusvaurioista sairastuneitakin kohdellaan. Kyllähän sarkkislaiset, kilpparipalstan väki, kertovat lääkäreistä ihan samaa viestiä, mitä tälläkin palstalla saa lukea. On ikäänkuin kunnon lääkärin pitää olla tyly ja tympeä, epäillä kaikkia ja kaikkea, ja ehkä sen jälkeen miettiä josko tuo olisikin sairastunut oikeasti. Ikävä ammatti, ikävä asenne, mutta ei se nyt ihan jokaisella lääkärillä ole, ikävistä lääkäreistä vain väki kirjoittelee herkemmin. Hyvää lääkäriä ei ole tarvis kehua, hän kun on vain se hyvä ja potilastaan kuunteleva lääkäri.

    Maailma on kaiken kaikkiaan epäreilu, pahakello kauas kuuluu, hyvää ei kuule kukaan...

    ei tarjottu masennusta kaikille. Älä nyt sekoita jonkun pälli-lääkäri kakkosen ajatuksia siihen, mitä sairastuneet itse kirjoittavat.

    Aika tylyä palautetta tuli silloin sinulta: kerroit kirjoittajan saaneen väärän diagnoosin. No, tokihan sinä sen kai tiedät... :)

    Tyrmistyin silloin lukiessaani ketjua, kun siinä oli hyviä kirjoituksia masennuksen läpikäyneiltä. Ja jotka siis nimenomaan korostivat, ettei sairastumista saa laittaa masennuksen syyksi, vaan että homerumban läpikäyneille voi tulla seurauksena masennusta - ja että masennusta voi myös hoitaa.

    Tuli vaan mieleen, että jos tulisin mukaan yhdistyksen toimintaan (mikä voisi olla hyödyllistä), niin olisi aika tärkeää, että myös masennuksesta voitaisiin keskustella... Ettei heti lyötäisi lyttyyn, kun homesairaana "uskaltaa" masentua.

    Äänestä

  • siinä ketjussa kirjoitti:

    niin voimme keskustella mikä siinä keskustelussa meni vikaan ja miksi?

    En todellakaan ole perustamassa järjestöä, heitän vain ilmaan sen, että se olisi tarpeellinen ja sille olisi ihan oikeasti töitä ja tilauskin. Vain esim. Helin alajaostona se toimisi, tuskin muutoin, mutta käytännössä järjestön perustaminen näyttää olevan aika mahdoton yhtälö. Ei sairastuneet näytä jaksavan keskustella tulevaisuudesta, kun mennytkään ei ole vielä hallussa. Aika aikaansa kutakin, ehkä joskus tilanne on toinen ja järjestön perustaminen jonkun suuremman kylkeenkin on mahdollista.

    Äänestä

  • )()()( kirjoitti:

    ei kukaan kritisoi sitä, että joku kertoo masentuneensa sairastelun jossakin vaiheessa, menettäessään homekotinsa. Kyllä se kritiikki tulee yleistämisestä, siitä että masennusta tarjotaan kaikille ja väitetään, että se masennus on syynä sairasteluun.

    Totta kai masennukseen sairastuneet tai ihottumaan, tai vaikka vain oireilevat hyväksytään järjestön jäseniksi tai vaikkapa ihan terveetkin, jos järjestön toiminta heitä kiinnostaisi. Miksi rajata toimintaa, voisihan sitä merkitä jäsenrekisteriin kohdan onko kannatusjäsen, vaiko sairastunut, perheenjäsen tms. eihän se sairauden laatu pitäisi olla mikään kriteeri, miksi sen ylipäätään pitäisi olla?

    Rajaamalla toimintaa, rajataan myös kustannuksia, näin ehkä on ajateltu, mutta samalla rajataan järjestön mahdollinen kasvu ja voimistuminen.

    No toisaalta, kyllähän tämä keskustelu jo kertoo sen, miten ongelmallista jotakin järjestöä olisi pystyyn pistää. Kritiikki ja epäilykset siitä ja tästä ovat ne tärkeimmät asiat joista pitäisi keskustella. Ei siitä, mitä järjestö voisi saada aikaan, miten sitä olisi hyvä kehittää tms. No kritiikkiä on hyvä saadakin ja jos se on kehittävää ja siten kirjoitettu ja mietitty, kuten tämä viestisi, niin asia on OK. Näin juuri pitäisi miettiä, mitä huomioida ja missä on menty pieleen joskus ja miksi. Kaikesta pitää ottaa opiksi.

    En kylläkään allekirjoita sitä, että sinällään masennukseen, masentuneisiin henkilöihin suhtauduttaisiin kriittisesti, kyllä se kritiikki koskee sitä diagnoosin tarjoamista kaikille ja väittämää, ettei voi sairastaa vakavaa sairautta masentumatta. Näin ei ole, kyllä ihminen voi olla masentunut ilman mitään muuta vakavaa sairautta. Ja olla masentumatta, vaikka sairastaisi usempaa vakavaakin sairautta, vaikka lääkärit kohtelisivat siten kuin nyt kosteusvaurioista sairastuneitakin kohdellaan. Kyllähän sarkkislaiset, kilpparipalstan väki, kertovat lääkäreistä ihan samaa viestiä, mitä tälläkin palstalla saa lukea. On ikäänkuin kunnon lääkärin pitää olla tyly ja tympeä, epäillä kaikkia ja kaikkea, ja ehkä sen jälkeen miettiä josko tuo olisikin sairastunut oikeasti. Ikävä ammatti, ikävä asenne, mutta ei se nyt ihan jokaisella lääkärillä ole, ikävistä lääkäreistä vain väki kirjoittelee herkemmin. Hyvää lääkäriä ei ole tarvis kehua, hän kun on vain se hyvä ja potilastaan kuunteleva lääkäri.

    Maailma on kaiken kaikkiaan epäreilu, pahakello kauas kuuluu, hyvää ei kuule kukaan...

    yksipuolinen näkemys. Piti oikein hakea se ja lukea uudestaan, kun tässä tuli siitä keskustelua.

    Vaikka miten siinä useat yrittivät kirjoittaa, ettei nyt ole tarkoitus laittaa homeoireita masennuksen syyksi, et jostain syystä lukenut keskustelua tarkasti. Miksi? Ehkä siksi, että masennus on tavallaan "muoti"sairaus (siitä puhutaan paljon) ja monelle homeoireiselle sitä tarjotaan/on tarjottu syyksi. Niinhän siinäkin keskustelussa kirjoitettiin, että aluksi oli epäilty masennusta. Sitten kun oli todettu, että oireet johtuvat homeesta, iski paha masennus jälkeenpäin. Ja siihen sitä hoitoa tarvittiin.

    Joten älä syytä yksipuoliseksi tuota näkemystä. Käy vaikka lukemassa se keskustelu uudestaan ihan ajatuksella. Kun on masentuneita läheisiä, niin oikein kauhistuttaa, mitä ihmisten asenteet voivat saada aikaan: sinullakin oli sellaisia kirjoituksia siinä, että ne voisivat saada jonkun pahasti masentuneen olemaan hakematta apua.

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    niin voimme keskustella mikä siinä keskustelussa meni vikaan ja miksi?

    En todellakaan ole perustamassa järjestöä, heitän vain ilmaan sen, että se olisi tarpeellinen ja sille olisi ihan oikeasti töitä ja tilauskin. Vain esim. Helin alajaostona se toimisi, tuskin muutoin, mutta käytännössä järjestön perustaminen näyttää olevan aika mahdoton yhtälö. Ei sairastuneet näytä jaksavan keskustella tulevaisuudesta, kun mennytkään ei ole vielä hallussa. Aika aikaansa kutakin, ehkä joskus tilanne on toinen ja järjestön perustaminen jonkun suuremman kylkeenkin on mahdollista.

    nettiasioissa, enkä osaa linkittää. Tunnustan, valitettavasti.

    Sivuja taaksepäin selaamalla tai googlettamalla... Siinä minun keinoni. :D

    Äänestä

  • ainakin masennuskeskustelussa kirjoitti:

    yksipuolinen näkemys. Piti oikein hakea se ja lukea uudestaan, kun tässä tuli siitä keskustelua.

    Vaikka miten siinä useat yrittivät kirjoittaa, ettei nyt ole tarkoitus laittaa homeoireita masennuksen syyksi, et jostain syystä lukenut keskustelua tarkasti. Miksi? Ehkä siksi, että masennus on tavallaan "muoti"sairaus (siitä puhutaan paljon) ja monelle homeoireiselle sitä tarjotaan/on tarjottu syyksi. Niinhän siinäkin keskustelussa kirjoitettiin, että aluksi oli epäilty masennusta. Sitten kun oli todettu, että oireet johtuvat homeesta, iski paha masennus jälkeenpäin. Ja siihen sitä hoitoa tarvittiin.

    Joten älä syytä yksipuoliseksi tuota näkemystä. Käy vaikka lukemassa se keskustelu uudestaan ihan ajatuksella. Kun on masentuneita läheisiä, niin oikein kauhistuttaa, mitä ihmisten asenteet voivat saada aikaan: sinullakin oli sellaisia kirjoituksia siinä, että ne voisivat saada jonkun pahasti masentuneen olemaan hakematta apua.

    niin käydään sitä keskustelua missä tuossa mentiin vikaan ja miksi.

    Äänestä

  • )()()( kirjoitti:

    sen vuoksi se Helin alajaosto olisi hyvä lähtökohta. Saada sinne sitä tietoa mitä kosteusvaurioista sairastuneet ihan oikeasti kokevat, mitä sairastelevat ja missä tarvitsisivat apuakin.

    Samalla tulisi hoidettua se uskottavuusongelmakin kuntoon, kosteusvaurioista voi sairastua ja sairastuneisiin suhtaudutaan sillä vakavuudella mitä pitäisikin.

    Miten arvelet TYHOSAN toimivan? Onko järjestöllä toimitilat, vuokrakulut, fasiliteettikulut, ohjelmien käyttökulut, henkilöstö ja yleiskulut, yms. Vai meneekö se niin, että pj saa markinaalista korvausta jostakin kulusta kuittia vastaan ja siitäkin ollaan kovasti erimieltä, voiko niitä kuluja olla edes olemassakaan?

    kysymästäsi asiasta?

    Niin jompi kumpi isoista eli Heli tai Allergia- ja Astmaliitto, ehkä Helissä suhtaudutaan tällä hetkellä vakavammin homeaiheeseen. Kyllä se Heli on varmaan parempi, koska siellä on enemmän yritystä ja tietotaitoa.

    Äänestä

  • käsi näissä kirjoitti:

    nettiasioissa, enkä osaa linkittää. Tunnustan, valitettavasti.

    Sivuja taaksepäin selaamalla tai googlettamalla... Siinä minun keinoni. :D

    tummennat, eli valitsen sen alueen minkä haluat siirtää toiseen keskusteluun, esim. Adress (palkista ylhäältä) keskustelun osoite, tummennat sen ja Ctrl näppäimellä ja C näppäimellä, (molemmat yhtä aikaa alhaalla) valitset tuon alueen ja siirryt kirjoittamaan viestiä ja palautat kopioimasi alueen Ctrl ja V näppäimillä

    Eli tämä on se leikkaa liimaa tekniikka

    - valitset alueen tummentaen
    - Ctrl ja C alhaalla klikkaat aluetta
    - Ctrl ja V liittää tuon kopioimasi kohdan tekstiisi

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_write.cgi

    Ja näin tehden tuosta linkistä tulee ensin normaalin tekstin näköinen ja kun se näkyy palstalla näet että siinä on se linkki...

    Kysy jos selitin epäselvästi, niin neuvon tarkemmin kohdan joka on epäselvä

    Äänestä

  • eipä ole käsitystä kirjoitti:

    kysymästäsi asiasta?

    Niin jompi kumpi isoista eli Heli tai Allergia- ja Astmaliitto, ehkä Helissä suhtaudutaan tällä hetkellä vakavammin homeaiheeseen. Kyllä se Heli on varmaan parempi, koska siellä on enemmän yritystä ja tietotaitoa.

    kyse on kahden kaupasta, joten ihan tuosta noin ei mitään järjestöä Helin kylkeen perusteta. Joten, ehdottaahan aina voi, mutta miten siinä kävisi, en tiedä.

    Joku oli sitä mieltä, että siinä menee se vapaus toimia. Miten niin? Mitä vapautta pitäisi olla ja miksi? Jokainen julkaistu asia pitää olla perusteltu ja julkaistuista asioista pitää kantaa vastuu myös. Kyllä tuo vastuu on suurempi, kuin se, että jonkun järjestön kyljessä ei olisi vapautta toimia. Mutta, miten kukakin aina asian näkee. Jos haluaa auttaa ja viedä tietoa eteenpäin, ei suuren järjestön kyljessä pitäisi olla ongelmia, päin vastoin.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    "ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään"

    No tuo on tärkeä huomio lääkäriltä, tuossa otetaan merkittävällä tavalla jo kantaa potilaan psyykkiseen tilaan ja helpotetaan muiden lääkäreiden työtä: sairauskertomuksen tärkeimpiä tarkoituksia on viestittää tietoa lääkäreiden kesken. Tuo maininta että potilas on erittäin huolissaan terveydestään kertoo hyvin paljon lääkäreille keskenään siitä että miten potilaan tilanteeseen tulee suhtautua: jos potilas on todella vakavasti sairas siten että hän ei kykene itse kävelemään tutkimushuoneeseen vaikka olisi nuori henkilö vielä, tai jos potilaalla on vaikkapa diabetes jota ei ole saatu hyvään hoitotasapainoon tai potilaalla on merkittävää ylipainoa tai keskivartalolihavuutta tai liiallista alkoholin käyttöä tai vastaavaa vakavaa terveysongelmaa, niin silloin on todella hyvä että potilas on vakavasti huolissaan terveydestään, tällöin potilasta saadaan helpommin motivoitua terveellisiin elämäntapoihin ja potilas uskoo ohjeita ja potilaan hoidossa saadaan usein helposti hyviä tuloksia aikaan. Mutta sitten toisaalta jos potilas näyttää voivan melko normaalisti ja kykenee kävelemään itse vaivatta ilman apuvälineitä tutkimushuoneeseen sisään ja jaksaa vaahdota ja valittaa kovasti, ja väittää olevansa niin kovin vakavasti sairas ja epäilee että hänellä on jokin ihmeellinen tauti mitä kukaan ei ole vain vielä löytänyt ja kertoo olevansa niin kovin huolissaan terveydestään vaikka vyötärönympärys olisi 90 senttimetriä ja verenpaine 120/80 ja mitään statuslöydöksiä ei olisi eikä missään labroissa olisi mitään vakavaan terveydelliseen ongelmaan kuten kohonneeseen sokeriin tai kolesteroliin viittaavaa ja potilas olisi huolissaan kun hemoglobiini on yli viitearvon ja maksa-arvot alle viitearvon, niin tällöin kun kirjoittaa sairauskertomukseen tuon että "potilas on todella huolissaan terveydestään" niin tämä kertoo muille lääkäreille rivien välistä että potilaalta ei ole syytä alkaa ottaa mitään ihmeellisiä laboratoriokokeita kuten homevasta-aineita turhaan tai alkaa tekemään turhia haitallisia röntgentutkimuksia yms. ja tuo lause kertoo rivien välistä että miten potilaaseen tulee suhtautua ja minkälaista psyykkistä vaivaa potilaalla on oikein. Tällöin lääkäriltä riittää se että on potilaan tukena ja suhtautuu potilaaseen asiallisen empaattisesti ja tästä potilas saa suurimman avun ja hyödyn: tällä tavoin potilaan lääkärikäynnit auttavat potilasta, jokaiseen tavalliseen lääkärin vastaanottoon sisältyy aina jonkin verran psykoterapeuttisia elementtejä, joskus niitä kannattaa ruokkia ja viljellä enemmänkin, joskus joidenkin potilaiden kohdalla niille ei ole niin paljoa tarvetta. Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita.

    Välillä empatian taitosi on aivan pohjalukemissa,mutta nyt oivalsit asian ytimen ja taisit tehdä sen ilman lainauksia.BINGO!

    "Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita. "

    Äänestä

  • Pottilaana tuolilla kirjoitti:

    ja hyvä jos se auttoi sinua. Olet siis kokenut omakohtaisesti vastaavan tilanteen ja lääkäri ei ymmärtänyt auttaa oikein. No jokainen lääkäri ei olekaan kiinnostunut psykologiasta ja työskennellyt mielisairaiden kanssa.

    Äänestä

  • hallussa kirjoitti:

    älä nyt kehittele mitään visioita minun kokemuksistani,sillä kun tätä palstaa lukee, riittää näitä kokemustarinoita ihan kylliksi jotta niistä monestakin voi vetää sen selkeän johtopäätöksen että pelkällä empatialla selviää.
    Sellaista tarinaa (haukotus!) täällä on että tulee mieleen jonkinlainen oma-aloitteinen psykoterapia kun täällä kaikki kokemukset jauhetaan.

    Äänestä

  • Potilaana kirjoitti:

    mutta, kuten sanot ei siinä ole todellakaan mitään häpeällistä tai pelättävää. On luonnollista leikkiä välillä lääkäriä (2) ja välillä potilasta.

    Äänestä

  • ainakin masennuskeskustelussa kirjoitti:

    yksipuolinen näkemys. Piti oikein hakea se ja lukea uudestaan, kun tässä tuli siitä keskustelua.

    Vaikka miten siinä useat yrittivät kirjoittaa, ettei nyt ole tarkoitus laittaa homeoireita masennuksen syyksi, et jostain syystä lukenut keskustelua tarkasti. Miksi? Ehkä siksi, että masennus on tavallaan "muoti"sairaus (siitä puhutaan paljon) ja monelle homeoireiselle sitä tarjotaan/on tarjottu syyksi. Niinhän siinäkin keskustelussa kirjoitettiin, että aluksi oli epäilty masennusta. Sitten kun oli todettu, että oireet johtuvat homeesta, iski paha masennus jälkeenpäin. Ja siihen sitä hoitoa tarvittiin.

    Joten älä syytä yksipuoliseksi tuota näkemystä. Käy vaikka lukemassa se keskustelu uudestaan ihan ajatuksella. Kun on masentuneita läheisiä, niin oikein kauhistuttaa, mitä ihmisten asenteet voivat saada aikaan: sinullakin oli sellaisia kirjoituksia siinä, että ne voisivat saada jonkun pahasti masentuneen olemaan hakematta apua.

    näistä homeoireista ja masennuksesta. Syy on ilmeinen: Törmäsin sairauden alkuvaiheessa muutamaan lääkäri kakkoseen ja vakava ja pitkään jatkunut homeille herkistymiseni jäi vaille hoitoa. Sen lisäksi olen sairastanut masennusta aikaisemmin, joten tauti on tuttu. Tiesin, että masennuksesta ei ole kyse.

    Nykyään lääkärit ovat ottaneet sairauteni hyvinkin vakavasti ja ovat hieman neuvottomia, mitä pitäisi tehdä, sillä sairaus etenee. Jos tilannetta olisi lähdetty hoitamaan ajoissa, eikä epäilty potilaan somatisoivan tai olevan muuten hullu, sairauden eteneminen olisi ehkä voitu kokonaan ehkäistä.

    Homeesta sairastuneen oireet tulisi ottaa tosissaan heti alussa, sillä tätä tautia ei voi hoitaa eikä parantaa kokonaan. Vain oireita voi lievittää ja joitain liitännäissairauksia hoitaa. Mielestäni on parempi "ylihoitaa" muutama kuin päästää työkyvyttömäksi suuri joukko ihmisiä.

    Äänestä

  • vielä, kirjoitti:

    mutta, kuten sanot ei siinä ole todellakaan mitään häpeällistä tai pelättävää. On luonnollista leikkiä välillä lääkäriä (2) ja välillä potilasta.

    siitä että psyyke heittää rattaanpyörää.Todiste siitä että kaikki homeoireet eivät ole fyysisiä.

    Loppu.

    Äänestä

  • Pottilaana tuolilla kirjoitti:

    Välillä empatian taitosi on aivan pohjalukemissa,mutta nyt oivalsit asian ytimen ja taisit tehdä sen ilman lainauksia.BINGO!

    "Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita. "

    heti alussa, sillä niistä olisi nähnyt koholla olevat tulehdusarvot ja alhaisen Hb:n. Lisäksi olisi voinut vaikka mitata verenpaineen ja pulssin ja kuunnella sydämen ja keuhkot. Näillä olisi päässyt tosi hyvään alkuun. Kun jokainen löydös oli epänormaali, niin voi olla, voi olla, että lääkäri olisi muistanut oppikirjasta muitakin sairauksia kuin masennus tai paniikkihäiriö ("potilas KUVITTELEE sekä kotinsa että työpaikkansa olevan homeessa...").

    missä vaiheessa ne sitten otettiin?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    näistä homeoireista ja masennuksesta. Syy on ilmeinen: Törmäsin sairauden alkuvaiheessa muutamaan lääkäri kakkoseen ja vakava ja pitkään jatkunut homeille herkistymiseni jäi vaille hoitoa. Sen lisäksi olen sairastanut masennusta aikaisemmin, joten tauti on tuttu. Tiesin, että masennuksesta ei ole kyse.

    Nykyään lääkärit ovat ottaneet sairauteni hyvinkin vakavasti ja ovat hieman neuvottomia, mitä pitäisi tehdä, sillä sairaus etenee. Jos tilannetta olisi lähdetty hoitamaan ajoissa, eikä epäilty potilaan somatisoivan tai olevan muuten hullu, sairauden eteneminen olisi ehkä voitu kokonaan ehkäistä.

    Homeesta sairastuneen oireet tulisi ottaa tosissaan heti alussa, sillä tätä tautia ei voi hoitaa eikä parantaa kokonaan. Vain oireita voi lievittää ja joitain liitännäissairauksia hoitaa. Mielestäni on parempi "ylihoitaa" muutama kuin päästää työkyvyttömäksi suuri joukko ihmisiä.

    on todella vaikeaa, sillä hoitoa ei ole. No jos lääkkeitä määrätään yhä enemmän ja enemmän, ehkä voisi olla sitten sitä ylihoitoa.

    Turhia tutkimuksia, joista on keskustelua käyty jo aikaisemmin... myös se riippuu näkökulmasta. Lääkärit selittivät sitä tutkimusrumbaa sillä, että näin poistetaan kaikkien muiden sairauksien mahdollisuus ja jäljelle jää sitten se ammattitauti.

    Ei se nyt niin kovin uskottavaa ole, että diagnoosiksi antoi neurologi migreenin, vaikka kerroin päänsärystäni, miten se tulee ja mikä siihen helpottaakin. Eli että päänsärkyä tulee ja se voimistuu työhuoneessani ja työpaikallani ja siihen helpottaa pääsy ulkoilmaan. Eihän migreeniin ulkoilma mitään helpotusta tuo, mutta diagnoosiksi tuli migreeni.

    Yksi diagnoosi oli pitkittynyt yskä. Mikä sairaus on pitkittynyt yskä? Yskä on oire jostakin, ei itsenäinen sairaus.

    Miten paljon noista laajoista ja kattavista tutkimuksista oli hyötyä, tuntuihan se tietysti osittain myös oikealtakin, että tutkitaan kunnolla ja poistetaan mahdollisuuksia muihin sairauksiin.

    Poskiontelotulehdukset, nasaali ääni ja knk-lääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus pitäisi tehdä, muutoin tilanne ei helpota. Tuota leikkausta ei ole tehty vieläkään, en tiedä onko knk-lääkäri oikeassa kun kertoi, että olen vain niin tottunut puolikuntoiseen oloon, etten enää osaa edes odottaa sen parempaa. Ehkä, mutta siltikään en halua mihinkään leikkaukseen, josta luen että joillakin on menossa kahdeksas leikkaus, eikä helpotusta näytä olevan tulossakaan.

    Sikäli ihmeellistä on että, omalla työpaikallani kaksi muuta sairastuivat ammattitauteihinsa jo aikaisemmin. Useat ovat olleet tutkimuksissa ja tutkimusrumban jossakin vaiheessa se on keskeytynyt joko sairastuneen tai tutkimuksista vastaavan lääkärin toimesta tai siitä syystä, että sairastunut vaihtoi työpaikkaa. Ihmeellistä tässä on se, että vaikka tutkimuksia oli tehty laajasti, otettu jo vuosia aikaisemmin Kuopion väen kanssa niitä IgG tutkimuksia ja analysoitu niitä, todettu ongelma, niin silti kun sairastuin tuntui itsestä alkuun ja olin siitä täysin varmakin, että sairauteni oli täyttä hepreaa kaikille, ettei kukaan ollut koskaan kuullutkaan työpaikallani olevan ongelmia tai että kukaan muu olisi koskaan sairastunut tai että ketään muuta edes tutkittaisiin.

    Näin ei kuitenkaan ollut. Tietoa oli mapillisia, joista kävi ilmi laajat ongelmat ja niiden syyt ja seuraukset. Oli vain niin tärkeää ämmästellä ja ihmetellä mistä sairasteluni voi johtua. Itse sairauslomillahan en ollut alkuun ollenkaan, vaan tein töitä ja kävin tutkimuksissa. No pakollinen sairausloma tuli kun lääkärit sulkivat työhuoneeni ja uutta työtilaa ei ollut ja samalla lääkärit kirjoittivat sen pakkosairausloman.

    Tosin tein työtä, jossa oli aikataulut ja siksi tein töitä kotona sairaslomani aikanakin, pysyäkseni aikatauluissa ja helpottaakseni paluuta töihin. Muutoin edessä olisi ollut ylityöt, eikä ylityökiintiöön oikein noita tunteja saanut tulla, niistä ei maksettu eikä ylitöistä saanut kirjata työaikajärjestelmään liiton määräämien rajoitusten ylitse meneviä työtunteja. Niitä sai ja piti kyllä tehdä, mutta näkyä ne eivät saaneet. Vuosittain sai näkyä korkeintaan 200 ylityötuntia, ei niistä rahallista korvausta saanut, mutta jos oli mahdollista niitä sai pitää tunti tunnista pois. Usein ne jäivät käyttämättä, koska aikaa ylitöiden pitämiseen ei ollut. Ne olisivat vain kostautuneet yhä pahempina ylityökierteinä, eikä sitä jaksa erkkikään.

    Työtä vieroksuvaa väkeä ei työpaikallani töissä ollut eikä ole, hyvin sairasta, huonovointista kylläkin. Mutta reumalääkkein, astmalääkkein, sytöstaattihoidoin väki pysyy töissä ja aina välillä hoidetaan uniapneaa, masennusta tai astmaa ihan mikä vaihe sairastelussa kenelläkin oli. Masentuneet olivat pitkiä aikoja pois, muut saavat niitä lyhyitä sairauslomia, jojottelu kuten tuo termi kuului.

    Käytännössä tilanne on vaikea yhä edelleenkin, ei mikään ole sen ihmeemmin muuttunut. On vain kolme ammattitautiin sairastunutta, yksi on osa-aikaeläkkeellä, toinen etätöissä ja kolmas osittain etätöissä aina voinnin mukaan työpaikalla. Muut sairastelevat, mutta sisäilma on todettu puhtaaksi, joten sairastelu on sitten nykyisin kait flunssaa tms. Ammattitautitutkimuksiin ei tietämäni mukaan ole enää päässyt kukaan. Ei ole aihetta, kun työpaikan sisäilma on täysin puhdasta, minulle kerrottiin, en tiedä onko näin, mutta niin kerrottiin.

    On tietysti ahdistavaa ajatella työkavereiden tilannetta, mutta mikään mitä tekisin ei muuta mitään. Ongelma on liian laaja, liian kallis, mahdoton hoidettava, joten sitä ei ole olemassakaan. Jos se ei kosketa minua, sitä ei ole... siis se normaali asenne mahdottomiin yhtälöihin.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    heti alussa, sillä niistä olisi nähnyt koholla olevat tulehdusarvot ja alhaisen Hb:n. Lisäksi olisi voinut vaikka mitata verenpaineen ja pulssin ja kuunnella sydämen ja keuhkot. Näillä olisi päässyt tosi hyvään alkuun. Kun jokainen löydös oli epänormaali, niin voi olla, voi olla, että lääkäri olisi muistanut oppikirjasta muitakin sairauksia kuin masennus tai paniikkihäiriö ("potilas KUVITTELEE sekä kotinsa että työpaikkansa olevan homeessa...").

    vai kuvitteli potilas moista, eipä ihme että lääkäri teki ne omat päätelmänsä ;-)

    Itse en tainnut mainita homeita juuri koskaan, missään vaiheessa, sillä itse uskoin vakaasti sairastuneeni alkuun kilpirauhasen vajaatoimintaan, tai ylitoimintaan tai molempiin, uskoin että kilpparissa se ongelmani oli.

    Lääkärit alkoivat niiden keuhkojen kritinöiden ja krahinoiden jälkeen epäillä sitä sisäilmaa oikein toden teolla. Sitä ennen olin kyllä kertonut että sairastun työpaikallani, päänsärkyä, huimausta, limaisuutta yms. En osannut yhdistää tai ajatella alkuun, että ne olisivat yksi yhteen. Lähinnä kait alkuun mietin, että sairauteni vai voimistui rasituksesta ja kun tilanne vaikeutui sitten epäilin sitä sisäilmaa jo minäkin. Ammattitautini määriteltiin alkaneeksi tammikuun puolivälissä 2006, koska silloin tuo tt-lääkäri kuunteli ne keuhkot ja määräsi astmalääkityksen, taisi kirjata sen ammattitautiepäilyksenkin sitten tässä vaiheessa samaan syssyyn.

    Kesäkuussa 2005, sain verta anemiaan ja elokuusta tammikuuhun olin se "vakavasti terveydestään huolestunut", se johon piti tutustua.. ;-) niin kaitpa se sitten ihan oikeasti tarkoitti sitä latvasta lahoa ja työtävieroksuvaa luismuilijaa.

    Jos lääkäri olisi vaivautunut tuolloin elokuussa katsomaan papereitani, sairauspoissaoloja ja ylityömäärääni, tuo tutustuminen olisi sillä selvä. En ollut koskaan pois töistä ja ylitöitä oli hillittömästi, tein kahta työtä samaan aikaan. Olin valmistunut 2003 joulukuussa työn ohella 2,5 vuoden opintojen, 160 ov:n opinnoista kiitettävin arvosanoin ja tehnyt koko ajan kaikki työpaikkani työt, sijaista tai apua ei ollut.

    Ei ehkä ihan sen työtä vieroksuvan lusmuilijan perikuva. Myöhemminkään en ole itse halunnut sairauslomia, kyllä ne minulle pakolla tyrkättiin, en suostunut eläkesuunnitelmiin joita lääkärit suunnittelivat...

    Mutta toki, onhan tuossa myös luettavissa se, että latvasta täytyykin olla laho, jotta tekee moisen määrän töitä ilman korvausta...

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    heti alussa, sillä niistä olisi nähnyt koholla olevat tulehdusarvot ja alhaisen Hb:n. Lisäksi olisi voinut vaikka mitata verenpaineen ja pulssin ja kuunnella sydämen ja keuhkot. Näillä olisi päässyt tosi hyvään alkuun. Kun jokainen löydös oli epänormaali, niin voi olla, voi olla, että lääkäri olisi muistanut oppikirjasta muitakin sairauksia kuin masennus tai paniikkihäiriö ("potilas KUVITTELEE sekä kotinsa että työpaikkansa olevan homeessa...").

    ja nuo muut mittaukset ja labrat olisivat varsin kohtuullista tutkimustoimintaa ja kyllä niillä asiaa selkiyttäisi, jos sitä vain haluaisi selkiyttää.

    Johan tuo verenpaine minullakin kohosi tuolla TTL:n tutkimuksissa ollessa ja erikoistuva jo väitti sen olevan diagnostinen, kun sama tulos kahdella eri kerralla. Joten verenpaine on kyllä hyvä mittari, mutta sairauslomalta tai puhtaista tiloista tullessa, verenpaine ei ehkä olisi enää koholla, sillä sehän tuntui nousevan nopeasti, ehkä se myös laski nopeasti puhtaissa tiloissa. En tiedä varmaksi, kun sitä ei ole niin tutkittu.

    Tulehdusarvoista minulla lasko näytti parhaiten tilanteeni, crp oli raja-arvoilla koholla ja sitä ei pidetä silloin minään. Luin crp raja-arvoilla olosta kyllä jostakin, että se olisi myös yksi mittari siihen, että elimistissä on käynnissä solutuhoa ja tulehdusta, vaikka ns. raja-arvoilla liikutaankin tai lievästi sen raja-arvon yli.
    Lääkärit ottavat crp:n vasta sitten huomioon jos se on yli 50 tai yli 200. Mutta alle 50 arvot, eivät merkitse juuri mitään, sitä lievää ...

    Hb minultakin putosi, se putosi jopa TTL:n altistusten johdosta, joten se putoaa nopeasti. Ihan hyvä mittari myös, jos tietää mistä arvosta se putoaa.

    Monilla ei vain ole niitä terveen arvoja, joten kun ei tiedetä mistä arvoista lähdetään on arveluna, että lasko voi ollakin koholla pysyvästikin jostakin syystä tai syyttäkin, ei siis aiheuta huolta mitään, kun ei tiedetä... ei huolestuta yhtään.

    Keuhkoista kuului ne kritinät ja krahinat, joten joo kyllä tuo keuhkojen kuuntelu minustakin olisi sellainen perusjuttu, ei liian vaativaa eikä kallista ;-)

    Sydämen kuuntelee siinä kuin keuhkotkin, se voi tietysti olla jo vähän vaativampi juttu, mutta ehkä epänormaalius olisi kuultavissa, ilman erikoistumista, en tiedä.

    Laaja verenkuva kertoo sitten lisää, eikä sekään ole mahdottoman kallista tai turhaa. Hyvä on tietää jo terveenä missä lukemissa liikutaan, joten kerran vuodessa otettuna ei tuokaan labra mene hukkaan, päin vastoin.

    ... jos lääkäri osaa vain kuunnella ja miettiä, että tuossa se luulosairas nyt seisoo, ei ehkä lääkärille tule mieleen yksikään näistä tutkimuksista, mitä sitä luulosairaisiin rahaa tuhlaamaan

    Äänestä

  • hyväksyä mukaan kirjoitti:

    nekin, jotka ovat masentuneet homeista sairastumisen ja vaikean elämäntilanteen takia. Jos siis ei ruvettaisi sairauden takia eväämään pääsyä mukaan yhdistyksen toimintaan.

    Ja tämä on ihan oikeasti tärkeä pointti (nimim. taannoista masennusketjua lukiessani heräsi monia mietteitä). Mikä ihme siitä masennuksesta tekee sellaisen tabun homesairaiden keskuudessa, että siitä puhumaan/kirjoittamaan uskaltautuvat lytätään heti? Samanlaista kohtelua tulee homesairailta tällä palstalla masentunutta kohtaan, kuin homeista sairastuneet saavat työpaikoillaan.

    Eihän nämä kaksi suurta astmaan liittyvää liittoakaan yritä keksiä, kuka ja millä kriteerillä pääsee liittymään. Heillekin kelpaa ihan jokainen oli astmaa tai ei. Itsekin olen aikoinaan liittynyt niihin ihan terveen papereilla, kiinnostuksesta. Joten jos rajausten linjalle lähdetään, kuten Rakkulassa, niin ei ihme, että ongelmia tuli/tulee.

    Äänestä

  • Potilaana kirjoitti:

    siitä että psyyke heittää rattaanpyörää.Todiste siitä että kaikki homeoireet eivät ole fyysisiä.

    Loppu.

    keltaista märkää. onko se psyykkistä?

    Äänestä

  • )()()()()( kirjoitti:

    löperöitä ja laajasanaisia kuten kirjoituksestasi käy ilmi. Lääkärit kirjoittavat lyhyesti, ei jaaritellen.

    Ehkä sinun pitäisikin olla huolissasi terveydentilastasi?

    täällä kirjoittelisi.

    Äänestä

  • ja sieltä valuu kirjoitti:

    keltaista märkää. onko se psyykkistä?

    jos kuvittelet sen tulevan hometalosta! Lääkärikakkosia tuolla vastaanotoilla riittää. Vaikka pölläytät homeremontissa pölyt keuhkoihisi niin, että jalat menevät alta, niin vilkas mielikuvitushan se vain saa kuvittelemaan että se juuri siitä homeesta tulisi, se huono olo. Mitä sinä oikein kuvittelet? Psyykenlääke auttaa parhaiten korvatulehdukseenkin :-) Todennäköisesti oli kyseessä lumelääkeilmiö, kun omaan korvatulehdukseeni auttoikin sienilääke.

    ja toisia homesairaita enemmän kuin lääkäri 2:sta:-). Mikähän sienilääke on kyseessä?

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    "ja kun menet lääkäriin, lääkäri kirjoittaa tietoihisi ylös, että potilas on erittäin huolissaan terveydestään"

    No tuo on tärkeä huomio lääkäriltä, tuossa otetaan merkittävällä tavalla jo kantaa potilaan psyykkiseen tilaan ja helpotetaan muiden lääkäreiden työtä: sairauskertomuksen tärkeimpiä tarkoituksia on viestittää tietoa lääkäreiden kesken. Tuo maininta että potilas on erittäin huolissaan terveydestään kertoo hyvin paljon lääkäreille keskenään siitä että miten potilaan tilanteeseen tulee suhtautua: jos potilas on todella vakavasti sairas siten että hän ei kykene itse kävelemään tutkimushuoneeseen vaikka olisi nuori henkilö vielä, tai jos potilaalla on vaikkapa diabetes jota ei ole saatu hyvään hoitotasapainoon tai potilaalla on merkittävää ylipainoa tai keskivartalolihavuutta tai liiallista alkoholin käyttöä tai vastaavaa vakavaa terveysongelmaa, niin silloin on todella hyvä että potilas on vakavasti huolissaan terveydestään, tällöin potilasta saadaan helpommin motivoitua terveellisiin elämäntapoihin ja potilas uskoo ohjeita ja potilaan hoidossa saadaan usein helposti hyviä tuloksia aikaan. Mutta sitten toisaalta jos potilas näyttää voivan melko normaalisti ja kykenee kävelemään itse vaivatta ilman apuvälineitä tutkimushuoneeseen sisään ja jaksaa vaahdota ja valittaa kovasti, ja väittää olevansa niin kovin vakavasti sairas ja epäilee että hänellä on jokin ihmeellinen tauti mitä kukaan ei ole vain vielä löytänyt ja kertoo olevansa niin kovin huolissaan terveydestään vaikka vyötärönympärys olisi 90 senttimetriä ja verenpaine 120/80 ja mitään statuslöydöksiä ei olisi eikä missään labroissa olisi mitään vakavaan terveydelliseen ongelmaan kuten kohonneeseen sokeriin tai kolesteroliin viittaavaa ja potilas olisi huolissaan kun hemoglobiini on yli viitearvon ja maksa-arvot alle viitearvon, niin tällöin kun kirjoittaa sairauskertomukseen tuon että "potilas on todella huolissaan terveydestään" niin tämä kertoo muille lääkäreille rivien välistä että potilaalta ei ole syytä alkaa ottaa mitään ihmeellisiä laboratoriokokeita kuten homevasta-aineita turhaan tai alkaa tekemään turhia haitallisia röntgentutkimuksia yms. ja tuo lause kertoo rivien välistä että miten potilaaseen tulee suhtautua ja minkälaista psyykkistä vaivaa potilaalla on oikein. Tällöin lääkäriltä riittää se että on potilaan tukena ja suhtautuu potilaaseen asiallisen empaattisesti ja tästä potilas saa suurimman avun ja hyödyn: tällä tavoin potilaan lääkärikäynnit auttavat potilasta, jokaiseen tavalliseen lääkärin vastaanottoon sisältyy aina jonkin verran psykoterapeuttisia elementtejä, joskus niitä kannattaa ruokkia ja viljellä enemmänkin, joskus joidenkin potilaiden kohdalla niille ei ole niin paljoa tarvetta. Monia kovin huolissaan terveydestään oleville potilaille on paljon enemmän hyötyä henkistä tukea antavasta kuuntelevasta ja empaattisesta lääkäristä kuin siitä että otetaan kaikkia ihmeellisiä turhia laboratoriokokeita.

    lääkäri2.Nyt ymmärrän saamani kohtelun sairaudessani.Ihmettelinkin miksi yhtäkkiä alettiin hommata minua sykiatrille ja alettiin leimata luulotautiseksi.Sitä ennen olin kuitenkin saanut ihmisarvoista kohtelua päivystyksessä useita kertoja.
    Tilanteeni kun oli ollut kuukausia huono.Osastolle jouduin sydänkäyrässä ilmenneiden rytmihäiriöiden vuoksi.Lisäksi kuume oli jatkuvasti 38C.Oli ollut jo melkein vuoden. Legionella vasta-aineita oli tullut esiin vasta-aine testissä ja söin Tavanic-antibioottia ja olo oli karmea.JA OLIN TODELLA HUOLISSANI TERVEYDESTÄNI,SILLÄ VOIMAT OLI POISSA.
    Siltikin osastolla ei otettu mitään kantaa kuumeiluun.Astmamittariin vain puhalluttivat.Seuraava päivänä laittivat kotiin(ei otettu edes keuhkortg-kuvaa,vain labrat joissa leukkarit koholla.Ja lääkäri oli lisännyt epikriisin loppuun ratkaisevat sanat:POTILAS ON HYVIN HUOLISSAAN TERVEYDESTÄÄN.
    Siitä alkoi elämäni rumba,tuon osastollaolon jälkeen minua ei enää otettu tosissaan.
    Sanottiin että olen varmaan vain masentunut,mene kotiin lepäämään.
    No siinä lepäsinkin sitten koko talven .6 viikkoa putkeen sängyssä ja odottelin milloin kuolema korjaa.Mutta elämisentahto oli niin kova että selviydyin siitä keuhkokuumeesta kotona.

    Miten voi kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut tai sen jälkeen mitä sinä kakkoslääkäri suustasi päästät,luottaa lääkäreihin????
    Muistan kun tuon 6 viikon aikana kävin kerran päivystyksessä yöllä kun sydän laukkasi koko ajan 140 eikä minulla tuolloin ollut sydänlääkkeitä kotona.Hoitajat herättivät lääkärin ja kun lääkäri tuli ,luki papereitani ja kysyi miksi sinä tänne tulet minut herättämään keskellä yötä.Ei se ole vaarallista jos sydän lyö nopeaa ja lääkäri oli kamalan vihainen.Tunsin itseni nöyryytetyksi.Käski hoitajien antaa jotain lääkettä ja odottaa alkaako vaikuttamaan.Vaikka olin hyvin heikossa kunnossa ,lähdin siltä istumalta kotiin,enkä sanonut lääkärille sanaakaan enkä tuon jälkeen ole siellä käynyt.Hoitajat kyllä oli ihania ja pyysivät anteeksi lääkärin käytöstä ja halusivat että jäisin sinne tarkkailuun.Ihanalta tutulta erikoislääkäriltä sain soittamalla sydänlääkettä tuolloin .
    Ette arvaakaan mitä saatte aikaan tuolla pienellä repliikillä epikriisisä.

    Äänestä

  • uskokaa tai älkää kirjoitti:

    mikä repliikki pitää papereissa lukea, jos haluaa "hullun" papereilla irti tästä ihmisiä vammauttavasta oravanpyörästä. Mageetaaaa, nyt se onnistuu....

    Äänestä

  • nyt tiedän, kirjoitti:

    mikä repliikki pitää papereissa lukea, jos haluaa "hullun" papereilla irti tästä ihmisiä vammauttavasta oravanpyörästä. Mageetaaaa, nyt se onnistuu....

    todella eläkkeelle? Ihanaa. Lähden heti lääkäri 2 vastaanotolle ja niitähän riittää..

    Äänestä

  • siitä ettei tiedä, kirjoitti:

    eikä kukaan tiedä!

    että eläkkeellä olo on mageeta.Itse antaisin vaikka mitä että pystyisin palata töihin.
    Mutta en voi kuin haaveilla töistä tällä homeiden tuhoamalla terveydellä.

    Äänestä

  • kyllä itseäni kirjoitti:

    ja toisia homesairaita enemmän kuin lääkäri 2:sta:-). Mikähän sienilääke on kyseessä?

    sienen aiheuttamaan korvakäytävätulehdukseen. Kärsin siitä vuosia, aivan turhaan, kun kukaan lääkäri ei suostunut uskomaan että kipeissä ja märkäisissä korvissa saattaisi kasvaa sieni.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    sienen aiheuttamaan korvakäytävätulehdukseen. Kärsin siitä vuosia, aivan turhaan, kun kukaan lääkäri ei suostunut uskomaan että kipeissä ja märkäisissä korvissa saattaisi kasvaa sieni.

    Lääkäri 2 pitäisi ottaa tästä oppia, että osaisi hoitaa kunnolla eikä vain mielialalääkkeitä määrää. Sehän olisi hoitovirhe:-)

    Äänestä

  • oikein paljon kirjoitti:

    Lääkäri 2 pitäisi ottaa tästä oppia, että osaisi hoitaa kunnolla eikä vain mielialalääkkeitä määrää. Sehän olisi hoitovirhe:-)

    oikeuteen vastaamaan hoitovirheen tekijälääkäreitä
    väärä lääkitys ja sairaus vain pahenee ja ruumiinavauksessa sairauden oikea laita todetaan

    Äänestä

  • oikeuteen kirjoitti:

    oikeuteen vastaamaan hoitovirheen tekijälääkäreitä
    väärä lääkitys ja sairaus vain pahenee ja ruumiinavauksessa sairauden oikea laita todetaan

    minä kieltäydyin ottamasta lääkettään (myrkkyä). Kirjoitti papereihin, että ei suostu ottamaan... Mulla on kyllä hyvät perustelut miksi en ota, mutta se lääkäri on ääliö eikä ymmärrä niistä mitään... Potilaat on nykyisin fiksumpia kuin lääkäri kakkoset. On niitä fiksujakin lääkäreitä, mutta se on sitten toinen juttu.

    Äänestä

  • luulee kirjoitti:

    että eläkkeellä olo on mageeta.Itse antaisin vaikka mitä että pystyisin palata töihin.
    Mutta en voi kuin haaveilla töistä tällä homeiden tuhoamalla terveydellä.

    että henkilö, joka on sairauden vuoksi eläkkeellä nauttii tilanteestaan tai sitten luulijan päässä viiraa ja pahasti. Ainoa asia, mistä voi henkisellä tasolla nauttia, on se, ettei tarvitse tapella enää homeisella työmaallaan terveytensä rippeiden edestä.

    Äänestä

  • kyllä luule, kirjoitti:

    lo herkkua. Meillä vaan sattuu olemaan koti ja työpaikka homeessa.

    Äänestä

  • hyväksyä mukaan kirjoitti:

    nekin, jotka ovat masentuneet homeista sairastumisen ja vaikean elämäntilanteen takia. Jos siis ei ruvettaisi sairauden takia eväämään pääsyä mukaan yhdistyksen toimintaan.

    Ja tämä on ihan oikeasti tärkeä pointti (nimim. taannoista masennusketjua lukiessani heräsi monia mietteitä). Mikä ihme siitä masennuksesta tekee sellaisen tabun homesairaiden keskuudessa, että siitä puhumaan/kirjoittamaan uskaltautuvat lytätään heti? Samanlaista kohtelua tulee homesairailta tällä palstalla masentunutta kohtaan, kuin homeista sairastuneet saavat työpaikoillaan.

    ja sen hoidosta taannoin. En ole sen jälkeen viitsinyt palstalla pyöriä, mutta nyt käväisin lukaisemassa joitakin kirjoituksia.

    Pointtejani siinä ketjussa oli:

    - Sairastuin homeista työpaikalla
    - Aluksi tt-lääkäri epäili masennusta, mistä olin todella loukkaantunut ja vihainen
    - syy selvisi, tt-lääkäri oli nolo ja häpeissään, myönsi erehtyneensä ja halusi tehdä kaikkensa korjatakseen tilanteen parhaansa mukaan (toki osittain jo myöhäistä, mutta anyway), pääsin erikoislääkäreiden tutkimuksiin
    - moni muu, mm. esimieheni, jatkoivat törkeää kohtelua: kerran hankalaksi leimaantunut on toki aina hankala
    - olin fyysisten oireiden takia pitkään sairaslomalla, pääsin homeettomaan työtilaan
    - usealta lääkäriltä on paperit siitä, että pitää saada tehdä töitä puhtaassa työtilassa

    - Tuli vaihe, että periaatteessa asiat oli ok, työtila sopiva ja työntekokin onnistunut, vaikka fyysisesti en vielä ollut terve. Tuli päivä, jolloin en kyennyt menemään töihin, en siis päässyt sängystä ylös. Tätä oli edeltänyt pitkäjaksoinen unettomuus, oli päivittäistä itkeskelyä, ajatuksia siitä ettei elämässä ole mitään mieltä, katkeruutta, ajatuksia kuolemasta jne.

    Pääsin psykiatrille, joka laittoi pitkälle sairaslomalle. Kelalle, minulle ja tt-lääkäille tuli pitkä lausunto, jossa oli yksityiskohtaisesti kuvattu koko homerumba ja miten se on johtanut stressaantumiseen ja lopulta masentumiseen. Fyysiset oireet johtuivat psykiatrinkin lausunnon mukaan homeesta, eivät masennuksesta.

    Olin kuukauden sairaslomalla, olo ei kovasti kohentunut. Aloitettiin mielialalääkitys. Aluksi oli sivuoireita, aikanaan loppuivat. Mieli on nyt todella hyvä. Tapahtunutta pystyy käsittelemään mielessään aivan eri tavalla, ilman niitä järkyttäviä katkeruuden tunteita. Mielialan parantuessa myös fyysinen olo on kohentunut.

    Sitten kirjoitan homepalstalle, että homesairastelua mahdollisesti seuraavaa masennustakin kannattaa hoitaa. Vastaanotto on osittain murskaavaa.:D

    Siinä tarina.:) Ja heiheit taas vähäksi aikaa, jäänen taas palstatauolle - ja nautin elämästäni!

    Äänestä

  • masennuksesta kirjoitti:

    ihmetellä täytyy, miten toiset jaksaa tämän rumban läpi ja eivät sen jälkeen sairastu masennukseen. Nämä suomi-24 palstat nyt ovat tällaisia kaikkien tunteiden ja agressioiden purkupaikkoja ja tulee kirjoittaneeksi jotain, mitä ei enemmin mieti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jokaisen homesairaan kirjoitti:

pitää käydä tämä oma kiirastulensa läpi? Eikö yhteiskunnassa ole jo valmiita polkuja tällaisille asioille? Henkihän tässä pahimmassa tapauksessa menee ja kukaan ei siitä yhtään välitä. Tupakanpoltosta kyllä vaahdotaan, mutta homesairaat saavat kärsiä kaikessa rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu