Eikö helvettiä?

Uuras Saarnivaara käsitteli vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppia kirjassaan Vanhoillisuuden hajaannuksen historiaa Suomessa ja Amerikassa. Hän sanoi siinä, että vanhoillisten mukaan taivaaseen pääsevät kaikki vanhoillislestadiolaiset, kun taas eronneen siiven, pikkuesikoisten tai jällivaaralaisten tai lannavaaralaisten mukaan sinne pääsevät kaikki lestadiolaiset. Olisi se hullunkurinen lauma taivaassa, jos siellä olisivat kaikkien suuntien lestadiolaiset, mutta muut eivät.

Teologiaa opiskellut ystäväni pohdiskeli myös sitä teoreettista mahdollisuutta, että Jeesuksen sovitustyö pelastaisi kaikki maailman ihmiset. En allekirjoita puoliakaan tästä teoriasta.
Siihen paikkaan, missä matonsa ei kuole eikä tulta sammuteta (Mk. 9), menevät kaikki

# noutujat ja velhoilijat
# nurkkakuntaiset pahansuovat
# epäjumalain palvelijat
# lasten pahentajat
# pamputtajat
# kaikki ne, joiden pilkka sattuu menemään väärään osoitteeseen.

Täällä on aikanaan puolensa valittava.

Ilm. 21:8 Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema.
7422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aivoissanne jotain vikaa, kun ette käsitä, ettei kuoleman jälkeen ole enää mitään?

Äänestä
  • Mutta sinulla on, koska se on monesti todistettu, että sitä on .

    Äänestä

Saarnivaara Uuras : kuoli jo 1990 luvulla , hän luennoi paljon pohjois Ameriikassa ja täällä .

Hän kirjoitti ja puhui reformoidusta kristillisyydestä, mitä se sitten olikin, ei lopultakaan ollut varma milloin lapsi pitää kastaa (vauvana tai nuorukaisena). Tästä Markku Väisänen kirjoitti, vusi sitten väitöksen ja tuli tohtoriksi .

tuosta laumasta taivaassa, olen samaa mieltä olisi se hullunkurinen . Minne kaikki muut uskovat on laitettu, ei totista kristittyä helvettiinkään voi laittaa . Siksi toiseksi minusta se asia on jätetty ylätuvan ukolle eli Jumalalle .

Tuo Ilm. 21:8 , on samaa asiaa, Jakeet 1-27 .
Eli nykyisen "maan ja tähtitaivaan " eli aineellisen Maailmankaikkeuden hävittyä tulessa Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Kuten UT. puhuu Kristuksen Seurakunnasta kaupunkina, ylhäällä olevana ja taivaallisena Jerusalemina, Gl. 4:26. , Hb. 12:22 .

Äänestä
  • Se on jotenkin naurettavaa, jos joku ei elämässään löydä mitään totuutta, puolustaa milloin toista milloin toista totuutta, ja aina vuorenvarmana kunnes muuttaa mielensä.

    Äänestä

Tuli sellainen maku, että sinun uskossasi mennään oikealla sääntöjen seurannalla taivaaseen.
En seuraa sinua ainakaan!

Äänestä
  • Jumala kertoo ihmiselle säännöt.Muuta ei ole.

    Äänestä

  • ... minua seurata, koska et tunne minua. Olen virtuaalihahmo.

    Mutta Jeesus sanoo: Autuas on se joka minuun ei pahene. Moni kyllä paheni hänen kovaan puheeseensa ja lähti pois. Mutta minne...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


älömälöö kirjoitti:

Uuras Saarnivaara käsitteli vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppia kirjassaan Vanhoillisuuden hajaannuksen historiaa Suomessa ja Amerikassa. Hän sanoi siinä, että vanhoillisten mukaan taivaaseen pääsevät kaikki vanhoillislestadiolaiset, kun taas eronneen siiven, pikkuesikoisten tai jällivaaralaisten tai lannavaaralaisten mukaan sinne pääsevät kaikki lestadiolaiset. Olisi se hullunkurinen lauma taivaassa, jos siellä olisivat kaikkien suuntien lestadiolaiset, mutta muut eivät.

Teologiaa opiskellut ystäväni pohdiskeli myös sitä teoreettista mahdollisuutta, että Jeesuksen sovitustyö pelastaisi kaikki maailman ihmiset. En allekirjoita puoliakaan tästä teoriasta.
Siihen paikkaan, missä matonsa ei kuole eikä tulta sammuteta (Mk. 9), menevät kaikki

# noutujat ja velhoilijat
# nurkkakuntaiset pahansuovat
# epäjumalain palvelijat
# lasten pahentajat
# pamputtajat
# kaikki ne, joiden pilkka sattuu menemään väärään osoitteeseen.

Täällä on aikanaan puolensa valittava.

Ilm. 21:8 Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu