Keskustelupalstoille kirjoitetaan paljon parisuhdeongelmista ja kysellään neuvoja tai muiden kokemuksia. Keittiöpsygologian kokemuksella jaetaan auliisti ohjeita, kuinka pitää yrittää ja jaksaa kituuttaa sekä kestää vastoinkäymiset sillä yksinkään ei ole hyvä olla.
Paskat sanon minä, ihmisen on oltava myös terveesti itsekäs.
Paremmissa piireissä suositellaan ammattiauttajia apuun. No jaa, tiedä häntä.
Vuoden sisällä täällä korvessa on tapahtunut ikäviä parisuhteiden lopputilityksiä. Hämmästyttävää on ollut se, että väkivaltaan turvautuneet puolisot ja uhrit ovat olleet ikäisiäni ehkäpä entisiä koulukavereitani. Mikä ikäluokkaamme vaivaa?
Kirjoitin noin vuosi sitten runon Verta hangella, se kertoi perukan miehestä joka ampui vaimonsa hankeen tämän paetessa ulos yhteisestä kodista.
Viime perjantaina löydettiin nainen surmattuna eräältä perukan kesämökiltä. Aviomiehen "epäillään" surmanneen vaimonsa, jonka jälkeen hän oli ajanut autonsa vastaan tulevan kuorma-auton nokkaan tehden siten itsemurhan.
Eräs tuntemani pari on jo vuosia asunut komeissa, mutta sisältä mädänneissä kulisseissa. Mies on fyysisestikin sairas ja sillä syyllä ryyppää itseään hengiltä ja vaimo odottaa kyynisenä, että pääseen hänestä eroon luonnollista tietä. Raadollista rakkautta.
Tässä kirjoitukseni vaiheessa soi puhelin ja keskustelin tovin erään aviokriisissä olevan parin läheisen kanssa. Toivon, että tuo he löytäisivät ratkaisun ilman, että turvautuisivat puukkoihin ja puntareihin.
Miksi yhteiselämässä täytyy kitua niin pitkään, että ihminen on valmis väkivaltaan?
Miksi avioparien tiet eivät voi erota normaalin erokaavan mukaan jos elämä ei anna enää ilon aiheita olla yhdessä?
Paskat sanon minä, ihmisen on oltava myös terveesti itsekäs.
Paremmissa piireissä suositellaan ammattiauttajia apuun. No jaa, tiedä häntä.
Vuoden sisällä täällä korvessa on tapahtunut ikäviä parisuhteiden lopputilityksiä. Hämmästyttävää on ollut se, että väkivaltaan turvautuneet puolisot ja uhrit ovat olleet ikäisiäni ehkäpä entisiä koulukavereitani. Mikä ikäluokkaamme vaivaa?
Kirjoitin noin vuosi sitten runon Verta hangella, se kertoi perukan miehestä joka ampui vaimonsa hankeen tämän paetessa ulos yhteisestä kodista.
Viime perjantaina löydettiin nainen surmattuna eräältä perukan kesämökiltä. Aviomiehen "epäillään" surmanneen vaimonsa, jonka jälkeen hän oli ajanut autonsa vastaan tulevan kuorma-auton nokkaan tehden siten itsemurhan.
Eräs tuntemani pari on jo vuosia asunut komeissa, mutta sisältä mädänneissä kulisseissa. Mies on fyysisestikin sairas ja sillä syyllä ryyppää itseään hengiltä ja vaimo odottaa kyynisenä, että pääseen hänestä eroon luonnollista tietä. Raadollista rakkautta.
Tässä kirjoitukseni vaiheessa soi puhelin ja keskustelin tovin erään aviokriisissä olevan parin läheisen kanssa. Toivon, että tuo he löytäisivät ratkaisun ilman, että turvautuisivat puukkoihin ja puntareihin.
Miksi yhteiselämässä täytyy kitua niin pitkään, että ihminen on valmis väkivaltaan?
Miksi avioparien tiet eivät voi erota normaalin erokaavan mukaan jos elämä ei anna enää ilon aiheita olla yhdessä?
Vastaukset 70
Vanhimmat
"normaalin erokaavan mukaan" toimittu ero?
Eronnut oon, mut liian myöhään silti.
Juuri niin, tuomarille paperit selviksi ja kantapäät erilleen. Olen itsekin eronnut. Eromme hoidettiin asianmukaisesti ilman uhoiluja.
kun se olisikin aina noin toiminut,... En nyt ala kertoon omaani, muuta kun et pian on 13 vuotta kun erosin ja vieläkin on kuin olisin jotenkin kiitollisuuden velassa tuolle naiselle, avioliitosta?
Et kaikki ei toimi kuin elokuvissa, tässä tosi elämässä.
ja siitä, että heidän isänsä ottaa tunnollisesti osaa heidän koulutuksensa tukemiseen. Itselläni ei ole tarvetta seurustella enää hänen kanssaan muuten kuin pakollisissa sukujuhlissa, joita ei onneksi ole minun puoleltani tulossa, jos en sitten houratessani mene uudelleen naimisiin ; ) mutta tuskin minä häntä pyydän sulhaspojaksi ; )
Ei elämä ole elokuvaa eikä parisuhteissa tanssita ruusuilla. Joka kodissa riidellään se kuuluu normaaliin elämään, mutta ne riidat pitää osata sopia ilman kättä pitempää.
on joilla on kättä pitempää. Ja nyky maailmassa myös naisen kädestä löytyy sellaisia. Ennen usein "väittivät" sitä kylläkin itsepuolustukseksi naiset?
Juu, miksi "uudelleen naimisiin" ? Kun en ymmärrä tuota koko naimisiin menoa vieläkään. Aikoinaan, siis nuorena, voisin sanoa että minut saatiin sillä naimisiin et lapsi saa isän sukunimen? Nyt tytöllä on ollut jo useampi sukunimi ja elämä ei ole sen auvoisempi. Samat surut ja murheet näyttäisi olevan, nimestä huolimatta. Kuten on myös exällänikin. Siis on vaihtanut etunimeä myöden nimensä. Mut silti pakoon ei varmasti itseään pääse ja ajatuksiaan.
Otin tyttönimeni takaisin muutama vuosi sitten. Lapseni olivat jo sen ikäisiä, että hyväksyivät muutoksen täysin. Enhän ole itseasiassa mitään sukua ex:lleni, joten oman identtiteetin palauttaminen oli tervehdyttävä kokemus.
kun ottaa "oman sukunimen" ainakaan minusta.
Mutta kun se pitää keksiä keksimällä uusi toi etu- ja sukunimikin sitä en oikein tajuu.. Varmaan ottaisi uuden syntymäaja ja sos-tunnuksen mikäli kaupan olisi.
Olen jopa itsekin ajatellut lyhentää sukunimen, siis sellaiseksi mikä on ollut 1600-1700 luvulla isoisilläni käytössä. Mutta siinä on sellainen juttu et joku virkamieshän tuonkin nimen antoin isoisilleni. Joten en moiseen vaihteluun ryhdy.
Ja kyllä naiset ovat oppineet tappamaan siinä kuin miehetkin. Kiitos vapaamielisen luterilaisen yhteiskunnan.
Miten on mielestäsi muissa uskontokunnissa jos tuo yksinoikeus on luterilaisessa vapaamielisessä yhteiskunnassa?
Kunnioitetaan raamatun oppeja enemmän kuin luterilaisissa maissa. Luterilaisuushan muovaa oppejaan uusiksi koko ajan, "ajan hengen mukaisiksi".
Myös minä haluaisin tietää,? Eiköhän me luterilaiset olla niitä rauhallisempia jos uskokiihkoilijoihin tänäpäivänä verrataan?
Onpa kokemusta toisenlaisestakin "uskosta" elämän varrella.
Niin, kunpa osaisikin olla vihassakin viisas!
Miten aikanaan ero satutti, se vakio kuvio, vaan sitten kun kuulin muutaman vuoden päästä "onnen"
loppuneen, oli ihmeissäni kun sydämeni ei laulanut onnesta, vaan oli todella pahoillani. Saivathan he yhteisen lapsenkin.
Liekö aika, vai ymmärryksen lisäys kohdallani.
Missä ikinä on väkivaltaa enempi käytetty kuin uskonnon tuomisessa, kertoo historia.
Onneksi nyt on vapaus, uskoa tai olla uskomati.
naisten vapautumista näiden perheissä esiintyvien ongelmien syyksi?
se on vain yksi osasyy. Muita ovat ahneuden lisääntyminen, synnintunnon heikentyminen (olemattomiin) jne. Ei se ole naisten syy. Mutta naisten vapautuminen on osaltaan siihen johtanut. Kilpailuun sukupuolten välillä.
ja väärissä asioissa, kilpailuun tasa-arvosta.
Nykyinen miesystäväni on roomalaiskatollisen oppien mukaan kasvatettu ja saanut aikuistuttuaan tarpeekseen siitä ahdistavasta uskosta, jossa pienten poikien piti ripittäytyä olemattomia rikoksiaan ja kuunnella papin vihjailuja seksuaalisen pidättyvyyden tärkeydestä jo ennen kuin poika edes tiedosti omaa seksuaalisuuttaan. Nykyään katollisen kirkon piirissä myllästäneet pedofiilit on saatu jonkinlaiseen tarkkailuun. Seksuaalinen pidättyväisyys on turhauttavaa ja teettää pahoja tekoja. Tyydyttävä rakkaussuhde johon liittyy säännöllinen seksi kasvaa ja kukoistaa.
Nainen on yhtälailla kuten mieskin seksuaalinen, joka kaipaa kosketusta ja rakkautta, mutta myös koskemattomuutta ja kunnioitusta. Aikojen alussa Jumalan antoi naiselle lahjan ja kyvyn, saattaa maailmaan jälkipolvia yhdessä miehen kanssa. Tuota seksuaalisuuden lahjaa monet uskonnot ovat polkeneet maahan. Luterilaisuudessa naispappeus ja naisen tasa-arvo on muutamia vanhoillisia ajattelijoita lukuun ottamatta hyväksi koettu.
...on heittänyt kuperkeikkaa. Muistaakseni 60-luvulla aviorikoksen tehnyt äiti ei saanut lastensa huoltajuutta, vaan lapset jäivät isälle. Nykyisin isän asema erossa on heikko. Syyllisiä eroon ei etsitä. Lapset ja koti jäävät äidille, jos tämä niin haluaa. Joidenkin miesten on vaikea hyväksyä tällaista tasa-arvoa. Muutos on ollut liian raju.
ennekaikkea katsotaan jos/kun yhteinen koti jää vaimolle..ja samalla kuitataan lasten elatusmaksut 18 sta ikävuoteen saakka, ja se on pitkä sentti se..
...ja demokratiassakin on aina marginaaliryhmiä, jotka joutuvat kärsimään. Kuten ne isät, jotka olisivat olleet parempia vaihtoehtoja lastensa huoltajiksi. Mutkun mutkun... Suomessa lasten etu = äidin etu. Siitä pitävät huolen lastenvalvojat (naiset) huoltajuuslausunnoissaan.
Mutta kun demokratiassa eletään, on tyydyttävä enemmistön päätöksiin, vaikka ne epäoikeudenmukaisilta joidenkin kohdalla tuntuvatkin.
Joskus olen miettinyt, pitäisikö ehdottaa siirtymistä "huutolaissysteemiin". Lapset saisi erossa se osapuoli, joka suostuu pienempiin elatusmaksuihin?
(vaikka nyt äidin tuossa yhteydessä mainitsinkin), että äiti olisi välttämättä se paras/parempi lasten huoltaja, vaan että aina pitäisi katsoa ennenkaikkea lapsen etu kun
k o t i a hajoitetaan.
Vai eikö lasten turvallisen kehityksen kannalta ole parasta että he saavat jäädä tuttujen kavereitten- tuttuun ympäristöön jatkamaan elämäänsä, - joko isän tai äidin kanssa?
Ja, eihän nyt huutolais käytäntöön enää, se maksaa eli osallistuu lapsen elatukseen, joka lähtee ilman lapsia.
Tosin yhteishuoltajuuskin on nykyään "muotia", - siitä vaan en ole vakuuttunut kuinka se käytännössä tasapuolisesti toteutuu..
Minunkin exäni kokee suurta vääryyttä. Olen kuulema manipuloinut lapset tai nuoret mukaani.
Saas nyt sitten nähdä kuinka käy, kun olen ennen eroa halunnut sosiaalitätien ottavan kantaa lastenkasvatukseemme ja exäni lastenkavatusmenetelmät ovat tänä päivänä lastensuojelurikos. Perheneuvolan nuorisotyöntekijäkin (mies) silminnähden pelkäsi haastatella raivokohtauksen partaalla olevaa miestäni :).
Ei tämä ole syytös sinua kohtaan: Tarpeeksi luonnehäiriöinen (olipa sitten mies tai nainen) kertoo aivan avomielisesti omista oikeaksi kokemistaan "menetelmistä" myös virallisemmille tahoille. Hän löytää aina jonkun selityksen tai kummallisen oikeutuksen ihan mihin vaan. Muilla ei tietenkään ole samoja oikeuksia.
Vertailun vuoksi vain tämän kirjoitin.
...yksinhuoltajuudesta, jos lähivanhempi sen pään ottaa.
Yhteishuoltajuus voi olla kuten minulla on aina ollut täysin yksinhuoltajuutta. Rahaa olemme kyllä saaneet riittävästi ja lapsiin on isällä hyvät suhteet ja lasten vierailut, edestakaiset lentomatkat ja lomakulut hän on kaikki maksanut. Ehkä yksinhuoltajuus oli minun tapauksessani käytännön sanelema pakko sillä ex:ni asuu ulkomailla.
"Rahaa olemme kyllä saaneet riittävästi ja lapsiin on isällä hyvät suhteet ja lasten vierailut, edestakaiset lentomatkat ja lomakulut hän on kaikki maksanut."
Ja sinun mielestäsi hän ei ole hoitanut osuuttaan yhteishuoltajuudesta?
Olenko minä itsekäs ihminen kun hoidin lapset yksin, tein vaativaa työtä kodin ulkopuolella, kuljetin lapset aamulla hoitoon hain illalla. Pidin kodin siistinä ja ruokin lapset, kuljetin harrastuksiin ja kavereitten luokse. Valvoin öitä kun lapset sairasti ja aamulla kiirehdin taas työpaikalle. Hoidin arjen käytännöt niin kauan kuin lapset tarvitsivat. Nuorin oli 3-vuotias kun erosin, 13-vuotta karkeasti ottaen ilman lomaa tai vapaapäiviä ihan itselleni.
Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Olen tyytyväinen se työ, jonka tein on kantanut hyvää hedelmää. Tänään olen hyvin ylpeä itsestäni ja lapsistani.
ilmeisesti eronnut siihen aikaan, kun ero ei vielä ollut pelkkä "lapset äidille - ruokot isälle" -automaatti.
Sen sijaan, että vastaisit selkeään kysymykseen alatkin kehua itseäsi. Lue kysymykset, ennenkuin vastaat, niin fiksut ihmiset tekevät.
Ex-mieheni ja hänen sukunsa on suhteellisen varakasta ja ex-mieheni hoiti yhteishuoltajuuden rahallisesti hyvin ja hoitaa edelleenkin.
Tässä ollaan yhden ikuisuus kysymyksen keskellä. Raha on tarpeellista, mutta läheisyyttä, hellyyttä ja rakkautta ei rahalla korvata.
Voisitko sinä kertoa hieman itsestäsi ja elämän kokemuksistasi erosi jälkeen?
kuin olisit sensaatiolehden kesätoimittaja. Luulin sinua nimimerkkisi perusteella hiukan sivistyneemmäksi ihmiseksi.
Lapset asuvat virallisesti exän luona. Aluksi en saanut tavata lapsiani, eikä siihen uhkasakotkaan auttaneet, niitä kun ei pantu täytäntöön. Sittemmin, kun exä ei saanut muualta ilmaista lastenhoitajaa, toi lapset minulle. Viikonlopputapaamiset venyivät viikoiksi, kuukausiksi, eikä sitä lastensuojelu katsonut heitteillejätöksi, vaikka menetin työpaikkani lastenhoidon johdosta. Piti siirtyä huonompipalkkaiseen hommaan, jossa ei tarvitse reissata ja tehdä ylitöitä. Sittemmin asuivat yli puolet ajasta minun luonani, en jaksanut riidellä asiasta, maksoin siltäkin ajalta ruokot.
Vaikka oli yhteishuoltajuus, en saanut lapsistani mitään tietoja tarhan tädeiltä, opettajilta (naisia), en lastenlääkäriltä (nainen). Vaativat äidin kirjallista todistusta, jotta voivat luovuttaa tietoja. Ei auttanut, vaikka näytin huoltajuuspäätöstä.
Ja kaiken huippuna exä muutti lasten kanssa toiselle paikkakunnalle. Minulta ei kysytty. Kysyin neuvoa lastenvalvojalta, joka asettui exän puolelle.
Eli päätelmäni: ainoa ero yksihuoltajuuteen verrattuna etävanhemman kannalta on se, että lasten sukunimeä ei voi vaihtaa ilman hänen suostumustaan. Ja eiköhän siihenkin joku kiertotie löydy.
Jos lähivanhempi haluaa olla hankala, ei yhteishuoltajuus anna etävanhemmalle mitään. Sen halusin sanoa, mutta taisimme molemmat eksyä hiukan kauas tarkoituksestani...
Minulla on ollut myös samanlaisia luopumisia kuin sinullakin. Minulle nimittäin tarjottiin mahdollisuus siirtyä hyvätuloiseen työhön joka olisi vaatinut matkustamista. Sydämeni itki verta, ammattiani vastaava opetustyö hyvässä firmassa, mutta jouduin kieltäytymään tarjouksesta lasteni tähden. Luonnollisesti jos mieheni olisi ollut paikkakunnalla olisi tuo järjestely onnistunut. Hän loi uraansa ulkomailla, jonne sitten jäikin pysyvästi.
Yksi asia on hyvin en ole pystynyt ; ) manipuloimaan lapsiani isäänsä vastaan ja jos joskus tupisen omiani heille, he pistävät minut ruotuun ja sanovat -älä mami edes yritä manipuloida meitä, ei onnistu-.
Kyllä molemmat isä ja äiti ovat vastuussa, että lapset kasvavat eheiksi aikuiseksi. Avioeroriidoissa tehdään korvaamattomia virheitä kun kielletään toisen osapuolen vanhemmuus.
Mitä tulee sukunimeen sekin voi lyödä joskus korville. Veljeni erosi myös aikoinaan ja hänen aikuinen poikansa muutti äitinsä sukunimen mentyään naimisiin. Olihan se pettymys veljelleni, mutta ei rikkonut onneksi isän ja pojan välejä. Veljeni exän sukunimi oli hieman herraskaisempi kuin tavallinen "Virtanen" ja kun miniäkin oli hieman "herran paskaan astunut" niin sen jotenkin ymmärsi.
Iskikö edellinen kommenttini, tosiasioiden toteaminen, irmatellervon heikkoon kohtaan, seksuaalisuuteen. Onko seksuaalisuus tabu irman elämässä? Onko naisena olemisen ihanuuden kieltäminen ja rakkaudettomuus kylmettäneet irman vietit. Harmi, jäät paljosta vaille. Rakkaudettomuus ja tunteiden tappaminen on paha yhtälö, joka saa aikaan ruumiita.
Muuten, kesätoimittajat valitaan osaamisen ja hyvien ansioittensa mukaan ja moni hakija on tänäkin kesänä jäänyt rannalle.
Suomessa on paljon mielenterveysongelmia ja arvelisin, että aina kaikkien parisuhde- ja alkoholi- ja lastenkasvatusongelmien takana on mielenterveys ongelma.
Väkivaltainen käyttäminen on sairaan mielen aiheuttamaa patoutumaa, silloin jos se ei ole itsepuolustusta. Tämä oli vain minun oma ja ihan äkkiä vedetty johtopäätös perheväkivallasta.
Mielestäni Suomessa vallitsee yhteiskunnassa myös perheväkivaltaa hyväksyvä ilmapiiri.
jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan.
Lapset sysätään syrjään joka asiassa-"kissat ja pennut viimeisenä" tai sitten niistä kasvatetaan ylimielisiä lapsikeisareita joita vanhemmat sitten pokkuroivat.
Todellisuudentaju hämärtyy ja soppa on valmis.
Kukaan ei osaa käsitellä tunteitaan ja niin turvaudutaan kättä pidempään.
Osansa saa myös yhteiskuntapolitiikka joka jäi talvisodan jälkeiseen aikaan.
Kaikki tarvittiin jälleenrakennustyöhön ja naiset ihastuivatkin itsenäiseen asemaansa eivätkä' enää palanneet kotiorjiksi.
Lapset tuupattiin päiväkotiin.
Nyt ne ovat siellä kymkmenen tuntia päivässä ja näkevät vanhempiaan illalla kaksi tuntia ja aamulla tunnin, loppuaika menee nukkumiseen ja päiväkotiin.
Sitten kun kynnelle kykenee noin seitsemän vuotiaanaisketään avain kouraan ja opetetaan mikron käyttö, selviä miten selviät, viinaa saa sitten kaupankulmilta....tarviiko jatkaa...
Vieläkö ihmettelette suomalaista pahoinvointia.
,eristäytyminen ja vainoharhainen mustasukkaisuus, siinäpä ne on suurimmat sopan ainekset jo ovatkin.
Korven surkeat tapaukset ovat parin viime vuoden aikan koskeneet juuri sodan jälkeen syntyneitä ihmisiä (1947 -1955). Keskustellessani nuoruuden ystävättärien kanssa, muutamat heistä hyvin nuorena naineet, ovat hokeneet vuosikymmeniä katkeruuttaan miestään kohtaan, mutta jatkavat ja marisevat. He eivät ole kykeneviä eroamaan se on syntymäkodista opittu esimerkki.
Äitini jutusteli kerran, että totta hänkin oli joskus suuttunut isälleni ja harkinnut häipyvänsä, mutta samaan hengenvetoon totesi, että eihän se olisi onnistunut ja minne minä olisin omasta yhdessä rakennetusta kodistani lähtenyt. Eihän silloin ollut turvaverkostoja ja mahdollisuuksia erota kuten nyt.
Perinteet ja kasvatus sitovat ihmisiä vieläkin kärsimään yhteista taivalta.
Vanhemmilla oli kovasti valtaa aikuisiin lapsiinsa, ei edes uskaltanut ajatella eroa, vaikka se olisi ollut paras ratkaisu. Miten sitä voi erota niin hyvästä miehestä, joka ehti tekemään koko kylän työt ja kävi kotona kääntymässä ja vaihtamassa paitaa.
Kaikilla aioilla tahtoo olla se toinenkin puoli, kenen kannalta sitä milloinkin katsoo.
Joku miehistä narisi, ettei miehet saa huoltajuutta yhtä helposti kuin naiset, missä välissä nämä menevät miehet olisivat lapsensa hoitaneet. Olisihan tietysti vaihtoehto sekin, että ottaa lapsille äitipuolen, sillä menevällä miehellä piti olla paidanpesijä.
Minusta ihmisen on hyvä pohtia elämää, sanotaan sitten vaikka keittiöpsykologiksi.
Aloituksesi aihe on kovin laaja. Todellisessa vaarassa olevat ihmiset keskustelevat suljetuilla keskustelupalstoilla. Sieltäkin saa hyviä neuvoja, kuinka toimia.
Jos puoliso tai ex on luonnehäiriöinen ja siihen liityy esim. mustasukkaisuutta, ei ole turvallista keskustella täällä. Ja niitä luonnehäiriöitähän on vaikka minkälaisia ja nimisiä, siihen ei kenenkään keittiöpsykolgin pätevyys riitä, siihen nimeämiseen.
Lehtikirjoitusten perusteella mustasukkaisuus on joskus "tappavaa".
Yhteiskunta(ja kirkko) on järjestänyt ongelmallisissa suhteissa eläville pareille sovittelupalvelun. Ei ole kyse vain paremmissa piireissä elävien mahdollisuudesta apuun parisuhdeongelmissa vaan sitä apua on kaikille tarvitseville tarjolla.
Tietoa ja apua kyllä löytyy tarvitsevalle. Tältä palstalta sitä ei löydy.
mustasukkaisuus kuuluu mielenterveys asiantuntijoiden hoidon piiriin.
muuta tukea omille ajatuksilleen.
VAstaväittelyä ja sensellaista.
Sitäpaitsi vaikka apua on saatavilla, ei sinne kaikki edes lähde.
Kulissien romahtaminen on joillekin aivan ylitsepääsemätöntä ja silloin ajaudutaan näihin äärimmäisiin ratkaisuihin.
Siinä ei auta edes koulutus tai sen puute jos nupissa niksahtaa jokin ratas pois paikaltaan!
Luin näitä kommentteja ja tuli minulle mieleen, että jotakuta saattaisi tänne kirjoitaminen auttaa esim.siinä mielessä, että kirjoittamalla tänne "joutuu" miettimään ja erittelemään ajatuksiaan.
Eli ennenkuin kukaan olisi kirjoitukseen vastannutkaan, asioitten työstäminen on alkanut.
- Jos sitten vielä saa "vertais"vastauksia ...
.....Vastauksia joihinka voi peilata omia tuntojaan ja elämäntilannettaan, NIIN voisi oikeasti ajatella, että tänne kirjoittaminen voisi auttaa jotakuta ihmistä hänen ahdistuksessaan tahi antaisi hänelle sen tarvittavan sysäyksen avun hakemiseen.
Oun seoranna vuoskaosia näetä palstoja, siinäkin tarkotuksessa jotta löytäesin tiältä itellenni kunnollisen suomalaesen mieshenkilön kaveriksein ja ystäväksein.
Enpä ou mittään huomanna tällä rintamalla.
En toellakkaan eti enkä tarvii ruusutarhoo tms.Haluaisin kohata kunnon miesimmeisen. Olisko Sinulla aekoo jutella minun kanssa, tehä yhessä sapuskoo, kenties käövä pelekestään kävelyllä tae jopa elokuvissa? Mittee muita rientoja löytynee ja mitkä miellyttännee, niistähän voe sopia.
Enpä tässä kerrokaan enempää. Kuten kerroin, olen kiinnostunut juuri Sinusta, oletpa nyt täällä tai et.
Lähden aamulla kotiin. Olisinpa todella iloinen, jos saisin vastauksen tähän viestiini!
Parh. terv. HML
Tälläinen aloitus voi auttaa ihmistä, joka on umpikujassa ja etsimässä ulospääsyä avioliiton ristiriitoihin. Ihmiset voivat tuntemattomina purkaa sydäntää ja huomaavat, että on muitakin joilla on saman suuntaisia ongelmia. Se on alku tiedostamaan, että ei ole yksin "sairas". Aihe on laaja ja esimerkit sen mukaan laidasta laitaan mitä tulee näihinkin korven tapauksiin, mutta huoli on yhteinen.
Henkilökohtaisesti olen aivan tyypillinen luonnehäiriöisen puoliso tai ex. Tarinani on melkein 1:1 samanlainen kuin muidenkin vastaavissa tilanteissa elävien. Minä olen kuitenkin selviytynyt erostakin hengissä. Ei olisi tullut kuulonkaan, että olisin vain "saanut tarpeekseni" ja lykännyt puolisolle eropaperin kouraan tai että ero olisi ollut yhteinen päätös. Ja hihkunut voitonriemuisena suuren helpotuksen vallassa, että pääsinpäs siitä eroon...
Jos ei ole suunnitellut poistumista paikalta etukäteen ja mihin ja miten, aika heikoilla on.
Jos tietää toisen hallitsevan huonosti aggressiivisuutaan ja olevan purkauksellinen, on viisasta silloinkin varoa. (tämä sitten voisi tästä taas rönsyillä siihen, että tämä aggressiivisuuden hallinnan heikkous on ihan oma juttunsa, ei välttämättä liity luonnehäiriöön tai on oma osa-alueensa)
Näitä voi ennakoida itsekukin, joka toisen ihmisen tuntee. Miettii vaan, kuinka tarina voisi jatkua.
En usko, että on helppoja eroja joissa vain viedään paperit eteenpäin, vaikka yksinkertaistinkin tuon asian eräässä alkukommenteissani.
En ole vielä tavannut yhtään onnellista hihkuvaa eroajaa, mutta halusit kai hieman provosoida viestilläsi.
Tuolla alempana on hyvä kommentti se kertoo kuinka jotkut luonnetyypit itse omatoimisesti hakeutuvat vaikeuksiin provosoimalla puolisoa väkivaltaan. Mitä mieltä olet tuosta aika iskevästä kommentista?
Olen itse -luojan kiitos- hyvin heikosti provosoituva. Jonkun lähes viikon yhtämittaisen valvottamisen jälkeen olen harmistuksissani särkenyt astioita ja voitonriemuahan siitä luonnehäiriöinen tunsi.
Toinen lapsistamme provosoitui puolustautumaan aggressiivisemmin eli olen nähnyt kyllä, miten se provosointi toimii.
(tämä "luonnehäiriöinen" voi pitää sisällään alkoholisteja, narsisteja, riippuvaisia jne. jne.)
Hoitoon saa vain itsensä sairaaksi kokevan ihmisen.
Mustasukkaisuutta omana terveenä luonteenominaisuutenaan pitävää ihmistä ei kukaan saa hoitoon. Ei liioin ala hoitamaan. Silloin kun se on luonteenominaisuus, se ei olekaan varsinainen sairaus.
...yllättävää kyllä, ajatellaan,että jos minä en häntä saa, niin ei sitten kukaan muukaan!
Tai kun minä en häntä siedä, niin ei hän SAA olla Onnellinen kenenkään toisen kanssa, siispä nappi otsaan:(
Lapsiakaan (jos Heitä on) ei kukaan toinen Mies ala Kouluun ja Harkkoihin kuljettamaan. Kiintyvät pian häneen.
Naisten väkivaltarikokset ovat (vielä) harvinaisempia kuin Miesten...mutta!:/(
Suomalainen elää kulisseissa mahdollisimman pitkään, ettei naapuri ja kaverit VAAN saa tietää asian oikeata laitaa:/(
Sitten kun kilahtaa, on jo myöhäistä ja lööpit pursuavat ja lehtirahat kolahtavat lehtiMogullien taskuihin:(/
puolison tai ex-puolison tappomeininki kuulu normaalin, terveen länsimaisen ihmisen tapoihin.
Toi kirjoituksessasi esiin vain miesten väkivaltaisuuksia. Oletko sitä mieltä, että naiset eivät syyllisty vastaaviin? Ja mikähän erinomaisuus suomalaisessa naisessa piilee, että osaa niin tehokkaasti provosoida miestään, että tällä hummeetivesi sakkaroituu totaalisesti?
mutta kahden viime vuoden aikan sattuneet useat kuolemaan johtaneet pakkoerot täällä perukan puolessa olivat lähtökohtana aloitukseeni.
En asetanut keskustelun lähtökohdaksi mies vastaan nainen näkökulmaa siis sitä kumpi heiluttaa kirvestä hanakammin. Tapahtumat kertokoon puolestaan ja jokainen tekee omat johtopäätöksensä.
Olen itse hyvin voimakas ja määrätietoinen nainen ja uskon sen miehen olevan pienoisessa vaarassa, joka uskaltaa nostaa kätensä minua vastaan ; ) Tappamaan tuskin pystyn jos ei vahinkoa pääse tapahtumaan.
Fyysisesti usein heikompina käyttävät sanoja aseenaan. Henkinen väkivalta ei ole yhtään hyväksyttävämpää kuin fyysinenkään. Totta on myös mielestäni se, että joku nainen jossain saattaa provosoida miehensä väkivaltaan. Joidenkin ihmisten luonteessa on niin syvällä uhrin osa, että he tekevät kaikkensa saadakseen puolisonsa tai läheisensä tekemään jotain, mistä voi syytää. Siinä on sitten puurot ja vellit sekaisin.
Toisen provosoituminen on ikäänkuin palkkio provosoijalle.
nostaa kättään sinua vastaan. Oletko voittanut joka erän? Pistevoittoja vai teknisiä tyrmäyksiä? :)
Hyvä kysymys jota olen jo odottanutkin ; ) Vahvat voimakkaat miehet etsivät rinnalleen pehmeän vaimon. Saman pätee myös naisiin, minulla on aina ollut pehmomiehiä. En voi sietää maghomiehiä ja elvistelijöitä.
En ole ikinä kohdannut väkivaltaa läheisiltäni.
Kaikki miessuhteeni aina nuoruudesta tähän päivään asti ovat sujuneet ilman käsirysyä, mutta sananhelinää on ehtinyt keräytyä koppaani.
Mökillä joku vuosi sitten ystävättäreni miesystävä kävi kimppuuni yöllä nukkuessani. Ei yritä varmasti samaa enää koskaan. Lähti ylisiltä vauhdilla ja kolinalla alas ja se keisi puitiin käräjillä. Ahdistelu tuli lemmenkipeelle sulhaskanditaatille kalliiksi. Laskisin tapauksen tyrmäykseksi.
kuin ainainen kitinä. Ellei avioliitto toimi, siinä on turha roikkua. Eri asia on, jos pari tahtoo kaikesta huolimatta vaan roikkua siinä.
Väkivaltaisuuksiin ryhtyy vain sellainen, jonka mieli ei ole ehyt. Voi olla kyseessä pitempiaikainen ongelma tai jostakin tapahtumasta syntynyt äkillinen impulssi. Eikä tämä aivan varmasti ole uutta, vain meidän aikaamme liittyvää!
Jos naisten vapautuminen onkin aiheuttanut sen, että he rohkeammin uskaltavat ottaa eron ja vastuun itsestää ja lapsistaan, syy on aivan selvä. Vapautuminen on syntynyt siitä, että naiset ovat lähes poikkeuksetta mukana työelämässä, heillä on ammatti, koulutus, omia tuloja, omaa omaisuutta. Vielä äitiemme ja varsinkin isoäitiemme nuoruudessa tilanne oli ihan toinen. Pelkästään avioliittolaki oli naisen kannalta epätoivoinen silloin! Jos lakiuudistukset ovat parantaneet erotilanteessa naisen asemaa, kyllä se voi jostakin yksipuolisesti ajattelevasta miehestä tuntua väärältä ja epäoikeudenmukaiselta.
En lisäksi ollenkaan usko, että väkivaltaisuus avioliitossa olisi mitenkään juuri suomalainen ilmiö. Kyllä ihmiset ovat ympäri maapalloa samanlaisia, kulttuurierot, uskonnot, sekä avioliitto- ja omaisuuslait vain asettavat ihmiä erilaisiin tilanteisiin, erilaisten mahdollisuuksien tai rajoitteiden eteen.
Isä hoiti lapset
hoiti heidän harrastuksensa
kuulusteli kotiläksyt
pesi pyykit laittoi ruuat.
Äiti tukka putkella
uraputkessa
pitkää päivää (liikeneuvottelut)
Pariisin, Brysselin matkoja
tapasi mielenkiintoisia uraputkimiehiä.
Äiti tuli kotiin
joi taxfree -punaviiniä
rohkaistui
ja sanoi isälle:
sinä olet nyt tästä pelistä pois,
ota vuoteesi ja käy, häivy
minun ja lasteni kotoa.
Mies tiesi mahdollisuutensa
valitsi pienimmän riesan tien
PAM!
Isä hoiti lapset, heidän harrastuksensa, kuulusteli kotiläksyt, pesi pyykit ja siivosi.
Vaimolle jäi ruoan valmistus, joiden raaka-aineet olivat jo valmiina jääkaapissa.
Vaimo sanoi eräänä päivänä "haluan pois tästä ikävystyttävästä kodista" haluan aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä. Haluan sinut ja lapset pois elämästäni.
Vaimo lähti. Mies jatkoi elämäänsä lasten kanssa, olin onneton, mutta hoiti lapset ja kodin hyvin, opetteli ruoanlaiton. Löysi ajanoloon uuden ystävän ja elää nyt tasapainoista hyvää elämää. Ei siis mitään pum..pum..juttuja jos itsetunto on vahva ja iskuja kestävä.
Toinen tapaus, jossa äiti kertoi jättäneensä lapset miehelle, koska tiesi miehen hoitavan lapset paremmin. Sekä, että mies ei olisi pärjännyt ilman lapsia. On miehiä joille lapset ovat kaikki kaikessa ja he haluavat ottaa vastuun lapsista eron jälkeen. On myös naisia jotka tämän ymmärtävät.
uskallan väittää,että ainakin muutamissa tapauksissa
juuri ERO on näiden surullisten perhetragedioiden
ja itsemurhienkin syynä.
Ei sinun tarvitse sitä tosiasiaa painottamalla väittää avioeron uhkalla jo sinänsä on selvä syy-yhteys itsemurhatilastoihin ja muihin perheväkivalta tapauksiin. Jos ei ole henkistä kanttia kaataa kulisseja ja ottaa henkilökohtaista konkurssia vastaan niin sitten kai on parasta luopua kaikesta ja pam...
??????????????????????????????????????????????????????
ole syy niihin.
Kukaan ei tiedä mikä olisi ollut lopputulos ilman eroja.
Jos ihminen on onneton huonossa liitossa, miksi kiduttaa itseään ja muita vain "kulissien" ja muitten ihmisten takia.
erosi sitten tai ei.
On sellaista laatua, joka tappaa hitaasti ja kiduttamalla.
Sellainen rakkaus häivyttää ihmisen oman persoonan ja itsetunnon pisara pisaralta kunnes ei ole jäljellä kuin riutunut ulkokuori jos sitäkään.
Oliskos sellainen sitä paljon puhuttua ikuista rakkautta?
Minulle pariterapeutti ainakin sanoi, että parisuhteen kuuluisi antaa voimia, ei kuluttaa niitä.
Näytän kyllä aika nääntyneeltä minäkin, kieltämättä :) Ei paljon markkina-arvoa tällä olemuksella :)
niin tärkeää ole kunhan vaan sais takaisin ihmisarvonsa.
Sillä konstin se markkina-arvokin paranee ajan myötä, toivottavasti, heh.
Sanotaan, että ihmisen kauneus lähtee sisältä.
( Minä vierastan hymiöitä)
Ennen avioitumista niin vilkkaat sosiaaliset suhteet raunioina. Vieraatkaan eivät halua tulla kylään paikkaan, jossa voi tulla loukatuksi. Itse ei lopulta enää jaksa pitää yllä suhteita ulkomaailmaan. Kaikki hienot huonekasvit, jotka toi tullessaan, kuolivat jo vuosia sitten jne. Ei enää jaksanut siivotakaan, kun mikään ei kelvanut. Siinä sitä on lähtökohtaa uuden rakentamiseen. Ja omalle elämäntyölleenkin(työpaikalle) saa sanoa hyvästit yhdessä exän kanssa.
Sama lopputulos, näännytetäänkö toinen hengiltä vai haetaanko samointein haulikko.
En ole markkinoilla, mutta itsetuntoa olen kasvattanut lähes nolla pisteestä. Miten sitä voikin olla niin ala-arvoinen ihminen toisen silmissä, että hän saa hävetä joka kääntessä. Pikku hiljaa olen saanut kerättyä itseni kasaan ja uskallan jo olla luontevasti ihmisten ilmoilla.
Henkinen väkivalta on hirvittävä ase, jota tavallisesti käyttää se, joka hoitoa tarvisi. Fyysistä väkivaltaa en joutunut koskaan kokemaan, mutta henkistä kyllä ja se voi olla todella ovelaa alistamista, jossa ihmiseltä viedään kaikki yhteydet muihin ihmisiin, kodista tulee vähitellen vankila.
Henkinen väkivalta on helppo pitää piilossa ulkopuolisilta. Eli se on todella pirullista.
Läheisiään henkisesti tai fyysisesti vahingollisesti kohteleva ihminen ei ole vahva, vaikka saattaa sellaiselta näyttää. Ulkopuolisille sellainen ihminen on usein mukava, eikä kukaan voi uskoa... Yhteydet muihin ihmisiin katkaistaan ovelasti käyttäytymällä sopivan huonosti esim. puolison läheisiä kohtaan.
Ihmiset, jotka hurskastelevat, etteivät ole joutuneet tai voisi joutua sellaiseen, ovat väärässä. Kuka tahansa voi. Eli ovat vain tietämättömiä ilman omakohtaista kokemusta.
Meidän iässämme todennäköisyys kohdata tämäntyypisiä ihmisiä on vielä suurempi kuin nuoremilla. Osaavat olla harvinaisen mukavia. Aluksi. Saavat helposti toisten myötätunnon puolelleen. Olen nähnyt viitteitä sellaisesta jopa tällä palstalla.
Rakkauden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Ei rakkaus tapa.
Tuskinpa rakkaus tappaa, sanot sinä paskat tai mitä vaan. Rakkauden puute tappaa.
Se miksi Matti useinmiten lyö Maijan hengiltä, kuin Maija Matin, ei selviä ihmettelemällä meidän kylän tapauksia.
Kenties fysiikan laki ylittää monetikin kemian prosessin.
Itsekäs (terveestikin) ihminen on valmis nujertamaan läheisensä pelkän oman hyödyn tavoittelusssa.
Esim. olemalla kaltaisesi liian oivallinen palstakirjoittaja saatat tappaa satoja ajatuksia, jotka muuten tänne muljahtaisvat.
Siinä sitten saattaa paine kasvaa, ja kirves kohota, vaikka runosi olisi kuinkakin hyvä.
Olen varma, (kuten aina sinäkin mielipiteissäsi) että liian usein ruvetaan määräämään, neuvomaan, ohjaamaan, opastamaan ym. ym kumppaniaan tekemään oikiasti oman halun ja käsityksen mukaan.
Ilta Sanomamien lööpit ovat juuri tälläisiä kuin aloitukseni otsikko. Lööppi avaa kiinnostuksen vaikka itse jutulla onkin erilainen tarkoitusperä.
Olet oikeassa ei rakkaus tapa vaan rakkauden puute. Senhän on itsestään selvyys ja sen on moni keskustelija sekä yllekirjoittanut tässä ketjussa jo aikaisemmin maininnutkin.
Tuo ensimmäinen lauseesi olet muotoillut haluamaksesi seuraavasta asia kokonaisuudesta.
"Keittiöpsygologian kokemuksella jaetaan (palstalla) auliisti ohjeita, kuinka pitää yrittää ja jaksaa kituuttaa sekä kestää vastoinkäymiset sillä yksinkään ei ole hyvä olla"
"Paskat sanon minä, ihmisen on oltava myös terveesti itsekäs."
Kirjoitit minulle seuraavasti:
"Esim. olemalla kaltaisesi liian oivallinen palstakirjoittaja saatat tappaa satoja ajatuksia, jotka muuten tänne muljahtaisvat.
Siinä sitten saattaa paine kasvaa, ja kirves kohota, vaikka runosi olisi kuinkakin hyvä."
Olen pahoillani jos palstalla oloni ja yhteiskuntamme ajankohtaisiin aiheisiin keskittynyt kirjoittamiseni tappaa satoja alatuksia ja nostaa kirveet koholle. Sehän ei ole lainkaan harrastukseni tarkoitus vaan päinvastoin haluan oppia ymmärtämään toisten kokemuksista yhteiskuntamme erilaisia ilmiöitä.
No, mutta en aijo kuitenkaan konettani kiinni pitää vaan kirjoitan edelleenkin kun asian tynkää löytyy ; )
unohtuivat rakkaus -sanasta.
Ei unohtuneet prikut pitää vaan oivaltaa kirjoitettu alustus ja sen sisältö, eikä höperehtiä jonninjoutavia keskustelun keskellä. Pirre panee "prikut" omille haluamilleen kohille.