Onko tosiaan niin, että jos työmarkkinatuki on tullut soviteltuna ansiotulojen takia ja työ loppunut, sitä ei voida jaksottaa käyttämällä 21,5 kerrointa vaan ne otetaan täysimääräisenä huomioon jolloin yhdeltä kuukaudelta ei tule ollenkaan toimeentulotukea?
Kävin sossulassa heinäkuun laskelmaa tekemässä ja olin ollut toukokuun puoliväliin saakka osa-aikatöissä. Minulle oli tullut työmarkkinatuki toukokuun alkupuolella ja seuraava 9.6. Kesäkuunlaskelmassa sosiaalityöntekijä (sijainen) huomioi vain toukokuun tulon, koska kesäkuun tukea ei koneella vielä näkynyt ja minulle oli koko ajan sanottu että jaksotus aloitetaan heti kun koneella näkyy kaksi suoritusta. Heinäkuussa asia olikin niin, että multa olisi jo kesäkuun laskelmassa pitänyt huomioida sekä touko- että kesäkuun tuet, jolloin en olisi saanut ollenkaan toimeentulotukea. Heinäkuussa tuli täysimääräinen työkkärituki, jolloin sossu sanoi, että laskelmassa olisi pakko huomioida sekä kesäkuun soviteltu työmarkkinatuki että heinäkuun täysimääräinen tuki, koska jaksotusta ei voida käyttää kuin täysimääräisen tuen laskemiseeen.Neuvotteli tästä kyllä pitkään toisen työntekijän kanssa, mutta näin kuulemma on.Onneksi jättivät huomioimatta tuon kesäkuun sovitellut, koska olisi aiheuttanut kohtuuuttoman tilanteen, mutta silti ihmettelen, onko asia tosiaan niin, että jaksotusta käytetään vain täysimääräisen tuen huomioimisessa ja miksi näin?
työmarkkinatuen jaksotus
3
363
Vastaukset
- monia...
Ei tuosta kirjoituksestasi paljoa selvää saanut.
Siis jos tulee 2 työmarkkiantukea saman kalenterikuukauden aikana, sossu voi alkaa käyttämään toimeentulotuen laskennassa kerrointa 21,5 määrittäessään kuukausiansiota. - jaksotus
Meidän kunnassa jaksotus alkaa silloin, kun on saanut kaksi täyttä (20 päivän) työmarkkinatukierää. - Jos työmarkkinatuen maksatuksessa on ollut katko ja sitten Kela maksaa ensin esim. 10 pv, niin voi olla että ensimmäisessä kuukaudessa tulee huomioitavaksi sekä 10 että 20 päivän maksuerät, etenkin kun se ensimmäinen 10 pv tuppaa tulemaan vähän jälkijunassa. - Mutta nää on vähän tapauskohtaisia juttuja ja voidaan käyttää harkintaa kuten kohdallasikin.
- ap.
Kysymys oli ekassa viestissäni siitä, että eikö soviteltua työmarkkinatukea voida jaksottaa? Tuet ovat siis olleet ajallisesti täysiä tukia, mutta määrä on ollut soviteltu palkkatulon kanssa.
Jos kahta täysimääräistä työmarkkinatukea ei ainakaan tampereella saa ottaa huomioon samassa laskelmassa, miksi sovitellut saa? tai jos toinen on soviteltu ja toinen täysimääräinen, miksi molemmat voi ottaa huomioon samassa laskelmassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750