Kirjoittele kaipuusi tänne tai mihin tahansa, kunnes helpottaa, ehkä. Elä kuvitelmissasi ja haaveissasi, sillä vain näin parhaiten myöhemmin tajuat ja kadut elämätöntä elämääsi. Auttamattomasti liian myöhään...
Ikävöi, kaipaile
ja haaveile
111483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...mitenköhän sitä onkin aina niin varovainen ja järkevä. Tietysti järkevä pitääkin ollakin kun on naimisissa, mutta kun se ruoho tuntuisi olevan vihreämpää siellä aidan toisella puolella.
Eipä ole ennen tälläistä tunnetta ollutkaan, mutta eipä tuo toinen osapuoli tule sitä tietämäänkään. Ehkäpä pysyn vaan tuon ukkokultani vieressä.....ja haaveilen saavuttamattomasta
isketään silmää;) kun ensi kerran kohdataan .
mahdollisuus kirjoittaa tänne, kun se pallo on heitetty, mutta sitä ei otettu kiinni.
Siispä ne tunteet, jotka olisi voinut kertoa, täytyy sanoa täällä. En ainakaan kadu sitä, etten olisi antanut hänelle mahdollisuutta edes sanoa ei.
Ei se tarkoita, että elämä jää elämättä, ei ainakaan minulta, se vain on toisenlaista, ilman rakkautta, tai valittämistä. Pikkuhiljaa sitä hyväksyy sen, ettei minusta voi kukaan voi välittää, olisi pitänyt uskoa jo kauan aikaa sitten. Ettei ansaitse mitään, en vain ymmärrä miksi, kun olen aina antanut kaikkeni, sieluni ja sydämeni, mutta ehkä se onkin se virhe, pitäisi olla kylmempi ihminen.
Se tarkoittaa myös sitä, ettei enää toivo mitään, tyytyy siihen.
Eikä se ole katkeruutta, ei kannata katkeroitua miehen, tai rakkaudenkaipuun takia.
Mutta koska olen sen niin monta kertaa kuullut ex mieheltänikin aikoinaan, ja täälläkin, kirjoitan mitä tahansa, vastassa on vain vittuilua.
(Siis minkä kuullut, "älä aina lässytä siitä rakkaudesta, ei sinussa ole mitään mitä voisi rakastaa")
Niin voinhan sen lopettaa omalta osaltani, minulta ei enää tule hänelle mitään kaipaus tms viestiä.
Niin tämä T. mies voi nyt huokaista ja jatkaa elämäänsa, ihastunut nainen häipyy näiltä palstoilta.
tulla protestoimaan!!! Antaa niitten kadonneitten pallojen olla!! Ne on täysin arvottomia!
Minäkin täällä itkin aikani samaa virttä kun muutkin, ikävää, itsesääliä jne. Lopulta joku potki päähän kunnolla, käski olla ruikuttamatta ja tehdä elämälleni jotakin. Luettuani sen alkoi naurattamaan, ja heti seuraavana iltana pistin profiilin toiseen treffipalveluun. Ja voi vima sitä vientiä!!! Jokainen tarjolle tuleva on sata kertaa parempi kun tämä jonka perään suotta ruikutin!!!
Uskokaa että jos yksi jättää, pettää tai ei välitä, niitä on tuhansia parempia jotka vaan odottelevat juuri sinun ilmaantumistasi kuvioihinsa!!!
Tv eilen onneton, tänään onnellinen! Elämä ei pelkästään hymyile, se nauraa riemukkaasti ja vilpittömästi!!! Jokainen voi vain itse muuttaa elämäänsä!
Joka sulle noin sanoi tuossa alempana. Tästä sivusta huutelen. Mutta itse en seiso sanojeni takana kuitenkaan. Yhden ihmisen olen saanut mielen päälle ja hänet siellä pidän vielä pitkään. Mutta en ruikuta enkä itke.
Kiva jos sulle kävi noin mukavasti. Itse en treffailisi kuin yhden kanssa ja häntäpä odottelen aika pitkään vielä. Turhaa tai ei. Mutta onnea sulle!
koska lauantaina alkoi vienti...:)))
Tiedäthän, että olemme erilaisia, jokainen. Jokaisen meistä sielu, sydän rakentuu, kerrostuu eri tavalla. Joillakin järjen vaste toimintaan nähden on välitön. Pettymykset, takaiskut, kuitataan olankohautuksella ja sitten vain uutta matoa koukkuun. Toisilla taas tunteiden käsittely menee pitemmän kaavan kautta, vaikka kaikki tieto on olemassa, ei järki riitä hallitsemaan kaikkea. Riippuu tietysti elämänkokemuksesta, ja tunteen syvyydestä, miten asiaan reagoidaan, miten kauan trauman käsittely kestää.
Minusta on kohtuutonta vähätellä tai halveksia ihmisiä joilla käsittelyajat ovat pitempiä ja raskaampia. Jotkut joutuvat turvautumaan jopa kemialliseen apuun, etanoliin, psyykenlääkkeisiin, nikkeli- taikka lyijynappeihin... Nämä palstat ovat taivaan lahja ihmisille, jotka ovat todenneet kirjoittamisen olevan hyvää terapiaa. Aikaisemmin käytettiin päiväkirjoja, joihin tunteet purettiin. Nämähän ajavat lähes saman asian, ja palautettakin saa melkein välittömästi. Monenlaista palautetta, myös sellaista joka auttaa trauman käsittelyssä. Miksi joku haluaisi riistää näiltä ihmisiltä tämän terapiakeinon?
Uskon, että ihminen joka ei ole täällä esilletulevia tunteita, asioita itse kokenut, ei täysin ymmärrä miten mieltä järkyttäviä, vaikeita, nämä asiat voivat ihmiselle olla. Viittaan edelleen elämänkokemukseen ja tunteen, trauman syvyyteen. Provosoinpa hieman: Tottakai voidaan ajatella että paras ratkaisu olisi jos kaikki ikävöivät, surulliset, haaveilijat laitettaisiin pehmeään pyöreään huoneeseen kera köyden, japanilaisen miekan, myrkkykapselin taikka muun soveltuvan itsensätuhoamisapuvälineen. Silloin ei syyttömien, viattomien kanssaihmisten tarvitsisi "kärsiä" näiden traumojen käsittelystä. Hehän ovat aina syyttömiä, osattomia näiden ihmisten tilanteeseen? Ja ne jotka tulevat ulos pyöreästä huoneesta omin jaloin ovat edelleen elinkelpoisia yksilöitä?
On niin helppoa osata kaikki (sanoi Leonardo da Vinci) ja tarjota yksi, ainoa oikea ratkaisu kulloinkin esillä olevaan pulmaan. Jokainen meistä kokee elämäsä aikana juuri ne asiat, tapaa juuri ne ihmiset, kokee juuri ne tunteet ja pettymykset, jotka kasvattavat ihmistä, vievät häntä tiellä eteenpäin. Ja jokainen meistä suhtautuu niihin juuri omalla tavallaan. Eikös se ole oikeudenmukaista?
ajoissa, älä missään nimessä unelmoi netissä. Hankkikaa koira heti ja laittakaa se samperin riippukeinu joka kevät siihen pihakoivuun. Miettikää jo keskiviikkona mitä söisitte viikonloppuna. Unohtakaa seksi, koska toista ei tee yhtään mieli. Älkääkä vieläkään unelmoiko netissä. Unohtakaa ystävät, ettehän kuitenkaan pidä samoista. Pysykää yhdessä. Voitte hankkia myös auton, sitä on mukava vahata, kun vahat on muualta loppu. Rakkautta ei tarvita, onhan teillä se saatanan kymppitonnin patja, jossa voitte nukkua. Ja vain nukkua. Sillä noin voitte parhaiten herätä jälkeenpäin ja katua elämätöntä elämäänne, auttamattomasti liian myöhään..
Olisipa ollut edes netti, missä haaveilla, tämänkin tajusin auttamattomasti liian myöhään. Onko nyt myöhäistä?
Onko sinulla mitään käsitystä miten moni netissä tavannut pari päätyy yhteen. Kysypä tuituiltasi missä tapasivat, jos tunnet ketään... sanotaanko alle 40v.
Jos pörräät ristiin rastiin karvanopat heiluen, miksi suret tätä? Eihän se ole sinun elämäsi.
Kadunko elämääni? Kummalinen ajatus. Kadutko sinä nyt omaa elämääsi? Miksi? Tuliko tehtyä virhearviointeja? Ylilyöntejä? Sinä käänsit selkäsi vai sinut jätettiin?