Hei,
minulla ja miehelläni on avoliittoa takana 15 vuotta. Kun tapasin mieheni, olimme eroamassa ex-poikaystävästäni. Kerroin tapaamishetkellä miehelleni, että minulla on vielä suhde. Olin valitettavasti kerran vielä intiimissä kanssakäymisessä ex-poikaystäväni kanssa. Se olisi saanut jäädä tekemättä, vaikka itse olin siinä olettamuksessa, että seurustelu mieheni kanssa alkoi vasta sen jälkeen. Mieheni halusi kuitenkin olla kanssani, ja asia jäi taka-alalle.
Asiasta on siis 15 vuotta aikaa, mutta asia vaivaa miestäni edelleen. Jos olemme juhlissa, kylässä, tapahtumissa (ihan missä vain), niin mies aina löytää jonkun miehen, jonka kanssa minä muka flirttailen. Joskus tämä mies voi olla sellainen, että en ole sellaista väen paljoudessa edes itse nähnyt. Mieheni ei luota minuun, vaikken ole antanut siihen 15 vuoden aikana mitään syytä. Ajattelin suhteen alussa, että käyttäydyn jotenkin flirttailevasti, mutta nyt kun ikää ja itseluottamusta on tullut enemmän, tiedän etten ole sellainen. Olen kyllä ihmisten ilmoilla sosiaalisempi kuin mieheni. Mieheni rajoitti aluksi menemisiäni ystävieni kanssa, jos lähdin kävelylle, elokuviin, mies "itki", että hylkään hänet yksin kotiin. Yhdessä ollessamme hän kuitenkin harrastaa asioita mielummin yksin. Tuntui siltä, että jos minulla sattui olemaan mukavaa, se oli häneltä aina pois.
Olisiko kenelläkään mitään ajatuksia tilanteestamme? Voisinko minä tehdä jotain asialle? Suhteen alkuahan ei saa millään tavalla pyyhittyä pois, varjostaako se suhdettamme loppuun asti? Olemme menossa tänä vuonna naimisiin, mutta mieheni empii sitä, kun ei tiedä olemmeko siihen valmiita. Minä luotan mieheeni täydellisesti ja toivoisin, että hänkin minuun.
minulla ja miehelläni on avoliittoa takana 15 vuotta. Kun tapasin mieheni, olimme eroamassa ex-poikaystävästäni. Kerroin tapaamishetkellä miehelleni, että minulla on vielä suhde. Olin valitettavasti kerran vielä intiimissä kanssakäymisessä ex-poikaystäväni kanssa. Se olisi saanut jäädä tekemättä, vaikka itse olin siinä olettamuksessa, että seurustelu mieheni kanssa alkoi vasta sen jälkeen. Mieheni halusi kuitenkin olla kanssani, ja asia jäi taka-alalle.
Asiasta on siis 15 vuotta aikaa, mutta asia vaivaa miestäni edelleen. Jos olemme juhlissa, kylässä, tapahtumissa (ihan missä vain), niin mies aina löytää jonkun miehen, jonka kanssa minä muka flirttailen. Joskus tämä mies voi olla sellainen, että en ole sellaista väen paljoudessa edes itse nähnyt. Mieheni ei luota minuun, vaikken ole antanut siihen 15 vuoden aikana mitään syytä. Ajattelin suhteen alussa, että käyttäydyn jotenkin flirttailevasti, mutta nyt kun ikää ja itseluottamusta on tullut enemmän, tiedän etten ole sellainen. Olen kyllä ihmisten ilmoilla sosiaalisempi kuin mieheni. Mieheni rajoitti aluksi menemisiäni ystävieni kanssa, jos lähdin kävelylle, elokuviin, mies "itki", että hylkään hänet yksin kotiin. Yhdessä ollessamme hän kuitenkin harrastaa asioita mielummin yksin. Tuntui siltä, että jos minulla sattui olemaan mukavaa, se oli häneltä aina pois.
Olisiko kenelläkään mitään ajatuksia tilanteestamme? Voisinko minä tehdä jotain asialle? Suhteen alkuahan ei saa millään tavalla pyyhittyä pois, varjostaako se suhdettamme loppuun asti? Olemme menossa tänä vuonna naimisiin, mutta mieheni empii sitä, kun ei tiedä olemmeko siihen valmiita. Minä luotan mieheeni täydellisesti ja toivoisin, että hänkin minuun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen kuin tuo miehesi. Vaikka yritän todistella itselleni muuta, NÄEN että hän pitää silmäpeliä suurinpiirtein koko ajan. Se on hyvin tuskaisaa. Mutta miksen ole nähnyt kenenkään muun miesystäväni enkä eksäni kohdalla sellaista. Oletko varma ettei sinulla ja miehelläsi ole erilainen käsitys flirttailusta. Minun mielestäni mieheni ei pidä ollenkaan noteerata ketään ympärillä olevaa naista saati katsoa silmiin - se on joissakin kulttuureissa jopa tahditonta - katsoa ventovierasta hymyillen päin naamaa - toista sukupuolta. Minunkin mielestäni se on jo flirttiä, mitä niistä silmistä muuten haetaan. Haluaisin tietenkin olla lojaalimpi, mutta kun en voi, minun moraalikäsitykseni on erilainen.
löytyy, mutta onko se sitten oikeutettua käyttäytyä mustasukkaisesti, se on eriasia. Eniten minua ihmetyttää kuitenkin miehesi empiminen naimisiinmenosta kun jo olette olleet yhdessä onnistuneesti jo 15 vuotta? Haluaako hän näin pitää sinua varpaillaan koko ajan?
Se on kuule sinun nyt näytettävä mistä kana pissii ja ladeltava ehdot. Jos asia häiritsee noin paljon on asetettava rajat. Miten mikään suhde voi edetä ja kasvaa jos toinen ei luota? Kuinka monta vuotta olet ajatellut odottaa sitä luottamuslausetta? Itse en katselisi tai kuuntelisi turhia marinoita.
Kuten teidän vastauksistanne näkyy, asioilla on aina kaksi puolta. Toisaalta ymmärään miestäni, toisaalta en. Tiedän, että nopeasti hänen käytöksensä saa aikaan sen, että oleskelen neljän seinän sisällä, enkä halua lähteä ainakaan yhdessä mihinkään. Kaikki menemiset tuntuvat vaikeilta, ja aina niissä on sellainen "kielletty" tunne mukana. Vaikka vain lähtisi lenkille kaverin kanssa. "Varpaisillaan olo" kuvaa hyvin juuri tätä tunnetta. Olen miettinyt, että tällä tavalla mieheni on saanut kiedottua minut häneen tiukemmin, mutta toisaalta henkisesti etäämmälle hänestä. Eräs tapa siis dominoida toista. Ja kaksi tähän tarvitaan, myös se kuka on dominoitavissa. Olisi ihanaa, jos voisimme molemmat nauttia toisistamme, yhteisestä elämästämme, mutta elämästä myös yleensäkin. Tuntuu, että omaan rytmiin hengittäminen on kielletty. Olen myös luonut omaan mieleeni tällaisen tavan. Eli olen todellakin mukana myös tässä "leikissä".
Nyt kun olen tullut vanhemmaksi, niin olen tullut päättäväisemmäksi sen suhteen, että minullakin saa olla menemisiä. Eikä minun tarvitse muuttaa käyttäytymistä ihmisten ilmoilla. Ja tarkoitan nyt käyttäytymisellä aivan tavallista kanssakäymistä ihmisten kanssa, oli kyseessä mies, nainen tai lapsi. Minun menemiseni ovat olleet reilun vuoden täysin nollassa, sillä meillä on pieni lapsi. Heti ensimmäisellä menemisellä ihmisten ilmoille nyt tauon jälkeen, tuli tämä mustasukkaisuuskohtaus mieheltäni. Kaikki olikin mennyt hienosti, kun olin kotona ollut lapsen kanssa. Mieheni on kyllä mennyt harva se viikonloppu tapahtumiin, enkä siitä ole ollut katkera tai mustasukkainen. Minun aikani tulee vähän myöhemmin. Nyt tärkeintä elämässäni on lapsi, sitten mies ja lähipiiri, ystävät ja muut menot. Sitten kun näiden viimeksi mainittujen asioiden vuoro tulee, niin yritän päättäväisesti toteuttaa suunnitelmiani ja olla vähemmän huolissani siitä, mitä se vaikuttaa mieheeni. Tietysti kaikella kunnioituksella ja huomaavaisuudella miestäni kohtaan.
Puhukaan juttu selväksi ennen kuin menette naimisiin. Muutoin se jää taakaksi. Me emme niin osanneet tehdä ja se oli virhe.
minullakin. Ei se asia muutu miksikään, ikinä. sinä teet valinnan, jatkatko samaa vai valitsetko jotakin muuta? Elä ainakaan mene naimisiin...