Club la Costa

Aurinkorannikko

Osataan sitä Espanjassakin. Siellä toimii Club la Costa. Kerron meidän tarinan.

Oltiin vuonna 2000 Club La Costa at Marina del Rey kohteessa kaksi viikkoa. Siellä toimi silloin suomalainen pariskunta myyntitykkinä. Saivat meidätkin huokuteltua aamupalalle, puhe oli n. 1½ h. Sen jälkeen meidän piti lähteä bussilla Mijaksen kylään.

Niin vain rupattelussa meni aikaa, että myöhästyimme bussista. No he lupasivat viedä meidät Mijakseen ja olla oppaina siellä. Tässä vaiheessa jo keljutti. He toivat meidät takaisin lomakeskukseen ja änkesivät vielä meille. Taas vierähti muutama tunti, kun sitten meidät vietiin tutustumaan uuteen kohteeseen. Ja jollain ilveellä meidät vietiin myyntitelttoihin.

Siellä meidät vastaanotti italiaano, oli hyvin äreä "oppaillemme", että missä olette kupanneet koko päivän? Sitten alkoi myyntitilaisuus. Mutta emmehän olleet ostotuulella, päinvastoin olisimme myyneet omamme. Laskivat hintaa monesti, mutta emme tehneet kauppoja. Lopuksi italiaano suuttui totaalisesti ja lähti kättelemättä meitä.

Sitten tämä suomalainen kaveri "muisti" yhden tahon, joka voisi ostaa meidän lomaosakkeen. Hän soitti Calahondaan suomalaiselle miehelle ja sopi, että tämä tulee hakemaan meidät seuraavana päivänä Fuengirolaan.

Menimme sitten avoautolla heidän toimistolle rantakadulle. Ja kas kummaa, kohta löytyi ostaja Kanadasta, saisimme 90 000 FIM sitten koto Suomessa omalle tilille. Mutta ensin meidän tulisi ostaa heidän osake 30 000 FIM. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida. Ei tullut kauppoja, saimme kuitenkin kyydin hotellille.

Nämä kauppiaat olivatkin sitten vuonna 2006 oikeudessa.
Hesari kirjoitti: HS 29.8.2006:
"Suuren lomaosakejutun selvitys oikeudessa alkaa tänään".

Olen lukenut oikeuden asiakirjat PDF tiedostona. Saman kaavan mukaan olivat höynäyttäneet useita kymmeniä suomalaisia pariskuntia.

Ja tänne meidät lähetti Club la Costan suomalaiset myyjät!! Kyllä heidän on täytynyt tietää näitten kavereitten epärehellisuudestä.

Vielä vuonna 2003 he olivat töissä Club la Costalla. Ovatkohan edelleen?

7

892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wander

      Miksi tämä ei kiinnosta? Meidän kokemus. Kommentteja?

      • kotimaisiin myyjiin

        Ensimmäisen viikon ostin Tampereen kylpylän esittelystä. En toki Tampereen Kylpylää, josta pyydettiin ylihintaa. Pyysin punaista viikkoa, ihan vaan mistä tahansa. Kyllä se löytyi Hannunkivestä. Kävimme siellä monta vuotta, kun lapset olivat pieniä. Sitten vaihdoimme muutman kerran, ja nyt olemme points- jäseniä. Ollaan kyllä aika sika -tyytyviäisiä. Maailma on pienentynyt aika paljon ja nyt kun lapset jo lähtee pikkuhiljaa kotoota, niin maailma pienenee yhä edelleen. Eli kahta en vaihda: Turun Sinappi ja Points -osaketta!!!


      • +++
        kotimaisiin myyjiin kirjoitti:

        Ensimmäisen viikon ostin Tampereen kylpylän esittelystä. En toki Tampereen Kylpylää, josta pyydettiin ylihintaa. Pyysin punaista viikkoa, ihan vaan mistä tahansa. Kyllä se löytyi Hannunkivestä. Kävimme siellä monta vuotta, kun lapset olivat pieniä. Sitten vaihdoimme muutman kerran, ja nyt olemme points- jäseniä. Ollaan kyllä aika sika -tyytyviäisiä. Maailma on pienentynyt aika paljon ja nyt kun lapset jo lähtee pikkuhiljaa kotoota, niin maailma pienenee yhä edelleen. Eli kahta en vaihda: Turun Sinappi ja Points -osaketta!!!

        siis turun sinapin sen jälkeen kun valmistus siirtyi ruotsin puolelle...
        Lomaosaketta en vaihda pois


    • pölyä

      Ei pidä paikkansa.

      Myyntinestori

      • ei pidä

        erittele vähän, mikä ei pitänyt paikkaansa.


      • rahastuksen perään..
        ei pidä kirjoitti:

        erittele vähän, mikä ei pitänyt paikkaansa.

        lomaosakkeenomistajia rahastetaan kaikella tavalla, kun yksi rahastuskeino ei enään toimi niin keksitään taasen uusi, yksi hyvä esim. on pisteytys.


      • pisteet
        rahastuksen perään.. kirjoitti:

        lomaosakkeenomistajia rahastetaan kaikella tavalla, kun yksi rahastuskeino ei enään toimi niin keksitään taasen uusi, yksi hyvä esim. on pisteytys.

        hyvä juttu? Meinaan me ollaan kanssa piste -jutussa mukana, mutta tulee heti sellanen olo että onko tämä nyt huijausta vai ei...?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe