kuin aiemmin, kun tuntuu, että koko ajan sataa ja on saunamaisen kosteaa? Miten selviätte ulkoilman kanssa? Mulla ollut aika vaikeaa, jos yrittää vähän tuulettaa, niin limaa alkaa nousta ja yskä nostaa päätään. Niin hapettoman tuntuista että.
Onko nyt
vaikeampi kesä
3210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juu on sama juttu täällä, liian kosteaa ja homekin haisee luonnossa esim. omakotialueiden aidoissa,betonissa jne. Nyt kosteus jotenkin tuntuu lisääntyvän ja olen huomannut ihan lähiaikoina että ilma on raskaampaa öisin, vaikka ikkuna onkin auki. Nyt luvattiin etelä-suomeen rankkasateita joten se tietää vieläkin tukalammat olot. Kuiva ja kuuma tai lämmin kesä on minun paras kaverini hengittämisen suhteen:)
Tuollaisen puolituntisen voin tälläisella ilmalla olla ulkona ilman hengityssuojaimia, kun kuivalla ilmalla voin olla reilun tunnin.
Mikäli ylitän rajan kymmenminuuteissa mitattuna, tosihyvä nuha kera limakalvokipunoinnin kurkkukipu.
Näin on jatkunut jo vuosia.
Vaikka rajat pidänkin, niin niistelen tämänkaltaisen säätilan vallitessa pitkin päivää. Nenän limakalvot ovat kunnossa, eli ne eivät ole kipeät eivätkä vuoda verta, joten ei syytä huoleen.
Kostea ulkoilma nostaa sisäilmakosteutta, jota tarkkailen. Kun sisäilmakosteus alkaa hipoa kuuttakymmentä, nyt 55, laitan ilmalämpöpumpun kuivauksen päälle ja puolentoista tunnin kuluttua se on 50.
Ennen ilmalämpöpumppua laitoin tulen uuniin ihan vaistomaisesti, koska se lievitti räkäisyyttäni.
Kosteusmittarin myötä tuokin asia selvisi.
Jostain syystä sisäilmakosteuden ylittäessä 60 nenän limakalvoja alkaa kipunoida, alkaa yskittää ja keuhkoputketkin alkavat erittää limaa.
Ja siinäpä sitä palstaa seuraavalle Lääkäri 2:lle miettimistä, kun tt-lääkärit vakuutelevat hometyöpaikoilla oleville yhä vielä, että kuiva sisäilma se niitä oireiluja aiheuttaa.
Ja kyllähän se astmaan sairastuneille näyttää aiheuttavankin heidän kertomansa mukaan.
Kotonakin pitää olla talvisin ilmankostuttaja.
Kosteusmittarin mukaan sisäilmakosteus putoaa kotonamme talvisin reiluun kahteenkymmeneen riippuen pakkasista eli lämmityksestä, mutta kun se ei tähän asti ei ole aiheuttanut haittaa nenän limakalvoille (kipeät, tulehtuneet, vertavuotavat, vaan ei nenätukkoisuutta), ei se tehnyt sitä työpaikallanikaan, vaikka tt-lääkäri sitä tupakanpolttoani syyksi väitti.
Keuhkot pellittävät ihan hyvin, eli niiden kanssa ei ole ongelmia joten reumaoireilutkin pysyvät poissa.
PPP;ni ongelmoi. Vaikka pidän kasvimaalla suojaimet päässäni ja käsissä vinyylihanskat, niin kyllähän se toissapäiväisen parituntisen jälkeen alkoi eilen elämöidä nostaen näppylöitä (pustuloita) ja taas tänään on rauhoittumaan päin.
Kun näin on nyt tapahtunut muutaman kerran, niin tässä mietiskelen josko multamikrobit pääsevät ihon kautta pompottamaan immuunipuolustustani, jonka seurauksena se päättää hyökätä ihokudoksen kimppuun tosin melko lempeästi verrattuna esim. vuoteen 2003 ja viime kesään. Voitelu yöksi riittää vielä, eli ei vielä kokopäiväisiä rasvakääreitä.
Olen tajunut mullan vaikutuksen PPP:heni vasta tänä kesänä, joten annan immuunipuolustukseni multakäsittelyn jälkeen rauhoittua muutaman päivän ajan ja toivon, että pystyn pitämään sen niin rauhallisena, ettei syyskyyssa tarvitsisi hakeutua ihopolille kuten pari kertaa aikaisemmin on tapahtunut.
Hoitokeinona on immuunipuolustukseni alasajamisen vaihtoehdot kera lääkkeiden sivuvaikutusten, jotka näyttävät keuhkojen osalta, mikäli immuunipuolustukseni niin päättää, aivan samoilta kuin mitä homealtistus minulle aiheuttaa joko kertaheitolla tai kerryttämällä.
Totesit tuulettamisen olevan vaikeaa, kun limaa alkaa nousta ja yskä nostaa päätään ja on hapeton olo.
No en yhtään ihmettele.
Moinen käytäntö olisi minulle tappotuomio.
Kotimme tuuletusluukut ovat olleet suojattu mikrobiverhoin lumettoma aikana ULKOILMAHOMEIDEN takia jo kahdeksan vuotta ja suosittelen noita verhoja sinullekkin.
Pidä itse huolta terveydestäsi. Sitä ei kukaan muu edes pysty tekemään puolestasi, vaikka haluaisikin.
homeherkkä, sainkin siitä paljon irti. Ei ole helppoa kyllä tämä elämä homeiden armoilla, mutta yritys on kova. Ja sen olen tosiaan huomannut, että ainoa joka tietää miltä tuntuu ja missä mennään on oma keho. Parhaani teen ja kuuntelen kehoni antamia signaaleja, vaikkei sitä aina kaikki ymmärräkään. En erittele tässä näitä ymmärtämättömiä, mutta heitä löytyy monista ammattiryhmistä. Ehkä kaikki selviää heillekin ajanoloon, mutta sitten on jo liian myöhäistä ainakin heidän terveytensä kannalta.