voiko olla

olen raskausviikolla 12 1 ja odotan toista. missä vaiheessa liikkeitä voi alkaa tuntea? itse olen viimeisen viikon miettinyt onko pienen pienet tuntemukset masussa olleet vauvan liikkeitä vai onko ne jotain muuta. nyt viimeisin oli mielestäni erilainen mitä muut ovat ollee. sellainen jännä, ehkä samalta tuntui kuin ensimmäisen aikana, kun hän kääntyi. muistaisin kyllä kuulleeni, että liikkeitä ei tässä vaiheessa kuitenkaan vielä tuntisi...
5540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

varsinkin jo aiemmin synnyttäneet kuulemma on tuntenu liikkeitä jo aika aikaisessa vaiheessa :)

Äänestä

Multa lääkäri kysyi viikon 12 tarkastuksessa että oonko jo tuntenut liikkeitä, piti sitä siis hyvin mahdollisena vaikka mulla on eka raskaus meneillään.

Äänestä

Olen lukenut että toista vauvaansa odottavat voivat alkaa odotella liikkeitä 11 viikolta lähtien, koska liikkeiden tunnistus on helpompaa ja tiedät mitä odotat =) Itse odotan esikoistani rv20 enkä tunne liikkeitä vieläkään. Joskus harvoin pientä kuplimista, jota vaikea erottaa vatsan omista murinoista =) Rakenneultrassa minulle sanottiin että istukkani on etuseinämässä ja vauva tavallaan oman masuni takana piilossa, jolloin masuni vaimentaa iskut enkä niitä pääse tuntemaan. Vauvani tavallaan potkii patjaan =) Kunhan vauva kasvaa varmasti erottuu liikkeetkin paremmin. Ja varmasti melko yksilöllistäkin koko jutska =)

Äänestä
  • Ite taisin eilen tuntea liikkeet ja rv oli 12 3 oli kyllä aika uskomatonta.. Olen siis uudelleen synnyttäjä,ennestään 3v poika&hänen kohdal tunsin potkut rv20 tienoil!! ;)Mulla kohtu takana,joten sekin nopeuttaa potkujen tuntemista..

    Äänestä

itsellä viikkoja oli 12 0 kun aloin tuntemaan liikkeet. Sattumoisin oli ultra samana päivänä ja kun ultrassa näki kun vauva liikkui mahassa "kupli" samaan aikaan. tosin raskaus on jo kolmas...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollista?? kirjoitti:

olen raskausviikolla 12 1 ja odotan toista. missä vaiheessa liikkeitä voi alkaa tuntea? itse olen viimeisen viikon miettinyt onko pienen pienet tuntemukset masussa olleet vauvan liikkeitä vai onko ne jotain muuta. nyt viimeisin oli mielestäni erilainen mitä muut ovat ollee. sellainen jännä, ehkä samalta tuntui kuin ensimmäisen aikana, kun hän kääntyi. muistaisin kyllä kuulleeni, että liikkeitä ei tässä vaiheessa kuitenkaan vielä tuntisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu