Alempana oli keskustelua pienen ikäeron tuomista hankinnoista. Meille myös tulossa lapsille pieni ikäero, olen miettinyt tuplarattaita, sisaristuimista en ole kuullutkaan! Tai ainakaan meidän lähikaupungin (=Oulu) lastentarvikeliikkeiden nettisivuilla en ole sisaristuimia havainnut. Mielelläni sellaisen laittaisin nykyisiin (=Brion kombi) yhdistelmiin. Mistä niitä saa vai pitääkö erikseen jostain tilata??? Asutaan täällä peräkylässä enkä viitsisi turhaa reissua kaupunkiin tehdä. Kertokaa pliis!
sisaristuin
yhdistelmiin, mistä?
3180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joihinkin vanhan mallisiin vaunuihin/rattaisiin saa käytettynä sisaristuimia. Emmaljunga taisi olla viimeinen merkki, joka edes valmisti sisaristuimia, ja 05 vuoden mallit ovat viimeisiä, joihin sellaisen saa kiinnittää. Käsittääkseni Briolta jäi sisaristuimet historiaan muutamaa vuotta aikaisemmin.
Sisaristuimia ei juuri näe ja jo juniorin syntymän aikaan alkoi olla niin, että vain harvoihin uusiin malleihin niitä suositeltiin kiinnitettävksi. Kyse lienee perimmiltään tehtaiden kikkailusta, mutta myös turvallisuudesta. Sisaristuin tekee vaunuista paljon kiikkerämmän ja helpommin kaatuvan. Se myös vaatii vaunun rungolta eri ominaisuuksia kuin monissa kevyissä malleissa nykyisin on. Vaunuthan ovat keventyneet paljon ja niiden kestämä kuorma sitä kautta vähentynyt.
Markkinoille tuli jossain vaiheessa rattaita, joissa oli kiinteä tai ainakin valmis sisaristuin, mutta enpä muista sellaisiakaan juuri nähneeni.
Joka tapauksessa helpointa lienee ottaa yhteys lähimpään jälleenmyyjään ja tiedustella asiaa suoraan. Kyllä se puhelimessakin selviää.
Tiedustelinkin jo liikkeistä ja historiaa tosiaan ovat nuo sisaristuimet. Hankala kuulemma pukata ja käyttöikä niin pieni ettei kannata enää valmistaa. 13kg oli kuulemma kiloraja niissä joten helpostihan sitä jo 1-2 vuotias sisaristuimeen menijä sen verran painaa. Täytyypi hommata tuplat=)