Dollari Drop->>alas - ei hätää

demarit maskaa

Äänestäjillä ja äänestäjän omaisilla on merkitys,

jos et ole äänioikeutettu

vaaleissa unohda kokojuttu, siis elämäsi. Minkämaan kansalaisuus äänioikeus sinulla on; on ratkaisevampaa, kuin se onko kultaa tai ei: aluksi kullan voi toki vaihtaa… silloin ei ole vielä liian myöhäistä.

”Emme itsekään ajatelleet silloin että valehtelimme, kun sanoimme, meihin voi aina luottaa – emme petä koskaan sillä pitkän päälle petämme aina sillä me olemme vain ihmisiä ja sopimukset eivät päde kuin sukupolvet vaihtuvat, kenellä on valta ja voima ja oikeus se määrää, näin se on. Oliko oikeistolaisuudellasi, rahoillasi vai elämäntavallasi merkitystä? Ei demoraatiansa. demokraattiahan on että määrätyt kriteerit täyttävä ihmisryhmän edustaja antaa äänensä ehdokkaalle ja jos ääniä on annettu eniten on ehdokkaan voitto varma. Sen sijaan kuinka monta kertaa olet kuullut, että tärkeissä vaaleissa itse asian ydinkysymyksissä olisi elämäntapa –itsekin tiedät ei koskaan. Sen sijaan toisinaan kyllä etiikka jolle kyllä joustetaan, jos kohde on lähellä jos kohde on kaukaa, kaukaiseksi koettu, sillä juuri ei ole merkitystä –tuskin edes tiedämme, voimme ottaa osaa – mutta kohtuus aina kaikessa ”me ja te ”. Me Kansalaiset ja Te jotka siellä muualla olette sopivan etäältä. kuin elämää on aikojen saatossa tietoisestikin ja muutenkin kinostukset ovat olleet sitä sorttia ettemme juuri ole toistemme kanssa tekemisissä, empatia voi toki olla, mutta ei paremmista kissanpäivistäkään kukaan presidentiksi valita. valitan olet pelle, teit osaltasi Globaalin Diktatuurin mahdolliseksi elämäntapoinesi, mäntti – näin me muuten sanotiin aina jälkeenpäin 2000 luvulla suoraan liian sinisilmäiselle – juju oli vain siinä että sanoimme sen aina riittävän jälkikäteen. Saatte toistaiseksi pitää sen Neadertaali ihmisen tittelin – sillä ei ole merkitystä seuraavaksi jos käsitteitä ja tai asioita taas ei muokata toiseen suuntaan voitte unohtaa sen ihminen sanan. Unohditte pari juttu – elitte haaveissanne niin mekin teille se vain oli kohtalokasta. Me tehdään näin ja kulttuurikin muuttuu eettinen eilen ei ole eettinen tänään demokratia on silti demokratia siis demokratia ihmisille (NYT SE UNOHTUNUT KOHTA JOTKA SAAVAT päättäjiänne äänestää, kyllä teilläkin on vaaline ja päättäjänne, ongelma vaan on se että emme anna käytännössä niiden päättää. kilpailevat johtajamme katseista.” Albiino, New Israel, Texas, USA

2

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yx............

      Eurooppa sukupolvelta toiseen itkee ja rukoille pahaa olemassa oloaan sen johtajat eivät kykene riittävän hyvin pitämään laumastaan enää huolen, olematta olenkaan natsi, en siis ole- se riittää ei todistuksia tarvittane, uskoisitte muutenkin Merkelit ja Bushit käyvät itkumuurilla, mitä itkette? Sitä kun on sellainen tapa. Stalinin 50 miljoonasta ei saa olenkaan sellaisia säväreitä (huom. mitenkään pilkkaamatta mutta on esim. 50 > kuin 6 – paljon sekelin - toki yksikin on liikaa ei niitä siinäänsä tule noin verrata mutta tietoisesti täytyisi tuoda muitakin kansanmurhia esiin vielä samalta ajalta ja vielä sellaisia jossa tekijä ja kohde on eriävät totutuista – NÄIN VAIN ON MEDIA VÄITTÄÄKÖ JOKU VASTAAN??.) USA ja Israel ovat päivä päivätä häikäilemättömiä. onneksi syksy alkaa ja nekin siellä koettavat että se heidän pääministerinsä käryäisi kunnolla jostakin. Hyvä merkki sinänsä. En ole Juutalais- tai Israel vastainen USA:lle tulisi määrätä Israelin asioita totaalinen ”lähestymiskielto”

    • Alku pitemmälle

      Oliskohan siellä ollut jotain sanomaa - ei kai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe