Itsensä löytämisestä

tuo on. Useimmilla varmaan on takanaan jotain juttuja poikien/miesten kanssa.

terve!!!
Musta tuntuu että olen edelleen sekasi... mutta olen luovuttanut tämän lokeiroinnin suhteen, en koe olevani mitään olen vain mä!!
koko ikäni olen miesten kanssa ollut, kuitenkin pientä epämukavuutta koin miesten kanssa!
Nyt olen ensimmäisessä suhteessa naisen kanssa, elämme rekisteröidyssä parisuhteessa!
en tiedä olenko todella outo mutta en edelleenkään voi sanoa olevani edes bi, en näe naisissa mitään mikä vetäis puoleen... oma vaimoni on täydellinen poikkeus,tietenkin palvon häntä, hän on seksikkäin näkemäni nainen!!!
olen joskus leikkinyt ajatuksella että mitä sitten jos tulee ero... naisissa en näe mitään... edelleen tykkään mieluummin katsella miehiä... mutta en voisi kuvitella esim. harrastavani seksiä miehen kanssa... mutta samainen ajatus naisen kanssa tuottaa ongelmia!!!
Olen siis luovuttanut, tulin siihen tulokseen että minä vain rakastun...olen sitten mikä olen...

häntä ei helposti unohda. Jostain syystä huomaa vain ihastuneensa toiseen naiseen, jossa on jotain samaa, mitä kaikissa ihastumisen tai rakastumisen kohteissa on ollut. Ei halua loukata miestään eikä sukulaisiaan, mutta ei missään tapauksessa halua loukata tätä naistakaan. Joskus biseksuaali ihastuu toiseen bi-naiseen. Vain Luoja tietää, mitä tapahtuu.

Elämässä selviytyy varmaan helpommallakin.

Tuo on aika tavallista..Useimmilla tuntemillani lesboilla on kaikkilla ollut nuoruudessaan jotain miessuhteita bi-naisista puhumattakaan..

Itselläni oli myös yli vuoden kestävä seurustelusuhde ja myöhemmin vielä joitakin miessuhteita, mutta olen sisimmässäni ollut lesbo ja tulen ainan olemaan. Miessuhteet olivat lähinnä kaverisuhteita (vaikka seksiäkin oli) tai ainakin tuntuivat siltä eikä koskaan ole heihin ollut romanttisia, seksuaalisia tunteita.

Hyvin myöhäisheräänneenä tajuan aina kilpailleeni miesten kanssa, myös niiden joiden kanssa ryhdyin suhteeseen. Olin myös kateellinen, voisipa joku nimittää peniskateudeksikin, kun esim. eräs ex-miesystäväni lähti kuorma-autoihin liftaten Intiaan ja hyödynsi huiman matkansa vielä ammatillisesti. Kateellinen fyysisestä voimasta, ja siitä asemasta joka sukupuolen myötä automaattisesti lankeaa. Tajusin, että ei ole mulla mitään jakoa täysin tehdä samaa...Ei silti, en halua olla mies. Koen edelleen miehet jotenkin helpommiksi lähestyä, kun olen niihin tottunut, ne kestää kovempaakin huumoria ja toisaalta yleensä ymmärtää, jos ei olekaan kiinnostunut. Usein onkin käynyt niin, että en itse ole tajunnut, että miehen voisi olla jotakin "romantiikkaa" ilmassa eli olen tullut väärinymmärretyksi. Varmaan olen itse antanut signaalia, että kivaa on, naurattaa ja laulattaa. Ainakin humalapäissäni.
Työssä olin aiemmin usein tilanteissa, joissa oli pelkkiä miehiä. Itse hyvin asiakeskeisenä ihmettelin miesten pullisteluja ja halusin vain hoitaa työt alta pois.
Naisia on vaikeampi lähestyä, varsinkin lesbonaisia. En tiedä miten ollaan yhtä aikaa pehmeä, kun olen jotenkin niin suorasanainen, josta tulee helposti kova vaikutelma. En ole kiinnostunut heteronaisista ja ihmettelen, kun tälläkin palstalla jotkut haikailevat heteronaisten perään, mitä järkeä siinä on? Biseksuaalit eivät myöskään kiinnosta, vaikuttaa niin perin monimutkaiselta ja kun mustasukkainen olen niin painajaismaista vahtia jokaisen perään ; ). Siis oikeasti luottamuksestahan se lähtee, mutta silti.