meripäivät

Millaiset kotkan meripäivät on?
esiintyjät jo tiedänkin, ja onko ohjelmaa pitkälti iltaa?
myydäänkö siellä mitään meripäiviin liittyvää,tai ollenkaan mitään? koskaan en ole käynyt ja tänä vuonna ajattelin mennä. :)
3652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mene ihmeessä!ohjelmaa voi itse täydentää väkevien kanssa.itse olin kolme vuorokautta oikeen teltta oli mukanna.myydään siellä kaikkea kivaa oikeen rentoa meininkiä,suosittelen varaa juotavaa riittävästi mukaan ettei jano yllätä.

minun mielestä meripäivät on tarkoitettu nuorille kaljata pitäville,ainakin yö aikaan voi ryypätä rällästää.

Äänestä
  • mitennii ainakin yöaikaan voi relestää? siellähän voi tenuttaa aamusta iltaan! tosin yöllä alkaa 02 jälkeen jo meno hiipumaan hiljalleen ja väki on poissa kaduilta viimeistään 04 aikaan. menevät lataamaan akkujaan seuraavaa päivää, iltaa varten.

    porukkaa on parhaimmillaan 350 000 päätä ympäri kaupunkia samoilemassa enemmin ja vähemmin sekaisin.

    rihkamaa, krääsää, ruokakojuja, tivolia löytyy, yleensä ne kojut on auki tuonne 12-02 asti.

    Äänestä

  • fsgfg kirjoitti:

    mitennii ainakin yöaikaan voi relestää? siellähän voi tenuttaa aamusta iltaan! tosin yöllä alkaa 02 jälkeen jo meno hiipumaan hiljalleen ja väki on poissa kaduilta viimeistään 04 aikaan. menevät lataamaan akkujaan seuraavaa päivää, iltaa varten.

    porukkaa on parhaimmillaan 350 000 päätä ympäri kaupunkia samoilemassa enemmin ja vähemmin sekaisin.

    rihkamaa, krääsää, ruokakojuja, tivolia löytyy, yleensä ne kojut on auki tuonne 12-02 asti.

    Niin missä baareissa/yökerhoissa paras meno meripäivien aikaan ja vaikkapa perjantaina ja lauantaina? Mielellään sitten näitä k-18 paikkoja, ikä ottaa vielä vastaan hetken aikaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotkan meripäivät kirjoitti:

Millaiset kotkan meripäivät on?
esiintyjät jo tiedänkin, ja onko ohjelmaa pitkälti iltaa?
myydäänkö siellä mitään meripäiviin liittyvää,tai ollenkaan mitään? koskaan en ole käynyt ja tänä vuonna ajattelin mennä. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu