en tiedä voinko sanoa olevani täysin yksin mutta ainakin koen olevani aika yksinäinen
minun ainoat juttu kaverit on työ paikan kanssa ihmiset ja ihmiset joita tapaan harrastuksissa ja baareissa..
mutta ketään en voi sanoa ystäväkseni tai tosi kaveriksi..
pystyn ja alan puhuun välillä tuiki tuntemattomien kanssa mutta koko ajan on olo kuin jotain puuttuis..
tunnen oloni nykyään kauhean levottomaksi ahdistuneeksi..
ainoat ihmiset jolle voin soittaa on isä ja äiti isän kanssa käydään vähän väliä henkistä vääntöä ei oikein tulla juttuun..
ja äidin kanssa en voi oikein jutella kertoa asioistani kun se on sairas käyn melkein päivittäin kattomassa sen perään..
tuntuu aika turhauttavalta päivästä toiseen käydä töissä harrastaa käydä ulkona istukskelemassa missään ei tunnu olevan mitään järkeä mieltä..
ihmiset aina vaihtuu ympärillä paitsi työ paikalla.
tämä alkaa käymään tosi raskaaksi.
kaikki kaveri ystävyys ja suhteet aina kuivuu käsiin..
minun ainoat juttu kaverit on työ paikan kanssa ihmiset ja ihmiset joita tapaan harrastuksissa ja baareissa..
mutta ketään en voi sanoa ystäväkseni tai tosi kaveriksi..
pystyn ja alan puhuun välillä tuiki tuntemattomien kanssa mutta koko ajan on olo kuin jotain puuttuis..
tunnen oloni nykyään kauhean levottomaksi ahdistuneeksi..
ainoat ihmiset jolle voin soittaa on isä ja äiti isän kanssa käydään vähän väliä henkistä vääntöä ei oikein tulla juttuun..
ja äidin kanssa en voi oikein jutella kertoa asioistani kun se on sairas käyn melkein päivittäin kattomassa sen perään..
tuntuu aika turhauttavalta päivästä toiseen käydä töissä harrastaa käydä ulkona istukskelemassa missään ei tunnu olevan mitään järkeä mieltä..
ihmiset aina vaihtuu ympärillä paitsi työ paikalla.
tämä alkaa käymään tosi raskaaksi.
kaikki kaveri ystävyys ja suhteet aina kuivuu käsiin..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joskus kavereist tulee ystävii kun aletaan tehdä jotain muutakin yhes kuin vaan töis puhumist.
Just vaik jok yhteinen matka, retki, työprojekti tai muutossa auttaminen ja silleen.
Joskus pitää vain yrittää järkätä joku yhteinen juttu.
Siitä sittrn se lähtee.
heitä mitenkään väheksymättä on omalla tapaa tärkeitä.
mutta meillä on yli parikymmentä vuotta ikäeroa..
heillä on jo omat perheet menonsa juttunsa..
koen kyllä vähän väliä etten oikein kuulu joukkoon ja se ei ole kylläkään työ kavereitten vika uskon että lähinnä ikä ero on pohjimmanen syy siihen..
lähinnä meillä on puheena vain työ asiat joskus jotain muuta..
vietämme kyllä työporukan kanssa joskus yhteisiä illan istujaisia mutta noin pari kolme kertaa vuodessa..
Oon itse 30 v nainen Hkistä ja mulla ihan sama tilanne. Ei ketään johon voisi turvata, paitsi mieheni ja siskoni. Vanhempani ovat henkisesti sairaita, äiti alkoholisti ja tosi sairas muutenkin ja isäkin tukee hänen käytöstään. Siis ei ole turvaa, mikä ahdistaa tosi paljon tällä hetkellä. Tuntuu ettei kukaan osaa samaistua tilanteeseeni, ainakaan työpaikallani, ja ainoa hyvä ystävänikin asuu ulkomailla.
Olen aiemmin katkaissut välit koulu- ja lapsuudenkavereihin hankalan nuoruuden ja hankalan, väkivaltaisen ja muutenkin sairaan miessuhteen vuoksi.
Lapsillani on harrastuksia joissa tapaa paljon ihmisiä mutta kukaan ei ole ystävä, samoin mieheni ystävät eivät ole minun ystäviäni.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, tuntuu että kaikki tyhjänpuhujat saavat ystäviä tosta vaan, olen puhelias, avoin ja muutenkin villi menemään joten siitä ei ole kyse vaan ehkä jostakin lapsuuteen juontavasta traumasta (ei voi luottaa kehenkään).
Nyt todella kaipaisin Hkistä ystävää jonka kanssa voisi tehdä mitä vaan ja jonka luokse voisi mennä kun on tuskaista.
Laita meilios. niin voin palailla sinulle päin.