en epäile sitä että joku viranomainen räikeästi rikkoisi suomen lakeja ja siten virallisen propagandan mukaan on tietysti todella hieno mahdollisuus jne. kun työkyvyttömyyseläkeläiset voivat käydä "kuntouttavassa työtoiminnassa".
Kiinnostaisi kuitenkin tietää asian moraalis-juridinen puoli ja vertailla sitä esim. kansainväliseen käytäntöön.
KV-ihmisoikeuksissa puhutaan mm. "Forced Labour"
olevan paheksuttavaa, koska se johtaisi orjuuden kaltaiseen tilaan yhteisössä.
Käytännössä kuntouttava työtoiminta on juuri sitä näkemykseni ja kokemukseni mukaan.
Onko siis aivan kiistattomasti esim. KV-lakien näkökulmasta oikeutettua tilanne jossa.
Psykiatri määrää työkyvyttömyyseläkkeen.Tismalleen samana päivänä kun eläke alkaa alkaa myös "kuntouttava" työtoiminta, johon voi kuulua tehtäviä aina raskaasta siivouksesta (ja yleensä alentavista tehtävistä alkaen).
-> eikö jo tässä ole selvä ristiriita.
Ollaan työkyvyttämiä lääkärin pätöksellä.
Seurauksena mm. mitään rikoksia tekemätön kansalainen syrjäytetään täysin käytännössä
työvoimatomistojen palveluista ollen mm. työvoimarahojen ulkopuolella.
-> samalla lääkärin oma näkemys kyseenalaistuu
henkilön kuitenkin työskennellessä faktisesti
vaikka juuri oli työkyvyttömäksi määritelty.
Lisäongelmana on käytännössä velvoitus tehdä
kuntouttavaksi propagoitua työtoimintaa (ref*)
. Asiasta voi kyllä virallisen propagandan mukaan
kieltäytyä ja osallistuminen on "täysin vapaaehtoista". Kieltäytyminen katsotaan kuitenkin
asosiaaliseksi ja siten ongelmia voi seurata
johtaen kansalaisen esim. takaisin sairaalahoitoon
vaikka tietysti yhteyttä näiden kahden asian välillä ei tietysti myönnetä olevan.
Eikö tässä asiassa ole jotain kertakaikkisen vinksallaan? en ymmärrä kuinka voi olla samanaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeellä ja kuitenkin tehdä mitä nöyryyttävintä ja itsetunnon ja itsenäisyyden murentavaa pakkotyöytä.
* Kuntouttavan työtoiminnan tuloksista kertonee
että korkeintaan
prosentti henkilöistä on kyennyt siirtymään
normaaliin työelämään.
Syy lienee se, että henkilöt alistetaan nykyisenkalataiseen toimimattomaan kuntoutustoimintaan jonka jälkeen ymmärrettävästi on kyky itsenäiseen elämänhallintaan ja aloitteellisuuteen mennyttä.
Palkattoman työn teettäminen
3
314
Vastaukset
- kyseessä
Pysyvästi työkyvytön?
Vai väliaikaiseksi katsottu työkyvyttömyys jolloin nuorehkoa henkilöä pyritään kuntoutus toimin saattamaan takaisin työelämään, edes jossain mitassa. Jos näin, kuten viimemain., niin mikä voisi olla vaihtoehto?
Mitään tekemättömälle käy aina niin että eläkeläisyys muuttuukin pysyväksi. Onko se hyvä?
Todellisuudessa usein on niin, että henkilö vain haluaa jäädä oloneuvokseksi kun on huomannut että se itseasiassa on mahdollista.
Mutta eihän se voi suuressa mittakaavassa olla tavoite ja tarkoitus. Johonkin on yritettävä vetää rajaa.
Tekeminen, työn muodossa vaikka vähäinenkin, on silti hyvä vaihtoehto jos henkilöllä on aikomus yrittää parantua ja kuntoutua. Se kuitenkin on kuntoutustukitoimien tarkoitus. Mutta mikä on henkilön itsensä tarkoitus? - vierestä seurannut
Voiko työkyvyttömyyseläkeläisenkin velvoittaa "kuntouttavaan" työtoimintaan, vain onko kyse osittaisesta työkyvyttömyyseläkeläisestä?
Muutoin kirjoittamasi on koettua myös minulle lähimmäisen kohtalon kautta. Tällöin kyseessä tosin oli Palvelukeskuksen pitkäaikaistyöttömiin kohdistama kuntouttava työtoiminta.
Suurin epäkohta tässä minun mielestäni on juuri työn palkattomuus ja pakollisuus (jota ei ehkä suoraan myönnetä). Tässä on kyse yksilön täydellisestä alistamisesta systeemille, kun itsemääräämisoikeus viedään ja usein muutenkin ongelmainen, esim. masennuksesta kärsivä ihminen alistetaan näitten byrokraattien vaatimuksille. He ovat otollisia uhreja siksi, koska voimia vastustaa viranomaisten pakottamistoimia ei löydy. Tällöin ajaudutaan vain passiivisiksi kohdentamistoimien objekteiksi vailla omaa tahtoa. Kaikki voimanrippeet kuluvat työstä selviytymiseen, muuta tulevaisuutta kuin ulkopuolisen tahon pakolla (mene töihin tai menetät työmarkkinatukesi) määräämää ei ole.
Omakin läheiseni teki näitä ilmaistöitä yli vuoden, kunnes onneksi pääsi hetken hengähdystauolle, toistaiseksi puoli vuotta kestäneelle sairaslomalle. Toipuminen masennuksesta ja elämänhallinnan menettämisestä on yhä täysin auki.
Siinä oli ainut tulos "kuntoutuksesta". - niin saat siitä määrätyn el...
joten onko se niin kamalaa jos sinulle vielä tarjotaan mahdollisuutta osallistua johonkin "ilmaiseen",ei lisäkorvattavaan toimintaan. On myös häpeäksi että näillä keskustelupalstoilla keskustelevat sellaiset henkilöt jotka osaavat käyttää yhteiskunnan kaikkia tukia hyväkseen ja valittavat joka helvetin asiasta. Todelliset eläkeläiset /avuntarvitsijat eivät pysty / tai kehtaa puhua ongelmistaan koska heillä ei mahdollisesti ole hienoja tietokoneita.He ovat niitä jotka häpeillen juuri ja juuri kehtaavat olla leipäjonoissa, joten kirjoitan heidän puolestaan. Olen seurannut kymmeniä keskustelupalstoja eri aihealueista ja ihmetellyt sitä mieletöntä valittamista kaikesta mahdollisesta, on sitten vuorokauden aika mikä tahansa! Eli teillä sitä aikaa riittää kun ei ole huolta huomisesta sillä menen puolestanne töihin.Eikö yhtään häpeä nupissa välähdä! Ai niin-ei tietenkään koska olette niin lääkkeiden turruttamia. Lääkärin /kelan diagnoosilla olette työkyvytömiä, mutta minun mielestäni osa teistä on hiton hyviä yhteiskuntaa huijaavia epeleitä. Onnea vain jatkossakin, mutta pysykää "mömmöjenne" kanssa kaidalla tiellä ettei tule tarvetta mennä pätemään kaduille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909