Osaako kukaan antaa neuvoja, kuinka saada mies heräämään.... Tässä vähän taustaa: yhdessä ollaan oltu kuutisen vuotta, aviossa 4v. Molemmilla takana aikaisemmat liitot, joista myös lapsia (omat 19 ja 16, miehen 12 ja 10).
Mies on työnarkomaani, työpäivät yleensä 16-tuntisia, viikonloppuisin kotona vain silloin kun vierailevat lapset tulevat. Yhteistä aikaa meillä ei ole ollenkaan, vaikka se olisi hyvinkin helposti järjestettävissä. Mies vetoaa yleensä rahaan (jos ei ole töissä, ei saa tunteja jne., 16h/vrk ei riitä???), mutta lastensa jokaiseen kissanristiäiseen on mahdollisuus mennä. Tänä vuonna kesälomamme sattuivat samaan aikaan ja ilolla odottelin, että nyt olisi mahdollisuus vaikka pieneen kahdenkeskiseen reissuun vaan kuinkas kävikään: mies haki lapsensa meille koko yhteisen lomamme ajaksi ja siten samalla tuplasi kotityöni, ruoanlaitot ym. sillä välin kun itse menevät ja pitävät lomallaan hauskaa. Kun miehen lapset tulevat, he määräävät televisio-ohjelmat, valtaavat sohvan, tietokoneen, sotkevat, metelöivät ym. Eivät edes tervehdi tullessaan, eivät kiitä ruoasta tms. (ok, pikkujuttu toisaalta mutta tässä kasassa..)Mies jättää kaikki sotkut minun siivottavakseni kun itse makoilevat sohvalla tai harrastelevat. Mistään ei saa hänen lapsilleen sanoa, kun kuulemma teen sen väärällä äänensävyllä tai jotain muuta....En uskalla enää edes puhua heille, kun mies takertuu jokaiseen pikkuasiaan. Sekin on väärin. Toisinaan taas menee kuppi nurin kun on tarpeeksi kauan nieleskellyt ja kilahdan, sillä mitäs siitä muuta seuraa kuin riitaa. Alan pikkuhiljaa vihaamaan mieheni lapsia (tiedän kyllä, että kohde on väärä) ja varsinkin miestäni. Ymmärrän kyllä, että tapaamiset ovat tärkeitä ym.ym., mutta miksi ihmeessä miehen maailmaan ei mahdu samaan aikaan hänen lapsensa ja aviovaimo? Mies kiristää siten, että kyllä minä sitten häneltä huomiota saan, kun kohtelen hänen lapsiaan "oikein" (joka on???). Tuskinpa se silloinkaan toteutuu varsinkaan kun se oikea tapa on mysteeri. Mies vaatii tasa-arvoa,mutta eihän se tule koskaan toteutumaan, jos toisia täytyy pitää pumpulissa ja palvella hymyssä suin ja vastineeksi saa vain arvostelua ja haukkumista. Ihan kaikesta. Sillä välin koko muu perhe täällä väistää.
Haluaisin tietää, kuinka moni nainen ihan vilpittömästi ilman mitään jeesusteluja lasten oikeuksista ja juujuu miehellä on syyllisyys ym. on onnellinen ja tyytyväinen tällaisessa tilanteessa ja jos ei ole, miten siitä pääsee ulos. Mielestäni ero ei ole ratkaisu, vaan miten putkiaivon saa heräämään että kohta ollaan liiton kalkkiviivoilla.
Mies on työnarkomaani, työpäivät yleensä 16-tuntisia, viikonloppuisin kotona vain silloin kun vierailevat lapset tulevat. Yhteistä aikaa meillä ei ole ollenkaan, vaikka se olisi hyvinkin helposti järjestettävissä. Mies vetoaa yleensä rahaan (jos ei ole töissä, ei saa tunteja jne., 16h/vrk ei riitä???), mutta lastensa jokaiseen kissanristiäiseen on mahdollisuus mennä. Tänä vuonna kesälomamme sattuivat samaan aikaan ja ilolla odottelin, että nyt olisi mahdollisuus vaikka pieneen kahdenkeskiseen reissuun vaan kuinkas kävikään: mies haki lapsensa meille koko yhteisen lomamme ajaksi ja siten samalla tuplasi kotityöni, ruoanlaitot ym. sillä välin kun itse menevät ja pitävät lomallaan hauskaa. Kun miehen lapset tulevat, he määräävät televisio-ohjelmat, valtaavat sohvan, tietokoneen, sotkevat, metelöivät ym. Eivät edes tervehdi tullessaan, eivät kiitä ruoasta tms. (ok, pikkujuttu toisaalta mutta tässä kasassa..)Mies jättää kaikki sotkut minun siivottavakseni kun itse makoilevat sohvalla tai harrastelevat. Mistään ei saa hänen lapsilleen sanoa, kun kuulemma teen sen väärällä äänensävyllä tai jotain muuta....En uskalla enää edes puhua heille, kun mies takertuu jokaiseen pikkuasiaan. Sekin on väärin. Toisinaan taas menee kuppi nurin kun on tarpeeksi kauan nieleskellyt ja kilahdan, sillä mitäs siitä muuta seuraa kuin riitaa. Alan pikkuhiljaa vihaamaan mieheni lapsia (tiedän kyllä, että kohde on väärä) ja varsinkin miestäni. Ymmärrän kyllä, että tapaamiset ovat tärkeitä ym.ym., mutta miksi ihmeessä miehen maailmaan ei mahdu samaan aikaan hänen lapsensa ja aviovaimo? Mies kiristää siten, että kyllä minä sitten häneltä huomiota saan, kun kohtelen hänen lapsiaan "oikein" (joka on???). Tuskinpa se silloinkaan toteutuu varsinkaan kun se oikea tapa on mysteeri. Mies vaatii tasa-arvoa,mutta eihän se tule koskaan toteutumaan, jos toisia täytyy pitää pumpulissa ja palvella hymyssä suin ja vastineeksi saa vain arvostelua ja haukkumista. Ihan kaikesta. Sillä välin koko muu perhe täällä väistää.
Haluaisin tietää, kuinka moni nainen ihan vilpittömästi ilman mitään jeesusteluja lasten oikeuksista ja juujuu miehellä on syyllisyys ym. on onnellinen ja tyytyväinen tällaisessa tilanteessa ja jos ei ole, miten siitä pääsee ulos. Mielestäni ero ei ole ratkaisu, vaan miten putkiaivon saa heräämään että kohta ollaan liiton kalkkiviivoilla.
Vastaukset 29
Vanhimmat
yksin lomailemaan ja jättää nämä porsaat keskenään? Pakkaat laukut ja ilmoitat, että nyt loppu passaaminen tämän loman ajaksi, nyt minä lähden lomalle yksinään ja aion nauttia siitä täysin rinnoin!!
Teille jää huushollityöt ja ruuan laitot sekä siivoukset! Jos huusholli on paska sisässä kun tulet takaisin lomalta, niin kutsut ammattisiivoojan ja lasku tulee töistä sitten miehelle.
Ja lähdet, tuli ukon tai pentujen suusta millaisia uhkauksia tai ukaaseja sinun lähtöäsi vastaan.
Jos alkavat uhkailemaan, niin ilmoitat että sinä et ole kenkään ilmainen piika ja passaaja, palkatkaa sellainen teitä hoitamaan jos ette osaa edes omaa persettänne pyyhkiä!
vinkki, noin minä tekisin!
Kiitos kommenteista :), tosi hyviä ja ilmiselvästi sydämen pohjasta tulleita :D. Tokihan voisin noin tehdäkin, mutta nyt pointtihan on siinä, että haluaisin lomailla tai edes joskus viettää (kaiken tämän jälkeenkin...taidan olla tyhmä?) mieheni kanssa eikä aina yksin. Miten ihmeessä saan hänet ymmärtämään, ettei parisuhde tule toimimaan näin. Mitä ihmettä hän oikein ajattelee? Että odotan kiltisti ja tyytyväisenä vuoroani sitten 10 vuoden päästä jolloin kaikki on taas yhtä kuherruskuukautta?
tavallisessa ydinperheessäkin, tervetuloa todellisuuteen.
nimim: ei lomia tai matkoja tsi vapaata nyt 6 vuoteen, ydinperheen äiti
Enpä olisi tuota osannut odottaakaan vietettyäni monet vuodet kahden lapsen yksinhuoltajana. Vaan kun tässäpä nyt onkin valinnasta kyse, ei pakosta.
Siksi en täällä julkisesti marmata. Pois pääsee uusliitoista helposti kun vaan astuu ovesta. Et ole kellekkään tilivelvollinen. Omille lapsille sitä ei voi tehdä.
niin uusista kuin ydinliitoistakin, sehän se on se hyvä ratkaisu. Ero se on ero myös minunkin lapsilleni oli kyseessä sitten isäpuoli tai ei. Kiitos kuitenkin kommenteistasi.
miehesi vaikka heräisi todellisuuteen kun oikeasti lähtisit vaikkapa viikon lomalle yksin. Minä "vaadin" myös kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (meillä onneksi riittää puhe), vaikka tilanne on hieman eri, eli meillä lapsia on yhteisiä ja minun ja käytännössä kaikki aina kotona.
että minulla on vaikeaa. Olen parikymppinen "äitipuoli" (jotenkin minusta ei vain tunnu siltä, johtuisiko nuoresta iästäni) kahdelle alle kouluikäiselle lapselle... meilläkin otetaan yhteen aina välillä, mutta ei sentään näin... :|
tässä ollut kuin murto-osa kaikesta, mutta tämä nyt tässä akuuttina asiana
toisen lapsen päivähoitomaksut lankeaa omiiin nimiin vain siksi että yhteen perheeseen vain yksilasku... toinen tyhjätaskuna ja joudut yleisen sovun nimissä taloudellisesti avustamaan kaikki lapsien tapaamiset. siinä sivussa asuntolainat ja exä joka ei maksa elatusmaksuja. Käyt itse töissä ja sen lisäksi kodin ylläpito jne :) mun omat lapset on aika lailla saman ikäiset kun sun miehen.
Kun toisen lapset nyt tulee joka toinen viikonloppu omani unohtuu ja heille tiuskitaan miehen lapset saa kaikki tahtonsa läpi ja miestä pyritetään miten sattuu ja kurin pito jää mulle ja sitten on naamat taas norsunvitulla :D Mut elämä opettaa :) ajan kanssa varmasti
Joten voin sanoa, että omaakin aikaa kaipaa ja se sinulle äitipuolena suotakoon.
"Mielestäni ero ei ole ratkaisu, vaan miten putkiaivon saa heräämään että kohta ollaan liiton kalkkiviivoilla."
Kertomalla se hänelle?
vaan ei taida ymmärtää/välittää/ottaa vakavasti? On niin pänkki, vahva luonne ja niin omaa mieltä asioista, että vaikka ymmärtäisikin jotain, ei myönnä sitä koskaan. Ylpeys on vahva voima.
Ja lyö äijän nenän eteen erohakemus.
1. Jätä kaikki "ylimääräinen" niille, jotka sitä työtä teetättävät. Eli tiskaat omat tiskit, peset omat pyykit, ostat omat ruuat, ym.
TAI jaat kaikille jotain, jos joku tiskaa, sinä teet ruuan ym. Jos joku ei osaansa hoida, se on jollakin tavalla pois häneltä tai lisää muille. Yhteisrangaistus voisi pelata.
Meillä pelaa näin. En todellakaan aio passata lapsia jotka voivat osallistua itsekin kotitöihin.
Eihän kukaan äiti tai äitipuoli voi olla yksin vastuussa koko kodista, ELLEI JOKU MAKSA SIITÄ HÄNELLE PALKKAA; sillä työtähän sekin on!
Tosin voisit ottaa vaikka parin kolmen pävän loman kotoa jolloin toiset huomaa mitä se on kun kukaan ei tee mitään. (ja jos sotkut in jäljellä kun tulet takaisin, kieltäydy siivoamasta ja tilaa miehen laskuun siivooja!)
2. Miehelle vaihtoehdot, jos haluaa jatkossa että hänellä on perhe, aikaa täytyy löytyä myös sille (yöt eivät pelkästään riitä). Tietenkin lapset ovat tärkeitä, mutta eikö perhe sitten ole? Jos sille ei ole aikaa, sitä ei tarvitse!
Molemmille miehen vapaa-ajasta puolet, niin on reilu peli.
Rahaa tarvitsee kaikki, voisit vaikka vihjata miehesi työpaikasta liittoon, jolloin ylitöiden tekeminen voisi ehkä hetkeksi katketa.... (juu, onhan se kieroa, mutta ehkä tehoaa, jos suora puhe ei tehoa... onhan tässä maassa lait myös ylitöistä ainakin jos ei ole yksityisyrittäjä)
Olempa itsekin tuon työnteon suhteen aika samalla viivalla kanssasi, tiedän että siihen on vaikea puuttua, varsinkin kun tekosyynä on se raha! Joten ei kannata ottaa syytä omille niskoille, vaan miettiä muita keinoja mitkä voisivat saada miehesi huomaamaan että elämässä on muutakin kuin työ.
Ja sitä huomiota parisuhteessa täytyy saada ilman että se liittyy mitenkään lapsiin. Voisin sanoa että se on melkein elinehto, muuten ei taida olla ikäväkyllä kovin pitkäikäinen liitto.
Onneksi meillä perhetilanne on siltäosain hyvä että tullaan kaikki toimeen ja mieheni ei vieraile lasten kotona, vaan ainoastaan lapset meillä, jolloin se mitä vapaata on, on mahdollista olla kaikki yhdessä. Tietenkin itsekin toivoisin että meilläkin olisi aikaa joskus parisuhteelle, ilman lapsia, mutta nyt näin, katsotaan tulevaisuudessa kun pienimmät ovat hiukan isompia...
täyttä asiaa. Olen samaa mieltä, että parisuhde ei perustu toisen asettamiin ehtoihin.Mutta mies on niin jääräpää ja tyhmänylpeä että pistää kaiken peliin menettämisen uhallakin kunhan hänen ei tarvitse antaa periksi
Ymmm, tyhmästä päästä kärsii.... (pahimmassa tapauksessa tosiaan koko lähipiiri...)
Tiedäthän, ehkä se vain pitäisi näyttää hänelle?
Tiedän että ei ole tällainen päätös helpoimmasta päästä, mutta onko se vaihtoehtokaan toivottavin mahdollinen?
Näitä tulee aika ajoin paljon mietittyä. Uskon että se aika ja oma mitta kun on kypsä, niin vaihtoehtoja on siinä vaiheessa jopa melko helppo antaa tasan kaksi; eli muuttaa tapojaan tai pitää oma päänsä. Tyhmäkin tietää mitä mistäkin seuraa.
Tuossa parisuhdeasiassa olet aivan oikeassa. Lisäksi vielä se, että kun on kysymys aikuisista ihmisistä, aika pitkälle oma elämä muodostuu valinnoista, joista on myös itse vastuussa.
Omilla valinnoillaan elämänsä rakentaa sellaiseksi kuin se on.
Nuo raha-asiat ja muu ajankäytön tekosyyt (miksei syytkin) muodostuu omista arvoista ja valinnoista, joita pystyy halutessaan muuttamaan.
Tiedän että on vaikea päätös, joten kypsyttele rauhassa, mutta olisiko aika jossain vaiheessa laittaa mies vastamaan valinnoistaan ja jääräpäisyydestään?
En tosiaan ole sitä mieltä että ihmisten ainoa vaihtoehto on erota kun tulee vastoinkäymisiä, mutta kyllä toisaalta molemmilta täytyy löytyä kykyä komprpmisseihin, ei vain toiselta.
Mutta mitä häviät jos laitat miehesi valitsemaan?
Toivottavasti sinulta löytyy rohkeutta tehdä tilanteelle jotain, aivan jo itsesi takia!
=)
että löytyy, kiitos kaikille kannustuksesta. Asia on jokäsittelyssä, kortit on lyöty pöytään ja vaihtoehdot esitetty molempien näkökanta huomioiden. Katsotaan kuinka tässä käy.
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hei,
lapsille ja murrosikäisille on kesäisin monenmoisia kesäleirejä, joihin heidät voi ilmottaa ja silloin viettää myös ansaittua yhteiseloa kumppanin kanssa. Kesäleirit ovat aivan mahtavia, niillä on järjestettyä toimintaa ja nuoret tapaavat uusia kasvoja.
tarkennusta: miehen lapset asuvat äitinsä kanssa pääsääntöisesti ja tulevat siis tänne meille "kesäleirille" viikonloppulomien lisäksi
pääsääntöisesti asuvat, sinun vai entisen miehesi luona?
minun
näy kovin kummoista miestä saaneen: työnarkomaani, putkiaivo..
Ei ihme, että mies ei viihdy seurassasi, kun hänen suhtaudut noin etkä pidä hänen lapsistaan. He ovat sentään vielä pieniä, 10- ja 12-vuotiaat, kuten kerrot.
Ei se miehesi sellaista herätystä saa kuin toivot. Pikemminkin sellaisen, että hän alkaa miettiä, mitä tuolla happamalla naisella tekee.
tuollainen mies muuta ansaitsekaan
näin
Tulipa tässä mieleen että miksette lähde kaikki yhdessä LOMAILEMAAN, ja mikset lähde mukaan kun miehesi ja lapset pitävät hauskaa? Eikös sitä rahaa pitäisi olla kun kerran tehdään niin paljon töitäkin? Varaatte jostain euroopasta All inclusive tai vast.loman ja siellä on kaikki valmiina ja sen kuin vaan nauttii auringosta ja varmaan ohessa toivon mukaan miehesikin huomiosta,kun voit tehdä samoja asioita kun he. tai kun ei ole kireä olo siitä kun kukaan ei auta tai kiitä. Ymmärrän halusi olla miehesi kanssa kaksin, mutta kun toinen ei ole valmis siihen, olkaa sitten isolla porukalla, ja lomallakin kun voit sitten vaikka mitan tullessa täyteen painella rannan viimeisen kolkkaan yksiksesi rentoutumaan. Vastaavia juttuja löytyy myös suomesta, hieman toisenlaisissa muodoissa.
Jatkossa voisit kyllä kysyä mieheltäsi että mikä se on oikea tapa sitten, itsestäni kuulosti siltä ettei tilanne 10 vuoden päästäkään muutu, miehesi keksii sitten vaan muuta juttua kun lapset. Kannattaa miettiä onko teillä eri näkemykset siitä miten elämässä edetään ja miten parisuhdetta hoidetaan, ja se vaatii keskutelua.
Ja sinuna viis veisaisin siitä miten mies toivoo lapsille puhuttavan, uskon että itsekkin äitinä, et voi kovin väärin ilmaista itseäsi. ja se on myös sinun kotisi ja siellä pelataan toimitaan yhteisten sääntöjen puitteissa. Ja ainakin miehelle sanoisin kun sotkut on siivoamatta että on hänen vuoronsa siivota. Ja lisäksikin noin edelliset ohjeet siitä omasta lomasta kuulostivat oikein loistavilta, jos asiat eivät muuten muutu.
on hyvä. Tämä kesäloma meni nyt haitariin, mutta ehdontanpa tuota seuraavaa lomaa ajatellen. Kiitos Sinulle.
Ah, tiedän miltä toi tuntuu. Miehen lapset tulvat ja "sotkevat" arjen kokonaan kesällä. Itse käyn töissä, töistä tullessa kannan kassit väärinä megajättiruokahalun omaaville teineille ruokaa (ei edes yhteiseltä tililtä), teen ruuan, siivoan päivän jäljet, pesen pyykin, siivoan ruuantähteet jne.
Nyt tein sitten niin, että en käynytkään kaupassa ja sanoin miehelleni, että kaapissa on spagettia ja pakkasessa pakastevihanneksia. Tehkää niistä ruokaa ja painuin päiväunille. Okei, oikeastikin oli flunssaa, mutta en sanonut sitä.
Lapset kirkuvat nälkäänsä ja joutui isä kokiksi suoraan kokkisotaan eli mitä loihtia spagetista ja pakastevihanneksista. No, en tiedä mitä tekivät, mutta kun heräsin, niin astianpesukone ja pyykkikone lauloivat, mies oli TISKANNUT kattilat ja pyyhinnyt ruokapöydän. Vähän oli ärtyisä, mutta pikkuisen minua sieppasi, kun lapset katsoivat sohvalla DVD:tä ja mun olisi pitänyt illalla ylitöistä tullessa ruveta tekemään ruokaa (osaisivat sitä jo itsekin tehdä).
Eli näpäytin takaisin. Kaikkea ei lapsiltakaan voi vaatia, mutta eilen ilmoitin myös ellei stereoita osata kuunnella hiljaa silloin kun muita on kotona, ne viedään pois. Jos haluavat pelata palloa tms. niin pitää mennä ulos, meinaan kolisee seinät siihen malliin tällä hetkellä.
Olen myös yrittänyt sitä, että kaikki tehtäisiin yhdessä ruokaa. Joskus se onnistuu, joskus ei. Mutta sitten ainakin lapset joutuvat kattamaan pöydän tai viemään roskat.
Meillä tuo lomapuoli on enemmänkin toisin päin: Kaikki pitää tehdä yhdessä ja jokaiseen lomajuttuun pitää ottaa kaikki mukaan. Joten osaltaan ymmärrän sitä kahdenkeskisen laatuajan puutetta. Ihan kiva mennä Linnanmäelle tms. koko porukalla, mutta mä voisin ihan hyvin jäädä silloin kotiin lukemaan kirjaa. Ah, kuinka odotankaan sitä. Vähitellen mieheni on tajunnut, että jaksamisen kannalta pitää olla ns. vuorovetoja: joskus minä sulkeudun kammiooni (makuuhuoneeseen) katsomaan hömppää telkkarista yksin tai joskus mies lähtee yksin lenkille ja minä taas vahdin lapsia. Mutta silti se yhteinen aika: koittakaa keksiä jotain sellaista mikä olisi melko kivaa kaikille. Järjestäkää vaikka lasten kanssa jotain kivaa isälle ylläriksi, esim. piknik. Pienillä askelilla saa varmaan isoa tulosta. Jos et miestä vielä saa siihen mukaan, niin kokeile saada lapsia ensin. Tai varaa vaikka 24 h miniristeily vain sulle ja miehellesi. Risteilyn luulisi olevan sellainen paikka, johon miehesi ei sinua yksin halua päästää...? Näin olen useilta pariskunnilta ymmärtänyt ainakin.