Herajärven kierros?

Kysymysmerkkinä

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni menossa vaeltamaan kaverini kanssa, joka on ihan yhtä kokematon vaelluksen suhteen kuin minäkin. Toki olen luonnossa liikkunut ja tehnyt päiväretkiä, mutta voin tunnustaa, että en ole kamalan hyvä erätaidoissa. Tällä vaelluksella olisi tarkoitus päästä luontoa lähelle ja nauttia kauniista maisemista. Koska toivon kovasti, että vaelluksestamme tulisi mahdollisimman ihana ja unohtumaton kokemus, ajattelin kysyä täältä neuvoa kokeneemmilta ja lisäksi olisi hienoa kuulla kokemuksia niiltä, jotka ovat tehneet Herajärven kierroksen!

Minua mietityttää lähinnä seuraavat asiat:
- retkieväs parin päivän vaellukselle? Ajattelin ottaa vettä, makkaraa, leipää ja hedelmiä mukaan, mutta mitä muuta (kevyttä kantaa) voi ottaa, että nälkä lähtee?

- millaiset opasteet Herajärven kierroksella on? Tottakai kartan otan mukaan (mistä olette muuten hankkineet karttanne, ihan internetistä vai kirjakaupasta vai mistä?) ja kompassin, mutta olisi turvallisempi olo, jos tietäisi, että reitillä on kunnon opasteet. En ole mikään hyvä suunnistaja, mutta uskon, että jotenkin kartan ja kompassin avulla pärjään.

-muuta huomioitavaa? Vinkkejä?
Kiitos jo nyt avustanne!!!

7

2218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lyhyt reissu

      menee kaupan vakioeväillä eli makkaraa ja olutta reppuun tai jopa muovikassilla pärjää.

      Harvoin se itikoidern syötävänä oleminen ihanaa on mutta muistoja niistä kyllä saa.

    • 50+

      Kiersimme Herajärven viime elokuussa ja kokemus oli mitä mahtavin. Maasto on todella rankkaa, joten evästä ja juomaa pitää olla sen mukaan. Viime vuosi oli vähäsateinen ja meillä oli "itäpuolella Herajärveä" uupelo juomavedestä. Jos lähtee Kolilta, suosittelen läntistä reittiä, kun pääsee Ryläykselle, onkin loppu Kiviniemeen helpompaa. Ryläyksessä ei ole vettä, suokaivoa on joku pitänyt vessana, joten sitä vettä ei saa juoda. Ite lähdimme itäistä puolta iltaa vasten ja oli jo pimeä, kun tulimme Pitkälammelle. Onneksi oli otsalamput mukana. Itäisellä puolella on vähänlaisesti leiripaikkoja ja pimeän takia jäi Pirunkirkkokin katsomatta. Uusia pitää. Itäpuolella on upeat maisemat yli Pielisen. Yksin en lähtisi kiertämään Herajärveä. Kapulalossille meno ja poistulo on hankala yksin painavan rinkan kanssa. Siellä on myös karhuja, joten karhukello mukaan. Mukavaa matkaa, et tule katumaan.

      • pet.h

        Olettekohan jo ehtineet kierroksen käydä? Itse palasimme reissusta eilen. Kierros on rankka, varsinkin läntinen puoli reitistä. Mielestämme rankin osuus oli juuri Ryläyksen ja Kiviniemen välillä. Opasteet ovat sikäli hyvät, että reitiltä on miltei mahdotonta eksyä. Miinuspuolena merkinnöistä se, että tosi harvassa olivat kilometrimäärien merkinnät. Kartta on tarpeellinen olla mukana, jotta voi valita kunnolleen sopivan reitin. Itsellä ei luonto antanut periksi oikoa, mutta joidenkin vaarojen ohi on mahdollista oikaista hiekkatietä pitkin, jos tuntuu että paukut alkaa loppuun kesken.. Oikein hyvää karttaa emme löytäneet, mutta vertailujen jälkeen toimivimmaksi yhdistelmäksi totesimme luontokeskus ukosta ostamamme geologisen kartan netin tulosteen, mistä näkyi tupien ja tulipaikkojen sijainnit. Kannattaa myös ottaa digikameralla kuva reitillä olevasta opastetaulusta, siitä on sitten helppo tutkailla reittiä. Evääksi aamuksi valmispuuropusseja, näkkäriä, metvurstia ja voita, päiville kuumaa kuppia, makkaraa yms, iltaruuaksi kunnon isot ruuat, esim pastaa, reiterin valmisruokaa tms jos haluaa päästä helpolla ja kevyellä kantamuksella. Hanavettä saa reitin varrella ainakin Kiviniemestä. Ikolanaholla on kaivo ja lähde, mutta lähteessä ainakin joskus ollut kolibakteeria ja vesi sieltä ja kaivostakin suositellaan keitettäväksi. Ryläyksen pohjoispuolella olevan lähteen vesi on kyllä juotavaa ainakin keittämisen jälkeen. Jos haluaa varmistaa että mahdolliset pöpöt kuolee, pitää vettä keittää vähintään 5 minuuttia. Taukopaikkoja on tosi heikosti varsinkin Ryläyksen puolella, Ryläyksen ja Kiviniemen välillä ei yhtäkään. Jos trangia on mukana ja poutasää niin ei haitanne, mutta itsellä kun vettä satoi koko vaelluksen ajan, niin olis kyllä jonkin sortin laavua kaivattu. Ja muovikassin kanssa ei kannata reissuun vaivautua, kunnon kantolaite pitää olla kuten myös hyvät kengät. Ja tietenkin asialliset sadevaatteet =)

      • TomB.
        pet.h kirjoitti:

        Toisen kerran tuli Herajärvi kierrettyä pari vko:a takaperin. Yksi hienoimmista vaellusreiteistä Lapin alapuolella. Veden huono saatavuu on ongelma. Taukopaikkojen vähyyskin reitin useiden nousujen vuoksi, tosin voihan niillä näköalapaikoilla hengähtää, ja kannattaakin... Kirjakaupat eivät kolin ulkoilukarttaa myy, mutta karttakeskukselta pystyi tilaamaan ainakin takavuosina 'Kolin retkeilykartan', joka on ns.perinteinen vaelluskartta, ja parempi kuin kartta mitä myydään parilla €:lla esim.Kolin matkailuinfossa... Ja jos/kun kolmannen kerran käyn niin pitänee maksaa parin yön aittayöt Heran eteläpäästä, ja katsella päivä myös vaaroja, jotka eivät osu reitin varteen. Hieno reitti, mutta useiden isojen nousujen sävyttämä...

      • Hyvä lähde
        pet.h kirjoitti:

        Olettekohan jo ehtineet kierroksen käydä? Itse palasimme reissusta eilen. Kierros on rankka, varsinkin läntinen puoli reitistä. Mielestämme rankin osuus oli juuri Ryläyksen ja Kiviniemen välillä. Opasteet ovat sikäli hyvät, että reitiltä on miltei mahdotonta eksyä. Miinuspuolena merkinnöistä se, että tosi harvassa olivat kilometrimäärien merkinnät. Kartta on tarpeellinen olla mukana, jotta voi valita kunnolleen sopivan reitin. Itsellä ei luonto antanut periksi oikoa, mutta joidenkin vaarojen ohi on mahdollista oikaista hiekkatietä pitkin, jos tuntuu että paukut alkaa loppuun kesken.. Oikein hyvää karttaa emme löytäneet, mutta vertailujen jälkeen toimivimmaksi yhdistelmäksi totesimme luontokeskus ukosta ostamamme geologisen kartan netin tulosteen, mistä näkyi tupien ja tulipaikkojen sijainnit. Kannattaa myös ottaa digikameralla kuva reitillä olevasta opastetaulusta, siitä on sitten helppo tutkailla reittiä. Evääksi aamuksi valmispuuropusseja, näkkäriä, metvurstia ja voita, päiville kuumaa kuppia, makkaraa yms, iltaruuaksi kunnon isot ruuat, esim pastaa, reiterin valmisruokaa tms jos haluaa päästä helpolla ja kevyellä kantamuksella. Hanavettä saa reitin varrella ainakin Kiviniemestä. Ikolanaholla on kaivo ja lähde, mutta lähteessä ainakin joskus ollut kolibakteeria ja vesi sieltä ja kaivostakin suositellaan keitettäväksi. Ryläyksen pohjoispuolella olevan lähteen vesi on kyllä juotavaa ainakin keittämisen jälkeen. Jos haluaa varmistaa että mahdolliset pöpöt kuolee, pitää vettä keittää vähintään 5 minuuttia. Taukopaikkoja on tosi heikosti varsinkin Ryläyksen puolella, Ryläyksen ja Kiviniemen välillä ei yhtäkään. Jos trangia on mukana ja poutasää niin ei haitanne, mutta itsellä kun vettä satoi koko vaelluksen ajan, niin olis kyllä jonkin sortin laavua kaivattu. Ja muovikassin kanssa ei kannata reissuun vaivautua, kunnon kantolaite pitää olla kuten myös hyvät kengät. Ja tietenkin asialliset sadevaatteet =)

        Join Ikolanahon lähteen vettä yli litran sekä toissa vuonna että tänä vuonna. Vesi oli kirkasta ja kylmää ja raikasta ja muutenkin virheettömän makuista ja sammutti janon eikä aiheuttanut mitään oireita!

    • Kompassi kotiin!

      Opasteet ovat hyvät ja polku tai tie näkyy (likimain) koko matkan ajan. Ei siellä kompassia tarvita!

      • villekoo

        Pohjoisesta päin Ryläystä lähestyttäessä on opasteissa vähän sanomista ja polku häviää välillä. Siinä kannattaa olla tarkkana. Paikka on oikealle johtavan lähteelle menevän polun risteyksen jälkeen. Siinä me tiputtiin reitiltä kun ei ollut kunnon karttaa eikä kunnon tarkkaavaisuutta mukana.
        Mokauksen jälkeen aiheutui parin kilometrin koukkaus ihan Herajärven rantaan ja sieltä oli nousemista takaisin reitille.
        Muuten oli upea reissu helteestä huolimatta (24.-25.5.). Ei lämmin ilma näköjään ole paha kun juomaa on riittävästi. Ja hyttystilanne pitää huomioida myös varustuksessa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3362
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3157
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      2610
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1465
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1179
    Aihe