ylihuolehtivainen

Kyllä myönnän itsekin olevani ylihuolehtivainen. Huolehdin välillä liikaa enkä anna lapselle "tilaa" oppia rauhassa vaan huolehdin ja hästään ympärillä=)

Tosin, raaskin jättää tytön (1v9kk) ihan hyvin isänsä kans, vaikkei mies samanlaista hellyyttä lapselle annakaan kuin äiti. Toki mieheni lohduttaa ja ottaa syliin jos tyttö johonkin itsensä satuttaa mutta se on erilaista hellyyttä kuin äidin antama ja näin ollen oikeinkin tervetullutta lapselle! Lapsi tarvitsee erilaisia kasvattajia ympärilleen joten voisit alkaa luottaa mieheesi=) Kun vain jätät lapsen isänsä kans niin luulenpa että huolehtii hänestä ihan takuuvarmasti!

Omalle äidilleni ja vireälle mummulleni voin tyttäreni jättää myös aivan huoletta, he tekevät asiat myös hyvin samoin kuin itse ja kysyvät tarkat "ohjeet" miten lapsen kans toimia=)

Kyllähän sitä on tullut huolehdittua liikaakin ja poika (6v) oppinut siihen, kun kahdestaan asutaan.
Olen järjestelmällisesti yrittänyt muuttaa itseäni hieman enemmän hällä väliä tyypiksi, enkä riennä enää heti paikalla auttamaan kun jätkä vähänkin inahtaa.

Isänsä luona on onneksi paljon, eikä siellä hätkähdetä pienistä.
On pelottanut paljon kun poika opetteli ajamaan kolme vuotta sitten fillarilla ilman apupyöriä ja lähti pyörä mukanaan isälleen, että mitähän siellä tapahtuu.
No, takaisin kotiin tuli poika joka todella osasi ajaa ilman niitä apupyöriä.

Samoin kun olemme opetelleet uimaan. Minun opastuksessa ei olisi oppinut varmaan koskaan, kun en yksinkertaisesti uskalla antaa kokeilla itse. (hukkuuhan se heti jos ei joka sadasosasekunti pidä kiinni) No iskän luona on sitten uiminenkin opeteltu.
Samoin luisteleminen, mönkkärillä ajaminen ym.

Että vaikka murehdin paljon, että kuinkahan siellä nyt pärjätään jne. niin pojalle tekee vain hyvää, että isä ei niin herkästi reagoi joka pinahdukseen kuin minä ja poikakin oppii itsenäisemmäksi kun isä on antamassa esimerkkiä.

Niin, kajahtaneita kai me kaikki äidit olemme. Lapsemme viimeistään tekee meistä kajahtaneita jos emme ennen niitä ole sitä olleet...

Siis tavallaan tuohan on hyvinkin yleistä ja luonnollistakin, mutta siitä on syytä oppia pois, ensin voisit mielestäni aloittaa siitä että luottaisit lapsen isään. Jos isä ei lohduta yhtä perinpohjaisesti kuin sinä, niin se laps ei siihen kuole, hän saa erilaisia malleja ihmisyydestä ja ja kasvaa omaksi itsekseen ja luo suhdetta isäänsä. Jossain vaiheessa saatat kuitenkin joutua lapsen luovuttamaan päiväkotiin hoitoon, niin on lapselle aika kurjaa jos häntä ei kukaan muu ole ikinä hoitanut, ja nähnyt vain yhden ja ainoa tyylin, jota hän sitten odottaa saavansa joka paikassa.
Ja mielestäni liika suojelu lasta kohtaan ei opeta lasta varomaan itse asioita, hän aina sitten odottaa vaan että äiti tulee ja pelastaa.
Sinulla itselläsi on edessä kasvun paikka...

"Rakastan lastani eniten maailmassa ja pelottaa suunnattomasti jos hänelle sattu jotakin"

Tuo lause on kuin omasta suustani... ja olen itsekin ajatellut, että oon vissiin ihan pimee kun mietin ja pelkään. Annan kyllä lapsen hoitoon isovanhemmille mutta aina on pieni epävarmuus mielessä. Lapsen isään luotan täysin, onneksi:), ja nytkin minun ollessa töissä lapsi saa kahdenkeskistä laatuaikaa isänsä kanssa kun isillä on loma!!!