Eli olen aina se jalat maassa oleva, vahva tyyppi joka kuuntelee ja lohduttaa ja on tukena ystävien/läheisten ylä- ja alamäissä. No haluaisin, että joskus joku kuuntelisi, auttaisi ja olisi minulle tukena.
Nykyiselle poikaystävälleni sattui viikko sitten pieni onnettomuus, jonka seurauksena hän on voinut saada HIV-tartunnan (niinkuin myös hepatiitin tms.) Se otti luonnollisesti aika lujille ja 3 kuukauden odottaminen, että varma tulos saadaan tuntuukin pitkältä. Muutama päivä meni ihan hyvin, mutta nyt parina viimeisenä päivänä hänen päänsä on ruvennut vähän hajoamaan tähän juttuun. Tottakai olen ollut tukena ja olkapäänä, kun on tullut itku. Hän on aivan varma, että jätän hänet, jos hänellä nyt olisikin HIV. Kun vastaan että en missään nimessä häntä jättäisi (sen takia) niin homma kääntyy niin, että hän ei pystykään elämään minun kanssani koska olen niin tärkeä, että ei antaisi ikinä anteeksi jos tartuttaisi minutkin. Nyt kuitenkin hän on joutunut Auroran sairalaan, pää ei kuulemma kestänyt. Odottelen tässä sekaisin huolesta, että hän soittaisi. Tästäkään en voi kenellekään tutulle puhua.
Entinen poikaystävä on myös joutunut Auroran sairaalan suljetulle. Emme tosin enää seurustelleet silloin (olimme aika vasta eronneet) ja syytinkin osittain itsenäni tapahtuneesta, kunnes tulin järkiini ja tajusin että minulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa. Vasta myöhemmin tämä mies rupesi syyttämään minua siitä, mitä oli itselleen tehnyt. Luojan kiitos en uskonut häntä!
Lisäksi olen joutunut aika pahasti vanhempieni väliin. Tulen molempien kanssa suhteellisen hyvin toimeen mutta inhoan tapaa, jolla isäni ajoittain toimii. Isäni on täysi narsisti, siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkin aika-ajoin erityisesti äitini pistää minut valitsemaan puolia. Se on helvetin raskasta, enkä tahtoisi tehdä sitä.
Minulla on muuten elämässäni kuitenkin asiat ihan hyvin, mutta olisi joskus kiva itkeä jonkun olkapäätä vasten, eikä aina vain olla olkapäänä (vaikkakin rooli minulle sopiikin ja enkä pahaksenikaan pistä). Kavereille en oikein voi näistä asioista puhua kahdesta syystä: En voi kertoa kaikkia asioita, mitä poikaystävääni liittyy ja vanhempiani koskevassa jutussa he ovat kuitenkin äitini puolella (monet ovat myös kavereita/ystäviä äitini kanssa).
Tämä oli lähinnä tällainen ajatukset kokoava teksti, kun ei niitä muuten oikein saa missään sanottua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
oli apua. Se on hyvä keino järjestellä asioita. Monesti parempikin kuin puhuminen. Ja onhan noita auttavia puhelimia, jos haluaa anonyymisti puhua.
Saanko kysyä,millainen onnettomuus?
Eräälle kaverillemme tuli illalla tappelu erään narkkarin kanssa. Poikaystäväni meni siihen väliin ja kun hän tönäisi tämän narkkarin kauemmaksi niin povitaskussa ollut käytetty neula osui hänen käteensä (pisti n. reilu puoli senttiä kämmeneen sisälle).