kohdun kasvun

mites teillä on mennyt noi kohdun pohjan korkeuden mittaukset? itsellä viikkoja 35 ja kohdunpohjan korkeus sama kuin kaksi viikkoa sitten (30cm). onko tavallista, että kohdun kasvu pysähtyy jo tässä vaiheessa?
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koska vauva voi jo laskeutua niin silläkin se pienenee ja tokihan muutenkin vauvan asento vaikuttaa siihen mittaan.

Äänestä

jolla viikkoja 35. Sf-mitta 28, ollut siinä jo kolmeviikkoa. Sitä ennen mitta oli 29cm. Ei ole erikoislääkärien mielestä normaalia, koska juuri nythän lapsen tulisi eniten kasvaa. Paino ei vain nouse ja mitta ei pitene...vaikka ultrassa kaikki ok niin lapsella kuin istukallakin. Tarkkaillaan ja seurataan vähintään kahdenviikon välein lapsen kasvua ja vointia. Ilmeisesti ottavat osastolle käynnistykseen tai leikkaavat, mikäli kasvua ei ala tapahtua, sillä ´sehän nyt on selvä merkki ettei kaikki olekaan hyvin, kun lapsi on lakannut kasvamasta. Pienipainoinen ja siroluinen vauva on tulossa. Painoarvio nyt vain 2080g. Aiempi lapsi painoi synntymähetkellään (38rkv) 2560g, joten hirveän huolestunut en osaa olla. Täysin terve pikku kaunotar syntyi silloinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pysähtyminen? kirjoitti:

mites teillä on mennyt noi kohdun pohjan korkeuden mittaukset? itsellä viikkoja 35 ja kohdunpohjan korkeus sama kuin kaksi viikkoa sitten (30cm). onko tavallista, että kohdun kasvu pysähtyy jo tässä vaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu