Arka kysymys

Lisääkö tehdyt abortit jotain riskejä raskauden ja syntymän suhteen jatkossa? Esim. ennenaikaisuutta...
131365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sen jälkeen en ole lapsia saanut normaalisti.vain koeputkihed. mitään tauteja ei ole ollut,se on tuhannesti tutkittu. että näin..lääkäri varoitti silloin että voi johtaa lapsettomuuteen.eipä aatellu sillon perua koko hommaa.

Äänestä
  • Todella ikävää. Itselleni tehty kaksi aborttia nuoruudessa ja ne painaa mieltä ihan hirvittävänä taakkana aina vaan, vaikka aikaa kulunut jo vuosikausia. En ole kehdannut missään kysyä niistä, enkä kenenkään kanssa jutella, koska tiedän ihmisten rajut mielipiteet kuinka kamala ihminen olen. Minulla eka kerta oli vahinko kortsun kanssan, ja toinen kerta tulin raskaaksi pillereiden läpi. Nyt olen aikuinen ja elämä mallillaan. Olen raskaana, laskettuun aikaan alle kuukausi ja pelkään onko se voinut aiheuttaa jotain. Hirveä syyllisyys ja tuska.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Todella ikävää. Itselleni tehty kaksi aborttia nuoruudessa ja ne painaa mieltä ihan hirvittävänä taakkana aina vaan, vaikka aikaa kulunut jo vuosikausia. En ole kehdannut missään kysyä niistä, enkä kenenkään kanssa jutella, koska tiedän ihmisten rajut mielipiteet kuinka kamala ihminen olen. Minulla eka kerta oli vahinko kortsun kanssan, ja toinen kerta tulin raskaaksi pillereiden läpi. Nyt olen aikuinen ja elämä mallillaan. Olen raskaana, laskettuun aikaan alle kuukausi ja pelkään onko se voinut aiheuttaa jotain. Hirveä syyllisyys ja tuska.

    Kauheaa miten naiset joutuvat kantamaan mukanaan syyllisyyttä. Se on varmasti ollut todella rankka kokemus ja uskon että olisi jo aika antaa itselle armoa. Te olette hyviä äitejä ja naisia. Antakaa itsellenne anteeksi, ette ole tehneet mitään väärin. Elämässä joutuu joskus valitsemaan "kahdesta huonosta" vaihtoehdosta. Uskon että kaikki tulee sujumaan hyvin ja ei se abortti nyt ole aina syy jos esim. hedelmöitys yms. ongelmia tulee.

    Äänestä

asiantuntevasti tehdyt keskeytykset, eivät vaikuta tuleviin raskauksiin tai raskaaksi tulemiseen. Jos jollain ei raskaaksi tuleminen olekaan keskeytyksen jälkeen helpolla onnistunut, todennäköisimmin syy on jossain muualla. Nykyaikana ainakin lääkärin suorittama keskeytys on sen verran turvallinen toimenpide, ettei ongelmia jälkikäteen useimmiten tule. Toinen käsitys oli asiasta vielä noin 10-20 vuotta sitten...

Äänestä
  • mutta kaverini teki tämän vuoden puolella toisen abortin ja lääkäri sanoi että se saattaa hankaloittaa lapsen saantia jatkossa.

    Mutta kaverini on kovin nuori, voihan se olla että lääkäri oli työhönsä kyllästynyt ja antaa valtaa liikaa omille tunteilleen..

    Äänestä

mulle on tehty abortti kaavinnalla ja ei ole mitenkään vaikuttanut raskaaksi tulemiseen tai lapsen synnytykseen.

Äänestä

Nuoruudessani, tai no kuitenkin alle 10vuotta sitten olen tehnyt yhteensä jo 5 aborttia, kadun sitä todella paljon, olen ollut todella vastuuton, ajattelematon, tyhmä kun näin olen päästänyt asiat menemään (silloinen elämäntilanenne ei olisi voinut ajatella lapsia mukaan kärsimään siihen,silloinen mieheni oli väkivaltainen ja otti kun tahtoi.. :´( nyt odotan pienokaista ja toivon todella että nämä abortit eivät vaikuta tähän pienokaiseen, ettei mene kesken ym.. :( *menneet jää menneeseen, ja hyvä niin, tulevaisuudessa paistaa aurinko*

Äänestä
  • jo odotat vauvaa, niin kaikki on silloin hyvin.
    Toistuvat abortit voivat siis vaurioittaa kohtua ja munajohtimia, ja sitä kautta raskaaksi tuloa, mutta kun se jo on tapahtunut, siis sitten ei pitäisi mitään erillisempiä ongelmia olla. Huoli pois.

    Äänestä

Heippa!

Minäkin nuorena tein abortin. En edes harkinnut, että lapsi syntyisi vaan päätös oli heti mielessä. Tämän vuoksi lääkäritkin olivat hyvin ymmärtäväisiä, kun sanoin että jos minä en itse näe minkäänlaisena vaihtoehtona lapsen syntymää, kaikille varmasti parempi jos abortti. Tulin siis raskaaksi pillereiden läpi, joita olin jo orjallisesti 6 vuotta syönyt.

Puoli vuotta abortin jälkeen meni ok, mutta kun lapsen LA alkoi lähestymään olin ihan rikki. Kaduin syvästi...

Siitä lähtien samat ajatukset valtasivat minun mieleni, mitä jos en enää saakaan lapsia abortista johtuen??

No yritän häivyttää niitä ajatuksia vieläkin kykyjeni mukaan, mutta 9kk yritystä nyt takana eikä tulosta synny. Pakostakin ajattelee, että johtuuko siitä asiasta mitä kadun eniten koko maailmassa... Ei voi kuin yrittää pitää leukaa pystyssä ja uskoa tulevaan.

Aborttipalstalla, joku viisas sanoi "Aborttia voi katua jälkikäteen, mutta harva ihminen katuu lastaan"

Kun luin kommentin, täytyy sanoa, että riipais kyllä aika syvältä...

Mutta vaikka itse kadun, en syyllsitä ketään enkä kyseenaista toisten päätöksiä. Jokaisella oikeus toimia niin kuin parhaaksi näkee, tulevaisuuttahan me emme voi tietää.

Äänestä

Mulle tehtiin kaks aborttia esikoisen ja tämän välillä jota nyt odotan, ja mulle on aina sanottu ettei abortit vaikuta mitenkää tuleviin raskauksiin, ja nyt on kolme vkoa jäljellä laskettuun aikaan.

Äänestä
  • Kysytäänkö neuvolassa tai jossain vaiheessa raskautta, näistä edellisistä raskauksista ja keskeytyksistä?

    Äänestä

  • kysytäänkö kirjoitti:

    Kysytäänkö neuvolassa tai jossain vaiheessa raskautta, näistä edellisistä raskauksista ja keskeytyksistä?

    Keskeytykset tulee äitiyskorttiin. Onko sulla jokin tilanne ettet haluaisi asiaa "julkiseksi" eli tuoho äitiyskorttiin?

    Äänestä

jollakin. Kun kerta olet raskaana, voit olla todennäköisesti huoletta. Abortit pyritään tekemään vahinkoa aiheuttamatta. Ei siellä tarkoituksella paikkoja pilalla laiteta. Riippuu tietysti miten abortti on tehty ja onko kaavittu. Joskus voi jäädä vaurioita, että raskautuminen on vaikeampaan. Tuleehan ihmisille keskenmejoa ja silti uudet raskaudet onnistuu. Ole huoleti ja yritä nauttia raskaudesta. Enemmän vauriot ovat henkisiä ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Kaveri sai lapsen muutama vuosi hänen abortistaan ja hyvin hänellä on kaikki mennyt vauvan kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menneisyyden haamut kirjoitti:

Lisääkö tehdyt abortit jotain riskejä raskauden ja syntymän suhteen jatkossa? Esim. ennenaikaisuutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu