Minä rakastan sinua.
Minä uskon, että sinäkin ikävöit minua.
Minä uskon, että me päädymme yhteen.
Minä uskon, että sinäkin ikävöit minua.
Minä uskon, että me päädymme yhteen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
sullekin.
sanoistani =) rakkaus on kaunis sana.
onneamme kohti. Vaikea odottaa, mutta pakko on kestää. Vaihtoehtona olisi, ettei kestä. Vaikea valinta.
Halaan sinua mielessäni jatkuvasti. Olet vierelläni koko ajan.
niin, ja joka hetki niitä joutuu tekemään. Olen tässä kehittänyt erästä kykyä niiden tekemiseen ja se helpottaa huomattavasti etenemistä. Vaihtoehtona olisi, ettei etenisi. Sitä en tahtoisi.
Joku kulkee minunkin rinnallani koko ajan :)
sitten odotat, minä olen tässä ja nyt. Minuako odotat? Kyllä minä kestän odotuksenkin. Sinua odotan vaikka kuika pitkään. Kiitos halauksesta.
ettei sinulla on aitoja tunteita. Eihän sinulla ole edes kysyä kirjoittaa, että sinä rakastat häntä. Sinun on lainattava täältä aloitusta, että saisit huijattua edes vähän tunnetta itseesi.
minulla ei ole kysyä kirjoittaa, minulla on vain käsiä koskettaa ;D
nussi, ota se jota rakastat, jos muka rakastat. Mutta älä minun aloitustani väitä omaksesi. Minulle nuo sanat oli tärkeitä, sinulle ei. Ethän niitä edes kirjoita.
totta, mitä kirjoitit? Minun käteni eivät koskaan lyö, ne vaan hellii ja hyväilee. Mitäs siihen sanot, pahalainen?
vastannut pahasti. Sinä huomautit pienestä kirjoitusvirheestä, jolla ei ole tekemistä rakkauden kanssa mitään. Silloin sinä pilkutat. Minunkaan kädet eivät ole koskaan lyöneet, eli en kai pahalainen ole? Kuka nyt toista lyö, eläimet kai.
oikeassa: minä rakastan sinua! No, onko nyt parempi? Ja sinä sekoitat nyt eläimet ihmisiin, tarttis hankkia rillit ;)
muuten on, jota kehität valintojen tekemiseen. Ehkä voisin lainata kykyäsi?
oikein järjellistä selitystä, joten vaikea kirjoittaa.. eikä sitä voi lainata, olen pahoillani, täytyy vaan kehittää oma sellainen :/
ihmiset muistuttaa jotain suloisia eläimiäkin. Mistä niitä aina erottaa. On nyt parempi, kun uskalsit ne sanat kirjoittaa. Pelottiko?
minä olen rohkea ja siksi uskalsin kirjoittaa. Helpotti vähän, olet oikeassa. Mitä suloisia eläimiä mahdoit ajatella?
minulla ei ole ongelmaa valintojen tekemisessä. Ja tässä tilanteessa olen jo valinnut hänet. Nyt vain täytyy odottaa kärsivällisesti, mitä toinen valitsee. Ehkä hän on jo valinnut jotain muuta. Ehkä en ole hänen valintalistallaan. Kumoanko yölliset sanani, ehkä.
odotan sinua. Siis onko meillä nyt tosiaan kaikki kotona? Kuinka tämä odotus loppuu? Kunnes toinen kuolee? Vai kunnes toinen kypsyy odottamaan ja joko etsii jonkun uuden, tai tarttuu härkää sarvista ja ottaa asian puheeksi odottamansa kanssa?
Hakuatko todistaa rakkautesi syvyyden odotuksesi pituudella? Sääli! (Samat sanat itsellenikin:)
Odotan...
halattavia eläimiä ajattelin. Sellaisia, joita tekee mieli rutistaa. Rohkeutesi kannatti tällä kertaa.
ole ongelmia valintojen tekemisessä, sinulla siis on jo se kyky. Muuten puhut kyllä aika sekavia? Valintalistoja ja yöllisiä keskusteluja, oletkohan nähnyt unta?
sinä et odota minua, vaan jotain toista. Ja minä taas odotan jotain toista. Siten odottamiselle saadaan jotain järkeäkin. Ja kaikki on taas kotona.
kannattavuuslaskelmia, mutta halattavana on varmaankin mukava olla :)
tarkoittanut yöllisillä sanoilla tuota aloitustani. Enkä mitään keskusteluja. Valintalistalla tarkoitin, että hänen on tehtävä ehkä valintoja, enkä tiedä olenko minä hänelle edes vaihtoehto. Ja yöllä sanoin uskovani, että hänkin ikävöi minua. Joko nyt ymmärrät mitä tarkoitin?
on varmasti mukava olla. Joskus pärjää ilman laskelmiakin, totta.
mutta täällä tulee otettua omakseen monen tunteet ja toivoneeksi kaikenlaista - tiedäthän varmaan.
Toivon, ettei odotuksesi kestä kovin kauan, ja päättyy onneen.
hitaammallekin. Ehkäpä hän on jo valintansa tehnyt, oletko kysynyt? Jos on tehnyt, niin varmaankin ikävöi.
ihan suoraan voi noin kysyä, jos ei tiedä onko valittavissakaan. "Oletko sinä valinnut minut", sehän pitäisi minua hulluna ja peruisi valintansa, vaikka olisi jo valinnut minut.
ja minä toivon, että toinen on edes ymmärtänyt minun odottavan jotain häneltä. Nyt jatkan tästä matkaani. Onnea sinullekin.
mahdoton sanojen pyörittäjä ;)
tältä erää. Onnea rakkautesi kanssa. Lähden katsomaan mitä valintatilanteita tällaisessa kesäisen harmaassa keskiviikossa voisi tulla vastaan.
pyöritän, kieritän, kierrän ja kaarran.
minäkin, hyvää matkaa.. valintamyymälään ;)
ja tästä jäi hymykin huulille =)
olisit kyllä minun listallani. Ja se on yhden hengen lista.
ja tästäkö pitäisi malttaa lähteä päivän valintamyymälä kierrokselle. Toivon, että hänelläkin on yhden hengen lista ja sillä listalla vain minä. Yhdestä on huomattavasti paljon helpompi valita kuin monesta =) Jopa hänen.
Jos rakastetaan ynnä muuta sen sellaista soopaa niin silloin olisitte jo yhdessä! Eletään tässä hetkessä eikä sitten kun tai jos vaikka joskus!!
ihmiset ei noin vain hyppää elämäntilanteesta toiseen tunteiden mukana. Aina ei olla sen kanssa, jota rakastetaan. Ei asiat ole aina noin helppoja. Sen tule huomaamaan, kun joskus sitoudut ja saat niitä elämäntilanteita aikaiseksi.