Älkää viitskikö puhua solumöykystä kun abortoinnissa ei sellaista ole!!

pro life

Viikko 5

Soluryppäästä kehittyvä alkio on parin millimetrin pituinen, kuin läpikuultava riisinjyvä. Alkion uloimmasta kerroksesta kehittyvät myöhemmin muun muassa aivot, selkäydin, hermosto, silmät, korvat ja iho, keskimmäisestä ja sisimmäisestä kerroksesta muun muassa luusto, lihaksisto, verisuonet, sydän, suolisto ja muut sisäelimet.

Viikot 6-7
Alkio on vasta kuutisen millimetriä pitkä, kun sen sydän alkaa jo epäsäännöllisesti sykkiä. Silmät, suu ja nenä hahmottuvat, jopa pikkuiset sieraimet. Käsien ja jalkojen alut kehittyvät.

Viikot 8-9
Alkio alkaa muistuttaa pientä ihmistä, se suoristuu ja kasvaa nopeasti noin 2,5 sentin mittaiseksi. Alkio liikkuu jo hieman: säpsähtelee ja availee suutaan. Kädet muistuttavat pieniä meloja. Aivot kehittyvät: osa aivosoluista yhtyy alkeellisiksi hermoradoiksi, joita syntyy sata tuhatta minuutissa. Lapsen syntymään mennessä niitä on noin sata miljardia.
Varaa aika neuvolaan, ensimmäisen käynnin olisi hyvä olla viimeistään viikolla 10.

Viikko 10
Alkion kasvu ja kehitys riippuvat istukan toiminnasta. Istukka kasvaa nopeasti. Alkiolla on jo kaikki sisäelimet, ja osa niistä toimii jo. Silmät ovat kiinni 24. raskausviikolle saakka.
Ota yhteys neuvolaan viimeistään tällä viikolla. Tarvittaessa tutkitaan, onko sikiöllä mahdollisia kromosomipoikkeavuuksia tai vakavia sairauksia. Kromosomipoikkeavuuksien seulomiseksi yli 40-vuotiaat synnyttäjät voivat osallistua istukkanäyte- tai lapsivesitutkimukseen. Varhainen seerumiseulonta voidaan tehdä 8. 13. raskausviikolla, istukkanäytteen voi ottaa 10. raskausviikon jälkeen ja lapsivesitutkimus tehdään yleisimmin 15.–16. raskausviikolla.

Viikot 11-12
Alkio alkaa heilutella käsiään ja jalkojaan, sitten päätä ja vartaloa. Alkio on nyt 6 8 senttiä pitkä ja alkaa jäntevöityä. Ulkoiset sukupuolielimet tulevat näkyviin, mutta sukupuolta ei voi vielä todeta ultraäänikuvasta. Vauvalla on jo ylä- ja alaleuka sekä kielen alku. Myös ensimmäiset hampaiden alut ilmestyvät.
Neuvolassa terveydenhoitaja saa Doppler-laitteen avulla kuuluviin vauvan sydänäänet noin raskausviikosta 12 alkaen.
Keskenmenon riski pienenee selvästi. Tästä eteenpäin alkiota kutsutaan sikiöksi.

25

1408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsekin kannatan samoja arvoja

      Juuri näin.Faktat esiin.

    • satua

      olemme kaikki. Ja valitettavasti nuo alkiot ovat sitä vielä enemmän, koska niiden solut eivät ole vielä erilaistuneet tarkoituksiinsa. Alla on kuva noin 4 mm alkiosta, kyllä se aika solumöykkyä muistuttaa. Enemmän solumöykkyä kuin ihmistä. Enemmän myös kalaa kuin ihmistä. Siis ulkonäöllisesti. Joten eiköhän solumöykky ole ihan sovelias nimitys.

      http://www.ehd.org/prenatal-images.php?thum_id=71

      Suurin osa aborteista tehdään tosiaan viimeistään kuvan vaiheessa. Eli solumöykyille.

      • yleensä noin

        7-8 viikon ikäisiä. Eivät siis minkäänlaisia solumöykkyjä. Lue, mitä sen ikäisistä sanotaan yllä.

      • kuten

      • satua
        kuten kirjoitti:

        se sinunkin abortoimasi (oli lähes ensimmäisen kuvan sikiön ikäinen):

        http://www.lastenporssi.fi/index.php?selected=disA&id=93&catid=5

        jos et huomannut, linkitin sivustolle, josta näen ihan päivälleen, minkä näköinen alkioni oli.

        Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää, että jos linkitän jonnekin, olen myös lukenut ja katsonut, mihin linkitän?

        7 viikon ikäinen on hyvin eri asia jo kuin 6 viikon ikäinen. Kuten näet tuolta kuvista, joihin linkitinkin.

        Muuhun et kykene kuin henkilökohtaisuuksiin menemiseen? Minun alkioni ikä ei kuulunut tähän mitenkään. Ei varsinkaan kun annat siitä väärää tietoa.

      • ed.
        satua kirjoitti:

        Siinähän oli 4 viikon ja 6 päivän ikäinen alkio, mutta sinun sikiösi oli yli 6 viikkoinen (rv 8 ).

      • Nuo EIVÄT OLE..............

        Valokuvia, piirrettyjä¨kuvia sen sijaan.
        Niistä ei näy sitä todellistä sikiön näköä.

      • vaan...
        Nuo EIVÄT OLE.............. kirjoitti:

        Valokuvia, piirrettyjä¨kuvia sen sijaan.
        Niistä ei näy sitä todellistä sikiön näköä.

        kun joillekin tosiasioiden kohtaaminen on liian vaikeaa...

      • satua
        ed. kirjoitti:

        Siinähän oli 4 viikon ja 6 päivän ikäinen alkio, mutta sinun sikiösi oli yli 6 viikkoinen (rv 8 ).

        Jos et huomannut, oli kyse laajasta sivustosta, jossa oli lähes päivälleen kuvia sikiöistä koko niiden kehityksen ajalta :D

        Minun sikiöni oli tasan 6 viikkoinen eli tämän näköinen

        http://www.ehd.org/prenatal-images.php?thum_id=108

        Hae tuolta linkki "image gallery" niin näet kaikki kuvat.

      • satua
        Nuo EIVÄT OLE.............. kirjoitti:

        Valokuvia, piirrettyjä¨kuvia sen sijaan.
        Niistä ei näy sitä todellistä sikiön näköä.

        Ja se on toki olennaista kun puhutaan muutaman mm kokoisista alkioista? :D

        Se todellisempi näkymä on tosiaan siinä vieressä pyöreässä "näytössä".

        Todellinen sikiön näköhän ei todellakaan näy myöskään suurennetuissa valokuvissa :D

        Siis väitätkö sinä, kuten tuo seuraava, että on todellisuuden kieltämistä katsella tällaisia kuvia, jotka TODELLA näyttävät sen alkion ulkonäön ja koon hyvin tarkasti päivien tarkkuudella? On teillä jutut :D

        Käy sinäkin katselemasta sieltä image gallerystä niitä kuvia ja juttele vasta sen jälkeen valokuvien tarpeesta :D

    • halpaa

      Elämän tarkoitus ihan pelkistetysti on vain DNA- ketjujen jatkuvuuden säilymistä, ei muuta. Missä tahansa solussa ne säilyy ja ihmisen on ihan turhaa miettiä niiden jatkuvuuden säilymistä, sillä ihmiskunta ei ole häviämisvaarassa.
      Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, ja loppujen lopuksi sekin :)

    • dsls

      kokonaisuus jo sellainen että sitä voisi kenties pieneksi möykyksi kutsua. Alkiota sinänsä ei tietenkään voi kutsua möykyksi koonsa puolesta.
      Yhtä kaikki pelkkää persoonatonta kudosta.

      • nistäkin

        piilee se ainutkertanen persoona, vaikkei vielä olekaan päässyt esille ja muille näkyville!

      • ...
        nistäkin kirjoitti:

        piilee se ainutkertanen persoona, vaikkei vielä olekaan päässyt esille ja muille näkyville!

        jokainen siittiö on ainutkertainen persoona, joka ansaitsee syntyä

        jos yksikin siittiö päätyy naisen ulkopuolelle, on mies hitleriä ja staliniakin pahempi sarjamurhaaja

      • lue vähän biologiaa!
        ... kirjoitti:

        jokainen siittiö on ainutkertainen persoona, joka ansaitsee syntyä

        jos yksikin siittiö päätyy naisen ulkopuolelle, on mies hitleriä ja staliniakin pahempi sarjamurhaaja

        Siittiö on ihmisen sukusolu niin kuin munasolukin. Kun ne yhtyvät hedelmöityksessä, syntyy ihmisolento.

        Kun äiti saa tietää olevansa raskaana, on tämä ihmisolento jo aika iso. Raskaustesti tehdään yleensä kun kuukautiset ovat noin kaksi viikkoa myöhässä. Sitten vielä mietitään muutama viikko ja ollaan hoitojonossa. Raskauden keskeytys tehdään, kun sikiö on noin kaksi- tai melkein kolmikuinen.

      • lue vähän psykologiaa
        lue vähän biologiaa! kirjoitti:

        Siittiö on ihmisen sukusolu niin kuin munasolukin. Kun ne yhtyvät hedelmöityksessä, syntyy ihmisolento.

        Kun äiti saa tietää olevansa raskaana, on tämä ihmisolento jo aika iso. Raskaustesti tehdään yleensä kun kuukautiset ovat noin kaksi viikkoa myöhässä. Sitten vielä mietitään muutama viikko ja ollaan hoitojonossa. Raskauden keskeytys tehdään, kun sikiö on noin kaksi- tai melkein kolmikuinen.

        ei ole biologian alaan kuuluva asia.
        Sanomattakin on selvää, että varhaisilla alkioilla ei ole minkäänlaista persoonallisuutta.
        Ilman psyykettä me taas olemme pelkkiä solukimppuja, joten elämä, jolloin minä syntyy on se ajankohta, milloin meidän elämämme alkaa ei silloin kun hedelmöitys on tapahtunut, koska kuoltuammekin tämä solukimppu jää vielä pitkäksi aikaa jäljelle kuolemmamme jälkeenkin.

      • satua
        lue vähän psykologiaa kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi persoonallisuuden tärkeydestä. Mutta se johti aasinsiltana seuraavaan ajatukseen :D

        Kun kuolemme, yleisestihän kehomme ja siis solumme kuolevat (pienellä viiveellä) myös. Mutta jos luovutamme elimemme eteenpäin, elämmekö silloin kuolemamme jälkeenkin, vaikka sydämemme pumppaakin toisen ihmisen kehossa?

        Siis jos kerran jo sydämenlyöntimme ja solumme ilman persoonaamme ovat jo "me".

        Onhan se sydän edelleen meidän DNA:ta. Siis eikö elämämme päätykään välttämättä kuolemaamme?

      • l.v.p.

        joku seuraavan elämän asiantuntija, joka uskoo että sielu asuu sydämessä.
        Mutta entäs jos siirrettään aivot toiseen ruumiiseen?

      • ainakin miljoonia
        ... kirjoitti:

        jokainen siittiö on ainutkertainen persoona, joka ansaitsee syntyä

        jos yksikin siittiö päätyy naisen ulkopuolelle, on mies hitleriä ja staliniakin pahempi sarjamurhaaja

        siittiötä tulee miehen jokaisen ejakuloinnin aikana.
        Ajatelkaapa kuinka paljon persoonia siellä menee vaikkapa talouspaperiin tai kondomiin.
        Heh.

      • provo :D
        ... kirjoitti:

        jokainen siittiö on ainutkertainen persoona, joka ansaitsee syntyä

        jos yksikin siittiö päätyy naisen ulkopuolelle, on mies hitleriä ja staliniakin pahempi sarjamurhaaja

        eipä muuta.

      • eihän
        satua kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi persoonallisuuden tärkeydestä. Mutta se johti aasinsiltana seuraavaan ajatukseen :D

        Kun kuolemme, yleisestihän kehomme ja siis solumme kuolevat (pienellä viiveellä) myös. Mutta jos luovutamme elimemme eteenpäin, elämmekö silloin kuolemamme jälkeenkin, vaikka sydämemme pumppaakin toisen ihmisen kehossa?

        Siis jos kerran jo sydämenlyöntimme ja solumme ilman persoonaamme ovat jo "me".

        Onhan se sydän edelleen meidän DNA:ta. Siis eikö elämämme päätykään välttämättä kuolemaamme?

        niistä sydämistä ym. jäljelle jääneistä elimistä voi tulla persoonaa/uutta ihmistä, toisin kuin alkiossa on kaikki potentiaali uuden persoonan ilmenemiseen.

    • 1977

      Abortoinnissa on läsnä ainakin kolme solumöykkyä/solukertymää/läjäystä soluja jne. On äiti, on syntymätön lapsi ja lääkäri. Lisäksi siinä vielä usein on muutamia solmöykkyjä, jotka ovat opiskelleet hoitoalaa...

    • lapsettomuus

      hoidoista.
      Solumöykkyjä oli kymmenittäin, niistä valittiin muutama jotka yritettiin istuttaa kohtuun, aika harvoin onnistui.
      Kyllä meidän maailmaan tulomme on melkoista sattumankauppaa.

      • yleensä

        kaikille varhaisalkioille pyritään antaan se elämänjatkumismahdollisuus, eli pääsee joko tuoreeltaan tai pakastuksen jälkeen kohtuun.

      • huhhh
        yleensä kirjoitti:

        kaikille varhaisalkioille pyritään antaan se elämänjatkumismahdollisuus, eli pääsee joko tuoreeltaan tai pakastuksen jälkeen kohtuun.

        Minua kävi oksettamaan kun luin aloittajan tekstin ja katselin noita kuvia. Ja vielä enemmän kuvotti kun kuvittelin tuollaisen sisälläni. Mieleni tekisi hakata vatsani verille, tehdä kaikki mahollinen että tuo ällöttävä olio sisälläni kuolisi. Vaan ei, kaikki tämä on turhaa kun vahinko on sattunut, raskaus ei suostu keskeytymään luonnollisesti vaikka kuinka rukoilisin. Täytyy vain maltillisesti odottaa aborttia. Itkettää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe