Yhteinen loma vietetään Tanjan lasten kanssa. Tanja kertoo heidän viettäneen lomaa kuten muutkin suomalaiset: mökkeillen, veneillen ja lasten kanssa uiden.
- Janne aikoo opettaa lapsia surffaamaan, Tanja kertoo.
Jotkut ovat ihmetelleet Tanja Karpelan kovaa kiirettä uuteen suhteeseen, sillä hänen ja ohjaaja Olli Saarelan lopullisesta erosta ei ole kuin puolitoista kuukautta.
- Haluaisin muistuttaa, että muutimme Ollin kanssa erilleen jo viime joulukuussa. Ehkä minua arvostelevat ihmiset luulevat, että minun pitäisi eron jälkeistä suruaikaa vieläkin viettää, Tanja viestittää.
IS
Tajuaisi eukko edes hävetä mutta ei, esim: Susanna Sievinen ja Leena Harkimo on myöntänyt julkisuudessa eron olleen heille vaikea ja onhan se näkynytkin Susannan kohdalla mutta tämä muija vaan hehkuttaa uutta onnea, minusta tuntuu että Tanja ei rakasta kun itseä, hänhän se aina miehet jättää kylmästi, tunteeton itsekäs akka, toivottavasti Totti nyt puuttuisi jotenkin lasten takia, kun lapset kasvaa he rupeavat kääntymään Tanjaa vastaan
- Janne aikoo opettaa lapsia surffaamaan, Tanja kertoo.
Jotkut ovat ihmetelleet Tanja Karpelan kovaa kiirettä uuteen suhteeseen, sillä hänen ja ohjaaja Olli Saarelan lopullisesta erosta ei ole kuin puolitoista kuukautta.
- Haluaisin muistuttaa, että muutimme Ollin kanssa erilleen jo viime joulukuussa. Ehkä minua arvostelevat ihmiset luulevat, että minun pitäisi eron jälkeistä suruaikaa vieläkin viettää, Tanja viestittää.
IS
Tajuaisi eukko edes hävetä mutta ei, esim: Susanna Sievinen ja Leena Harkimo on myöntänyt julkisuudessa eron olleen heille vaikea ja onhan se näkynytkin Susannan kohdalla mutta tämä muija vaan hehkuttaa uutta onnea, minusta tuntuu että Tanja ei rakasta kun itseä, hänhän se aina miehet jättää kylmästi, tunteeton itsekäs akka, toivottavasti Totti nyt puuttuisi jotenkin lasten takia, kun lapset kasvaa he rupeavat kääntymään Tanjaa vastaan
Vastaukset 16
Vanhimmat
lastensakin takia! Täytyy kyllä ihmetellä, mitä hän touhuaa. Jotenkin tuntuu, ettei tuo kestä tavallista arkea kenenkään kanssa. Suhteessa pitäisi olla kokoajan suurta kiihkoa ja säpinää, niinkuin yleensä alkuaikoina tuppaa olemaan. Tästä kun aikaa vierii, ja tunteet hieman laimenevat, niinkuin yleensä tapahtuu parisuhteissa, eiku mies vaihtoon ja uusi kehiin. Ainut seikka vaan vähän "haittaa", Tanja ei ole enää sinkku, vaan kahden lapsen äiti -HUOKAUS-
miehiä tapailla. Ei niiden kanssa tarvi aina muuttaa yhteen! Ainakaan heti...
eihän sitä suruaikaa tarvitse viettää eron jälkeen, mutta onko pakko heti muuttaa yhteen. Kummallisen mallin lapset saavat parisuhteesta.
niihin tottuu, eikä seuraavat tunnu miltään.
Se vie heti paikkoihin. Opettaa surffaamaan ja kaikkea. Edellisen isäpuolen kanssahan Tanja enimmäkseen mopoili keskenään.
pääsevät lapset tutustumaan useisiin erilaisiin miehenmalleihin ja virikkeisiin. Toivottavasti seuraava, tän nyk. jälk. harrastaa taas jotain ihan uutta ja kivaa, mitä lapsoset eivät ole vielä kokeilleet ;) On sit heille sillee niinku uutuuden viehätystä, kuten äidilläänkin...
eron läpi marraskuusta alkaen. Keväällä vielä hehkutti onneaan ja rakkauttaan Ollia kohtaan ja muistutti kansalaisia, että ovat edelleen Ollin kans naimisissa painottaen, että heillä on vain harkinta-aika. Alun perin selitti erohakemustaan sillä, että lapset saisivat viettää rauhallisen joulun. Joulu tuli pian ja sitä oli Olli kuitenkin Tanjan perheen kans viettämässä.
Tanja on niin sekaisin selitystensä ja valheiden verkossa, ettei muista mitä millonkin on selitelly. huoh!
Pakkohan se on selitellä kun haluaa jatkaa vuositolkulla valtion verorahojen tuhlaamista ja hyvän palkan nostamista, loinen mikä loinen, Älkää äänestäkö Karpelaa enää eduskuntaan, Karpelasta puheenollen ottaisi edes vanhan sukunimensä takaisin, tahraa viattoman suvun maineen omilla tempauksillaan,
verkossa parisuhteessa ja yksityiselmässä.Entäs politiikassa. Samaa valhetta koko elämä?
Tanjahan oli aikoinaan puolieroottisissa kuvissa, ajoi ratin,kuherteli varattuna Peter Nygårdin kanssa, esiintyi alusvaatemallina ja nieli miehiä, sitten....... muutti täysin imagoaan, pyrki eduskuntaan, laittoi tukan nutturalle, vähensi meikkiä ja rupesi pukeutumaan jakkupukuihin ja hänellähän oli jossakin vaiheessa silmälasitkin, tätä esitystä kesti jonkun aikaa, kirjoitti poliittisen kirjan, antoi hienoja lausuntoja politiikasta jms.... mutta sitten rupesi naamio sulamaan pala palalta, alkoi tulemaan sairaslomia ja alkoi pyörittämään useampaa miestä.(Golfari. Niinistö, Rumpali)
Mutta sitten hänet valittiin ministeriksi, jälleen rauhoituttiin,Äiti Amman palvontaa ja halailua, hienoja lausuntoja, lasten kanssa olemista jne...
No sitten Tanja tempaisi jälleen Ollin muodossa ja tissitkin alkoi jälleen tulemaan esiin(Jussigaalan asu ja Linnanjuhlien), mutta kun ministeriys loppui niin jätti Ollin, alkoi miesjahtiin ja taas tissit oli hyvin esillä ( Kylien konsertti).
Eli pointtini on että Tanja on se sama heitukka kun silloin 17 vuotta sitten, Tanja luuli huijaavansa kansaa mutta Tanja unohti että sinä voit lähteä pois epähienoudesta mutta se ei lähde pois sinusta, Tanjankin tapauksessa naamio mureni ja vanha minä voitti ja otti vallan.
Eikös tämä sekopää meinannut jossakin vaiheessa lähteä Intiaan lastensa kanssa? Tanja ei vaikuta kovin tasapainoiselta naiselta, kyllä tuon ikäisen naisen ja 2 lapsen äidin pitäisi jo tietää mitä haluaa elämältään
Tanja tykkää mulkusta, minkäs sille voi.
Tanjan kohdalla voisi todeta " Kun mikään ei riitä"
...toinenkin mulkusta, mutta ei niiden mulkkujen kanssa tartte heti muuttaa yhteen.
Pitäisköhän kansanedustajamme tutustuttaa sexshop -maailmaan...ai niin eihän siellä ole dior merkkisiä hieromasauvoja - ehkä?
pivossa kuin kymmenen ahterissa.
Voisi eukko käydä vähän keskustelemassa ongelmistaan, selvästi avun tarpeessa.Lapsiparat.