1415 miljoonaa euroa

tukea mksettu

yrityksille toissa vuonna.

-suora tuki 400 miljoonaa
-maksetut lainat runsaat 400 miljoonaa
-pääomalainat yli 15 miljoonaa
-myönnetyt takaukset vajaat 600 miljoonaa

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=131370

Näin siis jokainen osaltaan maksaa muitakin kuin maatalouden tukiaisia- halusi tai ei.
Näin se vaan yhteiskunta toimii, ja kokoajan kasvamaan päin on tukiaiset sielläkin.

Huomionarvoista on miten monesta suunnasta maatalouteen nähden tukea on saatavissa ja silti vero ja maatalous tukiaiset eivät ole mukana kuten joissakin tilastoissa.

5

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajooo

      Nokia lypsää hyvin Suomelle

      Nokia on kymmenen vuoden aikana maksanut yhteisöveroja yhteensä 14 miljardia euroa. Sillä summalla rakentaisi esimerkiksi moottoritien Suomen päästä päähän ja ylläpitäisi tietä 25 vuotta.

      Valtaosa Nokian maksamista veroeuroista on tullut Suomeen. Esimerkiksi viime vuonna Nokia teki kaikkien aikojen parhaan tuloksensa, 8,3 miljardia euroa, josta yhtiö maksoi 1,5 miljardia veroa. Tästä summasta 1,3 miljardia kartutti Suomen verotuloja. Loput 200 miljoonaa euroa jakaantui monen maan kesken.

      Nokian viime vuoden veroilla voisi maksaa esimerkiksi kaikki Suomen suurimmat tie- ja ratahankkeet parin kolmen vuoden aikana.

      Nokia teki viime vuonna nettotulostakin (6,7 miljardia euroa) enemmän kuin yhtiö maksoi palkkoja ja palkkioita (4,6 miljardia euroa).

      Suomen valtio on saanut kolme neljäsosaa Nokian veropotista. Kunnille Nokia-euroista on mennyt 22 prosenttia ja seurakunnille vajaat 2 prosenttia.

      Verottaja jyvittää kuntien Nokia-eurot vakituisten työpaikkojen mukaan. Eniten Nokia-rahaa ovat saaneet Espoo, Helsinki, Salo, Tampere ja Oulu. Nämä kunnat saavat myös eniten Nokian työntekijöiden palkkaverotuloja.
      Metsäliiton huippuverot

      Hämmentävän suuri veronmaksaja kokoonsa ja tuloksiinsa nähden on Metsäliitto-konserni, jolla ei ole mennyt viime vuosina kovin hyvin. Metsäliiton iso veropotti johtuu talousjohtaja Ilkka Pitkäsen mukaan siitä, että konserni toimii muutamissa maissa – kuten Englannissa – erittäin kannattavasti, eikä veroja voi siellä konsernirakenteen takia välttää.

      ”Metsäliitto on erittäin hyvä yrityskansalainen”, Pitkänen arvelee.

      Nokian veronmaksun huippuvuosi oli 2003. Silloin yhtiö maksoi 5,3 miljardin euron tuloksesta 1,7 miljardia veroa. Sen jälkeen yritysverotus on Suomessa keventynyt. Suomi laski yritysverokannan 29 prosentista 26 prosenttiin vuonna 2005. Nokian tuloskin hiukan notkahti välillä. Vasta viime vuonna Nokian maksamat verot ylsivät lähes huippuvuoden tasolle.

      Nokia on kymmenen vuoden aikana maksanut yhteisöveroja yhtä paljon kuin 19 seuraavaksi suurinta veronmaksajaa yhteensä. Vielä isomman potin ovat maksaneet Nokian työntekijät Suomessa tuloveroina.

      Suomi on pelottavan riippuvainen parhaasta verolehmästään. Nyt tilanne näyttää kuitenkin hyvältä. Yritykset ovat nimittäin vähän niin kuin eläimet tai ihmiset. Hyvät ominaisuudet tuntuvat kasautuvan samoille yksilöille.

      Nokia on velaton ja kasvaa absoluuttisesti tarkastellen huimaa vauhtia. Liikevaihdon suhteellinen kasvukin on hätkähdyttävät 24 prosenttia.

      • suunnittelu enää Suomessa

        Unkariin on siirretty paljon tuotantoa ja jopa talouspuoli siirrettiin Suomesta Unkariin ja nyt Suomalaiset käyvät opettamassa Unkarissa töitään ja taas on osa töistä menossa sinne. Kohta menee koko yhtiö maailmalle, kaikki menestyvät yritykset myydään Norjaan tai Saksaan.


      • tästäkin
        suunnittelu enää Suomessa kirjoitti:

        Unkariin on siirretty paljon tuotantoa ja jopa talouspuoli siirrettiin Suomesta Unkariin ja nyt Suomalaiset käyvät opettamassa Unkarissa töitään ja taas on osa töistä menossa sinne. Kohta menee koko yhtiö maailmalle, kaikki menestyvät yritykset myydään Norjaan tai Saksaan.

        opimme- Suomi pyörii kokonaisuudessaan tukiaisten varassa.
        On sitten toisia tukiaisia jotka vaan herätää isompia intohimoja kuin toiset.
        Jos näitä karsia meinaa on se sitten tehtävä tasapuolisesti kaikkialle eikä vain yhteen nurkkaan keskittyen.


      • 1,5 miljardia veroa
        tästäkin kirjoitti:

        opimme- Suomi pyörii kokonaisuudessaan tukiaisten varassa.
        On sitten toisia tukiaisia jotka vaan herätää isompia intohimoja kuin toiset.
        Jos näitä karsia meinaa on se sitten tehtävä tasapuolisesti kaikkialle eikä vain yhteen nurkkaan keskittyen.

        Nokia maksoi 1,5 miljardia veroa. Paljonko sai tukea.


    • lainaa mjulle

      mjiljoona. pliis.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe