Olen ollut suhteessa nyt 3 vuotta aivan upean ja kauniin naisen kanssa. Olen aina tullut hyvin toimeen hänen neljän murrosikäisen lapsensa kanssa, mutta jokin mättää..
Hän ei hyväksy minun kahta alle kouluikäistä lastani ! Kun me tutustuttiin meni aika jotenkin siivillä ja yhteen muutettiin puolen vuoden päästä. Tapailin tuolloin lapsiani epäsäännöllisin väliajoin, koska työtahtini oli hektinen, joten en kiinnittänyt asiaan niin paljon huomiota. Parin kerran jälkeen kun lapset olivat sitten meidän uudessa kodissamme, avopuolisoni ilmoitti, että olisi parempi jos näkisin heitä jossakin muualla. Kuitenkin lapseni ovat rauhallisia ja aina iloisia, eivätkä mitään täystuhoja. Olin siis aivan äimän käkenä?? Miten joku, jolla on neljä murkkuikäistä lasta voi sanoa noin?
Itse kohtelen hänen lapsiansa hyvin ja tiedän heidän pitävän minusta kovasti. Kun muutimme aikanaan yhteen, halusi tuleva avovaimoni välttämättä ostaa uuden talon. Puhettakaan ei ollut, että se olisi ostettu yhdessä, vaan hän halusi ostaa sen itse avioerossa saaduilla rahoilla plus perintörahoillaan. Niinpä sitten suostuin muuttamaan hänen uuteen kotiinsa hänen painostettuaan minua asiassa, vaikkakin minulla itselläni oli ihan ok työsuhdeasunto kaupungin keskustassa.
Asia on painanut minua kovasti ja olen yrittänyt puhua hänelle asiasta. Hän sanoo aina, että jos kerta olen niin lapsirakas, täytyy meidän tehdä oma lapsi. Hitto kun kiukuttaa, sillä asian kääntäminen tuohon suuntaan ei anna minulle ikinä vastausta siihen, miksi hän ei voi sietää minun lapsiani.. Olen monesti yrittänyt kysyä/kääntää hänen päätänsä, mutta tuloksetta.
Olen sittemmin ajatellut asiaa paljon ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä. Ainoa asia, joka
harmittaa on, että muuten elämämme on erittäin mukavaa ja tulemme loistavasti toimeen yhdessä.
Olen aina ollut aiemmissa suhteissani periksiantamaton ja tiukka omien tarpeideni suhteen, mutta tämä nykyinen naiseni on ilmeisesti osannut laittaa minut totaalisesti tossunsa alle. Kuinka kauan minun täytyy / haluan laiminlyödä omien lapsieni tarpeita oman suhteeni kustannuksella? Käymme tällä hetkellä lasten kanssa kerran viikossa uimassa tai jossakin vastaavassa. Päätös on tehtävä pian sillä en halua näyttää tulevaisuudessa omien lasteni silmissä välinpitämättömältä ja etäältä ja toisaalta myös syyllisyydentuntoni alkaa haittaamaan jokapäiväistä elämääni.
Onko muilla kokemuksia?
Hän ei hyväksy minun kahta alle kouluikäistä lastani ! Kun me tutustuttiin meni aika jotenkin siivillä ja yhteen muutettiin puolen vuoden päästä. Tapailin tuolloin lapsiani epäsäännöllisin väliajoin, koska työtahtini oli hektinen, joten en kiinnittänyt asiaan niin paljon huomiota. Parin kerran jälkeen kun lapset olivat sitten meidän uudessa kodissamme, avopuolisoni ilmoitti, että olisi parempi jos näkisin heitä jossakin muualla. Kuitenkin lapseni ovat rauhallisia ja aina iloisia, eivätkä mitään täystuhoja. Olin siis aivan äimän käkenä?? Miten joku, jolla on neljä murkkuikäistä lasta voi sanoa noin?
Itse kohtelen hänen lapsiansa hyvin ja tiedän heidän pitävän minusta kovasti. Kun muutimme aikanaan yhteen, halusi tuleva avovaimoni välttämättä ostaa uuden talon. Puhettakaan ei ollut, että se olisi ostettu yhdessä, vaan hän halusi ostaa sen itse avioerossa saaduilla rahoilla plus perintörahoillaan. Niinpä sitten suostuin muuttamaan hänen uuteen kotiinsa hänen painostettuaan minua asiassa, vaikkakin minulla itselläni oli ihan ok työsuhdeasunto kaupungin keskustassa.
Asia on painanut minua kovasti ja olen yrittänyt puhua hänelle asiasta. Hän sanoo aina, että jos kerta olen niin lapsirakas, täytyy meidän tehdä oma lapsi. Hitto kun kiukuttaa, sillä asian kääntäminen tuohon suuntaan ei anna minulle ikinä vastausta siihen, miksi hän ei voi sietää minun lapsiani.. Olen monesti yrittänyt kysyä/kääntää hänen päätänsä, mutta tuloksetta.
Olen sittemmin ajatellut asiaa paljon ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä. Ainoa asia, joka
harmittaa on, että muuten elämämme on erittäin mukavaa ja tulemme loistavasti toimeen yhdessä.
Olen aina ollut aiemmissa suhteissani periksiantamaton ja tiukka omien tarpeideni suhteen, mutta tämä nykyinen naiseni on ilmeisesti osannut laittaa minut totaalisesti tossunsa alle. Kuinka kauan minun täytyy / haluan laiminlyödä omien lapsieni tarpeita oman suhteeni kustannuksella? Käymme tällä hetkellä lasten kanssa kerran viikossa uimassa tai jossakin vastaavassa. Päätös on tehtävä pian sillä en halua näyttää tulevaisuudessa omien lasteni silmissä välinpitämättömältä ja etäältä ja toisaalta myös syyllisyydentuntoni alkaa haittaamaan jokapäiväistä elämääni.
Onko muilla kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet mitä ilmeisimmin tilanteessa, jossa naisesi haluaa sinut, mutta ei historiaasi. Ei lapsiasi missään tapauksessa. Ne muistuttavat entisestä perhe-elämästäsi. Naisesi ei ole edes taloudellisesti riippuvainen sinusta, koska omistaa talon, jonka hän halusi ja jonka myös päätti ostaa. Naisesi taitaa sitä tyyppiä, jonka kanssa toimitaan hänen tavallaan tai sitten ei ollenkaan. Oletko varma, että suhteessanne on aitoa rakkautta ja se on kestävällä perustalla? Jos edes mietit, että olet valmis hylkäämään omat lapsesi naisen vaatimuksen edessä, se ei ennusta hyvää.
Sanot, että nainen on upea ja kaunis. Entä mitä muuta hän on, luonteeltaan? Ymmärtäväinen, empaattinen, suurpiirteinen, huumorintajuinen, reilu, sydän paikallaan. Oletko itsekin hyvän näköinen ja näytätte hyvältä yhdessä? Sovitteko hyvin talon sisustukseen - haluan kärjistää, en olla ilkeä. Sori.
Naiseni on todellakin kaunis, huumorintajuinen ja upea ihminen muuten kuin tuon yhden asian tiimoilta. Itsekin olen varmasti komeaksi luokiteltava, hauska ja hyväkäytöksinen. Siksi kai aikanaan salama iskikin välillämme.
Naiseni on yksityisyrittäjä, joka vie paljon aikaa ( 6-7 pvä vko ) ja hän on myös sen sanonut syyksi, jottei halua lapsia lisää kotiinsa. Niin ja niin,- hänen kotinsa ja hänen tavaransa. Omiani en edes aikanaan jaksanut tuoda, sillä ne eivät kuitenkaan olisi varmaankaan sopineet hänen about 6000 euron sohvakalustuksensa väreihin.
Itsekään en ole mikään tyhjätasku, mutten kuitenkaan materialisti, niinkuin naiseni. Pelkään välillä menettäväni sieluni tässä yhtälössä, jossa tuntuu olevan ainoastaan hävittävää, ainakin jos omat lapseni ovat mittapuuna.
Mitä, jos yrittäisit keksiä luovemman ratkaisun pulmaasi. On todellakin vaarana, että menetät tuossa pelissä sielusi. Elät jonkun ajan päästä vieraassa talossa, vieraitten ihmisten kanssa, vieraitten tavaroitten keskellä. Mikä sinua estää elämästä tässä suhteessa, mutta samalla asuen omassa asunnossasi. Tapaat siellä lapsiasi ja olet heidän kanssaan. Muun ajan sitten vietät naisesi kanssa. Sopisiko tällainen hänelle? Ja jos ei, niin miksei? Hänellä on työnsä, yrityksensä ja lapsensa, jotka sitovat hänet. Miksei sinulla saisi olla omaa elämää ja omia sitoumuksia? Olettehan aikuisia.
Ehkä eniten minua arveluttaa tuo ajatus, että naisesi ei siedä lapsiasi kiireiseen elämäänsä vedoten, mutta ehdottaa yhteisen lapsen hankkimista kiireisestä elämästään huolimatta. Erittäin ristiriitaista ja olisihan sekin lapsi sinun lapsesi.
Ole varuillasi, ihan todella!
Varmaan niitä hyviä puoliakin, mutta vaikea kuvitella itseäni tuollaisen ihmisen kanssa asumaan; Ei anna sijaa tavaroillesi, ei lapsillesi eikä edes päätöksestä haluatko lisääntyä vai et. :( Vaikka kaunis olisikin, sillä jossain vaiheessa me kaikki rypistytään ja harmaannutaan.
Kirjottelin tuonne alemmas josko voisitte puhua ja selvittää asiaa, mutta myönnettäkööt ettei paljoa tunnu olevan uusperhematskua. Hänen tapansa tai ei mitään. Kohta voit pahimmassa tilanteessa huomata olevas vaan samanlainen kaluste kuten se sohva ja menettänyt todella paljon. Salliiko hän kuitenkin esim. sinun vapaa-ajan menosi, ystäväsi jne?
että joidenkin ihmisten kanssa ei kerta kaikkiaan selviä puhumalla. On kuin puhuisi seinille, ei mitään vaikutusta. Nämä keskustelukyvyttömät ovat yleensä sellaisia, jotka pitävät vain omaa totuuttaan oikeana. Heillä ei ole halua tai, vielä hankalampaa, edes kykyä kuunnella toista. He ovat yleensä empatiakyvyttömiä ja tunteettomia ihmisiä. He voivat ensinäkemältä vaikuttaa hyvinkin ihastuttavilta, mutta karu totuus paljastuu lähisuhteessa. Jos ei ole kykyä tehdä kompromisseja, ei ole sopiva elämään suhteessa toisen kanssa.
Täällä keskusteluissa käytetään usein nimitystä narsisti, mutta ei tarvitse olla edes patologinen tapaus, kun voi jo tuhota toisen elämän.
Tyttäreni isä kun löysi uuden rakkaan ei häntä saanut kiinni edes silloin kun tyttöä vietii ambulanssilla sairaalaan.
Vuosia on mennyt 5 ja monta kertaa on tyttöä lohdutettu kun isiä on itkenyt.
Tässä hetki sitten mies päätti soittaa ja kertoa syyn miksi katosi tytön elämästä kokonaan. Totuus kuulemma se että se uusi puoliso kielsi minkäänlaisen yhteydenpidon tyttäreen.
Ei varsinkaan pieni lapsi ymmärrä asiaa näin, kyllä kuvittelee että vika on hänessä kun isi ei tule katsomaan.
Uskoisin että monessa suhteessa se uusi puoliso osoittaa mustasukkaisuuttaa lasta ja lapsen äitiä/isää kohtaa kieltämällä lapsen tapaamiset,
Jokainen tietenkin tekee omat valinnat, mutta kannattaa miettiä onko suhde tosiaa oman lapsen hylkäämisen tai laiminlyömisen arvoinen. Ei se lapsikaan ikuisesti jaksa odottaa vanhemman tuloa, eli jos suhde kariutuu ja sitten haluaakin alkaa yhteydenpidon lapseen voi lapsen vastaanotto olla aika kylmä.
En ole mikään katkera exä, mielestäni vaan ei omaa lastaan voi hylätä sen takia että toinen käskee.
Erosimme yhteisestä päätöksestä ja nk. sovussa, kun lapsemme oli 17 v. Siihen asti lapsella ja isällä oli ollut erittäin läheiset välit ja sovimme jopa niin, että hän muuttaa erossa isänsä kanssa asumaan. Alku meni nuoren kanssa ihan hienosti, mutta kun mies alkoi seurustella uuden naisensa kanssa kaikki muuttui. Isä ei ollut enää kotona juuri ollenkaan, koska kaikki vapaa-aika meni uuden naisystävän kanssa. Nuori muutti 18 vuotispäivänään osoitteensa minun luokseni ja yhteydenpito isään on lähes poikki. Isä joskus tekstailee tai soittelee, viimeksi kuulemma kännykän mukaan 19.6. on tullut puhelu isän numerosta. He eivät ole enää tavanneet kahdestaan, vaan jos isä pyytää vaikka ravintolaan syömään, on nainen aina mukana. Ok, siis kyllähän 18 v on jo aikuinen, mutta tarvitseen mielestäni yhteyden vanhempiinsa muutenkin kuin pelkkien pankkitilitapahtumien kautta. Ja onhan se aika hämmentävää, jos siihen astinen elämä ollaan oltu erittäin läheisiä ja sitten yht'äkkiä ei mitään.
Tuosta vimpasta lauseesta. Ollaan mieheni kanssa asiasta puhuttu ja tosiaan en pystyisi kunnioittamaan ollenkaan miestä, jos itse/muiden pyynnöstä lapsensa näkemisestä luopuisi. Eikä mies minua, jos ikinä sellaisia vaatisin. Ja tätä vahvistaa sekin, kun olemme sen lapsen surun omin silmin nähneet silloin, kun lapsen etä-äiti löysi uuden. Tällä tarinalla on kuitenkin iloinen loppu, sillä rakkaus ja huuma tasottui ja hän tapaa lasta. Itselle tuollainen on kyllä niin outoa; että puoliso vaatisi tosissaan ja toinen suostuisi. Ei jotenkin osaa ymmärtää, että kukaan mielenterveydeltään tip top tollasta tekis.
Jos asia on tosiaan noin huonosti, niin hanki hyvä mies oma asunto, missä saat olla lastesi kanssa. Itse henkilökohtaisesti samassa tilanteessa en olisi missään nimessä muuttanut yhteen ihmisen kanssa jonka koti ei olisi tasavertaisesti minunkin koti.
Mitä tulee naisesi kommenttiin hankkia yhteinen lapsi koska lapsiasi kaipaat, kommentoisin asiaa hänelle, että silti sinun lapsesi ovat jo olemassa ja he ovat sinun lihaa ja vertasi, kysyisin myös naiseltasi että miltä hänestä tuntuisi jos sanoisin samoin hänen lapsistaan...eli olisi vaikka parempi jos he asuisivat muualla(raakaa, mutta saisikohan se naisen miettimään.
Arvelen että naisesi on hyvin itserakas tai sitten niin mustasukkainen ettei siedä muistuksia entisestä elämästä, kumpikin on sairasta.
samankaltaisia "tapauksia" kuin sinun/teidän ja voin sanoa, että suhde ei toimi kauan jos ei hyväksy toisen osapuolen lapsia.
Sinun on tehtävä valinta ja otaksun, että lastesi hyväksi. Lapsi/lapset ovat kuitenkin tärkein asia - ainakin ns tunne-elämältään normaalien vanhempien olessa kyseessä.
Vaikuttaa siltä, että kumppanisi on jotenkin "kehittymätön ja kypsymätön" ihmisenä jos/kun ei tajua kumppaninsa lasten asemaa perheessä. Toivon, että löydät vielä ihmisen joka hyväksyy lapsesi. On otettava "koko paketti" - uusperhekuvioissa , muutoin suhde ja rakkaus ei toimi. Hyvää kesää sinulle!
aidon naispuolisen narsistista häirötä potevan henkilön. Sellainen on melko harvinainen, ovat voittopuolisesti miehiä, mutta nyt hän on edessäsi. Otapa asioista selvää ja seuraa hänen käyttäytymistään. Tyypillistä on, että tällainen nainen on kaunis, osaa hurmata ja käyttää seksiä taitavasti välineenään. Miesparka on koukussa ja sitten se alkaa. Kukaan tervepäinen nainen ei vaadi miestä luopumaan omista pienistä lapsistaan. Sen verran on sydäntä kaikilla äideillä, että ymmärtää vieraankin lapsen tarpeet.
Kaikki mikä on hänen, on hyvää, mutta sinulla ei saa olla mitään omaa. Kaikki kulkee hänen kauttaan. Miksi hän erosi edellisestä avioliitostaan? Ota selvää, ota vaikka yhteyttä ex-mieheen. Miehellä on oma tarinansa, mutta se ei välttämättä ole ihan väärässäkään. Ja muista, että tällainen nainen on erittäin taitava manipuloimaan miehiä. Huomaan jo tekstistäsi, että se on tuottanut tulosta. Olet jäänyt koukkuun miettimään miksi nainen käyttäytyy kuten käyttäytyy eli ristiriitaisesti - on ihana ja rakastaa, mutta samalla julma ja taipumaton.
ennen kuin hän jättää sinut. Silloin ehkä lapsesi ovat jo vieraantuneet sinusta, ja jäät aivan yksin.
Kääkkä näyttää vievän sinua kuin pässiä narussa. Älä yritä kääntää hänen päätään, vaan käännä omasi, poispäin moisesta syöjättärestä.
Nainen ei osaa hyväksyä lapsiasi ja hakee siihen IHAN VÄÄRIÄ ratkaisuja. Koittaa tunkea asian taustalle ehdottamalla uutta lasta ja sinun lastesi tapaamisten siirtämistä muualle. Ensimmäisestä ehdotuksesta; Uusi lapsi tilanteessa, jossa on noinkin vakava ongelma jota ei tahdota OIKEASTI selvittää ei ole hyvä ratkaisu ja koska tossa oikeasti on suhteen loppumisen riski, niin siinä tulisi sitten erosta todella hankalaa. Ei oikea kohta lasten hankintaan. Toisesta ehdotuksesta; Lapset ovat vasta 10- ja 12-vuotiaita, on mahdotonta olettaa, että ryhtyisitte elämään kaksoiselämää tuollaisen ajan. Ja jos nainen haluaa pysyä kuviossa, niin pakko hänen asia on joskus kohdattava. Mitä hän tykkäisi, jos itse tekisit samoin? Kehottaisit, että murkut muualle? Jotenkin tuntuu, että hänellä nyt kyky asettua toisten asemaan on täysin loppu.
Jos haluat vielä naisen kanssa yrittää, niin kehottaisin, että istutat nyt tämän naisen sohvalle ja kunnolla puhutte. Kerrot, että nyt pelleilyt loppuu ja nämä aivan mahdottomat ratkaisut, jotka johtaisi loppujen lopuksi vain eroon. Uusi lapsi ei ratkaise asiaa eikä jo syntyneiden lapsien lakaiseminen maton alle. Kysyt, että mikä heissä sitten oikeasti ahdistaa. Ja vaikka he ovat sinulle varmasti maailman rakkaimpia ihmisiä, niin älä soimaa tai syyllistä häntä tunteistaan. Äitipuolena voi joskus kokea vaikka minkälaisia tunteita, jotka voivat johtua esim. tunteesta, että pitäisi olla superihminen ja vastata sinun, exien, sukujen ja yhteiskunnan kaikkien erilaisiin ja toisiaan sulkeviin odotuksiin. Kysy onko sinun käytöksessäsi jotain sellaista mikä aiheuttaa näitä tunteita. Tämä siksi, että jos kyse teistä kahdesta riippuvasta asiasta, se on helpompi ratkaista. Terapiat, keskusteluavut jne myös kannattaa käyttää hyväksi (yksin tai kahdestaan), että pääsee erittelemään noita juttuja. Pyrkikää tekemään toisistanne kumppaneita - ei riitapukareita. Kerro myös miltä sinusta tuntuu nuo vaatimukset ja yritä saada nainen sinun asemaasi, hänellähän on myös lapsia. Mutta älä missään nimessä käytä tuota lakaisu-korttia ongelmiin, ne tulee sieltä kuitenkin ulos ja teillä on ihan sama soppa ja mahd. vielä paha erosoppa edessä, jos lapsenkin nyt hommaatte.
Jos ratkaisua ei tunnu löytyvän, niin älä muserru. Hän ei pystynyt asiaa hyväksymään, mutta sä et olisi asiaa voinut muuttaa - edes piilottelemalla lapsia. Se olisi vaivannut häntä kuitenkin ja sun ja lapsien maksama hinta sen teeskentelemisestä, ettei lapsia ole olemassa, olisi liian suuri. En tiedä onko noita juttuja mahdollista läpikäydä kun yksi viesti ei kuitenkaan paljoa kerro tilanteesta. Mutta tsemppiä sinne nyt.
Naisesi kokee nyt äitipuoliturhautumista, mutta ei osaa käsitellä sitä pois oikeilla keinoilla. Itse olen sellaista kokenut, mutta en negatunteina lasta kohtaan. Mutta kyse kuitenkin siitä oman paikkansa etsimisessä. Siinä auttoi kaikkein eniten se, että sain puhua mieheni kanssa ja hän ymmärsi tunteeni. Se on auttanut myös huomioimaan kumpikin toistemme tunteita lapsen ohella.
Uusperheessä on jossain määrin opittava todella epäitsekkääksi ja kompromisseja tekeväksi. Tossun alle ei kenelläkään ole tilaa. :)
Ja mieti nyt tarkkaan omia tunteitasi, syyllisyydentunnossa on todella ikävä elää. Ja ihan yhden isän vaimona voin kertoa, että tuollainen syyllisyys ja taakka läpi elämän ei ole minkään suhteen arvoinen. Mutta jos voimia riittää, niin koita saada nainen unohtamaan ne väärät ja tuhoisat keinot.
jätä se ämmä ja tuu meille.. mie leikin sun muksujenkaa.. :)