Moi!
Ollaan lähdössä ensi viikolla Albenan aurinkoon ja pähkäiliin minkälainen hotellin aamiainen on? Pärjääkö sillä hyvin?/löytävätkö lapset siitä syötävää? Mihin asti aamiaista tarjotaan?(lue täytyykö kellon kanssa herätä syömään ajoissa..)
Ihanaa ajatella että kaksi viikkoa lämpöä luvassa tämän kurjan kesän päätteeksi!
flamingo,albena
2
463
Vastaukset
- sen verran
että se on yleensä klo 10 asti, mutta pienellä varauksella, koska lopussa siellä saattaa olla vain tyhjentyneitä astioita ja niissäkin missä vielä jotain on, saattaa olla sellaisessa kunnossa, ettei tee mieli ottaa. Sanoisin, että ysiltä viimeistään aamupalalle.
Tarjolla on yleensä puuroa, sämpylöitä, leikkeleitä, makkaroita (tosin aika paljon saksalaisia värittömiä) tomattia, kurkkua, vesimeloonia, banaaneita, omenoita, kahvia, teetä, maitoa, mehua, muroja ja hilloa, eli kyllä sieltä pitäisi jokaiselle jotakin löytyä.
Hyvää matkaa!! nim. vähän kateellinen. - Harza58
Kun aamupala siirtyi heinäkuussa Slaviankasta omaan hotelliin, sekä valikoima, laatu ja palvelun taso nousi vähintään 100 %. Aika paljon olen kiertänyt mutta aamiainen oli ehdottomasti yksi parhaista, mitä olen syönyt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2722687Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2081728Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591454Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11201- 791166
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2361071- 801012
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.43913- 70800
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15730