kohdunpohjan

Rv:lla 15 4 oli 14 ja nyt rv:lla 21 4 21, mittaus oli maanantain neuvolassa. Siellä sanottiin, että on liian paljon?! Ja myös, että painoa kertynyt mulle liikaa, yht. n.6,5 kg koko ajalta. Viikkomäärä n.300-600g. Mun mielestä ei lainkaan älyttömästi. Sanoi, myös, että, jos näin jatkuu, joudun lisätutkimuksiin. Olikohan neuvolantätillä vaan huono päivä?? Ed. viikon maanantaina (7.7) oli rakenneuä ja siellä todettiin kaiken olevan ok, sikiö vastasi aikaa, l-vettä norm. ym. Pää nyt pyörällä koko jutusta. Miten muilla?
3433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rakenneultrassa olin kaksi viikkoa sitten, rv 20 0. Sikiö jätätti kaikissa mitoissa, mm. vartalonympärys 4 pvää jäljessä. Siro vauva, lapsivettä normaalisti, painoarvio 310g. Np-ultrassa vastasi täysin viikkoja.

Nyt viikolla 22 0 kävin neuvolassa, ja sf oli 22cm! Käyrän ylärajan yli paukkui siis. Sf on mitattu ennenkin, ja se on tähän asti kulkenut kauniisti ihan keskikäyrää. Nyt kahdessa viikossa sitten olisi räjähtänyt ihan käsistä. Tämän järkyn mittauksen teki sijainen, ei vakiterkka.

Käyrä on kauhean näköinen, yhtäkkinen piikki suoraan ylöspäin. Sokerirasitukseen joudun, ja mitataan viikon päästä uudelleen toi sf. Mahdollisesti ultraan seurantaan. Sijaisterkka pelotteli, että tulee iso vauva, en voisi synnyttää alakautta jne. Yhtään kertaa en ole tuntenut pelkoa synnytyksestä, nyt tulin kotiin ja itkin, oli täysi shokki koko uutinen! Kätilö sanoi ultrassa tosiaan, että siro vauva, odottelin pientä vauvaa joka mahdollisesti onkin jättimäinen! Jos se siis kahdessa viikossa on kasvanut jo mammutiksi, niin entäs viikolla 40?!

Itselläni on pituutta 158cm, olen siis melko pienikokoinen. Samoin mieheni on pieni, ja meidän sisarukset. En käsitä, miten tuo yhtäkkinen kasvu voi pitää paikkaansa. Painoa on tullut lähdöstä nyt 4kg, BMI 25 ennen odotusta.

Pelottaa se seuraava mittaus. Toivon että on mittausvirhe. Sijainen mittasi monta kertaa ja rusensi mahaa. Toivottavasti meidän tilanteet nyt selviävät parhain päin. Ei ole kivaa odotella.

Äänestä
  • tuon nopean kasvun eri mittaaja koska mulla oli kanssa oman terkan mittaamana vk.30 sf-mitta 31 ja tämä harjoittelija tempas 33cm..heh! Sinuna en ottaisi paineita lainkaan tuosta mittaustuloksesta.

    Äänestä

Itselläni ei valitettavasti ole neuvolamittauksia juuri noilta viikoilta, joten en voi antaa "vertailuarvoja", mutta minulla on sf-mitta koko ajan ollut keskikäyrän yläpuolella ja nyt viimeksi viikon 33 mittauksessa hyppäsi yläkäyrän yli. Painoa on tullut nyt koko aikana yli 13 kiloa eli enimmän osan aika ýli 500 grammaa viikko, ja eipä se näytä tähän jäävän. Viimeisin terkkari, eri kuin tavallisesti, vienosti vihjaili, että mahtaako olla turhan iso vonkale tulossa.

Fakta on, että tuo sf-mitta vaihtelee mittaajan mittaustavan, äidin asennon ja vauvan asennon mukaan, samoin kuin tuo painon lisääntyminen on yksilöllistä, joten anna tätien puhua mitä puhuvat: jos sinut lähetetään lisätutkimuksiin, niin eipä se mitään haittaa, saatpahan sitten enemmän tietoa oman itsesi ja vauvan voinnista, ja sehän on vaan hyväksi! Ei kannata noista neuvolan puheista hermostua eikä mieltään pahoittaa, mutta eipä nyt kannata löperöksikään heittäytyä eli kannattaa tietysti turhia stressaamatta huolehtia sopivasti niin liikkunnasta kuin ravinnostakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korkeudesta kirjoitti:

Rv:lla 15 4 oli 14 ja nyt rv:lla 21 4 21, mittaus oli maanantain neuvolassa. Siellä sanottiin, että on liian paljon?! Ja myös, että painoa kertynyt mulle liikaa, yht. n.6,5 kg koko ajalta. Viikkomäärä n.300-600g. Mun mielestä ei lainkaan älyttömästi. Sanoi, myös, että, jos näin jatkuu, joudun lisätutkimuksiin. Olikohan neuvolantätillä vaan huono päivä?? Ed. viikon maanantaina (7.7) oli rakenneuä ja siellä todettiin kaiken olevan ok, sikiö vastasi aikaa, l-vettä norm. ym. Pää nyt pyörällä koko jutusta. Miten muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu