Kotipihan

On ihmeellistä että kuinka hyvin eri lintulajien edustajat tulevat toimeen keskenään.. Valkeakoskella meidän pihalla vieraillee iso liutta pikkulintuja..
Näin tuossa yksi päivä piha keinumme läheisyydessä käpytikan poikasen, ja kolme pikkulintua. Ne istuivat n.puolen metrin päästä toisistaan ja sirkuttelivat..
Saman huomasin talvella lintujen ruokintapaikalla joka minulla roikkuu omenapuun oksassa, niin näitä lintuja oli n.20kpl ja joukossa oli ainakin 5 eri lintulajia. Eikä mitään tappeluita tullut, kaikki kävivät vuorollaan hakemassa siemeniä ja joskus kävi niin että yksi toisen lajin edustaja söi toisella puolella asitaa ja toisella puolella eri lajin edustaja eikä olleet moksiskaan..
Onko tämä yleistä lintujen parissa että ne hyväksyvät myös muiden lajien edustajat lähelleen?
Itse en kovin hyvin tunne eri lintujeja ja niiden käyttäytytymistä..
3224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pari lintulajia voi olla samaan aikaan. Ja silloinkin toista lajia vain pari. Onko muilla vastaavia havaintoja? Jospa syötävää on riittävästi, ettei tarvitse kilpailla. Hyvä havainto kuitenkin.

Äänestä
  • Lokit ja varpuset ei ainakaan oo kavereita.

    Äänestä

lintulaudalla tinttien kesken,enemmän yksilöiden välistä lajista riippumatta - ja tietty harakat,varikset ja naakat riitelevät avoimesti keskenään hyvistä makupaloista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


linnut.... kirjoitti:

On ihmeellistä että kuinka hyvin eri lintulajien edustajat tulevat toimeen keskenään.. Valkeakoskella meidän pihalla vieraillee iso liutta pikkulintuja..
Näin tuossa yksi päivä piha keinumme läheisyydessä käpytikan poikasen, ja kolme pikkulintua. Ne istuivat n.puolen metrin päästä toisistaan ja sirkuttelivat..
Saman huomasin talvella lintujen ruokintapaikalla joka minulla roikkuu omenapuun oksassa, niin näitä lintuja oli n.20kpl ja joukossa oli ainakin 5 eri lintulajia. Eikä mitään tappeluita tullut, kaikki kävivät vuorollaan hakemassa siemeniä ja joskus kävi niin että yksi toisen lajin edustaja söi toisella puolella asitaa ja toisella puolella eri lajin edustaja eikä olleet moksiskaan..
Onko tämä yleistä lintujen parissa että ne hyväksyvät myös muiden lajien edustajat lähelleen?
Itse en kovin hyvin tunne eri lintujeja ja niiden käyttäytytymistä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu