ovestinia turhaan?

mitä mieltä olette.. ?

Olen käyttänyt nyt kahtena iltana ovestin-voidetta, gynekologi kirjoitti siitä maininnan Terolut-reseptiin muutama kuukausi sitten.

Silloin hän ei vielä sanonut että tarttisin mitään mutta kirjoitti varoiksi että hae sitten jos haet..

En hankkinut sitä Terolutia nyt, kun en muista mihin vaivaan se tarkalleen ottaen oli, ja kierto kun pelaa ihan normaalisti.

"Pinna" on lyhyt mutta ei se ole koskaan liian pitkä ollut;D
Lisäksi olen vastikään eronnut että.. ihmekös se jos jotain vaikuttaa sekin.
Ikää 48v.

Niin siis, n. viikko sitten tuli kutina ja luulin että hiivatulehdus "tietysti", kun niitä on ollut, kaiketi joka vuosi. Käytin kahdenlaista Canestenia.

Kokeissa ei ollut hiivaa. Tk:ssa ja apteekissa sanottiin että hiivalääke kuivattaa entisestään, jos ei olekaan hiiva. Varsinkin se canesten 500mg kapseli!

Kutina loppui kuukautisiin. Vuotoa ei ollut tai muita oireita, vain kutina ulkopuolella.

Yhdyntä kävi kipeää. Ensimmäistä kertaa elämässä se sen teki. Ei sukupuolitauteja.

Tuntui jotenkin "tiukalta", sellaiselta kuin voisi kuvitella tuntuvan, kun neitsyyttä viedään;) (se ei käynyt aikoinaan kipeää ollenkaan)

niinpä ajattelin että no ne alkoi nyt mummo-hommat sitten.

Mutta sitten lukaisin Vulvodyniasta juuri hetki sitten (tosin ylimalkaisesti mutta)
http://vdopas.com/

JA - JOS SE ONKIN MULLA SITÄ?

Eli mitä jos turhaan laitan Ovestinia..

Siis voiko tämän asian mittauttaa (hormooniarvonsa) jotenkin, ettei vielä turhaan (?) kutsuis itteä mummoksi (varsinkaan kun en sitäkään ole niin;) eikä edes lapsia itsellä)

Tai no, itse asiasssa kun kävin gynellä silloin viimeksi, niin kysyin tuosta, ja hän silloin meinasi, että ei kannata alkaa vielä mittailemaan, ja että hän kirjottaa lääkettä vaan...
??

Kävin gynellä alavatsavaivan takia, luulin että jos kysta olis alkanut kasvamaan uudestaan. Ei ollut kasvanut, eikä mitään löytynyt muutenkaan, ihan normaalia.

Kannattaakohan jatkaa vaan Ovestinia, oli mummoilu tai ei.. Pelkäsin ensin niitä oireita, jotka kuulema mahdollisia.
Nyt on huimannut, mutta voihan se olla että kuvittelen..

2

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että siksi

      Gyne sanoi, että ei kannata vielä alkaa mittailemaan, koska hän ajatteli, että ne arvot voi sulla vaihdella vielä paljonkin, siis niin, että välillä on vaihdevuosiarvot ja sitten taas ei ole.

    • olen käyttänyt..

      reilun vuoden juuri samanlaisiin vaivoihin, kuin sulla nyt on. Lisäksi mulla alkoivat myös silloin virtsarakon limakalvot kuivumaan. Ovestin on hyvin auttanut ainakin minua. Käytän puikkoja ja laitan pari kertaa viikossa. Minäkin ensin luulin , että mulla on hiivaa, mutta ohuista kuivista limakalvoista se johtui. Lisäksi käytän yhdynnässä varmuuden vuoksi myös lukastetta. Oli samainen tiukka kuiva yhdyntä kokemus kans ennen Ovestinin käyttöä. Olen alkanut myös käyttämään 1-2 rkl oliiviöljyä suun kautta, koska sillä sanotaan olevan limakalvoja vahvistava vaikutus. Käytin Ovestinia aluksi pakkauksen ohjeen mukaan joka ilta pari kolme viikkoa, että sain limakalvot tasaantumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe