Voi että kun oli myös ikävää isäukon kanssa, tosin vittumaisuudessaan isäni antoi mitä parasta rakkautta antaessaan lukuisia mieleenpainuvia opetuksia siitä, että viimekädessä ei kehenkään voi luottaa muuta kuin itseensä. Jopa omaan isään ja äitiinsä luottaminenkin on siinä mielessä epätervettä.
Koska olen herkkäpsyykkeinen ihminen jäin kuitenkin lapsenmielisesti hullun tasolle ja edelleen toisinaan kaipaan sellaista positiivista satukirjamaista isähahmoa (siis harhaluuloisuudessani alitajuisesti ja aineettomasti mitattavissa olevan tiedostamattoman aineksen perusteella) johon voisin kaataa idealistiset odotukseni paremmasta maailmasta.
Lakimiehen virkaan amerikassa aikoinaan päässyt William O. Douglas on sopivasti historian ja muutoinkin etäisyyden kultaama hahmo, joten ehkä olen löytänyt etsimäni. (http://en.wikipedia.org/wiki/William_O._Douglas) Olisipa meillä suomessakin tälläisiä lainoppineita individualisteja jotka rohkeudessaan uskaltavat esittää omankin elämänkokemukseensa perustuvaa vapaata harkintaa.
William Douglas muistettaneen ainakin mm. periaatteestaan jonka mukaan hän koki tehtävänään pitää hallitusjärjestelmä poissa yksilön niskasta, mihin tarkoitukseen perustuslaki sopi hänen mielestään varsin hyvin.
Täällä suomessa tietysti moinen kannanotto katsottaisiin lähinnä mielisairaaksi ja häiriköinniksi suomen kaltaisen ihanuuden onnelan työrauhaa ja päiväjärjestystä, maassa siis jossa kaikki ovat maailman parasta; mukaan lukien psykiatrinen hoitokäytäntö; ukkopolo olisi löytänyt arvostetun yhteiskuntatoimen sijasta itsensä vankileiriltä.
Kunpa joku hoksaisi suomessa ottaa mallia vaikkapa Douglasin käsityksestä seksuaalisesta säädyttömyydestä ja yrittää nähdä soveltamismahdollisuuksia psykiatriaan.
Douglasin näkemykset seksuaalisesta säädyttömyydestä aikanaan olivat mm. seuraavanlaisia:
” sitä on mahdotonta mitata rikoksena ja se on mahdollista määritellä vain syntinä.Asia on aivan liian subjektiivinen laillisesti määritettäväksi”
Douglasille sallittiin aikanaan (näin suomalaisittain ja pakkotoimin kuoliaaksipelotellun hullun näkökulmasta) varsin suorasukainen ilmaisutapa eikä hänen tarvinnut miettiä kymmentä kertaa sanojensa eri merkityksiä rohjetessaan lausua ajatuksiaan julkisesti. Douglas totesi asian osalta mm. että moraalisten yhdistysten, lainvartijoiden ja tuomarien järki ja ymmärrys eivät läheskään riitä arvioimaan seksuaalisen sopivuuden rajoja. Omasta jääviydestään (korkeimmasta oikeudesta) hän totesi seuraavaa: ”Kaikella kunnioituksella minun on todettava etten tiedä koko maasta yhtään ryhmää, jolla olisi heikommat edellytykset määritellä jokin seksuaalisesti säädyttömäksi”
Vallitseeko tuomarien keskuudessa psykiatrian osalta sama peikko? Näin ollen lääkärilausunnon painavuus on kuin tiiliskivi verrattuna mielenterveysleimalla varustetun henkilön väitöskirjaan omassa tapauksessaan.
Ehkä samaa filosofiaa jota Douglas yllä käytti voisi joku päivä alkaa soveltamaan lakituvassa myös psykiatriaan. Jos tuomarit eivät ole kykeneviä asiaa toteamaan kuinka asian voisi laillisesti ratkaista henkilö jolla ei ole minkäänlaista lakitieteellistä kokemusta? Hulluksi siinä määrin että kaipaa pakkohoitoa ja pakkokuntoutusta noin sadantuhannen arvosta vuodessa ..käytännössä liki kaikissa tapauksissa lopun elämäänsä tulisi julistaa vain kansalainen joka tuomarienkin silmissä on aivan ilmeisesti vailla ymmärrystä sekä tämän lisäksi on myös ilmeisen ei vain teoriassa vaarallinen muulle yhteisölle..(itselle vaarallinen tulee ottaa pois lakitekstistä koska siinä ie ole mitään järkeä)
Tai ei sittenkään..anteeksi koko tyhmä ajatus..määhän oon hullu
Koska olen herkkäpsyykkeinen ihminen jäin kuitenkin lapsenmielisesti hullun tasolle ja edelleen toisinaan kaipaan sellaista positiivista satukirjamaista isähahmoa (siis harhaluuloisuudessani alitajuisesti ja aineettomasti mitattavissa olevan tiedostamattoman aineksen perusteella) johon voisin kaataa idealistiset odotukseni paremmasta maailmasta.
Lakimiehen virkaan amerikassa aikoinaan päässyt William O. Douglas on sopivasti historian ja muutoinkin etäisyyden kultaama hahmo, joten ehkä olen löytänyt etsimäni. (http://en.wikipedia.org/wiki/William_O._Douglas) Olisipa meillä suomessakin tälläisiä lainoppineita individualisteja jotka rohkeudessaan uskaltavat esittää omankin elämänkokemukseensa perustuvaa vapaata harkintaa.
William Douglas muistettaneen ainakin mm. periaatteestaan jonka mukaan hän koki tehtävänään pitää hallitusjärjestelmä poissa yksilön niskasta, mihin tarkoitukseen perustuslaki sopi hänen mielestään varsin hyvin.
Täällä suomessa tietysti moinen kannanotto katsottaisiin lähinnä mielisairaaksi ja häiriköinniksi suomen kaltaisen ihanuuden onnelan työrauhaa ja päiväjärjestystä, maassa siis jossa kaikki ovat maailman parasta; mukaan lukien psykiatrinen hoitokäytäntö; ukkopolo olisi löytänyt arvostetun yhteiskuntatoimen sijasta itsensä vankileiriltä.
Kunpa joku hoksaisi suomessa ottaa mallia vaikkapa Douglasin käsityksestä seksuaalisesta säädyttömyydestä ja yrittää nähdä soveltamismahdollisuuksia psykiatriaan.
Douglasin näkemykset seksuaalisesta säädyttömyydestä aikanaan olivat mm. seuraavanlaisia:
” sitä on mahdotonta mitata rikoksena ja se on mahdollista määritellä vain syntinä.Asia on aivan liian subjektiivinen laillisesti määritettäväksi”
Douglasille sallittiin aikanaan (näin suomalaisittain ja pakkotoimin kuoliaaksipelotellun hullun näkökulmasta) varsin suorasukainen ilmaisutapa eikä hänen tarvinnut miettiä kymmentä kertaa sanojensa eri merkityksiä rohjetessaan lausua ajatuksiaan julkisesti. Douglas totesi asian osalta mm. että moraalisten yhdistysten, lainvartijoiden ja tuomarien järki ja ymmärrys eivät läheskään riitä arvioimaan seksuaalisen sopivuuden rajoja. Omasta jääviydestään (korkeimmasta oikeudesta) hän totesi seuraavaa: ”Kaikella kunnioituksella minun on todettava etten tiedä koko maasta yhtään ryhmää, jolla olisi heikommat edellytykset määritellä jokin seksuaalisesti säädyttömäksi”
Vallitseeko tuomarien keskuudessa psykiatrian osalta sama peikko? Näin ollen lääkärilausunnon painavuus on kuin tiiliskivi verrattuna mielenterveysleimalla varustetun henkilön väitöskirjaan omassa tapauksessaan.
Ehkä samaa filosofiaa jota Douglas yllä käytti voisi joku päivä alkaa soveltamaan lakituvassa myös psykiatriaan. Jos tuomarit eivät ole kykeneviä asiaa toteamaan kuinka asian voisi laillisesti ratkaista henkilö jolla ei ole minkäänlaista lakitieteellistä kokemusta? Hulluksi siinä määrin että kaipaa pakkohoitoa ja pakkokuntoutusta noin sadantuhannen arvosta vuodessa ..käytännössä liki kaikissa tapauksissa lopun elämäänsä tulisi julistaa vain kansalainen joka tuomarienkin silmissä on aivan ilmeisesti vailla ymmärrystä sekä tämän lisäksi on myös ilmeisen ei vain teoriassa vaarallinen muulle yhteisölle..(itselle vaarallinen tulee ottaa pois lakitekstistä koska siinä ie ole mitään järkeä)
Tai ei sittenkään..anteeksi koko tyhmä ajatus..määhän oon hullu
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.