Kannattako tästä päätöksestä valittaa?

karenssi tulla napsahti

Vähän taustatietoa itsestäni ensin. Koulutukseltani olen datanomi, jonka lisäksi olen itse kustantanut muutaman 1-3vk kestävää IT-tuki aiheista kurssia.

Pari viikkoa sitten työkkäri teki minulle osoituksen Kajastuspajalle. Työnkuva olisi ompelua, puutöitä, maalausta, keramiikkaa, yms. Työkkärin kanssa laaditussa työnhakusuunnitelmassa lukee monta kertaa että työkkäri ilmoittaa _soveltuvista_ työpaikoista jota tämä ei tosiaankaan minusta ole mutta työkkäri on luonnollisesti erimieltä.

Tällä pajalla tällä hetkellä kaikki työskentelevät ovat nipin napin päässet peruskoulusta läpi, tämän takia minusta ei olisi edes kohtuullista laittaa koulutettua henkilöä tälläiseen paikkaan töihin. Työkkäri tietenkin taas eri mieltä.

Onko tämä tilastojenkaunistelu (sitähän tämä selvästi on) politiikka todellakin jo edennyt näin kauas?

16

1144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa.

      Minusta pitäisi jokaisesta karenssipäätöksestä valittaa.

      Työkkärit tehtailevat vuositasolla 40 000 - 60 000 karenssia. Niistä vain murto-osasta valitetaan. Jos edes suuri osa valittaisi, valitusasteet menisivät tukkoon ja hulvattomalle karenssitehtailulle olisi pakko tehdä jotain.

      Valitusasteet eivät nimittäin voi mennä tukkoon sen vuoksi, että niiden päätöksenteon tahtia seuraa oikeusministeriö, sillä Suomi on saanut jo muutaman langettavan päätöksen Ihmisoikeustuomioistuimesta valistusasioiden pitkittymisen vuoksi.

      Mitä tulee karenssiin tilanteessasi muuten, niin se on ja pysyy. Ei siis ole toivoakaan siitä, että se valitusasteissa muuttuisi.

      ...Pari viikkoa sitten työkkäri teki minulle osoituksen Kajastuspajalle...

      Nuo ei taida olla palkallisia töitä???

      ...Työkkärin kanssa laaditussa työnhakusuunnitelmassa lukee monta kertaa että työkkäri ilmoittaa _soveltuvista_ työpaikoista...

      Työkkärin kannalta tuolla paperilla ei ole vessapaperia enempää merkitystä. Sen sijaan työttömän työnhakusuunnitelma voi panna moneen liriin, jos ei sitä noudata pilkuntarkasti. Työnhakusuunnitelma siis sitoo työtöntä, ei työkkäriä.

      Ts. jos sinulla ei ole ammattitaitosuojaa voimassa, niin kuin ei ilmeisesti ole, työkkäri voi - ja lähettääkin - minkälaisia työhönosoituksia vain sattuu. Voit siis saada osoituksen vaikka siivoojaksi.

      Kieltäytyminen tietää ensi vaiheessa karenssia, mutta nyt kun sinulla jo karenssi on, niin toinen kieltäytyminen tietää todennäköisesti 3 kk:n rangaistustyössäoloehtoa, sillä kahta kieltäytymiskarenssia ei anneta.

      ...Tällä pajalla tällä hetkellä kaikki työskentelevät ovat nipin napin päässet peruskoulusta läpi, tämän takia minusta ei olisi edes kohtuullista laittaa koulutettua henkilöä tälläiseen paikkaan töihin...

      Tuollapa ei ole mitään merkitystä.

      ...Onko tämä tilastojenkaunistelu (sitähän tämä selvästi on) politiikka todellakin jo edennyt näin kauas?...

      On se. Ja vieläkin kauemmaksi. Pahimmassa tapauksessa seuraava osoitus on sinulla palkattomaksi siivoojaharjoittelijaksi.

      • voi aidosti

        esittää tyhmää ja tietämätöntä, kysä joka ikisestä asiasta ja aina uudestaan samastakin asiasta. Harjoittelijahan ei voi olla osaaja/ammattilainen, vaan hän vaatii/tarvitsee jatkuvaa opastusta ja ohjausta.

        Eihän harjoittelijaa voida ottaa oikeisiin töihin, paikkaamaan yhtä oikeaa palkallista työntekijää, hän on vaan opettelemassa hommia!

    • Neuvo

      Hei!
      Ottaisin itse työkkäriin yhteyttä, ja kysyisin, kuinka monelle muulle ovat lähettäneet ko. työhönosoituksen(kertovatkohan?). Nimittäin jos sitä on lähetetty usealle, niin ainoastaan 1 paikka on auki, ja muille lykätään karenssi. Muitten karenssit ovat mielestäni silloin lainvastaisia, koska vain 1 työpaikka oli jaossa.
      Tee siitä kirjallinen kysely!

      • virkailijan nimeä

        tee asiasta julkinen.

    • duunia

      jos oot valittu ja kieltäydyt karenssi,plussa on se kun rahoitus loppuu,tulee automaattisesti lopputili

      • Valittaa.

        Siinä työnhakusuunnitelmassa sanotaan "soveltuvasta työstä", eikä puhuta mitään ammattia vastaavasta työstä. Ammattisuoja on 3 kuukautta ja sen jälkeen lain mukaan voidaan osoittaa mitä työtä tahansa. Ja tuo ammattisuojakin on vain, jos olet työskennellyt kyseisessä ammatissa. Joten täysin turha valittaa.
        En muutenkaan ymmärrä näitä joka asiasta valittajia. He vain ruuhkauttavat valitusasteet ja sitä kautta pitkittävät niiden ihmisten valitusten käsittelyä, jotka valittavat aiheesta.

      • Pitäisi.
        Valittaa. kirjoitti:

        Nimenomaan pitäisi valittaa kaikesta mahdollisesta, muuten ei muutosta tilanteeseen tule. Nythän karenssitehtailu on ihan liian usein ihan liian hulvatonta.

        Ei valitusasteet voi ruuhkautua enempää kuin nyt ovat ruuhkautuneet, siitä pitää huolta se, että oikeusministeriö seuraa käsittelyvauhtia ja puuttuu asiaan tarvittaessa. Käsittelyajat ovat jo nyt maksimissaan mutta eivät siitä taida lyhentyäkään. Jos uhkaavat lyhentyä, niin sitten vain virkamieskunta karsii työtahtia tai henkilökuntaa vähennetään. Oikeusministeriön valvontaa vauhdittaa Suomen saamat huomautukset Ihmisoikeustuomioistuimelta.

      • Ihmeessä
        Pitäisi. kirjoitti:

        Miksi ihmeessä aloittajan tapauksessa kannattaisi valittaa? Kysehän on ihan oikein ja lain mukaan tehdystä päätöksestä. Riippumatta koulutuksesta, voidaan osoitus antaa 3:n kuukauden ammattisuojan jälkeen mihin hommiin tahansa.
        Ja tuo väite karenssiautomaatista on täysin höpö höpö puhetta. Olen nyt ollut reilun vuoden työkkärin kirjoilla ja ainakaan minua ei ole ensinnäkään pakotettu mihinkään, vaan aina on pystynyt asioista keskustelemaan ja toisekseen ei ole "ajettu" pakolla karenssiin. Kyllä ne karenssipäätökset ovat käytännössä aina itse aiheutettuja.

      • Olen.
        Ihmeessä kirjoitti:

        ...Olen nyt ollut reilun vuoden työkkärin kirjoilla ja ainakaan minua ei ole ensinnäkään pakotettu mihinkään, vaan aina on pystynyt asioista keskustelemaan ja toisekseen ei ole "ajettu" pakolla karenssiin....

        Minä olen työskennellyt 6 vuotta alalla. Jos et satu asumaan ns. hyvän työkkärin alueella tai ns. hyvän virkailijan asiakkaana, niin kyse on kohdallasi vain hyvästä onnesta. Mutta kuten sanottu, hyviäkin työkkäreitä on olemassa. Ikävän harvassa vain. Siksi ei omia kokemuksia pitäisi yleistää.

      • ap kirjoittaja
        Olen. kirjoitti:

        Itsekkin olen ollut työkkärin asiakkaana ~1 vuoden, mutta nyt entinen virkailijani jäi eläkkäälle ja sain uuden virkailijan jonka kanssa sitten asiat eivät ole oikein kulkeneet, tai muuten hyvin ovat kulkeneet tätä osoitusta lukuun ottamatta.

        Entinen virkailija aina kysyi "nyt olisi tämmöinen ei aivan sinuun alaasi oleva paikka tarjolla, kiinostaako"..."ei"...."asia selvä".

        Unohdin ekaan postiin kirjoittaa että mitenkäs on tämän paikan eturistiriita asema? Tämän paikan siis omistaa kaupunki jossa asun ja sehän uusi laki tuli tässä vastoittain että jos työnhakija on työttömänä X aikaa joutuu kaupunki maksamaan korvauksta kelalle. Nythän kaupunki hyötyy tästä kun saa minut pois listalta enkä ole hakijana sitten tätä X aikaa. Mitä laki sanoo tälläisestä asetelmasta?

      • asdf-71
        ap kirjoittaja kirjoitti:

        En tiedä liittykö tuohon mutta muistaakseni pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuen kustantaa kaupunki ja valtio puoliksi. Tästä voisi ajatella että jos työtön joutuu kaupungin hoteisiin niin kaupungille tulee lisälaskua suunnilleen 2500 euroa vuodessa.

    • nimetön.

      "Pari viikkoa sitten työkkäri teki minulle osoituksen Kajastuspajalle. Työnkuva olisi ompelua, puutöitä, maalausta, keramiikkaa, yms. Työkkärin kanssa laaditussa työnhakusuunnitelmassa lukee monta kertaa että työkkäri ilmoittaa _soveltuvista_ työpaikoista jota tämä ei tosiaankaan minusta ole mutta työkkäri on luonnollisesti erimieltä."

      VIRHE!

      Koska suunnitelmassa seisoo että soveltuvaa työtä, niin käytännössä olet jo suostunut mihin tahansa "soveltuvaan" työhön. Soveltuva työ voi siis olla mitä tahansa! Kaikki ihmiset siis periaattessa soveltuvat vaikkapa katujen harjaukseen!

      "Tällä pajalla tällä hetkellä kaikki työskentelevät ovat nipin napin päässet peruskoulusta läpi, tämän takia minusta ei olisi edes kohtuullista laittaa koulutettua henkilöä tälläiseen paikkaan töihin. Työkkäri tietenkin taas eri mieltä. "

      Ei merkitse vittujakaan. Saat olla vaikka seuraava Einstein, mutta nykyinen Suomen työkkärin politiikka pitää huolen, että se seuraava Einsteinikin lakaisee katuja koko loppuelämänsä.

      Sen sijaan että hän saisi mahdollisuuden olla maailman kuulluisin fyysikko.

      Eli työttömyys byrokratian rattaissa on hukattu ja hukataan joka hetki lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät koskaan saa tilaisuutta näyttää lahjakkuuttaan ja taitojaan. Lahjakkaita ihmisiä, jotka päätyvät vaikka lakaisemaan katuja.

      • unohtunut

        Valittajiahan riittää maailman tappiin saakka. Tässä nimenomaisessa tapauksessa valittaminen on täysin hyödytöntä ja pidentää vain niiden ihmisten valitusten käsittelyä, joilla on ehkä aiheellistakin valittaa viranomaisen päätöksestä. Työkkäri ei ole rikkonut mitään lakia. Jos lait eivät miellytä, kannattaa harkita tarkkaan, mitä/ketä äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eduskunnassa ne lait tehdään, ei työkkärissä. Lisäksi ei työkkäri karensseja anna vaan työvoimatoimikunta, joka taas koostuu työmarkkinajärjestöjen edustajista.

        Yksi kannatettava vaihtoehto on myös hankkia töitä... Työttömyysturva on tarkoitettu tilapäiseksi toimeentuloksi sen varalta, että ihmistä kohtaa työttömyys. Ei sen varalta, että voi kieltäytyä milloin mistäkin, kun ei ole juuri oman alan työtä ja voi nauttia rauhassa työttömyysetuuksia.

        Nimim. maisteri paskaduuneissa

    • pakkotöissä

      Kierrätyskeskuksessa.

      Onhan näitä - et ole yksin.

    • valittaakaan ei voi
      • työpajaan..

        Aloituksesta paistoivat läpi selkeät asenneongelmat ja kieroutunut suhtautuminen muihin ihmisiin. Näiden taustalla mitä ilmeisimmin on mielenterveydellisiä ongelmia ja kuntoutusta tarvitaan kipeästi.

        Ei uskoisi, että aidosti akateemiselle olisi mikään ongelma, että joku toinen on peruskoulupohjalla liikkellä.

        Sosiaalirasistit joutavatkin pajalle rehelliseen työhön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe