luulosairautta??

Ei luulosairautta, vaan ahdistustila.

kyl toi on ihan normaalia.
Mun isä sai ehk ekan paniikkokohtauksen kun jäi yksin hoitamaan mua.

Kun ahdistaa niin ajattele miten se haittaa lastasi.
Katso lastasi, vedä syvään henkeä ja puhalla suun kautta hiljaa ulos.
Rentoudu, ajattele jotain rauhoittavaa ja sit vaihda lapsen vaipat.

It's all in the head.
Se on vain pään sisäistä.
Se ei sua voita :)

Kumma että ne eivät siellä päivystyksessä selvittäneet, että sinulla oli paniikkikohtaus.
Se tulee usein ahdistuneena.
Itse en tunnistanut ensimmäistä todellista paniikkia vaan terveyskeskukseen ja siellä sydänkokeet, sun verikokeet ja lopuksi tulivat paperipussin kanssa ja käskivät hengittämään siihen, kyllä hävetti, sillä olen itse terveysalan ammattilainen.
Eli hanki paperipussi, osta vaikka irtokarkkeja, pistä pussi astiakaappiin ja ota se sieltä kun tuntuu, että paniikki iskee ja hengittele siihen rauhassa (sinulla on nimittäin liikaa happea veressä vaikka ei siltä tunnukaan).
Erittäin monelle pienen lapsen äidille tulee ahdistuneisuutta ja pelkoja siitä vastuusta. Olisikohan teidän paikkakunnalla hyvä neuvola, jossa voisit asiasta keskustella. Se että se on yleistä, ei sinua auta, mutta jotenkin sinun on saatava itsesi tuosta pelosta pois ja ruveta nauttimaan äitiydestä.

En tiedä muuta keinoa luulotautiin kuin lääkityksen, terapian ja ystävät, jotka laittavat rajoja. Äitini kärsi luulosairaudesta ja jos tällainen herkkä ihminen on sellaisen "väärän" ihmisen kanssa esim. naimisissa, niin sairaus nostaa päätänsä. Jos toinen ei ymmärrä herkkyyttä, niin se voi olla ihan hirveää se meno. Äidillä on joku kevytlääkitys, että hän voi ottaa sitä halutessaan, jos tuntuu siltä. Nykyään oireet eli harhaisuusoireet ym. ovat melkein ohi ja niitä tulee hyvin harvoin. Mieltäkin pystyy vahvistamaan itse esim. kirjallisuuden avulla. Luepa sellainen kirja kuin Caroline Myssin "Hengen anatomia". Itse kärsin yliherkkyydestä, mustasukkaisuudesta, itsetuhoisista ajatuksista, pelkotiloista ja saatan kuvitella toisista ihmisistä, että he haluavat "pahaa" ja saatan pelätä ihmisiä. Olen käsitellyt näitä asioita terapian ja ystävien avustuksella. Joskus on parempia aikoja ja joskus huonompia aikoja. Nyt on taas huonompi kausi menossa, mutta ei kuitenkaan ihan pohjamutameininkiä. Olen oppinut enemmän luottamaan ihmisiin, mutta kariutunut ihmissuhde aiheutti taas uudelleen itsetuhoiset ajatukset ym.

Mulla ei ole luulosairautta eikä muitakaan mt-ongelmia, mutta toi kuolemanpelko kuulosti tutulta :) Mieheni jätti minut, kun aloin odottaa lasta meille. Eli olin yksinhuoltaja laitokselta lähtien. Lapsen syntymästä noin parin vuoden ajan kärsin melko vahvasta kuolemanpelosta. Minulla oli hirveä huoli lapsesta ja Pelkäsin samoja asioita kun sinäkin; kuka jää lapsen kanssa, jos kuolen. En pelännyt mitään sairautta eikä minulla ollut mitään tuntemuksia, mutta pelkäsin vain kuolemista. En hakenut asiaan apua mistään, kaksi vuotta siitä kärsin päivittäin. Sittemmin se on siirtynyt pois. Nykyäänkin on joskus (kun olen lapsen kanssa kahden ja yleensä illalla), mutta todella harvoin,1krt/kk tms. tulee se ajatus, että entä jos kuolen, mutta yritän olla sitä ajattelematta niin menee itsestään ohi. Tsemppiä sinulle! Uskon että pääset tästä yli. Harmittaa kun joku joutuu kärsimään moisesta, sillä muistan ja tiedän hyvin miltä sinusta tuntuu..